Iiro Viinanen ja Esko Seppänen, Vasen oikea, oikea vasen. Keskustelukirjeitä. Minerva, 309 s. Porvoo 2012

1328815702_Vasen_oikea.JPGIsänmaan asialla

90-luvun Suomen politiikan vastakkainasettelun ääripäiksi on vaikea löytää sopivampaa paria silloisista poliitikoista kuin Iiro Viinanen ja Esko Seppänen. Heidän kirjeenvaihtokirjaansa lukiessaan tuli mieleen Jorma Eton klassikkoruno ”Suomalainen” jo paljon ennen kuin Seppänen itse samaan viittasi. Eton mukaan suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata eikä vastaa kun kysytään ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen. Juuri tällaisen kuvan saa tästä keskustelukirjasta, jossa itse asiassa kumpikin kysyy mitä haluaa ja jättää vastaamatta mihin haluaa, mutta ähkyä syntyy. Oleellista on kuitenkin, että ”sellaisella suomalaisella on aina kaveri”, eikä ”suomalaista erota suomalaisesta mikään, paitsi kuolema ja poliisi”

Tässä tapauksessa tämä on kuitenkin muutettava muotoon, jossa näitä suomalaisia ei yhdistä mikään, paitsi kuolema ja demari. Molemmat sairastavat parantumatonta Parkinsonin tautia ja kirjoittavat siitä avoimesti, rehellisesti ja koskettavasti, myös siitä miten se vääjäämättä johtaa kuolemaan, jota kumpikaan ei halua sen koittaessa jäädä passiivisena ja tuskaisena odottamaan, vaan haluaa mahdollisuuden itse päättää elämnsä jatkamisesta tai lopettamisesta. Seppäsen osalta tähän on vaikuttanut myös se, että hän on joutunut seuraamaan parantumatonta syöpää sairastaneen poikansa kuolinkamppailua.

Tämän rinnalla demarin mainitseminen toisena yhdistänä tekijänä on, se myönnettäköön, vähän mautonta. Sille ei kuitenkaan voi mitään, että lähimmäksi poliittista yhteisymmärrystä kumppanukset päätyvät arvioidessaan murskaavasti demareiden tekoja yleensä ja ay-liikkeen demarijohtajien suorituksia erityisesti. Vaikka molemmat tunnustavat vanhemmiten koko ajan vihertyneensä, niin se ei tarkoita, että kummaltakaan heruisi lämpimiä ajatuksia city-vihreille, ihan demarien kaltaiseen inhokkikategoriaan heitä kuitenkaan sijoittamatta.

Eniten kirjan julkistamisen yhteydessä ovat saaneet huomiota leikkaa-ja-lyö -linjan tinkimättömänä lama-ajan valtiovarainministerinä tunnetun Viinasen nykyiset näkemykset verotuksen kohtuullisuudesta, kvarttaalikapitalismin turmiollisuudesta, ahneista palkitsemisjärjestelmistä ja radikaaleimmillaan pörssien turhuudesta, joista viimemainitun kanssa Seppäselläkin on jo nielemistä. Seppänen puolestaan ilmoittaa ennen presidentinvaalia julkaistussa kirjassa äänestävänsä toisella kierroksella Niinistöä, jonka itsenäisyyttä myös kokoomuksen nappulaliigasta näppylöitä saava Seppänen arvostaa.

Kirjeissä Seppänen on se, joka vanhalla tutkivan talousjournalistin tarkkuudella ja ahkeruudella vierittää tietoja, lukuja ja faktoja finanssivallan turmiollisuudesta ja hyvinvointivaltion alasajosta Viinasen tyytyessä enemmän mielipiteitten esittämiseen. Vaikka herrojen näkemykset joistain rahaivallan piirteistä ja niiden suitsimisen välttämättömyydestä nykyisin käyvät yksiin, on heidän Eurooppa- ja Nato-näkemystensä välillä edelleen syvä ja ylittämätön kuilu. Se on yhtä syvä myös suhtautumisessa hallitusvaltaan, Seppäsen aksiomana on ja pysyy, että sellainen vasemmisto, johon hän kuuluu ei voi olla hallitusvaltaa käyttämässä. Se on tavallaan sääli, koska monet aikaisemmat hallitukset, joissa hänen puolueensa oli mukana olisivat hyötyneet hänen tietojensa ja osaamisensa kanavoimisesta käytännön politiikkaan ja lainsäädäntöön.

 Helmikuu 2012

Onnittelut Sauli Niinistölle

Kokousmatkat ja nyt viimeksi Saksasta saatu superflunssa ovat syy siihen, että suhteeni presidentinvaaliin on jäänyt aika etäiseksi ja tuloksen kommentointi vähäiseksi. Suuri osa median vaalihypetyksestä on myös tuntunut turhalta keskittyessään ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, jotka ovat toissijaisia, tai asioihin, joihin presidentillä uuden, parlamentarismia edelleen vahvistavan perustuslain aikana on vähän tai ei lainkaan valtaa.Vaikka presidentti Suomessa on ensi sijassa arvojohtaja, on hän edelleen enemmän kuin pelkkä ”representatiivinen figuuri”. Hän voi monin tavoin vaikuttaa politiikan agendaan, vaikka päätökset viime kädessä ovat ankkuroituneet eduskuntaan ja sen luottamusta nauttivaan hallitukseen. Ei ole syytä epäillä etteikö hallituksen ja presidentin yhteistyö ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tule jatkumaan yhtä hyvänä ja luottamuksellisena kuin tähänkin saakka.7.2. 2012

Itämeren valtioiden neuvoston 20-vuotinen taival, Turun sanomat, 5.2.2012

Itämeren valtioiden neuvoston 20-vuotinen taival

Itämeren alueen yhteistyö on kehittynyt voimakkaasti kahdessa vuosikymmenessä. Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) juhlii 20-vuotista taivaltaan ja etsii itselleen aktiivisesti uutta roolia muuttuneessa tilanteessa.

Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) perustettiin maaliskuussa 1992 vakauttamaan yhteiskunnallista kehitystä Pohjois-Euroopassa, pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Jäseniksi liittyivät kaikki Itämeren maat, mukaan lukien Venäjä. Islanti liittyi jäseneksi muutamaa vuotta myöhemmin. Vasta itsenäistyneille maille ja uusille demokratioille CBSS oli ainutlaatuinen alueellisen yhteistyön foorumi.

Alkuvuosien CBSS laajeni nopeasti uusille yhteistyösektoreille. CBSS oli uranuurtaja, joka täytti puuttuvan yhteistyön muodostamaa tyhjiötä. Monet asiat, joiden luonteva paikka on nykyisin EU:n ja Venäjän välisessä vuoropuhelussa tai EU:n Itämeri-strategiassa kuuluivat aikanaan CBSS:n agendalle, kuten esimerkiksi yhteistyö talous- ja työllisyyskysymyksissä. Baltian maiden ja Puolan integroituminen läntisiin yhteistyörakenteisiin vähensi CBSS:n merkitystä. Muutos jätti CBSS:n vaille selkeää roolia.

Suomen ja Ruotsin, ja seuraavassa vaiheessa Puolan ja Baltian maiden liityttyä EU:n jäseniksi CBSS:n rooli ja tehtävät alkoi herättää yhä kriittisempää keskustelua.  Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 2006 tapahtuneen pohjoisen ulottuvuuden politiikan uudistamisen jälkeen Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ehdotti jopa CBSS:n lakkauttamista ja sihteeristön muuttamista pohjoisen ulottuvuuden sihteeristöksi. Tähän ei kuitenkaan haluttu mennä ja ratkaisuksi tuli CBSS:n uudistaminen. Uudistuksessa määriteltiin järjestön pitkän aikavälin tavoitteet ja muutettiin toimintatapaa projektipainotteiseksi.

CBSS:n tehtäväkenttää karsittiin. Esimerkiksi pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet nähtiin luontevaksi kanavaksi edistää yhteistyötä ympäristökysymyksissä ja terveysuhkien torjumisessa. Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuuden suurhankkeet Pietarin jätevedenpuhdistamisessa ovat vähentäneet merkittävästi Itämereen kulkeutuvia päästöjä, mutta kuten Kingiseppin lannoitetehtaan tapaus osoittaa on meillä vielä paljon tehtävää. Sosiaali- ja terveyskumppanuuden hankkeet tuberkuloosin ja HIV/AIDSin torjumiseksi lähialueilla ovat luoneet pohjaa tiiviiden asiantuntijaverkostojen muodostamiselle.

CBSS:n Vilnan huippukokouksen loppuasiakirjassa 2010 luotiin visio Itämeren alueesta vuonna 2020. CBSS on ainoa yhteistyörakenne, jossa Itämeren alueen maiden pääministerit tapaavat kahden vuoden välein pidettävissä huippukokouksissa, vuorovuosin ulkoministerikokousten kanssa. CBSS:n vahvuutena on yhteistyö alueiden edustajien kanssa. Samoin parlamentaarikkojen yhteistyö on aktiivista.

Itämeren alueella onkin huomattavan laaja ja monikerroksinen alueellisen yhteistyön verkosto. Järjestöjen tulee etsiä synergioita ja keskittyä omille vahvuusalueilleen. Käytännön yhteistyön tasolla kansalaisturvallisuus on esimerkki aihepiiristä, joka luontuu hyvin CBSS:n toiminta-ajatukseen. Rajavalvontayhteistyö, järjestäytyneen rikollisuuden torjunta sekä ihmiskaupan vastainen työ noudattavat CBSS:n alkuperäistä tarkoitusta alueen kansalaisten turvallisuuden lisäämiseksi.

CBSS pystyy melko pienenä järjestönä vastaamaan joustavasti ajankohtaisiin haasteisiin yksittäisten ihmisten elämän laadun parantamiseksi. Aiemmin CBSS:n sosiaalinen puoli tuli esiin työmarkkinaosapuolien neuvonpidossa, nyttemmin eräät CBSS:n parhaista hankkeista liittyvät ihmiskaupan uhrien auttamiseen. EU:n ja Venäjän yhteistyö on välttämätöntä CBSS:n hanketoiminnan onnistumiseksi.

Suomi toimii seuraavan kerran CBSS:n puheenjohtajana heinäkuusta 2013 lähtien vuoden ajan. Suomi tulee puheenjohtajana tukemaan CBSS:n osallistumista EU:n Itämeri-strategian tehtäviin ja yhteistyöhön muiden alueellisten järjestöjen kanssa.

CBSS:n vahvuus on asiantuntijaryhmien toiminnassa ja alueellisessa viranomaisyhteistyössä, sekä järjestön kykynä verkottua muiden yhteistyörakenteiden kanssa. Alueellisen yhteistyön edistäminen Pohjois-Euroopassa on pitkään ollut Suomen poliittisena tavoitteena. Tätä tavoitetta Suomi edistää myös CBSS:n toiminnassa.

Pohjoismainen malli

Pohjolan sosialidemokraatit ja ay-johto kokoontuivat yhteistyöjärjestö SAMAK:in vuosikokoukseeen Tukholman lähellä. Suurimman huomion vei Ruotsin demareiden uuden puheenjohtajan Stefan Löfvenin esiintyminen. Häneen kohdistuu nyt suuria odotuksia Ruotsin demareiden syöksykierteen pysäyttäjänä, ja ainakin eilisen perusteella voi uskoa hänen myös tässä onnistuvan.

Keskustelujen pääaiheena oli ns. pohjoismainen malli, jonka vahvuuksista, heikkouksista ja päivittämisestä päätettiin käynnistää yhteinen tutkimusprojekti. Vaikka jotkut sosialidemokraatit puhuvat pohjoismaisesta mallista nimenomaan sosialidemokraattisena mallina, olen Norjan Jens Stoltenbergin kannalla siinä, että vaikka sosialidemokraateilla on aivan erityinen ja aikanaan ratkaiseva osuus kaikissa kansainvälisissä vertailuissa vahvuutensa osoittaneen pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kehittämisessä, on kyse sellaisesta yhteiskunnallisesta solidaarisuutta toteuttavasta toimintatavasta, joka yhdistää ihmisiä pohjoismaissa myös paljon laajemmalla pohjalla.

Jo yli seitsemän miljardin ihmisen asuttamassa keskinäisen riippuvuuden maailmassa meillä voi olla parhaimmassakin tapauksessa vain muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmiset toiminnot ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin. Vaikka Pohjolassakin olemme vielä tästä kaukana on ilmeistä, että pohjoismainen malli antaa kuitenkin muita paremmat mahdollisuudet tämän saavuttamiseen. Siksi pohjoismailta ja pohjoismaiselta sosialidemokratialta pitää edellyttää vahvaa ja aktiivista panosta kaikissa globalisaation parempaan hallintaan tähtäävissä aloitteissa ja prosesseissa. Näyttöjemme perusteella meiltä tätä myös odotetaan ja toivotaan muualla maailmassa.

1.2. 2012