Olin eilen Espoon kaupunginteatterin esittämän Esitystalous-näytelmän ensi-illassa. Juha Jokelan ohjaama ja ison tiimin kanssa käsikirjoittama esitys oli pitkästä aikaa virkistävä teatterikokemus. Erinomaiset näyttelijät, loistavasti käytetty näyttämötekniikka videointeineen ja insertteineen ja ihan aidosti ajankohtaisten ja tärkeiden yhteiskunnallisten teemojen käsittely ansaitsevat kiitoksen.  Esitystaloutta voi katsoa letkeänä irvailuna yrityskonsulteille, Espoon kunnallispolitiikalle ja SDP:lle, mutta se tavoittelee selvästi kabareeta syvällisempiä pohjavirtoja. Tavoittelee, mutta saavuttaako myös? Esityksessä on vähän sama ongelma kuin Kristian Smedsin ja Kansallisteatterin Tuntemattomassa. Se pirstoutuu erinomaisesti toteutettuihin, hauskoihin ja/tai ajatuksia herättäviin, mutta liiaksi irrallisiin sketseihin. Jokseenkin kaikki katsojat kuitenkin tunsivat kirjan ja saattoivat liittää irralliset kuvaelmat siihen henkilöiden ja tapahtumien kehityskaareen, jonka näyttämöesitys hukkasi, mutta Esitystaloudessa ei tällaista referenssiä ole. Jään siis kaipaamaan jotain niin vanhanaikaista kuin näytelmää alusta loppuun kantavaa draamallista jännitettä.  Helsinkiläisillä ei yleensä ole kulttuurin suhteen paljoakaan kadehdittavaa Espoossa, mutta Espoon kaupunginteatteri kelpaa tällä kertaa kohteeksi. Liian harvoin olen suomalaisessa teatterissa saanut muuta kuin yhdentekeviä tai turhauttavia kokemuksia – mikä toki voi johtua myös liian harvoista käynneistä – mutta Juha Jokelalle ja tiimille joka tapauksessa kiitokset siitä, että tarjoavat muutakin.  11.2. 2010

Olin keväällä 2007 mukana yhtenä EU-troikan jäsenenä EU–Kiina -kokouksessa Wienissä. Jossain vaiheessa vieressäni istuva Javier Solana nykäisi hihasta ja kiinnitti huomioni siihen, ettei kukaan isossa kiinalaisdelegaatiossa näyttänyt tekevän muistiinpanoja. Paremmin ei olisi voinut alleviivata sitä, miten kevyenä kumppanina Kiina EU:ta piti.  Vielä julkisemman viestin EU kokee saaneensa, kun Washingtonista tuli tieto, ettei presidentti Obama ehtisi osallistua ensi toukokuun EU–USA huippukokoukseen Espanjassa. Ymmärrän amerikkalaisten ratkaisun hyvin, eikä EU voi tästä syyttää kuin itseään. Jos se ei halua eikä kykene nykyistä paljon paremmin puhumaan yhdellä äänellä ja vastaamaan asioista muiden toimijoiden edessä, niin miksi kukaan vaivautuisi ottamaan sitä vakavasti? Tässä tapauksessa viesti menee erityisesti Espanjalle, jonka tarve ylläpitää ensimmäisen uuden Lissabonin-sopimusaikakauden puheenjohtajamaana aiemman kiertävän puheenjohtajuuden näkyvyyttä tarjoaisi lapsellisuudessaan huvia, ellei se myös merkitsisi koko unionia heikentävää näkyvää yritystä vetää mattoa alta uusien, koko EU:ta edustavien johtajien ja instituutioiden uskottavuuden alta. Suomi kuului niihin EU-maihin, jotka – toisin kuin mm. Espanja – eivät pitäneet Eurooppa-neuvoston pysyvää puheenjohtajuutta hyvänä ajatuksena. Kun siihen kuitenkin on päädytty pitää toimia myös sen kautta EU:n yhteisen toimintakyvyn ja uskottavuuden vahvistamiseksi.  Toinen asia on, ettei EU:n painoarvoa pidä muutoinkaan mitata sillä, kuinka monta usein väkinäistä ja enemmän PR-tarpeita kuin asioiden hoitoa edesauttavaa huipputapaamista se vuosittain saa aikaiseksi. On sinänsä hyvä, että valtion ja hallitusten päämiehillä on riittävästi tilaisuuksia tavata ja oppia tuntemaan toisensa, mutta rituaaleista ei pidä tehdä sellaisia, että niistä kiinnipitämisestä voi olla jopa haittaa jatkuvalle ja joustavalle asioiden hoidolle ja yhteistyölle. 9.2. 2010

Raha-automaattiyhdistyksen vuotuisten avustusten jakopäätös piti hallituksessa jättää pöydälle, kun meni liian vaikeaksi selvittää kuka minkin avustuskohteen osalta olisi jäävi sen vuoksi, että itse tai lähiomainen istuu avustettavan järjestön hallituksessa, tai kenties siksi, että lähiomainen asuu RAY:n tukemassa palvelutalossa, tai ehken siksi, että on saanut vaalitukea avustettavalta järjestöltä. Jäävittömyyden varmistaminen on saanut tietenkin uuden ulottuvuuden sen jälkeen, kun poliisi alkoi tutkia pääministerin ja häntä rahoittaneen nuorisoasuntosäätiön suhteita.

Jääviyden valvonta on tietysti tärkeätä, mutta on myös sanottava, että jos Vanhanen on menetellyt väärin niin pienin rikkeistä on itsensä jääväämättä jättäminen. Jääviyden toteaminen on usein pitkän päätöksentekoketjun viimeinen muodollisuus, jolla voi välttää muotovirheeseen syyllistymisen, vaikka muutoin olisi asian valmistelussa ollut korvia myöten hunajapurkkia kaapimassa.

Vielä tärkeämpää kuin päätöksentekijän oikea-aikainen itsensä jäävääminen onkin avoimuus kaikkien kytkösten ja päätöksenteon valmistelun suhteen. Kun jääviyssääntöjä nyt arvioidaan niin niitä voisi kehittää siihen suuntaan, että mahdollisuus todellisen korruptioon vaikeutuisi, mutta myös niin, että julkisen intressin julkiseen valvontaan liittyvät muotojääviydet vähenisivät. Tarkoitan tällä sitä, että jos kaupunginjohtaja tai kuntapäättäjä nimetään kunnan edustajana jonkin kuntayhtymän hallitukseen niin voi kysyä, onko mitään järkeä siinä että hänet sen jälkeen todetaan muodollisesti jääviksi käsittelemään kunnan päätöksenteossa kaikkia kyseisen kuntayhtymän toimintaan liittyviä kysymyksiä?

6.2. 2010

Kaavoitusasioista vastaava asuntoministeri Jan Vapaavuori ansaitsee kiitokset pyrkimyksestään tiukentaa rakennuslakia niin, että se suitsisi autovaraisten jättimarkettien sijoittelua ekologisesti kestämättömällä tavalla. Lisää väriä tästä eduskunnassa käytävään kiistelyyn tuo se, että toisella puolella ovat Nova Groupin vaalirahoittajat, jotka ovat tässäkin pyrkineet käyttäytymään aivan kuin omistaisivat tilaamansa hallituksen. Toivottavasti laki saadaan vielä ennen vaaleja eduskunnasta ulos.

Jotta ei syntyisi sellaista harhakäsitystä, että kokoomuksesta olisi todella tullut jokin eturivin vihreä puolue kannattaa seurata miten samanaikaisesti eduskunnassa olevan jätelain muutoksen käsittely etenee. Tätä lakiesitystä voi ja tulee arvostella siitä, että se ei edes yllä puolitiehen jätteiden kierrätyksen edistämisessä, puhumattakaan että se ennalta vähentäisi jätemääriä, minkä tulisi olla lain tärkein tavoite. Kokoomuskaan ei pidä laista, mutta ei suinkaan näistä syistä vaan siksi, että näkee esityksen kahlitsevan markkinavoimia, kun se vahvistaa kuntien asemaa suhteessa jäteyhtiöihin.

3.2. 2010

Eduskunnan puhemiehen vaalissa kansanedustajien enemmistö ilmaisi harvinaisella tavalla tyytymättömyytensä tapaan, jolla valittu puhemies on tehtäväänsä hoitanut. Puhemieheltä odotetaan, että hän toimii koko eduskunnan työn tehostajana ja puuttuu niin valiokuntien kuin yksittäisten kansanedustajien menettelytavallisesti tai taloudellisesti kyseenalaiseen käyttäytymiseen aina, jos sellaista esiintyy. Siltä osin kun puhemies on näin tehnyt ei se anna aihetta moitteisiin tai luottamuksen epäämiseen. On myös ollut tarpeen saada parempi järjestys eduskunnan aikaisempaan holtittomaan varainkäyttöön, jollaista eduskunnan 100-vuotisjuhlintaan liittyi, ja tässäkin puhemies on toiminut oikein.  Samalla on yhtä selvää, että puhemies on kaikkien kansanedustajien ja koko eduskunnan yhteinen luottamusmies, jonka odotetaan myös puolustavan eduskunnan asemaa ja kansanedustajia silloin kun näitä aiheettomasti arvostellaan tai heidän mahdollisuuksiaan asianmukaiseen työhön heikennetään.  Mikä sitten oli syynä edustajien vaaliratkaisuun? Syitä voi jokaisella olla omansa, mutta yhtenä nimittäjänä on varmaan se, mikä ilmeni puhemies Niinistön omassa puheenvuorossa, kun hän antoi juhlallisen vakuutuksensa koko eduskunnan edessä, jossa ilmoitti voimiensa mukaan puolustavansa ”Suomen kansan (ja eduskunnan)” oikeutta perustuslain mukaan. Tällainen kiukuttelu on turhaa kansanvaltaan kuulumatonta eduskunnan väheksymistä valtiolaitoksena.   ”Laskeskelin juuri, että pärjään huonosti sellaisissa vaaleissa, joissa kansan valitsemat äänestävät. Mutta silloin kun kansa on äänestänyt, olen pärjännyt hyvin. Sillä mandaatilla minä täällä olen – ja pysyn”, Niinistö sanoi puhemiesvaalin jälkeen. Samanlaisella mandaatilla eduskunnassa ovat kaikki muutkin edustajat ja se eduskunnan nimissä esiintyvän puhemiehen on myös syytä ottaa huomioon. On ymmärrettävää, ettei eduskunta halua sellaista puhemiestä, jonka toimintaa ohjaa henkilökohtainen imagokampanjointi. Toinen asia on, että tämän viestin olisi voinut kertoa toisellakin tavalla, sillä nyt se kääntyy keskustelupalstoilla asetelmaksi hotellihuonenarisijat vastaan kansan etua valvova säästösankari.  3.2. 2010