Erkki Tuomioja

EHRNROOTH JA WÄLLÄRI

Demari 23.12.1999, kolumni

Markkinat ovat tehokas tapa järjestää taloudellinen vaihto ja määrittää hinnat. Markkinatalouteen kuuluu myös pörssi. Arvopaperipörssi on paikka jossa vaihdetaan osakeyhtiöiden omistukseen oikeuttavia todistuksia ja jossa niiden hinta määräytyy.

Omistusvastuun jakava ja pääomien keräämisen mahdollistanut osakeyhtiö sekä pörssi näiden osakkeiden markkinapaikkana ovat myös nerokkaita keksintöjä. Pörssi antaa tarpeellisia signaaleja talouden yleiskehityksestä sekä yritysten kannattavuudesta ja kilpailukyvystä ja auttaa siten suuntaamaan pääomat ja investoinnit tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.

Näin siis teoriassa. Käytännössäkin voi pörssi riittävän pitkällä aikavälillä antaa oikeita signaaleja pääomien käytön tehostamiseksi tavalla, joka edistää talouden kasvua ja yhteiskuntien vaurastumista. Sen ohella että pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleet, kuten Keynes muistutti, on ongelma siinä että se mitä lyhyemmällä aikavälillä ehtii tapahtua voi tehdä tyhjäksi toiveet pitkän aikavälin päässä odottavista reaalitaloutta hyödyttävistä eduista.

Kun pörssin arvo voi ääritilanteissa päivässäkin heitellä jopa kymmeniä prosentteja ei tällä ole enää tekemistä reaalitalouden vaihtelujen kanssa, vaan kyse on joukkopsykoosista.

Pörssikurssit ovat kaikkialla olleet viime vuosina huikeassa nousussa. Kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen nähden New Yorkin kurssitaso on noussut nelinkertaiseksi, Helsingin kuusinkertaiseksi. Pelkästään päättyvän vuoden aikana kurssinousu on ollut 100 prosentin luokkaa Helsingissä. Suomen osalta kaikkea värittää Nokia-ilmiö, mutta ilman sitäkin on nousu ollut vauhdikasta.

Tällaisella kurssitasolla ei enää ole aikoihin ollut tekemistä osakkeiden tuottoarvon kanssa, vaan korkeat hinnat perustuvat vielä korkeampien tulevien hintojen odotuksiin.

Koska ikiliikkujaa ei vieläkään ole keksitty ei tämänkaltainen näennäinen vaurastuminen eivätkä vielä vähemmän jatkuvan vaurastumisen odotukset voi olla kestävällä pohjalla.

x x x

Luulisi että Lauri Helve talouselämän ns. realiteetteja kiitettävästi saarnaavaan Kauppalehden päätoimittajana ymmmärtäisi tämän erityisen hyvin, mutta ei. Sama vauhtisokeus näyttää iskeneen häneenkin kun hän jokin aika sitten kirjoitti ihaillen siitä miten Jorma Ollilan yksi puhe saattoi yhdessä yössä nostaa Nokian pörssiarvoa 90 miljardilla markalla. Samassa yhteydessä hän kaipaa kauppa- ja teollisuusministeriltä samanlaisia markkina-arvoja nostavia puheita.

Näitä puheita hän saa vastaisuudessakin jäädä odottamaan. Olisi vastuutonta tietoisesti osallistua puhepohjaisten markkina-arvojen kohottamiseen. Vastuullista politiikkaa on tänä päivänä varautua siihen miten reaalitalouden vahingot minimoidaan silloin kun pörssikurssit taas palaavat lähemmäksi maan pintaa.

Suomen talouden menestyksen avainasiat ovat osaaminen, yrittäminen ja yhteistyö. Näiden ja näiden kautta elinkeinoelämän reaalisen kilpailukyvyn ja menestysedellytysten edistäminen on hallitusohjelman mukainen tehtäväni. Siinä onnistuminen epäilemättä nostaa suomalaisyritysten arvoa, mutta sitä arvoa ei voi mitata vain ja yksinomaan pörssikurssien kehityksestä.

Erkki Tuomioja

EHRNROOTH JA WÄLLÄRI

Kunta ja Me 26.11.1999

Casimir Ehrnrooth puhui Paasikivi-Seurassa sinivalkoisen pääoman tulevaisuudesta. Kun hänkään ei sinivalkoisen pääoman ruumiillistumana ollut sen suhteen huolissaan niin kannattaako meidän osattomienkaan olla?

Ihan vakuuttuneeksi en tullut, semminkin kun hän mielipiteensä tueksi katsoi ettei amerikkalaisen kapitalismin tulo Eurooppaan ole mikään varallisuudenjako-ongelma, amerikkalaiset suurkapitalistit kun lahjoittavat varansa lopuksi hyväntekeväisyyteen niin, ettei omistus pääse kasaantumaan.

Kun hän myös kiitteli Soneran yksityistämisen johtaneen suomalaisten omistuksen vankistumiseen, en enää ottanut hänen näkemyksiään todesta – yli kaksi kolmannesta valtion myymistä Sonera-osakkeista on jo siirtynyt ulkomaalaisten omistukseen.

Jos suuryritysten omistuspohjan suomalaisuutta pitää merkittävänä asiana, niin ainoa taho joka tänään varmuudella voi turvata on valtion omistus.

* * *

Ehrnrooth sanoi muutakin mikä sai karvani pystyyn. Hän nimittäin ”kiitti” Merimies-unionia siitä, että se on pystynyt toiminnallaan miltei kokonaan hävittämään suomalaisen lipun alla purjehtivan tonniston. Tällainen käsitys unionista oman oksan sahaajana on yleinen, mutta ei kovin oikeutettu.

Kukaan suomalainen ei enää eikä yksikään Ehrnrooth koskaan suostuisi tekemään töitä sellaisella palkalla ja sellaisissa olosuhteissa, jotka suomalaisissakin laivoissa vallitsivat vielä Niilo Wällärin aloittaessa pitkän työpäivänsä merimiesten palveluksessa. Ihan pehmeillä otteilla ei silloisten laivanvarustajien kanssa merenkulkijoiden asemaa olisi saatu korjatuksi asianmukaiselle tasolle.

Monet tämän tunnustavatkin katsovat Wällärin seuraajien kuitenkin jatkaneen merimiesten etujen kasvattamista jo kestämättömälle tasolle, josta on sitten seurannut suomalaisen tonniston ulosliputus. On kuitenkin vaikea osoittaa, että merimiesten edut olisivat kohtuuttoman hyviä muihin suomalaisiin palkansaajaryhmiin verrattuna. Uhkaako siis muitakin suomalaistyöpaikkoja ulosliputus, jolleivät työntekijät tingi eduistaan? Ilmestyskirjamaisimpien globalisaatiovisioiden mukaan uhkaa.

Onneksi ei tilanne aivan näin synkeä ole. Ratkaisevaa ei ole yksin työn hinta, vaan sen tuottavuus. Ei globaalitaloudessa tarvitse pelätä ns. matalapalkka-alojen halpatuonnin vievän työpaikat, jos oman maan osaamisen ja sitä kautta tuottavuuden kehityksestä pidetään huolta, kuten Suomessa varsin onnistuneesti on tehty.

Kansainvälinen kilpailu kohdistuu merenkulkuun kuitenkin paljon välttämättömimmin kuin muihin
aloihin. Alan ongelmana ei suinkaan ole se, että merenkulkijoiden edut ovat liian hyvät, vaan että ne ovat edelleen monissa mukavuuslippulaivoissa alan kansainvälisen federaation työstä huolimatta liian huonot, jopa ala-arvoiset. Lisäksi varustamot voivat alalla välttää mukavuusliputuksella osallistumisen verojen maksuun ja sosiaaliturvan kustantamiseen.Tällaisen epäreilun kilpailun estämiseksi tarvitaan vahvoja ylikansallisia sopimuksia ja niiden tehokasta valvontaa.

Kansainvälinen työjärjestö ILO on tehnyt tässä suhteessa parhaansa. Nyt olisi myös maailman kauppajärjestö WTO saatava mukaan. Ay-liikkeen äänen tulee kuulua vahvana Seattlessa

Erkki Tuomioja

ONNEA PELLERVOLLE

Kunta ja Me

Onnittelut sata vuotta täyttäneelle Pellervo-seuralle, enkä tarkoita tällä vain tavanomaista kilpailijoille tai vastustajille osoitettua kohteliaisuutta.

Ihan helpolla ei menestystä pellervolaisuudelle ole aina palkansaajapuolelta toivotettu. Vuoden 1916 kahtiajako kulutusosuustoiminnassa on edelleen voimassa ja edistysmielisessä osuustoimintahaarassa on maataloustuottajien osuustoiminta pitkään nähty suorastaan kuluttajien vihollisena.

Tätä käsitystä olisi jo aika korjata. Pellervo-seuran värikäs ja monipuolinen historia on osa Suomen ja sen nousun historiaa. Pellervolaisuuden merkitys ei rajoitu vain talouteen vaan osuustoiminta oli työväenliikkeen tavoin yksi niistä merkittävistä kansanliikkeistä, jotka vuosisadan vaihteessa olivat Suomen kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun tekijöitä.

Osuustoimintaliike on kokenut monia nousuja ja laskuja. Erityisesti viimeiset vuosikymmenet ovat olleet osuustoiminnalle vaikeata aikaa. 90-luvun suuri lama koetteli niin E-liikettä kuin pellervolaista osuustoimintaa raskaalla kädellä. Molemmat ovat saaneet tuta miten EU-aikaan siirtyminen on radikaalisti muuttanut kilpailuolosuhteita.

Kuluttajaosuustoiminta on edelleen jakaantunut, mutta SOKkin on ottanut etäisyyttä tuottajaosuustoiminnan hallitsemaan Pellervoon. Markkinoiden avautuminen on selkeyttänyt asetelmia ja johtanut siihen, etteivät tuottajaosuuskunnatkaan enää voi ylläpitää pitäviä monopoleja. Kun maataloustuottajatkin oivaltavat, ettei heidän kilpailukykynsä voi enää perustua suojattuun asemaan tai kuluttajien lypsämiseen, vaan laadukkaiden ja kulutajien turvallisiksi tietämien elintarvikkeiden tuottamiseen voidaan rakentaa silta monen vanhan juoksuhaudan ylitse.

x x x

Osuustoiminnan menetykset lamavuosina ovat ruokkineet väitteitä, joiden mukaan osuustoiminta olisi kerta kaikkiaan liian vanhankantainen voidakseen menestyä postmodernissa ja globalisoituvassa maailmassa joilla kyky toimia markkinavoimien ehdoilla ja niillä surffaillen ratkaisee menestyksen.

Kuva osuustoiminnan perääntymisestä on kuitenkin harhaanjohtava. Ainakin osuustoiminta yritystoiminnan muotona on kokenut jopa jonkinlaisen renesanssin. Yksi viime vuosien myönteisiä yllätyksiä on ollut monekirjavan ns. uusosuustoiminnan valtaisi kasvu.

Perinteisellekin osuustoimintayrityksille on koittanut uuden arvostuksen aika. Se että osuustoiminnallinen ajattelu on ristiriidassa kapitalismin ja markkinavoimien rajattoman ihailun kanssa saatettiin vielä kymmenen vuotta sitten mieltää rasitteeksi, mutta tänään se on jo kääntynyt osuustoiminnan vahvuudeksi.

Osuustoiminta edustaa avoimessa markkinataloudessa toimivaa ei-kapitalistista markkinavoimaa. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa on tärkeätä että kattavalla laaja-alaisella sosiaalipolitiikalla on luotu riittävän laaja markkinariippuvuudesta vapaa turvavyöhyke suojaamaan markkinatalouden epävarmuudelta ja erilaisilta sosiaalisilta riskeiltä.

Samalla tavoin arvonsa on sillä, että markkinataloutemme on sellainen sekatalous, jossa toimii rinnakkain niin koti- ja ulkomaisia, kuin pieniä ja suuria sekä pörssi- ja perheyhtiöitä, yhtä lailla kuin myös yhteiskunnan omistamia ja osuustoiminnallisia yrityksiä. Monipuolisuus takaa sen, ettei kaikkea taloudellista toimintaa arvioida vain lyhytaikaisten pörssikurssivaihtelujen valossa ja että yrittämiseen sitoudutaan laajemmin kuin välittömän omistaja-arvon maksimoinnin kautta.

Osuustoiminnalla on kysyntää myös siksi, että se uusissa oloissa on valtion omistuksen ohella tehokkain varmistus sille, että elinkeinoelämässämme säilyy sellainen omistusrakenne, jossa täällä asuvien ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen vaikuttaa tulevaisuudessakin riittävän painokkaasti.

Suomen menestyksen avaintekijät ovat osaaminen, yrittäminen ja yhteistyö. Osuustoiminta voi parhaimmillaan yhdistää itsessään nämä kaikki ja vieläpä kestävällä sinivalkoisella pohjalla.

Erkki Tuomioja

UHKAPELIT JA TUOMIOISTUINVALTA

Demari, 27.9.1999

EYn tuomioistuin armahti Raha-automaattiyhdistyksen monopolin. Tuomioistuimen lausunto Vaasan hovioikeudelle asettui yllättävänkin selväsanaisesti sille kannalle, että RAYn pelimonopoli voi jatkua.

Helpottuneimpia päätöksistä olivat kymmenet sosiaalialan järjestöt, joiden toiminnan jatkuminen läheskään nykyisessä laajuudessa on täysin kiinni RAYn voittovaroista jaettavista avustuksista. Hampaitaan kiristämään jäivät peliautomaattiyrittäjät, joiden pääsy raha-apajoille näin estettiin.

Sille että rahapelien järjestäminen on Suomessa varattu julkisoikeudelliselle Raha-automaattiyhdistykselle ja että rahapelituotot sen mukaisesti osoitetaan sosiaalisiin tarkoituksiin on kestävät perusteet. Tärkeintä on, että rahapelien tuotto käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

On muistakin syistä perusteltua että uhkapelien järjestäminen on julkinen monopoli. Suomessa narkomanian kaltainen riippuvuus uhkapelaamisesta on vielä vähäistä, kun se kasinomaissa on jo huumeriippuvuuden kaltainen riesa. RAYn, Veikkauksen ja Hippoksen erityisasema on myös ollut esteenä sille, että muualla maailmassa herkästi mafian suojelukseen ajautuva ala on pysynyt Suomessa tältä osin puhtaana. Tosin veikkauskohteiden puhtautta tämäkään järjestelmä ei voi taata, kuten pesäpalloskandaali osoitti.

x x x

Vaikka voimmekin olla tyytyväisiä EYn tuomioistuin tekemän ratkaisun sisältöön on syytä palata siihen, mitä olisi tpahatunut jos tuomioistuimen päätös olisi ollut toisenlainen ja miksi tällainen asia ylipäätänsä on EYn tuomioistuimen ratkaistavana.

Jos niin sanottu subsidiariteetti eli läheisyysperiaate jotain tarkoittaa niin ainakin sitä, että kysymys siitä miten uhkapelien harjoittaminen halutaan järjestää ja miten siitä syntyvät voitot jakaa on asia jonka jokainen EUn jäsenmaa harkitsee itse miten parhaaksi näkee, eikä sen tule lainkaan kuulua Euroopan Unionille.

Jos taas jäsenmaat katsovat tästä joltain osin haluavansa luopua niin siitä on päätettävä yhdessä unionin peruskirjojen mukaisessa avoimessa ja demokraattisesta vastuullisessa päätöksenteossa. Ainakaan tuomioistuin ei voi olla se elin, joka jäsenmaiden ja europarlamentin ohitse ratkaisee tällaisia kysymyksiä.

Samanlainen asia on alkoholimonopolien asema. Se halutaanko alkoholiin soveltaa samanlaisia kaupan vapauden pelisääntöjä kuin kivennäisvesiin tai pesusieniin on poliittinen yhteisölainsäädäntökysymys jossa tuomioistuimelle ei kuulu lainsäätäjän asema.

Kun EUn instituutioita ja sääntöjä on nyt joka tapauksessa pakko uudessa hallituksenvälisessä konferenssissa jo pelkästään laajentumisen mahdollistamiseksi tarkistaa tulee uuden HVKn esityslistalle ottaa myös kysymys siitä, miten lainsäädäntövallan liukuminen tuomioistuimelle saadaan estetyksi.

Yksi mahdollisuus olisi että milloin tuomioistuin haluaa tulkita esim. kilpailulainsäädäntöä toisin kuin poliittista vastuuta kantavat neuvosto ja/tai komissio ei se tällaista päätöstä voi kumota vaan ainoastaan saattaa sen alkuperäisen säädöksen säätäneiden neuvoston ja europarlamentin uuteen käsittelyyn.