Arvoisat kuulijat,

Ulkopolitiikan julkisessa kuvassa lasten aseman ja oikeuksien parantaminen ei ole saavuttanut kovinkaan keskeistä asemaa.

Kuva on osin vääristynyt ja vääristävä.

Lapsilla ja hyvin nuorilla henkilöillä on ollut kautta aikain merkittävä rooli sodankäyntien historiassa. Tuotannollinen toiminta on hyväksikäyttänyt, ja hyväksikäyttää suuressa osassa maailmaa edelleen lapsityövoimaa. Kansakuntien identiteettejä on rakennettu muokkaamalla lasten ja nuorten ajatusmaailmaa opetuksen ja kasvatuksen avulla.

Vuonna 1919 juuri perustetun kansainvälisen työjärjestön (ILO) ensimmäiset yleissopimukset käsittelivät mm. lasten yötyökielto sekä kieltoa palkata alle 14-vuotiaita lapsia teollisuuteen. Ensimmäisiä ILO sopimuksina voi pitää nykyisten, modernien ihmisoikeussopimusten esikuvina.

Uutta on ehkä lapsikysymyksen globalisoituminen. Lapsisotilaiden käytön kiellosta on tullut kansainvälinen standardi; ja sitä valvotaan kuten kansainvälisen rikostuomioistuimen tuore, ja historiansa ensimmäinen päätös Kongon Demokraattisessa Tasavallassa lapsisotilaita rekrytoineen Thomas Lubangan tuomitsemisesta osoittaa.

Teollisen massatuotannon siirtyminen yhä köyhempiin maihin edellyttää lapsityön räikeimpien muotojen poiskitkemistä. kansainvälisen yhteisön, ja sen mukana Suomen, ryhtyminen toimintaa ihmiskauppaa vastaan, on toimintaa ennen kaikkea tyttöjen ja poikien oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän puolesta.

YK:n johdolla toimeenpannuilla laajoilla rokotuskampanjoilla on onnistuttu selvästi vähentämään vastasyntyneiden lasten kuolemia. Nyt tarvitaan vastaavanlaista johdonmukaisuutta sen torjumiseksi, että pienet lapset eivät kuole köyhyydessä turhaan, nälkään tai torjuttavissa oleviin tauteihin. 

Edellä mainittu kuvaa – totta kai – vain maailman lasten elämän edellytysten kaikkein raadollisimpia puolia; paljon edistystä on saavutettu mm. lasten mahdollisuudessa saada opetusta ja miljoonia lapsia on onnistunut pääsemään pois siitä köyhyydestä, mitä heidän vanhempansa ovat kokeneet.

Yksi asia on kuitenkin varma. Lapsipolitiikka ei ole ulkopolitiikassakaan vain ”pehmeiden” kysymysten kanssa toimimista. Lapsiköyhyyttä hyödyntävässä tuotannossa ja lapsikaupassa on kyse mittavista taloudellista arvoista ja voitoista. Lapsisotilaiden avulla kamppaillaan useissa maissa mm. uusien mineraali- ja luonnonvarojen käytöstä käytössä. Ja lasten oikeudessa opetukseen on kyse myös yhteiskuntien muutoksesta ja demokratiasta.

Hyvät kuulijat,

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tuottanut ulkoasiainministeriön toimeksiannosta selvityksen lapsiköyhyyden ihmisoikeusulottuvuuksista. Haluan kiittää tutkijoita heidän tekemästään arvokkaasta työstä.

Tänään esiteltävässä raportissa käsitellään globaalia ja suomalaista lapsiköyhyyttä. Selvitys osoittaa, että YK:n kansainvälisen lastenavun järjestö UNICEF ja muut kansainväliset organisaatiot tekevät tutkimuksillaan lasten huono-osaisuutta näkyväksi.

Keskustelussa kehityksestä ja köyhyydestä keskitytään usein, varmaankin kokonaiskuvan saamiseksi, yleisiin keskiarvoihin. Näin esimerkiksi YK:n vuosituhattavoitteiden toteutumisen osalta. Mutta yleiskehityksen ohella on erityisen tärkeää on tarkastella laajasti ja pitkäjänteisesti myös eri väestöryhmien elintasomuutosten erilaisuutta,  hajontojen kehitystä. Myönteinen keskiarvojen kehitys ei välttämättä tarkoita eriarvoisuuden supistumista.

Köyhyys on, kuten tutkimuskin osoittaa, moniulotteinen ilmiö. Se ei rajoitu vain eurojen tai  dollareiden puutteeseen, vaan sisältää useita toisiaan vahvistavia ulottuvuuksia. Ei-aineellisiin tekijöihin, kuten koulutustasoon tai väkivallan määrään on syytä kiinnittää lisääntyvä huomiota.

Tutkimukset osoittavat myös, että samalla taloudellisen kehityksen tasolla olevissa kansantalouksissa on huomattavia maakohtaisia eroja lapsien köyhyydessä ja hyvinvoinnissa. Ilmeinen johtopäätös on, että politiikalla on merkitystä lapsiköyhyyden vähentämisessä: se on edelleen tahdon asia.

On olemassa vahvaa, sekä kansainvälistä että kotimaista, tutkimusnäyttöä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien aseman parantaminen edellyttää heidän mukaan saamistaan  muun väestön käyttämiin palveluihin ja tulonsiirtoihin. Siksi harjoitettavan politiikan ytimessä tulee olla suhteellinen eriarvoisuus, ei pelkkä viimesijainen köyhyys.

Vain huono-osaisimmille kohdennettu köyhyyspolitiikka on köyhdyttävää politiikkaa. Esimerkiksi YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunnan piirissä on yhä laajempaa ymmärtämystä pohjoismaiselle ajatukselle kaikkia hyödyttävästä yhteiskunnasta, ns. society for all- ajattelulle. Sen on todettu olevan pidemmälle katsoen paitsi tehokkaampaa myös pienempikustanteista kuin pirstaleiset ja lyhytkestoiset köyhyysohjelmat. Huomionarvoinen on tässä suhteessa raportin havainto, jonka mukaan tämänkaltaiset kysymykset eivät ole olleet näkyvästi esillä suomalaisessa kehityspolitiikassa, vaikka Suomi onkin niistä lämpimään sävyyn puhunut useiden vuosien ajan globaaleilla foorumeilla. Hyvä esimerkkinä modernista ajattelusta on Unicefin äskettäin julkaisema lasten sosiaalisen suojelun strategia (Social Protection Strategic Framework), jonka mukaan kaikille tarjottavat ja toisiaan täydentävät perustuvajärjestelmät ovat tehokkain tapa lapsiköyhyyden vähentämiseen ja lasten tasa-arvon toteutumiseen.

Kotimainen lapsiköyhyys on alue, jossa julkisen vallan politiikkojen vaikutukset ovat jossakin määrin tulkinnanvaraisia. Yhtäältä selkeä politiikan pitkä linja on ollut se, että olemme perhepolitiikassa pyrkineet siirtymään tulosiirroista työllisyyttä tukeviin palveluihin.

Perusajatus on edelleenkin mielestäni perusteltu. Tilanteessa, jossa työuria on pidennettävä alusta, puolivälistä ja lopusta, perhepoliittiset palvelut ovat vanhempien  työssäkäynnin kannalta välttämättömiä.

Toisaalta lapsiköyhyyttä koskevat luvut kertovat siitä, että politiikka ei ole ottanut riittävästi huomioon työelämän ulkopuolella olevien perheiden ja yksinhuoltajakotitalouksien tilannetta. Osaltaan tämä kertoo paitsi sosiaaliturvan, myös työmarkkinoiden ja perherakenteiden muutoksista, joita ei ole osattu riittävästi ottaa huomioon politiikkoja suunniteltaessa.

Samalla kun monet perheet voivat paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja monet hyvinvointimittarimme ovat kansainvälistä huippua, olemme luoneet huono-osaisuuden notkelmia, joissa asuu satojatuhansia lapsia. Työmarkkinoiden ja perherakenteiden muutos selittää osan tästä muutoksesta, ja oma roolinsa myös elämänhallinnan ongelmilla, mutta kyse on myös siitä, että sosiaaliturvan uudistukset eivät ole olleet riittäviä. Olemme asettaneet perheille taakkoja, joita he eivät ole jaksaneet kantaa. 

Tämä on sekä ihmisoikeus- että ulkopolitiikan uskottavuuskysymys. Jotta voimme uskottavasti edistää lapsen oikeuksia globaaleilla foorumeilla, meidän on pidettävä huolta Suomessa elävien lasten oikeudesta elää ihmisarvoista elämää. 

Kansainvälisiä kysymyksiä hoitavan viranomaisen kannalta on tärkeää huomata, että monet kuvatuista rakennemuutoksista ovat kansainvälisiä ja edellyttävät kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan keinojen käyttöä oikeudenmukaisemman globalisaation aikaan saamiseksi.

Arvoisat kuulijat,

Meille tänään esiteltävä raportti sisältää ulkoasianministeriölle useita toimintasuosituksia. Olen tästä hyvilläni. Tulemme perehtymään esityksiin ja tekemään niiden pohjalta päätöksiä.

Haluan kuitenkin tässä yhteydessä tuoda esiin muutaman näkemyksen siitä, miten lapsen oikeuksien huomiointia voidaan kehittää toiminnassamme.  

Selvityksessä kaivataan ministeriön lapsipoliittisilta toimilta eri toimijoiden kattavuutta ja sisäistä johdonmukaisuutta. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut Suomelle antamassaan raportissa ministeriön lapsen oikeuksia vahvistavien toimintojen olevan monipuolisia, mutta hajanaisia.   On totta, että monien muiden toiminta-alueiden tavoin myös lapsipoliittista toimintaamme voisi kehittää strategisemmin ja koordinoida paremmin. Tällöin on tärkeää hyödyntää hyviä kokemuksiamme opetuksen, seksuaalikasvatuksen ja terveyden, lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ja muun toiminnan tukemisen alueilla. Olemme olleet edelläkävijöitä lasten ja nuorten mukaan ottamisessa eräisiin YK-valtuuskuntiimme.  Kaiken lapsipoliittisen toimintamme tulee olla ihmisoikeuslähtöistä.

Lapsen edun huomiointi, lapsivaikutusten arviointi  sekä lapsille haitallisten käytänteiden poiskarsiminen on huomioitu jo suhteellisen hyvin poliittisissa linjanvedoissamme monenkeskisillä foorumeilla silloin kun puhe on erityisesti lapsiin kohdistuvista toimista. Mutta yleisemmissä turvallisuuspoliittisissa, kauppapolitiikan tai kehityspolitiikan toimissa lasten ääni ja lasten eriarvoisuuden vähentäminen eivät pääse riittävästi esiin. Tämäkin seikka puolustaisi yleislinjauksen tarvetta.

Mikäli linjauksen tekeminen nähdään mahdollisena, tulee se tehdä tiiviissä yhteistyössä lasten, nuorten sekä heidän järjestöjensä ja foorumiensa kanssa.

Kotimaisen lapsen oikeus- työn sekä kansainvälisen vaikuttamisen välisiä linkkejä on edelleen syytä vahvistaa. Uskoisin, että tätä työtä voidaan paljolti tehdä tiivistämällä nykyisten virnaomais- ja kansalaisjärjestöjen välistä yhteistyötä.

Ministeriömme on valmis yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestämään lapsiparlamentin, jossa käsitellään Suomen kansainvälistä toimintaa ja vastuuta lasten ja tulevien sukupolvien ihmisarvoisten elinolojen turvaamiseksi.

Ihmisoikeusselontekojen, kansallisten toimintaohjelmien sekä YK:lle ja Euroopan neuvostolle annettavien  raporttien yhteydessä on mahdollista kirkastaa kansainvälistä lapsipoliittista strategiaa, joka tukeutuu uskottavaan kotimaiseen lapsen oikeuksien toimeenpanoon.

Erityisistä, lapsiköyhyyteen liittyvistä politiikkakysymyksistä haluan lisäksi nostaa esiin kolme: (1) johdonmukaisen toimintamme taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sekä toimivien julkisten peruspalvelujen kehittämiseksi; (2) johdonmukaisen toiminnan seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien alueella; sekä (3) moniperustaisen syrjinnän kohteena olevien lasten, kuten vammaisten lasten ja alkuperäiskansojen lasten oikeuksien ajamisen. Näissä kaikissa on kyse haavoittuvimmassa asemassa elävien lasten ja heidän perheidensä oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.  Presidentti Halosen lupautuminen  YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja oikeuksien toimeenpanoa edistävän työryhmän  korkean tason työryhmän puheenjohtajaksi on merkittävä esimerkki tavoista edistää tärkeinä pitämiämme tavoitteita.

Hyvät kuulijat,

Tutkimuksen yhteiskunnallinen arvo mitataan viime kädessä sen vaikutusten kautta. Tässä kohden Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka on klassinen esimerkki. Se nosti esiin tietynlainen yhteiskunnallisen paradigman, asetti politiikalle agendan, ja muokkasi näkemystämme siitä, miten tulkitsemme asioita. Hänen kirjansa jälkeen monelle meistä Suomi oli kasvuhakuinen, ihmiskeskeinen ja kokonaisvaltainen.  Hänen ohjelmaansa ei sellaisenaan toteutettu, mutta siihen viittaamatta ei sosiaalipolitiikasta voinut keskustella.

Nyt ovat ajat toiset, monellakin tapaa. Mutta edelleenkin tutkimuksen arvoa voi mitata samoin kuin 1960-luvun Suomessa. Samassa hengessä nyt julkaistava raportti voi omalla alueellaan olla suunnannäyttäjä, yksi niistä kiinnekohdista, joihin yhteiskunnallinen keskustelu ja yhteiskuntapolitiikka kytkeytyvät.

Suurempaa voimaa ei ole kuin uusien ajatusten voima. Kun hetki on oikea, selkeä ajatus voi muuttaa maailmaa. Raportissa on monta hyvää ajatusta, joiden toimeenpanomahdollisuuksia pyrimme parhaamme mukaan selvittämään ja edistämään.

Kiitän tutkijoita hyvin tehdystä työstä ja toivon, että raportti luo puitteita rakentavaan jatkokeskusteluun ja toimintaa tutkijayhteisön,  muun kansalaisyhteiskunnan ja ministeriön välillä.  

Hyvä osuusliikeväki,

Osuustoiminnalla on ollut tärkeä rooli luotaessa edellytyksiä Suomen nousulle itsenäiseksi kansakunnaksi. Osuustoiminta oli yksi niistä merkittävistä kansanliikkeistä, jotka 1900-luvun alussa loivat Suomen kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun. Sen avulla on helpotettu niin maaseudun kuin kaupunkien vähävaraisten oloja jo yli sata vuotta. Tänään yhteiskunnan muutoksen ja vaurastumisen myötä osuustoiminta on monessa mielessä koko kansan liikettä.

Suomalainen osuustoiminta on edelleen merkittävä kansantaloudellinen tekijä. Monet Suomen suurimmista yrityksistä niin vähittäiskaupassa kuin pankkitoimessa toimivat osuustoimintaperiaattein. Osuustoiminta on mukana lähes jokaisen suomalaisen arjessa ja Suomen sanotaan olevan maailman osuustoiminnallisin maa.

Osuustoiminta on välillä kokenut Suomessa vaikeitakin aikoja. Erityisesti viimeiset vuosikymmenet  ennen vuosituhannen vaihtoa olivat osuustoiminnalle vaikeata aikaa. 90-luvun suuri lama koetteli osuustoimintaa raskaalla kädellä ja isoja ruumiita tehtiin myös osuustoiminnallisista yrityksistä.

Silloin koetut menetykset ruokkivat väitteitä, joiden mukaan osuustoiminta olisi kerta kaikkiaan liian vanhankantainen voidakseen menestyä postmodernissa ja globalisoituvassa maailmassa joilla kyky toimia markkinavoimien ehdoilla ja myötäillä niitä ratkaisee menestyksen.

Kuva osuustoiminnan perääntymisestä on kuitenkin harhaanjohtava. Osuustoiminta yritystoiminnan muotona on päinvastoin kokenut jonkinlaisen renessanssin. Yksi viime vuosien myönteisiä yllätyksiä on ollut monenkirjavan ns. uusosuustoiminnan valtaisa kasvu. Useimmat vanhat osuustoiminnalliset yritykset menestyvät hyvin ja niiden rinnalle on perustettu uusia pienosuuskuntia viime vuosina samalla innolla kuin osuustoiminnan alkuvuosina. Kaupparekisterissä on jo yli 4 000 osuuskuntayritystä.

Itse asiassa osuustoiminta-aatteelle on koittanut uuden arvostuksen aika. Jos osuustoiminnallisen ajattelun ristiriitaisuus kapitalismin ja markkinavoimien rajattoman ihailun kanssa vielä parikymmentä vuotta sitten miellettiin rasitteeksi, niin tänään se on jo kääntynyt osuustoiminnan vahvuudeksi.

Suomessakin on pitkään koitettu kasvattaa uskomaan, että meidän ihmisten on sopeuduttava markkinavoimien vaatimuksiin, ja tämän käsityksen on myös annettu ohjata politiikkaa. Yhä useammat ovat kuitenkin tämän seuraukset nähtyään ja koettuaan valmita kyseenalaistamaan tämän vallitsevan viisauden, ja haluavat, että markkinoiden toiminta on sopeutettava ihmisten tarpeisiin.

Tällaisessa tilanteessa osuustoiminnan arvot – omatoimisuus, yhteistoiminta, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus – ovat osoittaneet eettisen kestävyytensä ja käytännön toimivuutensa. Osuuskunta, vaikkakin Suomessa vielä kohtuullisen harvinainen yritysmuoto, on osoittautunut verkostoituvassa maailmassa hyvin soveltuvaksi tavaksi harjoittaa liiketoimintaa ja työllistää itsensä omaehtoisesti, aivan uusillakin aloilla. Uusosuuskunnat ovat viime vuosina tehneet aluevaltauksia, ja osuuskuntia on perustettu vesihuollon tarpeisiin syrjäseuduille, energiaosuuskunnat tuottavat puuhakkeella lämpöä ja erikoisalojen ammattilaiset tarjoavat esimerkiksi viestintä- ja sosiaalipalveluja osuuskunnista.

Osuuskuntayrityksen perustaja on tilastojen mukaan nuorehko, koulutettu ja kaupunkiseudulla asuva.  Osuustoiminta madaltaa selkeästi kynnystä lähteä mukaan yritystoimintaan. Raja perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden välillä pienenee. Monet maahanmuuttajat ovat löytäneet jalansijaa suomalaiseen yhteiskuntaan osuuskuntien kautta. On myös hyvä huomata, että henkilöstön omistamat, usein työtä vuokraavat työosuuskunnat toimivat harmaata taloutta vastaan.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa on keskeistä se, miten kattavalla laaja-alaisella sosiaaliturvalla ja julkisilla palveluilla on luotu riittävän laaja markkinariippuvuudesta vapaa turvavyöhyke suojaamaan markkinatalouden epävarmuudelta ja erilaisilta sosiaalisilta riskeiltä. Tämän ohella pohjoismaista mallia vahvistaa se, että markkinatalouteen tuo vakautta ja pitkäjänteisyyttä myös osuustoiminnallinen yritystoiminta, joka edustaa avoimessa markkinataloudessa toimivaa ei-kapitalistista markkinavoimaa.  

Suomen taloudelle vahvuutta on antanut ja yhteiskuntamme kestävyyttä lisännyt se, että markkinataloutemme on ollut elinvoimainen sekatalous. Meillä on toiminut rinnakkain niin koti- ja ulkomaisia, kuin pieniä ja suuria sekä pörssi- ja perheyhtiöitä, yhtä lailla kuin myös yhteiskunnan omistamia ja osuustoiminnallisia yrityksiä.

Valitettavasti yhteisen omaisuuden harkitsematon ulosmyynti ja yksipuolinen pörssinpalvonta on tätä vakavasti kalvanut. Nyt näemme miten tärkeä tällainen monipuolisuus ja moniarvoisuus edelleen olisi takaamassa osaltaan sitä, ettei kaikkea taloudellista toimintaa arvioida vain lyhytaikaisten pörssikurssivaihtelujen valossa ja että yrittämiseen sitoudutaan laajemmin kuin välittömän omistaja-arvon maksimoinnin kautta.  

Osuustoiminnalla on kysyntää myös siksi, että se rajattomien ja nopeiden pääomaliikkeiden oloissa on valtion omistuksen ohella tehokkain varmistus sille, että elinkeinoelämässämme säilyy sellainen omistusrakenne, jossa Suomessa asuvien ihmisten tulevaisuudesta huolehtiminen on riittävällä painolla vaikuttamassa yritysten päätöksiin ja käyttäytymiseen.  

Suomalaisen sopimusyhteiskunnan hyvät tulokset ovat osaltaan perustuneet siihen että eri puolilla neuvottelupöytää istuneita ihmisiä on eturistiriidoista huolimatta yhdistänyt vastuu Suomen kansantalouden menestyksestä ja täällä asuvien ihmisten hyvinvoinnista.   Tämän merkitystä ei tarvitse eikä tule painottaa mistään ahtaan nationalistisista syistä, mikä olisikin kansainvälisyyttä korostavalla osuustoiminnalle hyvin vierasta. Kysymys on siitä että yritysten on hyvä myös omistuksen kautta tuntea ja kantaa vastuuta sen yhteisön menestyksestä ja siiinä elävien ihmisten hyvinvoinnista, jossa se toimii.

Osuustoiminnan keskeinen asema ja sen vahva poliittinen vaikutusvalta Suomessa näkyi aikanaan osuustoiminnan nauttimana ja sille etuja antaneena tiettynä erityisasemana. Tällaiseen ei enää ole perusteita eikä mahdollisuutta eivätkä markkinoilla toimivat osuustoimintayritykset erityissuojaa tarvitse. Monimuotoisen osuustoiminnan tulevaisuus ja menestys edellyttävät siltä jatkuvaa kykyä uusiutua ja sopeutua kilpailukyvyn varmistamiseksi avoimessa markkinataloudessa.

Uusiutuminen ei kuitenkaan tarkoita osuustoiminnan perusperiaatteiden hylkäämistä, vaan voi myös joissain suhteissa tarkoittaa paluuta liikkeen juurille. Osuustoiminnan kriisit nimittäin osaltaan johtuivat sen unohtamisesta, että osuustoiminta on olemassa jäseniään varten eikä päinvastoin. Hyvää ei ole seurannut siitäkään, jos ulkopuoliset tahot ovat jäsenistön asemesta pyrkineet ohjaamaan osuustoiminnallista päätöksentekoa.  

Suomen menestyksen avaintekijät ovat osaaminen, yrittäminen ja yhteistyö. Parhaimmillaan osuustoiminta yhdistää itsessään onnistuneella tavalla nämä kaikki ja tekee sen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä läheiseksi ja turvalliseksi koetulla suomalaisella pohjalla.

Eduskuntaan on kevätistuntokaudella tulossa esitys uudeksi osuuskuntalaiksi, joka vastaa soveltuvin osin vuonna 2006 voimaan tullutta osakeyhtiölakia. Uudella lailla helpotettaisiin osuuskunnan perustamista ja hallintoa sekä edistettäisiin jäsen- ja sijoittajarahoituksen hankintaa. Pienten osuuskuntien asemaan on uudistuksessa kiinnitetty erityistä huomiota.

Arvoisa juhlaväki,

Osuustoiminta on juuriltaan liike, joka toteuttaa periaatetta  ”ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti”. Siten osuustoiminnalla on myös tärkeä rooli globaalin talouden tasapainoisessa ja oikeudenmukaisessa kehittämisessä. Siitä myös seuraa, että kansainvälisessä yhteistyössä ja järjestöissä on turvattava osuustoiminnan edellytykset.

Viittaan tällä myös siihen, että EU:n sisämarkkinaperiaatteita on sovellettava tavalla, joka ei johda osuustoiminnan aseman tietoiseen tai tahattomaan heikentämiseen. Tämä tulee ottaa huomioon sekä Suomessa että Euroopan unionissa elinkeinoelämää ohjaavassa lainsäädännössä ja kilpailupolitiikan soveltamisessa. Yltiöliberalistisen markkinalogiikan vierastamien osuustoimintaperiaatteiden soveltamiselle on oltava tunnustettu asema. Aito vapaaehtoinen yhteistyö ja siihen perustuva keskinäisyys ei voi olla kiellettyä.

Hyvät kuulijat,

Kun YK julisti vuoden 2012 kansainväliseksi osuustoimintavuodeksi, sen tarkoituksena oli tuoda esiin osuustoiminnan vaikutusta köyhyyden, työttömyyden ja syrjäytymisen vähentämiseen ja rohkaista toimiin hyvien osuustoimintaperiaatteiden levittämiseen. Osuustoiminta tukee luontevasti YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamista, varsinkin köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä ja kestävää kehitystä.

Osuustoiminta vaihtelee paljon maittain, mutta kokonaisuutena kyse on valtavasta potentiaalista. Tuoreen tutkimuksen mukaan osuuskunnilla on maailmassa yli miljardi jäsentä 96 valtiossa.

Suomella on osuustoimintaa kehittävää yhteistyötä erityisesti Afrikassa osana kahdenvälisiä, kehitysyhteistyövaroin tuettavia maaseutukehityksen, metsäsektorin ja vesialan hankkeita. Lisäksi useat Suomen tukemat kansalaisjärjestöt, kuten Solidaarisuus, Dodo, Agricord ja Ympäristö ja kehitys, kehittävät osuuskuntatoimintaa kehitysmaissa.

Taannoisessa kehitysyhteistyön evaluoinnissa osuuskuntatoiminnasta saatiin hyviä tuloksia, esimerkiksi Suomen tukema nicaragualainen maito-osuuskunta on yksi maan suurimmista meijerituotteiden vientiyrityksistä. Tansanian kahvinviljelijäosuuskunnat kilpailevat nykyisin onnistuneesti kahvin ostossa ja jalostuksessa suuryritysten kanssa. Tampereen kehitysmaakauppayhdistys on auttanut Kilimanjaron alueen kahvintuottajaosuuskuntia.

Suomen rahoittama AMSCO (African Management Services Company) kehittää afrikkalaisten yritysten kapasiteettia. AMSCO:n kautta olisi mahdollista rahoittaa sapattivapaalla tai eläkkeellä olevia yritysjohtajia muutamaksi vuodeksi Afrikkaan johtamaan osuustoiminannallisia yrityksiä ja kehittämään niiden kapasiteettia.

Suomalainen osuustoiminta on ollut onnistunutta, koska sitä on toteutettu alhaalta ylöspäin, ja tätä mallia voidaan soveltaa paikallisiin oloihin myös kehitysmaissa. Afrikassa osuustoiminta kohtasi menneillä vuosikymmenillä monia vaikeuksia muun muassa siksi, että hallitukset halusivat ottaa hallintaansa paikallisen omavastuullisen toiminnan. Sittemmin on kuitenkin myös Afrikassa syntynyt laajamittaista uutta, itsenäistä osuustoimintaa.

Hyvät kuulijat,

Yksi suurimpia globaalihaasteita on ihmisarvoisen työn turvaaminen kaikille ihmisille. Nuorten työttömyys on maailmanlaajuisesti kasvussa, mikä on johtanut levottomuuksiin eri puolilla maailmaa. Osuustoiminta tarjoaa osaltaan mahdollisuuksia työllistää nuoria naisia ja miehiä, ja nuoret puolestaan tarjoavat uutta energiaa, luovuutta ja dynamiikkaa osuustoimintaliikkeelle. Osuustoiminta-aate istuu hyvin nuorten kasvavaan tarpeeseen toimia demokraattisesti, vastuullisesti ja eettisten liiketoimintaperiaatteiden mukaan.

Dame Pauline Green,

Ladies and gentlemen

The International Year of Cooperatives is an opportunity to raise public awareness, especially among youth, about cooperatives, to promote their formation and to encourage governments to adopt policies conducive to the growth of cooperative action.

Equally, this Year is an opportunity to highlight the importance of cooperative values of solidarity, sustainability and democracy. Our economic growth aspirations cannot be separated from our commitment to protect and promote the rights and wellbeing of all women, men and children.

In the spirit of the theme of ”Cooperative Enterprises Build a Better World” I would like to wish you all a very good and successful year.

Toivotan kaikille hyvää kansainvälistä osuustoimintavuotta.