Etusivu 2013 kesäkuu 2013
28.6.2013

”Kroatia tuli tiukan seulan läpi”, Aamulehti, 28.6.2013

Parikymmentä vuotta sitten EU:n naapurustossa Länsi-Balkanilla käytiin tuhoisaa sotaa, jossa yli 200 000 ihmistä kuoli ja miljoonat joutuivat jättämään kotinsa. Entinen Jugoslavia koki väkivaltaisimmalla tavalla Euroopan kylmän sodan päättymisen ja sitä seuranneen valtiorakenteiden romahtamisen.

Sodan päätyttyä EU:ssa alettiin valmistella unionin asteittaista laajentumista Länsi-Balkanille. Laajentuminen on perustehtävältään EU:n rauhanprojekti ja keino lisätä Euroopan poliittista vakautta.

Jäsenmaat katsoivat, että jäsenyysperspektiivin avulla entisen Jugoslavian alueelle voitaisiin parhaiten vakiinnuttaa rauha ja luoda edellytykset kunkin maan vaurastumiselle ja demokratisoitumiselle.

Tässä pitkässä prosessissa otetaan jälleen historiallinen askel maanantaina, kun Kroatia liittyy jäseneksi Euroopan unioniin.

Kroatia on neuvotellut EU-jäsenyydestään pidempään ja perusteellisemmin kuin yksikään ennen sitä unioniin liittynyt valtio.

Yli kahdeksan vuotta kestäneen prosessin aikana maassa on toteutettu lukuisia hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia, ja myös tavalliset kroatialaiset ovat ehtineet tottua ajatukseen EU-jäsenyydestä.

Kroatian liittymisneuvottelujen aikana EU sovelsi ensimmäistä kertaa uutta neuvottelumekanismia, jossa kiinnitettiin erityistä huomiota maan valmiuksiin saavuttaa yleiseurooppalainen taso oikeus- ja sisäasioissa, kuten oikeuslaitoksen toiminnan tehokkuudessa, korruption torjunnassa ja vähemmistöjen kohtelussa. Järjestelyn tavoitteena on ollut välttää edellisten laajentumisten yhteydessä tehdyt virheet ja varmistaa, että Kroatia on kaikilta osin valmis unionin jäsenyyteen. Entisestään tiukennetun neuvottelumekanismin ohella EU:n komissio on yhdessä jäsenmaiden kanssa seurannut tehostetusti Kroatian jäsenyysvalmistelujen toimeenpanoa aivan liittymisen kynnykselle saakka.

Viimeisessä seurantaraportissaan maaliskuussa 2013 komissio totesi, että Kroatia on valmis EU-jäsenyyteen.

Suomi on tukenut johdonmukaisesti Kroatian EU-jäsenyyttä, mutta korostanut samalla, että ehdot tulee täyttää tinkimättä. Schengen-alueeseen Kroatia liittyy vasta myöhemmin, kun se on täyttänyt kaikki EU:n ulkorajaturvallisuuteen liittyvät kriteerit. Kroatia ei vielä liity myöskään euroalueeseen vaan säilyttää toistaiseksi oman valuuttansa, kunan.

Pinta-alaltaan suurin piirtein Irlannin kokoisena ja 4,3 miljoonan asukkaan väestöllään Kroatia lukeutuu EU:n pienten jäsenmaiden joukkoon. Sen vaikutus unionin budjetti- tai muuhun tasapainoon on vähäinen.

Viime vuosina Kroatiaa on muun Euroopan tavoin ravistellut yleismaailmallinen talouskriisi. Työttömyys maassa on tällä hetkellä yli 20 prosenttia ja valtion luottoluokitus on heikko.

Kroatian talous on kuitenkin suhteellisen vahva verrattuna muihin talousvaikeuksien kanssa kamppaileviin EU-jäsenvaltioihin. Jugoslavian ajan perintönä kroatialaiset ovat hyvin koulutettuja ja maassa on toimiva infrastruktuuri. EU-jäsenyyden odotetaan tuovan maahan lisää investointeja, työpaikkoja ja uutta vaurautta. Näin on aikaisempien laajentumisten seurauksena tapahtunut itäisen Keski-Euroopan maissa, joiden talous on kasvanut EU-jäsenyyden myötä voimakkaasti. EU-politiikassaan Kroatia hakeutunee EU-maiden valtavirtaan. Kroatia on ottanut Suomesta mallia monilla eri hallinnonaloilla. Suomalaisasiantuntijoiden panos Kroatian hallinnon ja EU-valmiuksien kehittämiseen on ollut merkittävä.

EU-jäsenenä Kroatian odotetaan tuovan unioniin uutta asiantuntemusta erityisesti Länsi-Balkanin kompleksisten naapuruussuhteiden sekä Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja EU:n Välimeri-politiikan tuntijana.

Kroatialla on kokoonsa nähden myös huomattavaa kokemusta kansainvälisestä kriisinhallintatyöstä.

Maan EU-jäsenyyden suurin lisäarvo unionille on poliittisen vakauden ja vaurauden lisääntyminen aivan EU:n välittömässä naapurustossa.

Talouskriisin kurittamassa Euroopassa nyt tapahtuva laajentuminen muistuttaa unionin perustehtävästä, joka on kaikkien poliittisten ja taloudellisten jakolinjojen poistaminen Euroopasta.

Samalla jäsenyys luo uusia mahdollisuuksia torjua Kaakkois-Euroopan rajat ylittäviä uhkia, kuten laitonta maahantuloa ja järjestäytynyttä rikollisuutta.

Kroatian EU-jäsenyyden toteutuminen maan pitkäjänteisen uudistusprosessin ja aktiivisen alueellisen sovinnonteon seurauksena viestittää myös muille Länsi-Balkanin valtioille, että EU-jäsenyys on niillekin tulevaisuudessa todellinen vaihtoehto, kunhan työtä tehdään pitkäjänteisesti ja sovittuihin uudistuksiin sitoudutaan.

26.6.2013

EU:n laajentuminen etenee

Vahvin peruste EU:n saamalle Nobelin rauhanpalkinnolle on ollut unionin menestys rauhanprojektina. Se ei ole vain tehnyt sotaa alkuperäisten perustajajäsenten välillä mahdottomaksi vaan Unionin jatkunut laajentuminen on samalla vahvistanut rauhan ja vakauden piiriä maanosassa, jossa vielä viime vuosituhannen lopulla nähtiin sotimista ja sotarikoksia. Euroopan Unioni saa maanantaina 28. jäsenensä kun Kroatian liittymissopimus astuu voimaan. Kroatian jäsenyyttä on edeltänyt poikkeuksellisen pitkä vuonna 2005 alkanut neuvotteluprosessi. Enemmän kuin Kroatian ongelmallisuudesta pituus kertoo EU:n kasvaneesta tarkkuudesta ja varovaisuudesta laajentumisen suhteen, minkä taustalla ovat keskittyminen eurokriisin hoitoon, laajempi yleinen laajentumisväsymys ja erityisesti se, miten eräiden jäsenmaiden poliittisista syistä tapahtunut ennenaikainen jäseneksiotto on alentanut kynnystä vaatia ja valvoa kaikkien erityisesti oikeusvaltioon liittyvien jäsenyyskriteerien toteuttamista ennen jäsenyyden hyväksymistä. Kun näin myös Kroatian neuvottelurposessista tuli tiukempi voi nyt odottaa, ettei EU:n 28. jäsenvaltio tuo enää uusia ongelmia mukanaan Unioniin.On kuitenkin tärkeätä, että unioni pitää ovensa avoimena niille eurooppalaisille maille, jotka haluavat jäseniksi ja täyttävät kaikki kriteerit. Näin myös vähän kitisten tapahtui yleisten asiain neuvostossa tällä viikolla. Korkea edustaja Ashton ja komissio ovat itsekin hämmästyneitä siitä, miten hyvin heidän fasilitoimansa dialogi Belgradin ja Pristinan välillä on edennyt ja osapuolet tulleet toisiaan vastaan. Sen vuoksi on välttämätöntä, että myös EU tulee molempia vastaan niiden EU-pyrkimyksissä. Näin tapahtuu kun viimeistään tammikuussa 2014 aloitetaan sekä jäsenyysneuvottelut Serbian että assosiaatiosopimusneuvottelut Kosovon kanssa.Yhtä tärkeätä on, että Turkin jäsenyysneuvottelut etenisivät normaalissa järjestyksessä. Viime viikkojen mielenosoitukset Turkissa ja niiden yhteydessä nähty tuomittava poliisiväkivalta ja sopimattomat pääministerilausunnot kertovat siitä, että maalla on vielä pitkä matka jäsenyyteen. EU on eräiden jäsenmaiden vaikutuksesta itse ollut tähän saakka neuvotteluja jarruttava osapuoli, mikä ei ole edistänyt Turkin halukkuutta sitoutua ja toteuttaa europpalaisia arvoja. Nyt kun tätä sitoutumista on tärkeätä viime viikkojen tapahtumien jälkeen vahvistaa on hyvä, että myös jäsenyysneuvottelujen normaalia edistymistä käytetään siinä välineenä.26.6. 2013

22.6.2013

Harry Belafonte (ja Michael Shnayerson), My Song, Am Memoir of Art, Race and Defience, Vintage, 469 s., New York 2012

1371922276_Bealfonte.jpgLaulaja vapauden ja oikeuden puolesta

Harlemissa New Yorkissa vuonna 1927  jamaikalaisen siivoojaäidin ja merimiesisän liitossa syntynyt Harry Belafonte on kulkenut pitkän matkan lapsuuden köyhyydestä viihdemaailman huipulle, unohtamatta koskaan vaatimatonta syntyperäänsä. Mustaihoiselle maahanmuuttajavanhempien lapselle tämä oli itsestäänselvyys, sillä hän joutui monin tavoin taistelemaan asemastaan pitkään 60-luvulle saakka ja sen jälkeenkin valkoisen vallan ja rotusryjinnän hallitsemassa Yhdysvalloissa.

Vahtimestarina sodanaikaisen laivastopalvelun jälkeen työskennellyt Belafonte tunsi vetoa teatteriin. Hän pääsi liki sattumalta näyttämölle American Negro Theaterissa, hakeutui New Yorkin draamakouluun jossa sai nauttia Erwin Piscatorin opetusta mm. Marlon Brandon, Tony Curtisin ja Sidney Poitierin kanssa. Laulajaksi hän päätyi myös lähes sattumalta, mutta nousi sitten 50-uvulla hetken aikaa Elvis Presleyn kilpailjaksi listojen kärjessä. Belafonte ei koskaan halunnut olla pelkkä calypso-laulaja, vaikka hänen tunnetuimmat hittinsä siihen genreen kuuluvatkin. Rock-artistiksi hän ei kuitenkaan tuntenut vetoa ja vaikka hän suosionsa laulajana säilyttikin ei hän enää listaykköseksi yltänyt. Näyttelijänä Belafonte on myös esiintynyt yli kymmenessä Hollywood-elokuvassa.

Belafonte ei vain avannut itselleensä ovia mustana artistina, van heittäytyi täysin rinnoin nousevaan rotuerottelun lopettamista vaativaan kansalaisoikeusliikkeeseen. Hänen ensimmäinen esikuvansa oli mccarthyismin aikana mustalistattu Paul Robeson ja hänestä tuli Martin Luther Kingin läheinen ystävä ja tukija, joka laittoi sekä omia varojaan että suhteittensa kautta keräämiään varoja kaikenlaisiin hyviin tarkoituksiin. Vasemmistolainen Belafonte onnistui aina säilyttämään jonkinlaiset suhteet myös demokraattisen establishmentin kanssa. Hän painosti varovaista presidentti Kennedyä aktiivisemmin toimimaan rotusyrjintää vastaan ja arvosteli oikeusministeri Bobby Kennedyn varovaisuutta, mutta päätyi tämän tukijoukkoihin ennen hänen murhaansa vuonna 1968, nähtyään läheltä miten kovapintaisena keskusta-oikeistolaisena uransa aloittanut nuorempi Kennedy muuttui aidosti vasemmistolaiseksi köyhyyttä ja syrjintää vastustavaksi johtohahmoksi.

Belafonte  ajoi rotujen tasa-arvoa eivätkä kaikki mustat hyväksyneet hänen toista ja kolmatta avioliittoaan valkoisen naisen kanssa. Kingin väkivallattomaan vastarintaan sitoutunut Belafonte ajautui myös vastakkainasetteluun jopa aseistautuneen vastarinnan hyväksyneiden aktivistien kanssa. Siitä seurasi myös hänen ja Belafonten löytämän ja uransa alkuun auttaneen Miriam Makeban ajautuminen erilleen, kun Makeba valitsi Black Power-aktivistin Stokely Carmichaelin tien. Omasta radikalismistaan Belafonte ei kuitenkaan luopunut ja hän oli George W. Bushin kaudella erityisen terävä kritiikissään.

Belafonte oli myös Etelä-Afrikan apartheidin vastaisen liikkeen avainhahmo Amerikassa ja muutoinkin tunnettu Afrikka-aktivisti. Hänen sankareihinsa kuului myös Guinean presidentti Sekou Toure, kunnes välit rikkoontuivat kun Toure muuntui paranoidiseksi diktaattoriksi. Fidel Castrosta, jonka kanssa hän myös ystävystyi, ei hänellä kuitenkaan ole pahaa sanottavaa. Nelson Mandelan vapauttamiseksi kampanjoinut Belafonte sai toimia myös Mandelan Yhdysvaltain kiertueen järjestäjänä. 

My Song on enimmäkseen hieno ja kohtuullisen rehellinen kertomus tähtiaktivistin elämästä. Syvällistä yhteiskunnallista analyysiä siitä ei löydy, mutta sitäkin mielenkiintoisempia ja koskettaviakin kuvauksia Martin Luther Kingistä ja muista Belafonten elämään ja maailmankuvaan vaikuttaneista ihmisistä. Kirja olisi kuitenkin hyötynyt vähän tiukemmasta editoinnista ja esim. ylpeän isän lastensa kirjavien urien vähemmästä ruotimisesta.
 
Tuleeko jälkimaailma muistamaan Harry Belafontea laulajana vai ihmisoikeusaktivistina? Ansaittua olisi jos hänet muistettaisiin molempina.

Kesäkuu 2012

20.6.2013

Valoa Iranissa

Iranin viime viikon presidentinvaalit toivat yllätystuloksen. Hassan Rouhani valittiin 51 %:lla äänistä. Hän kutsui voittoaan maltillisuuden voitoksi ekstrimismistä. Rouhanin teemat kampanjassa ja hänen tv-esiintymisensä olivat rohkaisevia ja saavat toivottavasti jatkoa hänen presidenttikautenaan. Hän asetti turvallisuuskoneiston laajentamisen ja opiskelijajärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan jatkuvan valvonnan kyseenalaiseksi, puhui suuremman sanan- ja medianvapauden tarpeesta ja lupasi puuttua naisten ja vähemmistöjen oikeuksien rajoittamiseen.

Rouhani puolusti tiukasti Iranin oikeutta ydinvoimaan, mutta lausui myös, että ydinneuvotteluissa on avattava takalukko lännen kanssa ja päästävä eroon Iranin diplomaattisesta eristämisestä. Toimiessaan vuosina 2003–05 Iranin pääneuvottelijanaydinvoimakysymyksissä häntä pidettiin joustavana ja pragmaattisena.

Rouhanin valinta antaa kansainväliselle diplomatialle uusia mahdollisuuksia aikana, jolloin jännitteet alueella ovat kasvamassa. Hänen valintansa kertoo myös iranilaisten enemmistön toiveesta maltillisemmasta ja rakentavammasta suunnasta sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Mitään täyskäännöstä Iranin linjassa on turha odottaa, mutta pienempiinkin muutosmahdollisuuksiin on vastattava positiivisesti.

20.6.2013

17.6.2013

Puhe ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa Kultarannassa, 17.6.2013

Suomen asemaa tarkastellaan yleensä maantieteestä lähtien ja käymällä läpi Suomen jäsenyyksiä ja suhteita. Haluan kuitenkin lähestyä aihetta toisesta, ns. kahden todellisuuden näkökulmasta.

Maailmassa eletään samanaikaisesti kahta erilaista todellisuutta.

1) Yhtäällä on vanhan reaalipolitiikan maailma, jossa valtiot nojaavat voimapolitiikkaan ajaakseen kansallista etuaan, myös muiden kustannuksella jos mahdollista ja sallittua; jossa sotilaalliset uhat ovat hallitseva uhkakuva ja jossa turvallisuus on varautumista ja sen välineinä varustautuminen ja sotilaallinen liittoutuminen.

2) Toisaalla on keskinäisen riippuvuuden maailma, jossa uusiin turvallisuushaasteisiin kukaan ei voi vastata vain yksin ja/tai vain voimapolitiikan keinoin vaan jotka edellyttävät mahdollisimman laajaa monenkeskistä yhteistyötä. Tässä maailmassa turvallisuutta voidaan ja pitää yhdessä rakentaa ja sotilaallisia voimavaroja siirretään aluepuolustuksesta kriisinhallintaan.

Jälkimmäinen todellisuus voimistuu koko ajan. Tärkein tekijä on,väestönkasvu joka 1945 – 2013  välillä on nostanut maailman väkiluvun  2,3 mrdst 7,2 mrdiin. Tämän maailman suurin haaste on pysäyttää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämätön kehitys.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytyy ottaa huomioon molemmat, sillä vaikka voimapolitiikka yksinään ei enää kestäviä etuja toisi, on vielä johtajia, jotka elävät vanhassa todellisuudessa. Nämä kaksi todellisuutta ja niihin vastaaminen ovat keskeiset pilarit Suomen  ulkopolitiikassa. 

  

Mikä siis on Suomen asema muuttuvassa maailmassa? 

Vanhan todellisuuden maailmassa Suomen asema on vahvempi kuin koskaan ennen. Itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus ovat turvatut. Suomalaisten turvallisuus ja vauraus ovat kansainvälisesti korkealla tasolla.. Vaikutusmahdollisuudet kansainvälisiin asioihin ovat merkittävästi kasvaneet EU-jäsenyyden myötä. 

Keskinäisriippuvuuden maailmassa kaikki, myös Suomi, ovat kuitenkin samalla tavoin alttiita globaaleille ja muille ei-valtiollisille uhkille.  

Meillä saattaa parhaassakin tapauksessa olla vain muutama vuosikymmen aikaa maailmanlaajuisesti täyttää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimukset. 

Keskinäisriippuvuuden maailmassa joudumme myös vastaamaan siihen, pystymmekö säilyttämään menestyksekkään hyvinvointiyhteiskunnan mallin. Kysymys on yhteiskunnan sisäisestä vahvuudesta ulkoisen menestyksen tuojana. 

                                 *              * 

Suomen nykyinen ja tuleva asema on ennen kaikkea eurooppalainen. Vaikutamme maailman asioihin eniten EU:n kautta. EU:n suurin uhka on sen heikkenevä legitiimisyys kansalaisten silmissä. 

Euroopan unionin laajentuminen on ollut keskeistä vakauden, hyvinvoinnin ja demokratian vahvistamisessa Euroopassa. Nobelin rauhanpalkinto EU:lle on ansaittu, mutta vain jos Unioni jatkossakin on avoin kaikille jäsenkriteerit täyttäville ja siihen mukaan haluaville maille. 

EU:lle ei ole Suomessa vaihtoehtoja, mutta käytämme muita toimintakanaviamme silloin kun yksimielisyyden vaatimukselle perustuvaa unionin yhteistä ulkopolitiikkaa muodostettaessa joudutaan vaikeuksiin. 

                                               *        * 

Venäjä elää jälleen muutoskautta. Naapuruussuhteemme ovat hyvät ja voimme käydä keskustelua ja tehdä yhteistyötä laaja-alaisesti. Omalla toiminnallamme pyrimme edistämään Venäjän integroitumista monenkeskisiin sääntöpohjaisin järjestelyihin ja rakenteisiin. 

Suomen ja USA:n väliset suhteet ovat kunnossa. Keskusteluyhteys toimii luontevasta ja meillä on paljon konkreettista yhteistyötä, jossa myös näkyy keskinäisriippuvuuden maailma. Esimerkkinä vaikkapa Equal Futures Partnership -aloite, jonka painopiste on naisten taloudellisessa voimaannuttamisessa ja poliittisen osallistumisen lisäämisessä. 

                                             *         * 

YK-järjestelmän toimivuus ja kansainvälinen oikeus ovat yhä tärkeämpiä. Niitä on ylläpidettävä ja tuettava, kun talouskasvun keskittyminen Aasiaan muuttaa maailmantalouden ja -politiikan asetelmia. Näen että juuri globaalikysymyksissä Suomen ulkopolitiikassa on eniten kehittämisen ja tehostamisen tarvetta. 

Viiteryhmät ovat tärkeitä, mutta konkreettinen toiminta on vähintäin yhtä tärkeätä.  Klaus Törnudd kirjoitti aikoinaan kirjassaan sanoista ja teoista – mitkä ovat tekojamme muuttuvassa maailmassa? 

Luettelonomaisesti joitain keskeisiä asioita:

  

Aktiivinen rauhanvälitys 

Globalisaation hallinta, kuten investointiregiimin kehittäminen, tasa-arvokysymykset, koulutus, opetus, vesi ja metsä, selkeät omat vahvuusalueemme.

Arktinen yhteistyö, ja siinä Suomen osaaminen ympäristökysymyksissä, pohjoisessa teknologiassa ja meriturvallisuudessa. 

Muu alueellinen yhteistyö, siinä Pohjoinen ulottuvuus menestystarinana.

Pohjoismainen yhteistyö. Puolustus on sen uusi alue ja sen rinnalla on kehitettävä pohjoismainen laaja-alaisen turvallisuuden ja siihen vaikuttamisen strategia. 

Kriisinhallinta, jossa osaamisellemme riittää kysyntää. 

Tasa-arvo ja naisten asema, joka on avain niin konfliktien ratkaisuissa kuin ihmisoikeuksissa tai kestävässä kehityksessä. 

Asevalvonta-asiat, joissa viimeisin näyttömme on kansainvälistä asekauppaa rajoittava ja säätelevä Arms Trade Treaty. 

Nämä ovat muutamia esimerkkejä sitä, kuinka ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme tulee edelleen ottaa huomioon sekä perinteiset turvallisuuskysymykset kuin entistä keskinäisriippuvaisemmaksi muuttuvan maailman haasteet. 

Ulkoasiainhallintoon kohdistuvat  odotukset ovat jatkuvasti kasvaneet mutta resurssimme eivät. Jos Suomi haluaa olla mukana ja vaikuttamassa päätöksentekoon, meillä pitää myös olla tähän tarvittavat resurssit.  Vasta tällöin voimme aidosti puhua Suomessa aktiivisesta ulkopolitiikasta.