Tämänsyksyinen YK:n yleiskokous avattiin vielä epävarmoissa ja kohtuullisen alakuloisissa tunnelmissa, mutta ensimmäisen viikon päätyttyä voi todeta alun olleen sittenkin lupaava. Puheet ovat puheita mutta niidenkin sävy on tärkeä ja erityisesti on syytä panna merkille toisena puhujana esiintyneen presidentti Barack Obaman puhe. Retorisesti hänen puheensa ovat aina olleet tasokkaita, mutta nyt puhetta leimasi myös rakentava konkretia, jolla hän käsitteli niin Lähi-idän rauhanprosessia, Irania kuin laajemminkin Yhdysvaltain suhdetta monenkeskiseen yhteistyöhön.

Lähi-idän rauhanneuvottelut jatkuvat ja vaikka tulos on edelleen epävarma, on Obaman ja hänen ulkoministerinsä Kerryn sitoutuminen niiden menestyksekkääseen jatkamiseen tärkeä, kuten myös koko kvartetin panos. Obaman kädenojennus Iranin suuntaan on vastaus maan uuden presidentin Rouhanin maltillisiin puheisiin, ja vaikka se vielä jäi puhelinkeskustelun varaan voidaan jatkuvia neuvotteluja Iranin kanssa maan ydinohjelman rauhanomaisuuden varmistamisesta nyt jatkaa astetta aiempaa toiveikkaammin.

Merkittävin uutinen viime viikolta on turvallisuusneuvostossa saavutettu yksimielisyys Syyrian kemiallisten aseiden kokoamisesta ja hävittämisestä. Päätöslauselman toteuttaminen vaati vielä paljon työtä ja monien avoimien kysymysten ratkaisemista ja sen loppuunsaattaminen on pitkä prosessi, jossa olemme varautuneet siihen, että Suomenkin kemiallisiin aseisiin liittyvää osaamista halutaan YK:n käyttöön.

Kemiallisten aseiden hävittäminen ei lopeta tavanomaisin asein jatkuvaa tappamista. Nyt tarvitaan välittömästi jatkoa Syyrian kansan kärsimykset lopettavan poliittisen ratkaisun aikaansaamiseksi, mihin siihenkin on turvallisuusneuvostossa orastava valmius. Sama koskee myös jo monen kuukauden ajan yritettyä päätöslauselmaa Syyrian humanitäärisen avun varmistamisesta.

Syyria oli keskeinen asia myös Suomen yleiskokouspuheenvuorossa. Siinä myös painotettiin kestävän kehityksen toteuttamiseksi tarvittavan työn kiireellisyyttä, mitä osaltaan alleviivaa sopivasti juuri ennen puhetta julkistettu kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n uusin hälyttävä raportti.

29.9. 2013 

Olin alkuviikosta neljän päivän ja neljän maan matkalla Balkanilla ja Turkissa. Hyvä matka hyvin järjestettyine monipuolisine tapaamisineen antoi varovaista aihetta maailmassa kohtuullisen kortilla olevaan optimismiin. Tämä koskee ennen kaikkea Serbiaa, joka on tänään kuin toinen maa kuin se Serbia, jossa vain kaksi vuotta sitten viimeksi vierailin.Nihkeästi alkanut Belgradin ja Pristinan dialogi johti keväällä EU:n välittämään läpimurtoon ja sopimukseen, jota on myös ryhdytty panemaan täytäntöön sittemmin jo kaikkiaan 18 kertaa tavanneiden Serbian ja Kosovon pääministereiden johdolla.

Vaikka kaikkia asioita ei vielä olekaan ratkaistu suhtautuu Serbia nyt aivan toisella tavalla omaan tulevaisuuteensa, jonka se näkee olevan Euroopan Unionissa. Juuri kukaan ei enää yritä nostattaa tunteita kansallismielisellä rajojen muuttamiseen tähtäävällä retoriikalla, eikä sellaiselle enää ole kysyntää. On siten tärkeätä, että EU vastaa tähän niin, että jäsenyysneuvottelut Serbian kanssa saadaan käyntiin vuoden loppuun mennessä.

Vaikka ajatukset rajojen liikuttelusta eivät enää ei samassa määrin kuin ennen nostata nationalistisia tunteita ja ääriliikkeitä, on nyt tärkeätä huomata, että ellei talouteen saada merkittävää kaikkien ihmisten elämässä näkyvää kohennusta, voi sekin ruokkia vaarallista ekstremismiä. Tästä on huolestuttavia esimerkkejä muistakin EU-maista kuin Kreikasta.

Serbian talous ei ole erityisen vahvalla pohjalla ja maa vaatii rohkeita reformeja selviytyäkseen. Niihin uudistustyötä johtavalla suositulla varapääministeri Aleksander Vukicilla tuntuu kuitenkin olevan poikkeuksellisen määrätietoinen valmius.

Montenegro on jo jonkin aikaa käynyt jäsenyysneuvotteluja, mutta sillä on vielä pitkä matka jäsenyyteen edessään eikä tilannetta helpota maan talouden surkea tila. Maan suurin tuotantolaitos, venäläisten omistama alumiinitehdas on suoritustilassa eikä korvaavia työn ja tulon lähteitä ole näköpiirissä.

EU:n komissio on jo neljänä vuotena suosittanutjäsenyysneuvottelujen aloittamista Makedonian – tai FYROM eli The Former Yougoslav Republic of Macedonia, jonka kyltin alla sen edelleentäytyy esiintyä – kanssa, mutta se ei toteudu niin kauan kuin Kreikka sen estää, koska sitä tyydyttävää ratkaisua kiistaan maan nimestä ei ole löytynyt. Pitkittynyt odotusaika on lisännyt turhautumista maassa eikä se ole koitunut demokratian hyväksi. Ja vaikka ulospäin on hiljaista voivat myös etniset jännitteet pian johtaa uusiutuneisiin yhteenottoihin. Uskottava EU-perspektiivi olisi parasta ennaltaehkäisevää lääkitystä näihinkin vaivoihin.

Turkin kanssa EU on käynyt, tai ollut käyvinään jäsenyysneuvotteluja jo pitkään, mutta joidenkin jäsenvaltioiden vastahakoisuus on estänyt todellisen etenemisen. Turkki pyrkii edelleen vakavasti EU:n jäseneksi, mutta turhautuneisuus tilanteeseen on vähentänyt uskoa EU-jäsenyyteen, eikä aiheellisestikin epäreiluksi koettu EU:n suhtautuminen Turkkiin ole myöskään ole ollut hyväksi Turkin demokratialle ja kansalaisoikeustilanteelle. Moniin huolestuttaviin asioihin esim. lehdistönvapaudessa tai suhtautumisessa mielenosoitusoikeuden käyttöön on syystäkin puututtava, mutta parhaiten myös niihin voidaan vaikuttaa tilanteessa, jossa Turkki näkee EU:n olevan aidosti halukas saamaan sen osaksi Eurooppaa, mikä tietysti edellyttää kaikkien jäsenyyskriteerien täyttämistä.

Kun kerroin keskusteluissa, että olen mielestäni nähnyt liennytystä vielä pari vuotta sitten laajentumiseen yleensä ja Turkkiin erityisesti kohdistuneissa eurooppalaisissa epäluuloissa, suhtauduttiin tähän skeptisesti. Sama skeptisyys koski YK:n välittäjän näkemää mahdollisuutta edetä Kyproksen kahtiajaon lopettavan ratkaisun hakemisessa. Toisaalta kurdien PKK-puolueen kanssa aloitettu myönteinen prosessi on esimerkki siitä, että vaikeisiin ja välillä mahdottomilta näyttäneisiin ongelmiin voi löytyä neuvotteluratkaisuja.

Missään se ei ole enemmän tarpeen kuin Turkin naapurimaassa Syyriassa. Turkki on niitä maita jotka ovat ottaneet kiitettävästi vastuuta hädänalaisten syyrialaisten auttamisessa ja sen panosta tarvitaan myös väkivallan lopettavan poliittisen ratkaisun aikaansaamisessa.

20.9. 2013

Hyviä uutisia Genevestä Venäjä-USA neuvotteluista. Saavutettu yhteisymmärrys Syyrian kemiallisten aseiden hävittämisestä on kuitenkin vasta ensimmäinen askel hyvin vaikealla tiellä, jolla on monta kuoppaa ja mäkeä edessä. Sekin on totta, että vaikka tämä etenisi ilman uusia mutkia, ei se vielä suinkaan lopeta Syyrian taisteluita. Luottamuspääoma on kahden ja puolen vuoden sotimisen jälkeen käynyt joka suunnalla vähiin. Nyt se, että turvallisuusneuvostossa päästäisiin ensimmäisen kerran yksimielisyyteen Syyriaa koskevasta päätöslauselmasta voi avata tien myös sellaisen poliittisen ratkaisun saavuttamiseen, jolla humanitäärisen katastrofin laajentuminen saataisiin loppumaan.

Vaikka sitä jotkut näemmä hehkuttavatkin on myös todettava, ettei tämä ole pohjoismaiden yhdessä balttien kanssa saatikka Suomen keksimä ratkaisu. Mutta jos olemme edes pieneltä osin voineet vaikuttaa siihen, että ne joiden käsissä ratkaisujen tekeminen on ovat nyt näinkin pitkällä, niin hyvä niin. Sekin osaltaan velvoittaa meitä olemaan YK:n ja kemiallisen aseen kieltoa valvovan OPCW-järjestön käytettävissä jos osaamisellemme ja asiantuntemuksellemme aseiden jäljittämisessä ja myöhemmin myös mahdollisessa rauhanturvaamisessa on tarvetta.

Kahden miljoonan pakolaisen asemaa ei ratkaista muutoin kuin luomalla olosuhteet, joissa he voivat turvallisesti palata koteihinsa. Ennen kuin tämä on mahdollista tarvitaan varmasti myös Suomen näkyvää osallistumista erityisen hädänalaisessa asemassa olevien pakolaisten auttamiseksi, myös tarjoamalla heille turvaa Suomessa.

14.9. 2013