Euroopan parlamentin vaalien lähestyessä suureksi huoleksi on noussut, viitsivätkö ihmiset lähteä äänestämään. Mediakin on osallistunut tämän perustellun huolen jakoon, vaikka samat tiedotusvälineet voivat heti jo seuraavalla sivulla tai seuraavassa ohjelmassa tehdä työtä vaalien ja kaiken politiikan trivialisoimiseksi ja viihteellistämiseksi. Valitettavasti ei voi sanoa, että kaikki ehdokkaat ja puolueetkaan olisivat tähän syyttömiä.

Sunnuntai-Hesari yritti kertoa lukijoilleen, että ”EU tekee hyvääkin”. Ikävä kyllä sen kahdeksan kohdan esimerkkiluettelo tuskin vakuuttaa kansalaisia EU:n siunauksellisuudesta. Kuusi niistä nimittäin kertoi minkälaisia hankkeita EU-rahalla on rahoitettu ja rakennettu Suomessa, sen jälkeen, kun Suomen EU-jäsenmaksuna maksama raha on ensin kierrätetty Brysselin kautta ja verotettu siellä kymmeneksellä. Oli kyse sitten Nurmon hyppyrimäestä, tai MoniNaisten talosta tms., niin kaikki ovat sellaisia hankkeita ja asioita, joita voidaan ja pitäisikin ilman EU-kierrätystä vähintään yhtä hyvin arvioida ja rahoittaa suoraan Suomessa valtion ja kuntien toimesta. Juuri tähän byrokraattiseen ja tarpeettomaan rahankierrätykseen puututtiin eduskunnan vastauksessa hallituksen EU-selontekoon. Siinä jopa esitettiin arvioitavaksi, voitaisiinko osa maataloustukien maksatuksista jättää jäsenvaltioiden tehtäväksi niin, ettei EU:n budjetti enää tulevaisuudessa koostuisi puoliksi maatalouden menoista. Tämä  ei kuitenkaan tarkoita tukijärjestelmistä ja tukitasoista päättämistä, sillä jos EU ei sitä tee ei ole avoimia sisämarkkinoitakaan.

Hesarin luettelossa oli kuitenkin kaksi aitoa hyvää: kansainvälisten puhelujen halventuminen ja kännykkänumeron säilyminen operaattorivaihdossa sekä rauha. On vain ikävää, että EU:n menestys maailmanhistorian menestyksekkäimpänä rauhanprojektina trivialisoidaan rinnastamalla se Lasipalatsin kotialbuminäyttelyn eurorahoitukseen.

Euroopan unionin todelliset ja suurimmat hyödyt ovat isoja ja joskus vaikeasti hahmotettavia asioita, mutta politiikan ja median ei tulisi aliarvioida ihmisten kykyä nähdä ja ymmärtää isojakin linjoja. Kulmakuntahankkeita mainostamalla ei EU:n ja europarlamentin vaalien tärkeys kenellekään avaudu, mutta ilmastonmuutoksen pysäyttämisen välttämättömyyden ymmärtävät jo kaikki muut paitsi Ari Vatanen.

Ja jos EU jonkun mielestä tekisi enemmän pahaa kuin hyvää, niin sekin on riittävä peruste käyttää äänioikeuttaan Europarlamentin vaaleissa.

31.5. 2009

Satuin kuulemaan keskiviikkona Ylen viiden radiouutiset. Lähes pääuutinen oli, että eduskunnassa äänestettiin siitä, saako tasavallan presidentti osallistua Eurooppa-neuvoston kokouksiin vai ei, ja että SDP:n edustajat olivat hajalla, 24 puolesta ja viisi vastaan ja yksi tyhjää, eli allekirjoittanut.

Voi pyhä yksinkertaisuus! Käsittelyssä oli suuren valiokunnan mietintö hallituksen EU-selonteosta. Mietinnön oli valmis hyväksymään noin 170 kansanedustajaa. Siihen oli jätetty kolme vastalausetta, joista oli äänestettävä ensin keskenään ja lopulta mietintöä vastaan. Äänestettäessä kahdesta vastalauseesta äänestin itse tyhjää, koska oli samantekevää kumpi vastalauseista tulisi seuraavaan äänestykseen. Tällaiset väliäänestykset eivät ole edes ponsiäänestyksiin verrattavia mielipidemittauksia. Useimmat edustajat eivät välttämättä tienneet, mitä ehdotuksissa oli, eikä heidän ollut tarviskaan tietää, kun kannattivat valiokunnan mietintöä ja torjuivat kaikki vastaehdotukset.

Uutisoidusta asiasta eli Suomen edustautumisesta Eurooppa-neuvostossa oltiin suuressa valiokunnassa hyvin laajasti sitä mieltä, ettei kannan ottaminen asiaan kuulunut käsiteltävän EU-selonteon yhteyteen. Vastalauseissakin se oli vain yksi yhden vastaehdotuksen yhdeksästä kohdasta.   Myöhemmin radio ei ilmeisesti enää toistanut väärää uutistaan. Mutta arvatkaa korjasiko se virheensä? Eipä tietenkään. Olen ollut ja olen edelleen vahvan julkisen palvelun Yleisradion ystävä, mutta sen ei kannattaisi osoittaa tällaista ammattitaidottomuutta, jos se haluaa asemansa säilyttää. 27.5. 2009

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon tulee Suomen vierailullaan varmasti kuulemaan monta kertaa miten sitoutunut Suomi on olemaan aktiivisesti mukana kansainvälisessä rauhanturvatoiminnassa. Tälle puheelle Suomella on rauhanturvaamisen pienenä suurvaltana osoittaa myös katetta, kun olemme vuodesta 1956 alkaen osoittaneet väkilukuumme nähden enemmän joukkoja rauhanturvatehtäviin kuin yksikään toinen YK:n jäsenmaa.

Tälläkin hetkellä Suomella on yli 700 rauhanturvaajaa maailmalla ja lisäksi yli 200 valmiudessa EU:n nopean toiminnan taisteluosastossa. Tarkempi tarkastelu kuitenkin kertoo, että sen jälkeen kun Suomi vetäytyi YK:n Libanonin ja Etiopia-Eritrea-operaatioista on varsinaisissa YK-tehtävissä suomalaisia enää alle sata. 450 on Naton KFOR-operaatiossa Kosovossa, toista sataa Naton ISAF-operaatiossa Afganistanissa ja viitisenkymmentä EU:n Bosnia-Hertsegovina-operaatiossa.

Vaikka kaikilla tehtävillä on tietenkin YK:n mandaatti ei tällainen jakauma anna hyvää kuvaa Suomen rauhanturvapolitiikasta. YK:n tehtävissä on jatkuvasti puute juuri sellaisista voimavaroista ja sellaisesta osaamisesta jota Suomella on niihin antaa. Tärkein ja välttämätön peruste Suomen osallistumiselle rauhanturvatehtäviin on aina se, että se edesauttaa rauhan ja vakauden säilymistä ja tukee demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen vahvistumista. Tämän ohella on perusteltua, että se myös tukee kansainvälisen yhteisön ja nimenomaan YK-järjestelmän uskottavuutta ja tehokkuutta kriisinhallinnassa ja kriisien ennaltaehkäisyssä. Mitkään muut toiveet ja odotukset, kuten halu kahdenvälisten suhteiden vahvistamiseen tai Nato-solidaarisuuden osoittamiseen, eivät saa vaikuttaa päätöksiin Suomen kriisinhallintavoimavarojen käytöstä.

Kun Suomi vuonna 2003 päätti osallistumisestaan ISAF joukkojen toimintaan Afganistanissa ymmärrettiin, että Taliban-hallinnon kaataneen sodan jälkeiseen vakauttamiseen ja jälleenrakentamiseen osallistuminen on pitkäaikainen sitoumus ja että Suomen tulee jatkaa läsnäoloaan niin kauan, kun katsomme, että voimme positiivisesti myötävaikuttaa Afganistanin rauhoittamiseen ja demokraattisen oikeusvaltion rakentamiseen. Onko peruste vielä olemassa on kriittinen kysymys. Ainakin on selvää, että voimavarojemme suuntaamista jatkossa harkittaessa on vertailukohteena pidettävä sitä, voisiko laajempi osallistumisemme YK-tehtäviin olla paremmin perusteltua.

26.5. 2009

Suuri valiokunta sai viime viikolla valmiiksi mietintönsä  hallituksen EU-selonteosta, joka käsitellään täysistunnossa tiistaina. Mietintöön liitettiin kolmen pienimmän oppositiopuolueen vastalauseet. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että käsittely olisi ollut riitaista. Kyse oli enemmänkin EU:n enemmän tai vähemmän periaatteellisten vastustajien velvollisuusvastalauseista, jotka olivat olleet valmiina jo ennen kuin käsittely aloitettiinkaan. Valiokunnan enemmistö paneutui kuitenkin mietintöön huolella ja onnistui tekemään sen hyvässä ja laajassa yhteisymmärryksessä.

Hallituksen selonteko on ensimmäinen laatuaan neljääntoista vuoteen. Toki tänä aikana on eduskuntaa informoitu EU-asioista myös laajemmilla katsauksilla, mutta ne ovat liittyneet meneillä olleisiin perussopimusmuutoksiin ja keskittyneet institutionaalisiin kysymyksiin. Nyt käsitellään ensi sijassa sitä, mitä Suomi EU:lta odottaa ja mitä me haluamme EU:n tekevän – ja läheisyysperiaatetta kunnioittaen myös tekemättä jättävän. Sekä selonteossa että valiokunnan mietinnössä käsitellään laajasti Suomen EU-vaikuttamisen tehostamista. Vastaisuudessa valiokunta haluaa myös koko eduskunnalle useampia tilaisuuksia paneutua laajemmin EU-kysymyksiin ja käydä niistä hallitusta opastavaa julkista keskustelua.

Valiokuntakäsittelyssä selontekoon siihen oltiin suurelta osin tyytyväisiä, mutta siinä nähtiin myös puutteita. Näistä epäilemättä merkityksellisin on ns. sosiaalinen ulottuvuuden vaisu kuittaaminen, kun Suomen aivan keskeisiä intressejä on myös Eurooppatasolla vahvistaa pohjoismaisen mallin mukaisen hyvinvointivaltion kehittämismahdollisuuksia ja torjua yksipuolinen markkinafundamentalismi. Samoin se, mitä haluamme EU:n tekevän paremman globalisaationhallinnan edistämiseksi jäi selonteossa aivan liian vähälle, semminkin kun finanssikriisin alettua tarve tähän on radikaalisti kasvanut.

Valiokunnan mietinnössä on myös pieni, mutta tärkeä avaus yhteisen maatalouspolitiikan suuremmalle uudistukselle, kun siinä esitetään harkittavaksi maataloustukien osittaista renationalisointia. Se tarkoittaa sitä, että vaikka tukien perusteet ja tasot tulee määrätä yhteisesti –  muuten eivät sisämarkkinat toimi – niin niiden maksatukset voitaisiin siirtää EU:n budjetista kunkin jäsenvaltion itsensä kustannettavaksi. Varojen tarpeeton kierrätys Brysselin kautta ja siihen liittyvä byrokratia vähenisi, jäsenmaille tulisi suurempi intressi valvoa, ettei varoja käytetä turhiin tai tuottamattomiin tarkoituksiin ja EU:n budjettiin saataisiin lisää liikkumatilaa sellaisille asioille, joissa yhdessä toimiminen tuottaa todellista lisäarvoa verrattuna pelkkään kansalliseen rahankäyttöön. Samaan tuottamattoman kierrätyksen vähentämiseen kiinnitettiin mietinnössä huomiota myös rakennerahastojen ja aluepolitiikan osalta.

23.5.2009