Erkki Tuomioja

PALESTIINASSA TARVITAAN VAPAAT VAALIT – LAILA FREIVALDSIN, ERKKI TUOMIOJAN, THORBJØRN JAGLANDIN JA JEPPE KOFODIN YHTEINEN ARTIKKELI

Uutispäivä Demari, syyskuu 2004

Me, tämän artikkelin allekirjoittajat, olemme kukin omalla tavallamme nähneet, että palestiinalainen yhteiskunta on ajautumassa kohti humanitääristä katastrofia ja poliittista romahdusta. Israelilaismiehitys on vähitellen tuhonnut palestiinalaishallinnon infrastruktuurin ja presidentti Arafatin eristäminen on tehnyt Palestiinan johdon toiminnan mahdottomaksi. Myös palestiinalaishallinto on itse kaivanut maata jalkojensa alta antamalla korruption levitä ja laiminlyömällä lukuisten aseellisten ryhmittymien valvonnan.

Gazan alueen tilanne on räjähdysherkkä. Useat aseellisten ryhmien johtajat ovat ottamassa haltuunsa Länsirannan kaupunkeja, kuten Tulkarimin, Jeninin ja Qalqilyan. Nämä sotilasjohtajat ovat riippuvaisia rahoituksesta, ja monet seikat viittaavat siihen, että he saavat tukea Hizbollah-sissijärjestöltä, jota Syyria ja Iran sekä muut al-Qaida-verkostoon yhteydessä toimivat ryhmät tukevat.

Kuten Afganistan ja Somalia aikoinaan, uhkaa myös Palestiinan aluetta pirstoutuminen. Tämä hajoaminen aiheuttaa tuntuvia seurauksia Lähi-idälle ja muulle maailmalle. Palestiinalaisten kohtelusta on tullut henkilökohtainen asia koko maailman muslimeille ja esimerkiksi Bin Laden käyttää sitä hyväkseen lietsoakseen lännen ja Israelin vastaista mielialaa. On vaikea uskoa, että Irakiin saataisiin luoduksi rauhaa ja vakautta, ja että arabimaissa vaikuttavat uudistusvoimat pääsisivät toimimaan täydellä teholla, jollei Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin löydetä ratkaisua. Siihen saakka joudumme todistamaan koko alueella vaikuttavaa, itseään ruokkivaa väkivallan ja fundamentalismin kierrettä.

Palestiinassa on mahdollisimman pian järjestettävä vapaat vaalit. Se on mielestämme välttämätöntä, jotta palestiinalaisjohto saisi vakiinnutettua asemansa.

Tällä hetkellä terroristiryhmät ja sotilasjohtajat kasvattavat kannatustaan ja vaikutusvaltaansa aseiden avulla. Maltillisille palestiinalaispoliitikoille on annettava vaihtoehtoinen mahdollisuus saada kannatusta ja vaikutusvaltaa äänestyslippujen avulla, niin että paikallishallinnon ja Palestiinan kansallisen neuvoston kuin presidentinkin valitsemiseksi järjestetään vaalit. Palestiinalaishallinto on päässyt jo hyvään vauhtiin välttämättömässä Palestiinan äänestäjien rekisteröinnissä, joten jos Israel myötävaikuttaa asiaan, vaalit voidaan järjestää verrattain pian. Vapaiden ja edustavien vaalien järjestäminen edellyttää, että Israel hyväksyy vaalit myös Itä-Jerusalemissa.

Kehotamme Yhdysvaltoja ja kaikkia eurooppalaisia hallituksia tukemaan vaatimusta Palestiinan vapaiden vaalien järjestämisestä ja avustamaan palestiinalaishallintoa vaalivalmisteluissa sekä käytännön toimin että taloudellisesti.

Samalla, kun vaaleja valmistellaan, on erityisesti Euroopan otettava vastuu Palestiinan poliisivoimien jälleenrakentamisesta, jotta uusi palestiinalaishallinto saa takaisin määräysvallan Palestiinan kaupungeissa ja maaseutukylissä. Egypti ja Iso-Britannia panostavat tällä hetkellä runsaasti tähän alueeseen, mutta lisää apua tarvitaan.

Pääministeri Ariel Sharonin suunnitelmaa Gazan alueelta vetäytymiseksi on tuettava, mutta sitä on täydennettävä neuvotteluilla Länsirannan lopullisesta asemasta. Gazan alue ei selviydy yksinään eristettynä Länsirannasta ja muusta maailmasta. Tällä hetkellä Gazan alue tuottaa vain 12 prosenttia Palestiinan kansallisesta budjetista, mutta saa yli 50 prosenttia tuloistaan tästä budjetista. Siksi Gazan kysymystä on tarkasteltava yhteydessä Länsirannan tulevaan asemaan. Väliaikaisia ratkaisuja ei enää kannata tehdä vaan on neuvoteltava lopullinen rauhanratkaisu, joka perustuu presidentti Clintonin Camp Davidissa esittämiin parametreihin.

Täysimittaisen rauhansopimuksen puuttuminen Israelin ja Palestiinan väliltä on yhtä vaarallista Israelille kuin vastapuolellekin. Jollei palestiinalaisten toivetta omasta valtiosta enää pidetä mahdollisena jatkuvan israelilaismiehityksen ja -ekspansion vuoksi, palestiinalaisväestö todennäköisesti päätyy vaatimaan täysiä kansalaisoikeuksia, muun muassa äänioikeutta Israelissa. Tällöin Israelin on joko annettava Gazan ja Länsirannan väestölle yhtäläiset oikeudet tai jatkettava nopeasti kasvavan palestiinalaisväestön syrjintää apartheidia muistuttavassa järjestelmässä.

Palestiinalaisväestön alistaminen on suurin Israelin valtioon kohdistuva uhka. Myöskään Eurooppa ei voi enää jatkaa elämistä nykyisessä tilanteessa, koska se ruokkii ääriterroristien ryhmittymiä naapurustossamme. On viitoitettava uusi tie, joka perustuu vapaisiin vaaleihin ja palestiinalaishallinnon jälleenrakentamiseen.

Erkki Tuomioja

CITIUS, ALTIUS, FORTIUS

– kolumn för Hbl 31.8.2004

Jag beslöt att inte utnyttja den inbjudan till de olympiska spelen i Atén som min grekiska kollega skickat åt alla EU-utrikesministrar. Trots att jag i tiden satt 12 år i den finländska olympiska kommittén, har jag aldrig närvarit vid spelen, med undantag av öppningsceremonin och enstaka tävlingar i OS i Helsingfors. Jag gläds och blir t.o.m. rörd av finländska framgångar, men själva spelen följer jag med endast sporadiskt. Jag kan inte tänka mig en final för vars skull jag skulle ge avkall på min nattsömn. Det enda undantaget vore i såfall kanske finalen i min gamla gren, 3000 m hinder, om Jukka Keskisalo skulle vara med i medaljkampen.

Det är någonting i de nutida spelen som grämer en gammal idrottsidealist riktigt ordentligt. Jag avser inte alls dopningskandalerna, för de är på sitt sätt goda nyheter. De inger att visst hopp om att testarna, åtminstone tillfälligt, har fått övertaget i denna polis och rövare -lek.

Likaså är det bra ett den finska idrottsledningen inte längre är delaktig i dessa skandaler. Den tidigare idrottsledningen, som var upp över öronen inblandad i dopningskulturen, förstod efter Martti Vainios avslöjande att vända sin kappa och inta en skarp hållning gentemot dopningsbruket. Detta var och är nödvändigt för att säkra idrottens offentliga finansiering.

Framför allt är de nuvarande mammutspelen med sin pompösa blanding av marknadsståhej, kommersialism och gammalmodig nationalism helt främmande för mig. Efter Moskvaspelen 1980 och Los Angeles 1984 ansåg jag att deras arrangörsskap aldrig mera borde ges åt en stormakt. (Även) i Atén vittnade vi igen om att det inte heller på något som helst sätt är främmande för mindre ländernas sportentusiaster att bryskt strunta i allt vad fair play heter och störa medtävlarna.

Men det är förstås förgäves att tro att vi finländare skulle vara ett dyft bättre i det här avseendet. Jag slutade för längre sedan gå på Finland-Sverige -landskamperna, därför att de berusade finländska åskådarnas osportliga uppförande började gå mig på nerverna. Det tröstar mig något, ett de lär ha skett en viss bättring i det här avseendet under de senaste åren.

Erkki Tuomioja

GULAG OCH ABU GHRAIB

– kolumn för Hbl 20.7.2004

Alexander Solshenitzyn gjorde akronymen GULAG till ett internationellt känt begrepp och allmängiltig synonym för straffläger med sitt monumentalisk verk över GULAG-arkipelagen. Solshenitzyn grundade sitt verk mest på muntliga historier och det är först nu som Anne Applebaum har kommit ut med den första systematiska historien över GULAG-systemet. Hon har även fått ta del av gamla sovjetarkiv. Den bild som utformas på basen av sovjetbyrokratins egna anteckningar är på sätt och viss ännu fruktansvärdare än de som man kan utläsa ur de överlevandes skildringar.

Även om en forskare som Applebaum har fått ta del av arkivmaterialet är det ännu långtifrån lätt att få ett grepp om det grymmaste kapitlet un der sovjettiden. I Ryssland har man fortfarande en kluven attityd till det förgångna. Tyvärr tycks utvecklingen ha gått i riktning mot en alltmer avvisande hållning till kritik eller ens diskussion om sovjettidens brott. Det finns ingen motsvarighet i Ryssland till det tyska begreppet vergangenheitsbewältigung, varken i språket eller historieforskningen.

GULAG-systemet avvecklades efter Stalins död, men det betydde inte att politiska fångar och läger skulle inte skulle ha förekommit efter det. Som störst var antalet lägerfångar under Stalin-tiden omkring två och en halv miljon människor. Under hans efterträdare sjönk antalet drastiskt. Under Stalin-tiden skickades människor till lägren ofta utan något reellt skäl; under Brezhnev fanns det åtminstone reella skäl i form av den systemkritik dissidenterna hade gjort sig skyldiga till.

X X X

Det nya Ryssland har inte återinfört någon GULAG, men annars är det ganska trist med det ryska rättsväsendet. Det är svårt att tala om något rättstat i Ryssland i västerländsk mening. Man kan väl anta att det sätt på vilket Horodkovski skaffade sig resurserna för sitt oljeimperium knappast skulle tåla en strikt rättslig granskning. Likaså är det svårt att tro att det avsevärt skulle ha avvikit från det sätt på vilket de andra ryska oligarkerna skaffade sin egendom.

Ryssland ligger ingalunda i toppen i världens fångstatistik. Topplatsen innhålls suveränt av USA, med över två miljoner fångar. Både i absoluta siffror samt i förhållande till befolkningen är USA världsettan. Kina med fem gånger mera människor har mindre än hälften av antalet fångar i USA. Också jämfört med Kuba (Guantanamo borträcknat) har USA klart mer än två gånger mera fångar per 100 000 invånare (686 respektive 297).

Att fängelseskandalen i Abu Ghraib har väckt relativt mindre bestörtning i USA än i Europa kan ha ett samband med att fängelseförhållandena och behandlingen av fångar i USAs egna fängelser också har kritiserats av Amnesty och andra människorättsorganisationer.

Fängelseförhållandena dyker ganska sällan upp i rubrikerna. De är dock ett viktigt kriterium för bedömandet av rättstats- och människorättsförhållandena i olika länder. Vi bör minnas, att också Finland har fått anmärkningar beträffande sina fängelser från internationella övervakningsorganer.

Erkki Tuomioja

KOHTUULLISET BRYSSELIN TULIAISET

Uutispäivä Demari 21.6.2003

Brysselistä ei vielä viime viikolla saatu uutta paavia, mutta saatiin kuitenkin uusi perustuslakisopimus. Olen istunut viikkokausia kokouksissa, jossa eri jäsenmaiden edustajat kukin vuorollaan ovat milloin mistäkin luonnoksen artiklasta julistaneet, ettei ehdotus ole meidän hyväksyttävissämme. Nyt samat edustajat kilvan onnittelevat toisiaan hienosta sopimuksesta, vaikka kyseiset artiklat ovat tuskin lainkaan muuttaneet muotoaan.Mistä on siis kyse?

On aika sotia ja on aika sopia. Vaikka perustuslakineuvottelut eivät toki mitään uhreja vaativaa sotaa olleetkaan, niin myös tähän pätee vanha totuus laihan sovun paremmuudesta lihavaan riitaan nähden. Kun on kyse asiakirjasta, joka voidaan hyväksyä vain kaikkien osapuolten suostumuksella – ja vain näin voidaan unionia tulevaisuudessakin kehittää – on jokaisen tingittävä joistain tavoitteistaan tuloksen aikaansaamiseksi.

Suomi ei kuitenkaan joutunut uhraamaan mitään korvaamatonta EU:n yhteiseksi hyväksi. Sitkeä politiikkamme on tuottanut monissa keskeisissä kohdissa oleellisesti paremman tuloksen, kuin mitä konventin esitysten perusteella olisi voinut odottaa. Pienten maiden yhteistyön ansioksi voidaan sumeilematta lukea se, että HVK:sta tuli aito neuvotteluprosessi. Kaikki eri jäsenmaille tärkeät kohdat saatiin vielä avattua ja niihin myös korjauksia, vaikka suuret aluksi vaativatkin konventin esitysten siunaamista sellaisenaan samalta istumalta. Tämä koskee myös institutionaalisia kysymyksiä ääntenpainotuksesta komission kokoonpanoon. Niissäkin tulos on tasapainoisempi kuin vielä konventin jäljiltä.

Neuvotteluissa oli esillä myös joitain Suomelle tärkeitä erityiskysymyksiä. Kaikissa niissä harvaan asuttujen alueiden tukiperusteesta Ahvenanmaan erityisaseman kautta palvelukauppasopimusten käsittelemiseen tarpeen vaatiessa yksimielisesti saatiin meitä tyydyttävä tulos.

Perustuslakisopimus on tärkeä askel avoimemman ja tehokkaammin toimivan unionin suuntaan. Pettynyt kannattaa olla ennen kaikkea siitä, että askel jäi vaatimattomammaksi kuin laajentunut EU olisi tarvinnut. Parempaa ei kuitenkaan syntyisi siitä, jos nyt sanottaisiin ei kohtuulliselle tulokselle. Tulos on silti sen verran hyvä, että sen voi alistaa kansanäänestykseenkin, vaikkei sille perustuslaillista tarvetta olekaan.