Valoa Iranissa

Iranin viime viikon presidentinvaalit toivat yllätystuloksen. Hassan Rouhani valittiin 51 %:lla äänistä. Hän kutsui voittoaan maltillisuuden voitoksi ekstrimismistä. Rouhanin teemat kampanjassa ja hänen tv-esiintymisensä olivat rohkaisevia ja saavat toivottavasti jatkoa hänen presidenttikautenaan. Hän asetti turvallisuuskoneiston laajentamisen ja opiskelijajärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan jatkuvan valvonnan kyseenalaiseksi, puhui suuremman sanan- ja medianvapauden tarpeesta ja lupasi puuttua naisten ja vähemmistöjen oikeuksien rajoittamiseen.

Rouhani puolusti tiukasti Iranin oikeutta ydinvoimaan, mutta lausui myös, että ydinneuvotteluissa on avattava takalukko lännen kanssa ja päästävä eroon Iranin diplomaattisesta eristämisestä. Toimiessaan vuosina 2003–05 Iranin pääneuvottelijanaydinvoimakysymyksissä häntä pidettiin joustavana ja pragmaattisena.

Rouhanin valinta antaa kansainväliselle diplomatialle uusia mahdollisuuksia aikana, jolloin jännitteet alueella ovat kasvamassa. Hänen valintansa kertoo myös iranilaisten enemmistön toiveesta maltillisemmasta ja rakentavammasta suunnasta sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Mitään täyskäännöstä Iranin linjassa on turha odottaa, mutta pienempiinkin muutosmahdollisuuksiin on vastattava positiivisesti.

20.6.2013