Etusivu 2013 helmikuu 2013
15.2.2013

Aseturvallisuutta valvottava

Sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmässä saimme tänään katsauksen aseturvallisuuteen. Se on asia johon Suomessa on herätty vasta hitaasti traagisten koulusurmien ja muiden amupumavälikohtausten myötä. Tehdyt laintiukennukset ovat ilmeisesti jo jonkin verran paranteet aseturvallisuutta ja vähentäneet aseiden määrää. Tämä on toki oikeansuuntaista kehitystä, mutta vielä riittämätöntä ja aselakien arviointiin palataan vielä tällä hallituskaudella. Arvioinnin täytyy koskea niin aseiden saatavuutta, säilyttämistä ja lupakäytäntöjä ja sitä, millaisia aseita ylipäätään voidaan sallia yksityiseen käyttöön. Tässä yhteydessä on tarpeen myös käydä läpi niitä kokemuksia, joita esim. Englannista ja muista aselakeja tiukentaneista maista on saatavissa.

Hyvät ja tiukat aselait eivät yksin riitä, ellei niitä myös tehokkaasti valvota. Poliisihallinnon uudistustyössä on katsottava myös sen perään, että asevalvonnassa noudatetaan yhtenäisiä ja tehokkaita toimintatapoja koko maassa, mikä ei puolla ajatuksia asevalvonnan vielä suuremmasta hajauttamisesta. Erilaisia aserikoksia on tutkittava ja niihin puututtava samoin perustein. Tarvitaan myös toimia, joilla nyt rekisterien ulkopuolella olevat kymmenet tuhannet ns. kuolinpesien selvittämättömät aseet ja aikanaan valvontajärjestelmään rekisteröimättä jääneet aseet saataisiin valvonnan piiriin. Poliittisten päättäjien on tätäkin riittävästi ohjeistettava ja seurattava.

Aseturvallisuuteen liittyy myös rajat ylittävä asekauppa ja sen valvonta. On hyvät mahdollisuudet siihen, että tässä voidaan ottaa pitkä edistysaskel, jos ensi kuussa alkavassa YK:n erityisistunnossa pystytään saavuttamaan yhteisymmärrys vahvasta ja kattavasta asekauppaa säätelevästä kansainvälisestä sopimuksesta (Arms Trade Treaty). Suomi on alusta alkaen ollut yksi keskeinen toimija neuvotteluprosessin käynnistämisessä ja sen loppuun saattamisessa.

15.2. 2013

15.2.2013

Voimapolitiikan virheet torjuttava, kolumni Demokraatissa 15.2.2013

Eduskunta on aloittanut turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyn. Kun edellistä selontekoa valmisteltiin, maailman väkiluku oli 6 705 miljoonaa – nyt se on 7 073, eli yksin tänä aikana maailman väkiluku on kasvanut 70 kertaa Suomen väkiluvun määrällä.

Maailman turvallisuuspolitiikan muutoksia arvioitaessa tämä on sellainen perusasia, joka on muuttanut ja edelleen muuttaa maailmaa ja korostaa keskinäisen riippuvuuden kasvua. Kestävän kehityksen saavuttaminen on ainoa keino turvata inhimillisen elämän mahdollisuudet maapallon edelleen kasvavalle väestölle. Ilmastomuutoksen pysäyttäminen on suurin, mutta ei ainoa tähän liittyvä jättiläishaaste.

Jos siihen ei kyetä, tulevat kaikki ne laajaan turvallisuuteen kohdistuvat uhat joita jo edellisissä selonteoissa on käsitelty edelleen kärjistymään ja viime kädessä realisoitumaan myös sotilaallisina uhkina.

Elämme maailmassa, jota emme historiasta tunne, ja sen vuoksi vanha käsitys perinteisestä voimapolitiikasta turvallisuuden lähteenä voi johtaa kohtalokkaisiin virhepäätelmiin. Samalla kuitenkin tiedämme, että maailmassa on edelleen vanhentuneeseen voimapolitiikkaan uskovia toimijoita, joiden virheiden ennalta torjumiseen on myös varauduttava.

Olennaista on, että turvallisuuspolitiikka ei ole vain turvallisuusuhkien ennakointia ja torjumista, vaan aktiivista turvallisuuden rakentamista –  lähialueilla, Euroopassa ja globaalisti.

                                                                                                                                  

                                    #     #

Eduskuntakeskustelussa tämän globaalinäkökulman sivuutti kuitenkin turhauttava kiistely selonteon valmisteluprosessista ja määrärahoista sekä inttäminen Suomen Nato-suhteesta. Äänessä olivat etupäässä opposition edustajat, mutta myös oikeistosta osallistuttiin keskusteluun samassa tyylilajissa. Pohjanoteeraus oli kuitenkin puolustuvaliokunnan puheenjohtajan (PS) Ruotsinvastainen esiintyminen.

Vaikka tätä ei aina eduskuntakeskustelusta huomannut vallitsee ulko- ja turvallisuuspolitiikasta edelleen laaja yhteisymmärrys. Hallitusneuvotteluissa tätä koskevat muotoilut saatiin valmiiksi kahdessa päivässä, kun kaikki muu vaati kuusi viikkoa aikaa. Myöskään selonteon valmistelussa ei esiintynyt erityisempiä ongelmia hallituksessa tai yhteistyössä parlamentaarisen kontaktiryhmän kanssa, jossa oppositiokin oli mukana.

                                   #         #

Kun pohjoismaista yhteistyötä 50-luvulla aloitettiin, oli turvallisuuspolitiikka rajattu sen ulkopuolelle ja puolustusministereillä oli porttikielto Pohjoismaiden neuvoston tilaisuuksiin. Nyt PN järjestää turvallisuuspolitiikkaa koskevan erityisistunnon ensi huhtikuussa.

Pohjoismainen yhteistyö ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on viime vuosina vahvistunut. Kolmen maan kuuluminen Natoon ja Suomen ja Ruotsin pitäytyminen liittoutumattomuudessa ei ole enää este sellaiselle käytännönläheiselle puolustusyhteistyölle jossa käsitellään koulutusta, harjoittelua, kriisinhallintaa, hankintoja ja valvontatehtäviä. Tämän yhteistyön voimana on hyötyjen etsiminen tekemisen kautta, eikä se perustu institutionaalisten rakenteiden asettamiin velvoitteisiin.

Pohjoismainen yhteistyö edistää alueemme vakautta ja turvallisuutta ja antaa pohjoismaille parempia mahdollisuuksia osallistua kansainvälisten ongelmien ratkaisupyrkimyksiin.

13.2.2013

Publication of Finland’s Action Plan for Latin America and the Caribbean, Säätytalo, Helsinki 13.2.2013

Colleagues, Ambassadors,

Buenas tardes a todos,

It is a great pleasure for me to welcome you all to this event to present the brand new Finnish Action Plan for Latin America and the Caribbean.

We have long traditions of cooperation with the countries of the region in immigration, trade and culture.  Despite the impressive geographic distance, the links have always been there.

Today, Latin American and Caribbean countries are becoming even more interesting Partners for us. The prospects for the region are positive. Politically stable nations are developing their societies and economies as well as environment in a determined way. They are important political partners to us in economic and innovation cooperation as well as in solving global problems. 

Finland has now to think ahead and find new, modern ways to cooperate with our Partners. We need less traditional projects or programmes run by Finns.  We need more capacity building and sharing of expertise, models and best practices. We need more innovation, research and education. We need more cooperation between universities and Government Institutions, and more economic interaction.

This Action Plan will set our goals in main sectors of cooperation: political affairs, economy, environment, innovation and research, development and cultural affairs. It is meant to set new lines, and encourage more cooperation in all key sectors. 

The preparation process of this Action Plan brought together all stakeholders in the Finnish society with a Latin American agenda. This is not only an MFA Action Plan. Ideas came from other Ministries, Government agencies, economic and cultural sectors, representatives of trade unions and a number of civil society organizations. It is a joint effort, and we are going to keep it that way: in the future, all interested in developing Finnish relations and activities in Latin America and the Caribbean, will meet more regularly and work closer together in the region in a Team Finland spirit.

We are also open to ideas coming from our Latin American Partners, and the Embassies which do invaluable work here in Finland. I have the great honour to welcome all the Ambassadors and colleagues to attend this event and share their views with us.

We intend to increase our political dialogue with Latin American and Caribbean countries both bilaterally and in international context. There is plenty of potential for cooperation in global governance. For instance, Finland is working together with Costa Rica and Argentina for agreeing on a long overdue, legally binding Arms Trade Treaty. Other important themes include among others climate change and fight against organized crime.

As part of our action plan we intend to update our Embassy network in Latin America. This includes opening a diplomatic representation in Bogota

Finland participated in the recent EU –CELAC Summit in Santiago de Chile. CELAC countries are strategic partners to the EU. Our regions have many features in common. There is a great potential for more active political cooperation and promotion of our common values. The Santiago Declaration proves the multitude of global issues where we have found common ground.

11.2.2013

Puhe professori Henrik Meinanderin Suomen historian latviankielisen laitoksen julkistamistilaisuudessa, Stradinsin yliopisto, Riika, 11.2.2013

Henrik Meinander’s History of Finland gives a good, readable, reliable and concise overview of how Finland has become the country it is today.

Finland and the Baltic countries share a lot of history. Most obviously the fact that we were all for longer or shorter time under Swedish rule and after that for a century or longer under Russian rule, from which all of us gained our independence in the aftermath of the First World War.

At the same time, our histories have also diverged in many respects. For Finland the legacy of our hundred years as an autonomous Grand Duchy under Russian imperial rule is mostly regarded as positive up to end of the 19th century. During this time we had the possibility of developing our own national institutions, including our own government (the senate) and central bank, with our own currency from 1860 and the most democratic Parliament of its time, first elected in 1906 with universal suffrage also extended to women.

Thus our national institutions  were fully operational and ready to take over the responsibilities for governing Finland as a sovereign state already before our declaration of independence. The Baltic countries, having been denied this possibility before the February revolution, were much less fortunate. And even if the question of the respective rights of our two national languages did create tensions in Finland, we never had to deal with the kind of issues the Baltic countries had to over the status and privileges of the Baltic Germans.

Russia and Sweden were the two powers that had to a large extent determined Finland’s status. For the Baltic countries they were Russia and Germany. Indeed at independence the Baltic countries had to assert their freedom vis-à-vis both countries, whereas Finland was spared the experience of German occupation. That Finland allowed herself to become briefly a vassal state of Imperial germany before its collapse, was the choice of the then Finnish government, which was grateful for the German intervention which ensured the victory of the  white side in the war.

Thus it is interesting to note, that during the 20’s and 30’s the whites in Finland always regarded General Rüdiger von der Goltz, who had commanded the Ostsee Division which landed in Finland at the end of our civil war, as a hero and friend to be celebrated, whereas in the Baltic countries he is remembered as the commander of the notorious Landeswehr.

There is very little in Meinander’s book about Finnish-Baltic relations. He summarizes these relations very briefly by noting that in the beginning of the 20’s, partly because Finland’s relations with Sweden were strained due to the dispute over the Aaland Islands, ”Finland’s foreign policy leadership sought to start security policy cooperation with the new buffer states Poland, Lithuania, Latvia and Estonia. The attempt soon foundered due to conflicts of interests, but cooperation with Estonia on intelligence and military capabilities was quietly developed”.

Estonia is, of course, both geographically and linguistically the Baltic country closest to Finland – as is testified by the fact that my Estonian grandmother emigrated to Finland before the First World War – but even so Finland did not want to opt for closer political relations with Estonia preferring to declare itself part of the Nordic bloc of neutral states in 1935. – This, incidentally, would have been the preference of many Estonians too at the time, had the option been open to them.

An additional reason why Finnish relations with the Baltic countries did not develop more at the time were the authoritarian regimes which replaced the democratic governments in the Baltic, whereas Finland managed to stave off the Fascist threat and consolidate its democracy.

The run-up to the Second World War and the War itself further separated Finland from the Baltic countries. Finland managed to avoid the fate of its southern neighbuors and keep its independence. At the time there was nothing Finland could do to help its neighbours as it concentrated on its own survival.

After the war the iron curtain separated Finland from the Baltic countries. It was not totally impermeable, however. Estonia in particular benefited from being able to follow Finnish radio and television broadcasts. And while Finland did not and could not openly question the occupation of the Baltic countries it was able through increasing civil society contacts with Estonia to keep a window open to the free world. And Estonians still recall the seminal visit of President Kekkonen to the country in 1964 where it was noted that he spoke more fluent Estonian than the formal president of the ESSR.

When the time came for the Baltic countries to regain their independence this was greeted with joy and openly supported by Finnish civil society, and also with the quiet support of the government.

Now we have been able to open totally new chapters in our relations. Finland welcomed and actively supported the accession of the Baltic countries to the European Union. We also saw the accession of the Baltic countries to Nato as an understandable and natural choice which poses no problems for us, and we expect the Baltic countries to respect the choice of Finland and Sweden stay outside the military alliance while engaging fully in the Partnership cooperation with Nato.

In this field our common endeavor, to which we all are committed, is to enhance and deepen the security and defence policy of the European Union where we hope, that important new steps can be taken in the December summit of the European Council.

Cooperation in the Baltic sea region now encompasses all the countries of the region in the Council of Baltic Sea States and as parties to the EU’s Northern Dimension.

Cooperation between the five Nordic countries and the three Baltic countries has become an established natural forum for all of us. It started out originally as the Nordic 5 and Baltic 3, but it soon became more natural to talk about NB8. The flexible and non-institutionalized way this cooperation works in one of the most dynamic regions in the world has set a good and envied example for regional cooperation elsewhere as well.

Our good and regular consultations on everything the EU does and on what is going on in the world do not aim at building a bloc in the EU, and neither are we regarded as one. Having work hard to bring our continent together and doing away with the old dividing lines we are countries that do not want to create new division lines in Europe

9.2.2013

Tarkoitus ei pyhitä keinoja terrorismin torjunnassa

Uusimmat Wikileaks-vuodot ovat jälleen nostattaneet kysymyksiä siitä onko Suomen ilmatilaa käytetty CIA:n kansainvälisen oikeuden vastaisiin laittomiin vankikuljetuksiin ja mikä on ollut Suomen suhtautuminen tätä koskeviin epäilyihin.

Vastaus on yksiselitteinen. Suomi on suhtautunut väitteisiin vakavasti ja tehnyt lukuisia asiaa koskevia selvityksiä vuodesta 2005 alkaen, viimeksi vuosina 2011—2012. Yhdysvalloilta on pyydetty selvitystä lennoista niin ikään ensimmäistä kertaa jo vuonna 2005. Itse olen kaikissa yhteyksissä korostanut, ettei Suomi hyväksy sitä, jos sen ilmatilaa olisi käytetty kansainvälisen oikeuden vastaisesti ihmisoikeuksia loukkaaviin tarkoituksiin. Mitään muunlaista viestiä asiasta ei Suomen edustajilta 2005 eikä myöhemmin ole lähetetty.

Vuonna 2011 ulkoasiainministeriö selvitti yhteistyössä toimivaltaisten viranomaisten kanssa laajasti myöhemmin saaduissa eri raporteissa vankilentoihin yhdistettyjen koneiden vierailuja Suomessa. Nämä tiedot myös julkaistiin. Kun ministeriön keinot saada asiaan lisäselvitystä olivat loppuun käytetyt, luovutettiin kerätty aineisto myös eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Pidän erittäin hyvänä, että oikeusasiamies on ryhtynyt tekemään asiassa lisäselvitystä. Oikeusasiamiehellä on kattavat, perustuslaissa säädetyt tiedonsaantioikeudet ja tarvittava erityisosaaminen tällaisen selvityksen tekemiseen. Oikeusasiamies on lähettänyt kymmenille eri tahoille selvityspyyntöjä, joihin ulkoasiainministeriö tulee omalta osaltaan vastaamaan kattavasti.

On muistettava, ettei sitovaa näyttöä siitä, että Suomen ilmatilaa olisi käytetty kansainvälisen oikeuden vastaisiin tarkoituksiin edelleenkään ole, mutta selvää on ettei tätä mahdollisuutta myöskään voi sulkea pois. Tärkeätä on myös alleviivata, ettei tähän liittyen ole mitään syytä epäillä, että yksikään suomalaisviranomainen olisi ollut millään tavoin osallinen tällaiseen toimintaan tai siitä tietoinen.

Terrorismin vastaisessa toiminnassa – sodassa, kuten silloinen amerikkalainen retoriikka kuului – on tapahtunut viime vuosikymmenellä vakavia ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta loukkaavia ylilyöntejä. Paitsi että ne ovat itsessään tuomittavia, ovat ne myös voineet osaltaan toimia tavoitteen vastaisesti ja ruokkia terroristisen toiminnan kasvualustaa.

Tapahtuneisiin rikkomuksiin liittyviä selvityksiä jatketaan edelleen ja ne voivat joissain tapauksissa johtaa myös oikeustoimiin. Kokonaisuudessaan tilanne on kuitenkin merkittävästi korjaantunut ja terrorismin vastainen kansainvälinen yhteistyö on myös sen myötä tehostunut. Tässä on Suomikin täysimääräisesti mukana eikä meidän suhtautumisestamme terrorismin tuomitsemiseen ja siihen syyllistyneiden saattamiseen oikeudelliseen vastuuseen voi olla mitään epäselvyyttä.

9.2. 2013