Etusivu 2013 lokakuu 2013
29.10.2013

Speech ”The Objectives of the Finnish BEAC Chairmanship 2013-2015”, Tromsø, 29.10.2013

Dear Colleagues, representatives of the Regional Council and of the Indigenous Peoples, Ladies and Gentlemen,

The Finnish Chairmanship of the Barents Euro-Arctic Council aims to promote dynamic, inclusive and sustainable development of the Barents region.

Finland bases its Chairmanship on the work of the previous chairs. The successful Norwegian chairmanship has laid a good basis for further work in many sectors.  The Kirkenes Summit Declarationfrom June this year gives a valuable guidance for our work.  The basic principles of our work will be Coherence, Cooperation and Continuity.

Finland will pay special attention to economic and business cooperation. We will focus on sustainable mining and promotion of the use of clean technology. In the coming years, investments are being made in different sectors: energy, mining, transport and logistics, shipbuilding and offshore infrastructure.   At the same time environmental issues are becoming more and more important. This means that more attention needs to be paid to waste management, energy efficiency, energy saving, water management, waste water purification and low emissions.

Transport and logistics is another priority sector of the Finnish Chairmanship.  Development of mining, and other industries, as well as trade and tourism requires well functioning cross-border transport connections. Finland will follow up the groundbreaking work of the Norwegian Chair on the Joint Barents Transport Plan.  Our objective is a joint vision of how the transport system in this region should be developed. In this work, and especially in the implementation phase, we underline the importance of close cooperation between the Barents transport cooperation and the Northern Dimension Transport and Logistics Partnership. The Northern Dimension is a tool for the European Union to build transport cooperation with neighbouring countries. The Barents cooperation represents the regional voice and it is important that this voice is heard also in Brussels.  

Environment and climate change are key priorities during our BEAC chairmanship.  For example:

–          We want to encourage the sharing of best environmental practices in various sectors, including mining sector.

–          The results of the ten years work on hot spots are positive. However, efforts are still needed in many of the hot spots.

–          The forest ecosystems in the region are under increased pressure from land-use, exploitation and climate change. This is why the Barents Protected Areas Network project continues to be of high importance.

–          Climate change is the major concern for the Arctic regions and therefore implementation of Action Plan on Climate Change for the Barents Cooperation will be in our focus.  

The well-being of the people in Barents region is the overriding objective of our work.  Promoting young people´s social inclusion is a key priority of the Finnish Chairmanship of the Barents Euro-Arctic Council.  Finland pays special attention to young people´s opportunities to participate in the society and their access to education and employment. In this context, the also role of the NGOs is crucial.

Finland will continue promoting the mobility of young people in the Barents region as requested also by the Barents youth conference in 2012. Finland will focus on the efficient functioning of the Barents Youth Cooperation Office in Murmansk.  

I have mentioned here some of the high priority sectors.  The Finnish Chairmanship gives its full support also to other working groups in their important work, such as tourism, cultural cooperation, education, health and social well-being and emergency and rescue cooperation.  Finland has started preparations for the Barents Rescue exercise that will be organized in Northern Finland in 2015.

Finland emphasizes the important role of the indigenous peoples in the Barents cooperation. We have made recently a financial contribution to ensure the functioning of the Indigenous Peoples Working Group. We are prepared in cooperation with other member states to seek a more permanent solution to the financing of the Working Group.

We are committed to close cooperation and communication between the regional actors and the people living in the Barents region.  This is of key importance in the Barents cooperation, where the regional level cooperation has such a vital role. 

The Finnish Chairmanship underlines the importance to strengthen coherence between BEAC and the other regional councils – the Arctic Council, the Council of the Baltic Sea States and the Nordic Council of Ministers – as well as with the Northern Dimension. Much of this work needs to be done at the working group level. This is an issue that will be on the agenda of the Deputy Ministers’ Meeting in April in Helsinki. 

Finland is prepared to make a comprehensive overview of the financial sources of Barents cooperation. We will set up an ad hoc working group to investigate the possibility to establish a Barents Financing Mechanism as stated in the Communique of this Meeting.

Ladies and Gentlemen,

Finland is looking forward to a good cooperation with all the members of the Barents Euro-Arctic Council, the incoming Chair of the Barents Regional Council Arkhangelsk, other Barents regions and all stakeholders. I wish you all welcome to the next Foreign Ministers’ Meeting in 2015 in Finland!

The Finnish Chairmanship Brochure is available in this room.

29.10.2013

Speech at the Barents Euro-Arctic Council, Tromsø, 29.10.2013

 

Dear Colleagues and representatives of the members of the Barents Euro-Arctic Council, the Regional Council and the Indigenous Peoples, Ladies and Gentlemen.

Let me begin by expressing my thanks to the City of Tromsø and the Troms County for the warm hospitability we have experienced during our stay here in Tromsø, the Arctic Knowledge Capital.

Ladies and Gentlemen,

The Barents cooperation celebrated its 20 years in Kirkenes in June this year.  The Kirkenes Summit reconfirmed the principles and the importance of Barents cooperation in addressing the challenges and opportunities that the region is facing today. The Barents cooperation continues to have a special role in connecting authorities at governmental, regional and local level as well as indigenous peoples.

The future of the Barents economy looks promising.  The Barents Region has potential for extraction of base metals and also for many critical minerals for the European and global industry.The expanding mining industry as well as the massive investments in oil and gas production in the Barents Sea increase economical activity and livelihood in the Barents Region. In long term the opening of the Northern Sea Route will bring additional economic opportunities. Also international and regional tourism in the Barents region is growing.

It is vital for the well-being of the people living in this region and of the surrounding nature that all economic activities in the sensitive arctic and subarctic regions take place in an environmentally responsible way. This is also a precondition for development of the tourism industry and the continuation of traditional livelihoods.

More information is essential for consolidation of conflicting interests and for development of sustainable extractive industry in arctic conditions.  The Barents cooperation has its role in this work.Finland has been strongly committed to environmental cooperation in the BEAC, and the Working Group on Environment has achieved significant results during the Finnish chairmanship of the Working Group. 

Finland welcomes the Action Plan on Climate Change as important achievement for the Barents Cooperation. The Action Plan systematizes and gives guidance to the efforts to mitigate the negative effects of the climate change. The regional climate change strategies developed in the three regions of northern Finland can provide an example for other regions in the Barents area.

In this context I would also like to underline the importance of Barents rescue cooperation and thank Norway for the excellent organization of the Barents Rescue Exercise 2013 in Troms County. This exercise was based on a scenario of a huge rock slide caused by erosion.

Functioning transport connections in the Barents region play a key role in the region’s development. I would like to thank the Norwegian Chair for the valuable work on the Joint Barents Transport Plan. We all share common interests in the efforts to develop transport infrastructure in the northern areas. Finland will proudly take the work forward with the aim of finding a common approach to the development of transport and logistics networks in the Barents region.

Last year there were 12 million border crossing on the Finnish-Russian land border. Finland issued 1,35 million visas – most of them multiple entry –  to Russian citizens, of which 150.000 in Murmansk and Petrozavodsk. The high number of border crossings indicates that citizens of our countries have more and more contacts with each other. This is positive development.

Enhancing people-to-people contacts and cooperation with civil society across the Barents region is important.  I would like to pay tribute to the forms of interaction which focus on people.  Cooperation in the field of culture, youth, education and health has an important role in exchanging knowledge, experiences andbest practices and in learning to know each other better.

The Indigenous peoples are an integral part of Barents cooperation and their participation in the activities of the Barents Euro-Arctic Council is of utmost importance. In 2012 the government of Finland renewed its aim to ratify the ILO Convention 169. The Government also established a ministerial working group on Sami matters. The group discusses and takes political decisions in matters relating to the Sami. Finland is also actively taking part in the negotiations on a Nordic Sami Convention between Finland, Sweden and Norway.

I am pleased to note that during the past few years the Barents cooperation hasbeen able to benefit of the financing from the EU-Russia cross-border cooperation programmes. Especially, the multilateral Kolarctic Programme has become an important funding source for cooperation projects in the Barents Region. Finland will strive to enhance closer cooperation among the different stakeholders for the forthcoming programming period.

The Government of Finland adopted in August a new Arctic Strategy, which is broader than the previous one from 2010. The new strategy examines the possibilities for bolstering Finland’s position regarding the Arctic region; the creation of new business opportunities; the Arctic environment and the region’s security and stability; the position of the northern parts of Finland; international cooperation; and the Finnish Arctic expertise.

The cooperation in the Barents region is an important part of the wider arctic cooperation. Its strength lies in its practical nature and its regional and local dimension. To maximize the effectiveness of regional cooperation, synergy and coherence should be strengthened between different regional cooperation bodies with similar objectives, such as the Arctic Council, Council of the Baltic Sea States and the Northern Dimension,

In conclusion, let me thank the outgoing Chair of the Barents Euro-Arctic Council, Norway, for the outstanding work for our common Barents region. I would also like to thank the Region of Norrbotten for chairing the Barents Regional Council and welcome Region of Arkhangelsk as the new regional Chair.  Many thanks also to the working Group Chairs and the International Barents Secretariat for their important work.

26.10.2013

Juhani Suomi, Mannerheim − Viimeinen kortti? Ylipäällikkö − presidentti, Siltala, 836 s., Tallinna 2013

1382812325_Suomi.jpgMannerheim − mies ja myytti

Juhani Suomi on pitkän tutkijauransa aikana kirjoittanut suuren määrän Suomen presidenttejä käsitteleviä elämäkertoja ja tehnyt sen tavalla, jokaon herättänyt sekä ihastusta että vihastusta. Suomen kahdeksanosaista elämäkertaa Urho Kekkosesta on arvosteltu kohteensa ihailevan kritiikittömästä käsittelystä, mutta kriitikoidenkin on myönnettävä, että teossarja on kaikelle myöhemmälle Kekkoseen ja hänen aikaansa kohdistuvalle tutkimukselle perusteellisuudessaan sivuuttamaton. Sitä paitsi Suomen ansioihin kuuluu, että hän ei vääristele tai väärinkäytä lähteitään, vaan tuo ne esiin tavalla, joka antaa lukijalle mahdollisuuden päätyä myös hyvin toisenlaisiin tulkintoihin Kekkosen toimista kuin mihin hän on päätynyt.

Samankaltaista tunnustusta ei kuitenkaan voi antaa Suomen Mauno Koiviston presidenttikautta käsittelevästä kolmiosaisesta kirjasarjasta. Teoksen kaunainen perussävy käy ilmi jo kirjojen nimistä: Pysähtyneisyyden vuodet, Epävarmuuden vuodet ja Kohti sinipunaa. Risto Rytistä kertova Kohtalona yksinäisyys jää kohteensa käsittelytavan osalta johonkin yllämainittujen teossarjojen välimaastoon.

Mannerheimista on tuskin mahdollista kirjoittaa tavalla, joka ei antaisi kenellekään aihetta kritiikkiin tai loukkaantumiseen. Varhaisimmat Mannerheim-teokset ovat käsitelleet häntä ihailevan kunnioittavasti, huipentuen Stig Jägerskiöldin monumentaaliseen kahdeksanosaiseen elämäkertaan. Mannerheim-myytin rakentamiseen osallistui myös marsalkka itse kaksiosaisilla, juuri ennen hänen kuolemaansa valmistuneilla muistelmilla. Toki Mannerheimista on kriittisestikin kirjoitettu, ennen muuta äärivasemmistolaisten kynäilijöiden toimesta, mutta yleensä historioitsijat ovat varoneet kirjoittamasta hänen tekemisistään liian kriittiseen sävyyn.

Juhani Suomi ei Mannerheimin kuvaa kumarra. Suomen kirjasta selvästikin pahastuneen Aamulehden arvostelijan mukaan Suomi piirtää kuvan Mannerheimista, joka ” oli ylipäällikkönä ja presidenttinä herkkähipiäinen, tittelinkipeä, pitkävihainen, kostonhimoinen, päätöksissään häilyväinen, omahyväinen ja vielä pelkurikin. Lisäksi hän oli sodanjohtajana toivottoman vanhanaikainen ja hidasliikkeinen strategi”. Tämä on ihan kohtuullinen luonnehdinta Suomen piirtämästä kuvasta, mutta jos tarkkoja ollaan, niin perin vähän hänen Mannerheimin viimeisiä vuosia sodanaikaisesta presidentinviran tavoittelusta 1943 alkaen käsittelevässä kirjassaan on oikeastaan uutta. Mannerheimia rajattomasti ihaillutta Jägerskiöldiä lukuunottamatta samoja luonteenpiirteitä ja heikkouksia voi, pehmämpään asuun käärittynä, löytää muidenkin Mannerheimista kirjoittaneiden kuvauksista. Aikaisemmin Mannerheimistä kirjoittaneet historioitsijat eivät vain ole halunneet tai uskaltaneet niitä erityisemmin korostaa saatikka nostaa otsikoihin.

Toisaalta Suomikaan ei pyri väittämään, etteikö oikutteleva ja häilyvä marsalkka olisi kuitenkin ollut se tuiki tarpeellinen ”viimeinen kortti”, joka edesauttoi valtakuntaa viime hetkellä irtaantumaan itsenäisyytensä ja joltimmoisen eheytensä säilyttäen sitä uhanneesta kohtalonyhteydestä Natsi-Saksaan. Silloisessa Suomessa ei ollut toistakaan yhtä käyttökelposta hahmoa tähän tehtävään, mutta hänen käyttökelpoisuutensa ehtyi jo kuukausia ennen kuin hän lopulta joutui luopumaan tasavallan presidentin paikalta J.K. Paasikiven hyväksi.

Suomen kirjoitustapa on tarkkaa ja lähteiden käyttö huolellista, mutta samalla perusteellisuudessaan ja rönsyilevyydessään välillä raskasta luettavaa.

Lokakuu 2013

25.10.2013

Arktista oikeudenkäyntiä

Greenpeacen aktivisteja vastaan perusteettomalta ja kohtuuttomalta näyttänyt syyte merirosvoudesta on Murmanskin oikeudessa peruttu, ja hyvä niin. Uudet syytteet huliganismista ovat edelleen vakavia ja niistä voi Venäjällä seurata pitkätkin vankeustuomiot. Suomen hallituksella ei ole syytä enempi kommentoida julkisuudessa oikeudellista prosessia, jota käydään Venäjän lainsäädännön mukaisesti.Tässä vaiheessa ei ole aihetta lähteä spekuloimaan oikeuden päätöksellä ja siitä seuraavilla mahdollisilla toimilla. Prosessia seurataan ja suomalaissyytettyyn on oltu jatkuvasti yhteydessä ja hänelle annettu kansalaispalvelulain edellyttämä apu ja tuki.Moskovassa yhteydenpito, tietojen vaihto ja toimintojen koordinointi on ollut koko ajan tiivistä kaikkien niiden 18 maan kesken, joiden kansalaisia on syytteessä. Suomen konsuli Murmanskissa on myös auttanut niitä maita, joilla ei ole pysyvää konsuliedustusta Murmanskissa.Yhteydenpitoa on ollut ja se jatkuu myös ministereiden kesken.Se pitääkö arktisilla alueilla sallia öljyn- ja kaasuntuotanto ja millaisin ehdoin on äärimmäisen iso ja tärkeä kysymys, mutta oikeutta ei nyt käydä siitä. Välittävä linkki näiden kahden asian välillä ovat Greenpeacen käyttämät menettelytavat, ja niitä on syytä pohtia muuallakin kuin Murmanskin tuomioistuimessa. Väkivallatonta mielenosoittamista ei missään pidä kriminalisoida, mutta siihen liitetty kansalaistottelemattomuus on jo vaikeampi kysymys. Voi myös kysyä ovatko kommandoiskuja muistuttavat valtausyritykset sellaista väkivallatonta toimintaa, jota aina tulee ymmärtää. 25.10. 2013 

23.10.2013

Riitta Konttinen, Onnellista asua maalla. Tuusulanjärven taitelilijayhteisö, Siltala, 368 s., Tallinna 2013

1382556225_Konttinen.jpg

Järven lumo

Ateneumissa on avattu hieno Järven lumo -näyttely Tuusulanjärven itärannalle 1800- ja 1900-lukujen taitteessa syntyneestä Tuusulanjärven taitelijayhteisöstä. Se perustuu Riitta Konttisen tästä yhteisöstä kertovaan uuteen kirjaan. Koska kirjassa on enemmän asiaa kuin näyttelyssä ja näyttelyssä myös sellaisia maalauksia, joista kirjassa ei ole kuvia, kannattaa molempiin tutustua.

Tuusulanjärven taitelijayhteisö syntyi viiden poikkeuksellisen lahjakkaan taiteilijan lähekkäin nousseiden talojen ja niiden asukkaiden ympärille. Säveltäjä Jean Sibelius, runoilija J. H. Erkko sekä taidemaalarit Eero Järnefelt ja Pekka Halonen rakennuttivat kaikki omat talonsa, jotka jo rakennuksina ovat ainutkertaisia suojelukohteita. Vain yhteisön ensimmäinen tulija, kirjailija Juhani Aho ja hänen taidemaalaripuolisonsa Venny Soldan-Brofeldt muuttivat valmiiseen taloon, Aholan nimen saaneeseen Vårbackan vuokrahuvilaan. Tänään Ahola, Ainola, Erkkola, Halonsenniemi ja Suviranta ovat suosittuja turistikohteita, joskin vain Sibeliuksen Ainola on tunnustetusti maailmankulttuurin liitetty kansainvälinen pyhiinvaelluspaikka.

Riitta Konttinen ei kuitenkaan käsittele näitä taloja ja niiden asukkaita kulttikohteina vaan kertoo seikkaperäisesti ja kiintoisasti taitelijakotien rakentamisesta ja asukkaiden arkielämästä, puolisoista, lapsista ja vieraista. Konttinen käsittelee laajasti naisten osuutta taitelijayhteisössä ja sen luomistyössä ja myös melkein aina unohdettua palvelusväkeä, jota ilman isäntäväen hengenviljely ei olisi samalla lailla kyennyt kukoistamaan.

Kaikkien taitelijakotien asukkaat olivat laajasti sukuverkostuneita, myös keskenään. Aino Sibelius oli Suvirannan isännän Eero Järnefeltin, kirjailija Arvid Järnefeltin sekä säveltäjä Armas Järnefeltin sisar. Eeron vaimo Saimi oli ammattinäyttlijä. Pekka Halosen puoliso Maija oli pianisti ja ahkera kirjallisuuden kääntäjä ja veli Antti oli lahjakas viulisti. J.H. Erkko oli Päivälehden perustajan Eero Erkon veli – kaikki taitelijayhteisön jäsenet kuuluivat Päivälehden ja nuorsuomalaisuuden laajempaan piirin.

Juhani Ahon veli Kalle oli myös kirjailija ja Ahon puoliso Venny Soldan-Brofeldt on aiheettomasti jäänyt yhteisön viiden isäntämiehen varjoon. Venny oli paitsi lahjakas taidemaalari sekä muotoilija ja kuvittaja, myös monin tavoin modernin naisasialiikkeen ja taidekasvatuksen uranuurtaja. Ahon perhekunnan erikoisuus oli, että Juhani Aho oli rakastunut myös Vennyn nuorempaan sisareen Tillyyn.  Hän asui Aholassa ”ottolapsen” kanssa, jonka isä oli Juhani Aho. Asetelma ei ollut aivan niin harmoninen, kuin ulospäin haluttiin näyttää. Asuminen maalla ei sittenkään ollut aina onnellista. Muistikirjaansa Venny Soldan-Brofeldt on tehnyt myös merkinnän: ”Pahin painajaiseni, olemme muuttaneet takaisin Aholaan.”

Tuusulanjärven taitelijayhteisön tunnetuin ulkojäsen oli runoilija Eino Leino, usein nähty vieras yhteisön taitelijakodeissa. Leino asui itsekin pitempiä aikoja Tuusulassa, vaikkei ”kirjattomana ja karjattomana” miehenä omistanut sielläkään vakituista asuinpaikkaa. Hän myös kuoli Tuusulassa, joskaan ei järven tuntumassa.

Juhani Ahon muutosta Aholaan vuonna 1897 alkunsa saaneen yhteisön kukoistuskautta kesti vain pari-kolme vuosikymmentä . J.H. Erkko kuoli jo 1906 ja Aho 1921, Pekka Halonen 1933 ja Eero Järnefelt 1937. Sibelius eli Ainolassa kuolemaansa saakka vuoteen 1957, mutta ei enää 1931 jälkeen julkistanut ainuttakaan sävelteosta. Mutta näinkin lyhyeksi jäänyt  taitelijayhteisön kausi on edelleen ainutlaatuinen Suomen kulttuurin historiassa. Yhteisön taitelijoista ja myös yhteisöstä on julkaistu paljon kirjoja, mutta ei vielä näin monipuolista ja elävää kuvausta kuin Riitta Konttisen Onnellista asua maalla.

Lokakuu 2013