Etusivu 2015 huhtikuu 2015
14.4.2015

Speech at the Seminar Nordic Arms Transfer Controls and Global Challenges, Helsinki, 14.4.2015

Ladies and Gentlemen, Let me warmly welcome you all to this seminar.

The topic of the day is important, and as you may know, these issues are also high on my personal agenda. Arms control and arms trade touches millions of people. It is responsible business, needed also for national security purposes. At the same time, we face illegal arms trade, trade that may end up being used for repressive purposes or prolonging conflicts, or violence against innocent civilians, including women and children. Especially in fragile contexts like Horn of Africa the matter is all too familiar. I am particularly delighted that we are here today also in a Nordic context. As you all know, Nordic cooperation is strong in many fields, and not least in security policy. During the past years, the Nordic countries have enhanced their cooperation also in arms control and disarmament issues. The Nordic countries and the Baltic states, as well as EU experts exchange information on a regular basis about their practices in export control. Arms control and disarmament is part of the broader foreign and security policy picture. It also impacts trade and development policy.  Some may argue that today there is less room for advancing the arms control and disarmament agenda. If true in the current security environment with all the global challenges, I take it as a call for working harder for more cooperation in the field of arms control. Especially now we need to maintain our existing commitments and to pursue for more.

There are two positive developments that I want to highlight. One is the dismantling of the Syrian chemical weapons program, where also Finland played an active role. The other one, and the one I want to focus on today is ATT, the Arms Trade Treaty that came into force last Christmas eve, the 24th of December 2014. I guess that for those who participated actively in the ATT process, Christmas will never be the same. Many of us present in this room worked hard for making the ATT become true. And we succeeded in relatively short a time. I want to commend especially the role of the NGOs during the process. I also want to thank our own team at the Ministry for their dedicated, professional work. It was also important that we had industry representatives in our delegation when negotiating the ATT. At the end of the day, the ATT is a trade treaty, and not so much an arms control treaty. The philosophy behind the ATT is fairly simple: that all play by the same rules.  This is of course easier said than done, which is why we need this treaty and more countries to join it. The main aim of the Treaty is to regulate international, legal arms trade and to reduce illegal trade and diversion. The ATT is expected to enhance arms embargoes and sanctions, peace building and peace keeping operations, improve human rights, living conditions of men, women and children. Especially fragile areas like Horn of Africa, can benefit a lot from the universality and effective implementation of the ATT. As the ATT aims at reducing illegal trade in arms and their diversion to other than legal end-users, it also forms a tool to fight against terrorist groups like Isil/Isis. Dear colleagues Let me elaborate first briefly how we came here, second what is the situation at the moment and third, and most importantly, how do we take the ATT forward.

1. A few words about the history

The ATT process originally begun with the initiative by several Nobel Price Laureats and became more concrete in 2010 with the establishment of the UN Group of Governmental Experts who studied the feasibility of the Treaty. Finland was active in this group and, subsequently, Finland became also one of the seven original co-authors of the Treaty. The group of co-authors pushed the process forward by frequently consulting and meeting with the chairs of the Preparatory Committee and other stakeholders. Having played an essential role in the creation of the Treaty, Finland together with the other co-authors, is now working for its effective implementation and universalization. Also the NGOs were very supportive to the Treaty from the very beginning whereas some of the big players and major arms producers like the US doubted its merits, however later the Obama administration decided to support the negotiations. The US now continues to be active in the implementation process, even though the Treaty has not been officially ratified by the Senate. Some other big producers like China, India and the Russian Federation are still reflecting whether to join or not. The process went on under the very skillful guidance by Ambassador Moritán from Argentina. A draft Treaty was prepared but not accepted in 2012, which was a disappointment for many, including us. The most disappointed man in New York at the time was, however, Ambassador Moritàn. Many countries, Nordic and others, refused to take this as a final word and failure. A second negotiating conference was organized in New York early 2013. This time the very able chairman was Ambassador Peter Woolcott from Australia. The conference presented a Treaty text, much better in quality than expected, but failed to get the document accepted. Three countries North-Korea, Syria and Iran voted against. But yet another effort was made by states that wanted the Treaty. An extraordinary UN General Assembly Session was organized in April 2013 where the landmark Treaty was finally accepted with an overwhelming majority. Finland and other Nordic countries were amongst the first ones to sign and later ratify the Treaty. The ATT entered into force in a record time.

2. The state of play today

There are now 65 States Parties and 130 signatory states in the ATT. The numbers are growing, but major challenges remain, especially as regards the big producers and smaller arms importers.

At present our work is focused on the implementation of the Treaty. Such issues as rules of procedure, the rights and responsibilities of the signatory states, the participation possibilities for the NGOs, financing and reporting mechanisms are being negotiated. The first Conference of State Parties will convene in Mexico at the end of August. The preparations are proceeding all in all quite well. The aim is to create an effective and transparent system that would allow states parties, signatories, non-signatories, international and regional organizations, NGOs, industry and academia to participate in the State Parties’ Conferences. The big question is where the Treaty’s permanent secretariat should be located and who should head it. I hope that the next time we meet there will be answers to these questions. All the three candidates for the location – Geneva, Port of Spain in Trinidad and Tobago, and Vienna, as well as all the three candidates to lead the Secretariat have their merits. And more candidates may arise. We would not like to politicize the issue, but to agree on an effective Secretariat to support the implementation of the Treaty.

  • The way forward

     

 

  1. There are two elements that I want to stress in our future work. One is the role of national implementation and national export control systems, and the other one is the universalization of the treaty. The ATT is already now a major achievement, but if we want to bring additional value, we need more countries to join it. All arms producing states, big and small as well as importers, developed and developing states in all continents should become parties to the ATT. Many states still outside the Treaty first want to see how it is being implemented. Thus we need to show that the Treaty works and that we can agree on all the details related to its implementation. For smaller and developing states, it may also be an issue of capacity. Technical assistance is however available to overcome possible challenges related to the establishment of the licensing system required by the ATT, and to conform with the licensing criteria and reporting. The reporting obligation is important as it is the sole “monitoring mechanism” in the Treaty. Finland is also ready to provide technical assistance. We have decided to allocate four million euros to the Treaty’s Trust Fund to help the implementation of the Treaty. The ATT contains the best possible international standards for various types of arms transfers we could agree on today, which does not exclude the possibility for agreeing on even better standards tomorrow. When considering export licenses, all participating states need to take into account the same criteria. Human rights and international humanitarian law are in a central role. Reducing the risk of diversion is another relevant factor. As I already mentioned, the ATT will be implemented at the national level. For Finland or other Nordic states, the Treaty will not require changes to our national legislation as our arms export system follows the common EU rules and procedures that are already in line with the ATT obligations. But the Treaty is beneficial for our industry as it equals the level playing field with more countries following the same rules.   Ladies and gentlemen, to conclude The consequences of irresponsible, unregulated arms trade are multiple: violence and increase of armed conflicts, breaches of human rights, gender based violence, and hindrance for socio-economic development. The ATT can reverse this trend.
11.4.2015

Yhdeksäs ydinsulkusopimus-konferenssi lähestyy

Kylmän sodan liennytyskausi tuotti monia aseriisunta- ja asevalvontasopimuksia. Merkittävin on vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus eli Non-Proliferation Treaty (NPT). Tarkoituksena oli ensimmäisenä askeleena saada sitova ja tehokkaasti valvottu sopimus ydinaseiden leviämisen ehkäisemiseksi. Sen kaksi muuta tavoitetta on edistää kaikkien maiden mahdollisuutta ydinvoiman rauhanomaiseen käyttöön ja ennen muuta se velvoittaa ydinasevallat – sopimuksen allekirjoittajista Iso-Britannian, Kiinan, Ranskan ja Yhdysvallat – pyrkimään ydinaseiden täydelliseen hävittämiseen. Tämä oli edellytys sille, että ydinaseettomat maat olivat valmiita sopimukseen.

NPT- sopimusta voi pitää hyvin toimineena ydinvoiman rauhanomaisen käytön edistämisen suhteen ja puolinaisesti onnistuneena ydinaseiden leviämisen ehkäisemisessä. Vaikka sopimuksen ulkopuolelle jääneet Intia, Israel ja Pakistan ja sopimuksesta eronnut Pohjois-Korea ovat kehittäneet ydinaseita käyttöönsä, on sopimuksen 191 allekirjoittajan joukossa monia maita, jotka valvotusti ovat luopuneet ydinasesuunnitelmistaan. On myös mahdollista, että nyt hyvin edenneet 5+1 neuvottelut Iranin kanssa johtavat sopimukseen, joka varmistaa sen ettei Iran ole hankkimassa ydinasetta.

Sopimuksen kolmas pilari, ydinaseriisunta, ei ole viime vuosina lainkaan edennyt. Viimeisin ydinaseita rajoittava Venäjän ja USA:n tekemä START-sopimus on vuodelta 2010, ja neuvottelut jatkosta ovat Ukrainan konfliktin johdosta jäissä. Ydinaseet ovat jälleen palanneet suurtavaltaretoriikkaan. Erityisen huolestuttavia ovat jotkut Venäjän edustajien ydinaseilla uhkailuksi tulkitut puheenvuorot. Virallisissa doktriineissa ei muutosta juurikaan ole, mutta Venäjän populistis-nationalistisessa ilmapiirissä herättää huomiota se, miten Moskovassa tehdään kauppaa T-paidoilla, joissa lukee: ”Pakotteista viis, meillä on ydinaseita”. Tällaista leikittelyä ei neuvostoaikana ydinaseisiin koskaan liitetty.

Turhautuminen ydinaseriisunnan etenemättömyyteen on antanut pontta kansalaisyhteiskunnan liikkeille, jotka vaativat ydinaseiden laittomaksi julistamista kansainvälisen humanitäärisen oikeuden pohjalta. Yli 150 valtiota, Suomi mukaan lukien, tukee tätä aloitetta lisätäkseen paineita ydinasevaltioihin, joiden mukanaoloa aloitteen eteneminen tietenkin edellyttää.

Näissä tunnelmissa valtiot ovat kahden viikon päästä jälleen kokoontumassa yhdeksänteen viiden vuoden välein järjestettävään NPT:n tarkastelukonferenssiin. Mitään suurta läpimurtoa ei ole odotettavissa. Olisimme toivoneet että prosessi lähi-idän joukkotuhoaseista vapaan vyöhykkeen toteuttamiseksi olisi saatu jo liikkeelle tavalla, joka olisi luonut myönteistä aseriisuntadynamiikkaa myös NPT-konferenssiin, mutta näin ei vielä ole ponnisteluistamme huolimatta tapahtunut. Näissä oloissa paras mitä voidaan konferenssilta toivoa – aiempien sitoumusten vahvistamisen ohella, joita kukaan ei sinänsä aseta kyseenalaiseksi – on, että joitain pieniä askeleita ydinaseturvattomuuden vähentämiseksi voitaisiin ottaa. Tällainen olisi erityisesti Euroopalle tärkeä  yhteisymmärrys siitä, että taktisten ydinaseiden vähentäminen ja poistaminen otettaisiin vakavien neuvottelujen kohteeksi.

11.4. 2015

6.4.2015

Hyvinvointia ei rakenneta ilman veroja

Veroja tarvitaan julkisten menojen rahoittamiseksi. Sen ohella että veroilla rahoitetaan niitä hyvinvointivaltion palveluja ja tulonsiirtoja, joilla luodaan ja ylläpidetään kaikille ihmisille tasaveroiset mahdollisuudet heidän sosiaalisten, sivistyksellisten ja terveyteen liittyvien oikeuksiensa toteuttamiseksi, on myös sillä miten veroja kerätään tärkeä merkitys tasa-arvon toteutumiselle. Siksi kaikissa sivistysmaissa on käytössä progressiivinen verotus, jossa suurituloiset maksavat suhteellisesti enemmän veroja tuloistaan kuin pienituloiset.  Progressiivisuutta voidaan toteuttaa lähinnä vain tulojen verotuksessa. Ns. ylellisyystavaroiden perushyödykkeitä ankarammalla verotuksella voidaan vain marginaalisesti lievittää kulutusverojen regressiivistä luonnetta.

Verotuksen avulla halutaan usein suosia erilaisia hyviksi miellettyjä ja vastustaa pahoiksi katsottuja asioita. Hyväksi miellettyä on sellainen verotus, jonka uskotaan edistävän työpaikkojen syntymistä ja säilymistä ja yleensä tukevan talouskasvua. Pahan vastustamisen kannalta taas ekologisperusteiset ympäristöverot ja terveyttä tärveleviin nautintoaineisiin kohdistetut verot ovat suosittuja ja usein perusteltuja.

Kuitenkin mitä enemmän verotukselle esimerkiksi erilaisten verohuojennusten ja –vähennysten muodossa asetetaan erilaisia sivutavoitteita sitä epäjohdonmukaisemmaksi ja vaikeammin perusteltavaksi verojärjestelmä  kokonaisuudessaan muodostuu. Tältä kannalta Suomen verotus ei kovin hyvin täytä selkeyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteita, eli uudistuksille on edelleen tässäkin tarvetta.

Verotukseen liittyen on kansainväliseen keskusteluun noussut kysymys siitä miten veronkierto – tai aggressiivinen verosuunnittelu, kuten sitä kutsutaan yritysmaailmassa – on globalisoituvassa maailmassa todellinen ongelma lähes kaikissa maissa.  Tikun nokkaan on Euroopassa noussut tässä suhteessa Kreikka, jossa veronkierto on valitettavasti ollut eräänlainen maan tapa jo pitkään. Laiton veronkierto on kiinteässä yhteydessä korruptioon ja mitä korruptoituneemmasta maasta on kyse sen suuremmaksi voi myös arvioida laittoman veronkierron kautta tapahtuvat tulon menestykset.

Kansainvälisessä yhteistyössä on kuitenkin herätty veronkierron, rahanpesun ja harmaan talouden ongelmien vastaiseen toimintaan. Yhtenä herätteenä on ollut terrorismi, jonka rahoituksen jäljittäminen ja estäminen on antanut merkittävästi pontta laittomien rahavirtojen estämiseen, joka myös tarkoittaa veronkierron mahdollisuuksien rajoittamista. Veroparatiiseilla on huono kaiku ja niihin kohdistuu voimakkaita paineita rahavirtojen seurannan tehostamiseksi ja yleensä ns. haitallisen ja epäreilun verokilpailun vähentämiseksi.

Arviot siitä, kuinka paljon harmaa talous ja veronkierto vuosittain vähentävät verotuloja Suomessa vaihtelevat laajassa haarukassa muutamista sadoista miljoonista aina viiteen miljardiin euroon. Vaikka korkeimmat arviot olisivat selvästi ylimitoitettuja, ei kyse ole valtiontaloudellekaan merkityksettömästä asiasta. Yhtä merkittävää harmaan talouden kitkeminen on kuitenkin yhteiskuntamoraalin ja oikeudenmukaisuuden kannalta. Eniten harmaasta taloudesta kärsivät epäreilujen menettelyjen vuoksi heikompaan kilpailuasemaan joutuneet rehelliset yrittäjät.

Jos Suomenkin kaltainen maa hyötyy sekä laittoman veronkierron estämisestä että verotuksen sinänsä laillisten porsaanreikien tukkimisesta, on se vielä pientä kehitysmaiden potentiaalisten hyötyjen rinnalla. Niiden kannalta jo toteutetut ja vireillä olevat uudet globaalit verotussäännöt olisivat potentiaalisilta volyymivaikutuksiltaan jopa monikymmenkertaisesti kehitysyhteistyötä merkittävämpi asia. Tällaisten verotusääntöjen luomiseksi mm. Suomen valtiovarainministeriön edustajat ovat tehneet työtä OECD:ssä ja G 20:n toimijoihin vaikuttamisessa.

Toinen tärkeä tavoite on tukea kehitysmaiden kykyä osallistua itse uusien globaalisääntöjen kehittämiseen ja niiden hyödyntämiseen. Suomi on myös pyrkinyt nostamaan kansallisen rahoituspohjan vahvistamisen Post 2015 –agendalle. Verotuskyvyn kasvattaminen ei tapahdu yksin korruptiovapaiden valtiollisten verohallintojen tukemisen vaan myös kansalaisyhteiskunnan kautta hyvää hallintoa toteuttavien instituutioiden kehittämiseksi. Ihmisten on voitava luottaa oman maansa hallintoon.
6.4. 2015

5.4.2015

Mikko Heikinheimo, Romanit. Mediapinta, 216 s., Tampere 2015

Heinkinheimo

Romanit eurooppalaisena vähemmistönä

Romaneita asuu Euroopassa toistakymmentä miljoonaa ja heitä löytyy myös melkein kaikista muistakin maista. He ovat myös syrjityimpiä ja vainotuimpia vähemmistöjä maailmassa. Suhteessa ryhmän kokoon heitä surmattiin eniten Hitlerin Saksan holokaustissa. Tämän päivän Euroopan Unionissa he kohtaavat monissa maissa edelleen törkeää syrjintää ja heidän elinolosuhteensa ovat usein kurjia.

Valtaväestön tiedot romaneista ovat niukat ja usein väärinkäsitysten ja ennakkoluulojen värittämiä, mikä on hyvä syy siihen, että Mikko Heikinheimo on omalta osaltaan halunnut oikaista näitä.  Ajatuksen Romanit-teoksen kirjoittamisesta hän sai toimiessaan Suomen suurlähettiläänä Romaniassa vuosina 1996–2000, jolloin hän kiinnostui maan suuresta romanivähemmistöstä ja tutustui moniin sen jäseniin.

Romanit-kirjan tekijän kunnianhimoinen tavoite on ollut sijoittaa lyhyeen, tiiviiseen sekä helppotajuiseen teokseen olennaisimmat tiedot romaneista ja heidän historiastaan ja kulttuuristaan. Lähdeluettelo on kunnioitettavan pitkä, mutta lähteiden käyttötapa on enemmän journalistille, tai oikeammin diplomaattiraporttien kirjoittajalle ominainen kuin historiantutkijalle. Monet käytetyt esimerkit vaikuttavat enemmän anekdootillisilta kuin systemaattisen tutkimuksen tuottamilta. Se ei vähennä kirjan arvoa tärkeiden kysymysten esille tuojana, mikä parhaimmillaan toimii herätteenä syvällisempään kohteeseen perehtymiseen.

Suomi on parinkymmenen vuoden ajan Euroopan neuvostossa ja Euroopan Unionin jäsenenä tehnyt työtä romanien aseman parantamiseksi ja sen eteen, että he saisivat tunnustetun äänen ja edustuksen myös kansainvälisillä foorumeilla. Heikinheimo kertoo myös tästä työstä kiitettävän laajasti. Siitä käy myös ilmi miten romaniyhteisöjen hajanaisuus ja keskinäinen kilpailukin on myös yksi voitettava haaste heidän asemansa parantamiseksi ja oikeuksiensa toteuttamiseksi. Se on tärkeätä siksikin, että minkä tahansa syrjityn ryhmän asema ei kestävästi parane vain hyväntahtoisten ulkopuolisten toimesta ellei ryhmä itse ole halukas ja kykenevä tehokkaasti ajamaan oikeuksiaan.

Huhtikuu 2015

2.4.2015

Arktinen ajatuksissa

Arktiset alueet ovat pitkään olleet kasvavan mielenkiinnon kohteena. Oma kalenterini on koko kevätkauden ajan yleensä sisältänyt yhden arktisen seminaarin tai sitä sivuavan tapaamisen viikottain. Paavo Lipponen on selvitysmiehenä juuri myös julkistanut uuden raportin siitä miten Suomen tulisi tehostaa arktista aktiivisuuttaan sen tarjoamien suurten mahdollisuuksien hyödyntämiseksi  ja kestävää kehitystä toteuttavan kasvun edistämiseksi.

Kasvava kiinnostus arktisiin alueisiin johtuu ennen kaikkea mahdollisuuksista  siellä avautuvien uusien luonnonvaraesiintymien ja uusien kulkureittien hyödyntämiseen. Syy siihen, että näitä avautuu, on kuitenkin surullinen. Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät dramaattisimmin juuri arktisilla alueilla, joilla maapallon keskilämpötilan yhden asteen nousu näkyy yli kahden asteen nousuna. Se puolestaan vauhdittaa jään ja ikiroudan sulamista, joka puolestaan vähentää auringon säteiden heijastumista ja lisää metaanipäästöjä ilmakehään ja kiihdyttää globaalia lämpenemistä.

Tätä noidankehää ei katkaista pohjoisilla alueilla, joilla ihmisen toiminnot tuottavat vain vähän kasvihuonekaasuja, vaan ainoastaan maailmanlaajuisilla ilmastonmuutosta rajoittavilla toimilla. Arktisilla alueilla joudutaan joka tapauksessa sopeutumaan muutokseen ja samalla käyttämään hyväksi sen avaamia mahdollisuuksia. Tähän kuitenkin sisältyy suuria riskejä arktisen luonnon erityisen haavoittuvuuden vuoksi. Öljyonnettomuus on tarpeeksi suuri katastrofi jo Meksikonlahdella, mutta vastaavan suuruinen onnettomuus arktisilla alueilla aiheuttaisi vielä moninkertaisesti pysyvämpää ja kattavampaa tuhoa ympäristöön.

Suomi on ollut aloitteellinen siinä, että kaikki tähän liittyvät riskit voitaisiin ennalta ehkäistä. Ympäristöstandardien on oltava arktisilla alueilla tiukimmat mahdolliset niin luonnonvarojen hyödyntämisen kuin meriliikenteen osalta. Ennaltaehkäisyyn kuuluu myös laajojen alueiden täydellinen rauhoittaminen riskipitoisilta toiminnoilta luonnonsuojelualueina.

Hyvä uutinen arktisilla alueilla on se, ettei kansainvälisen jännityksen kasvu ole tuonut uusia vastakkaisuuksia pohjoiseen yhteistyöhön, Arktisen neuvoston kahdeksasta jäsenestä – pohjoismaat, Kanada, Venäjä ja Yhdysvallat – kukaan ei toistaiseksi ole halunnut uusia jännitteitä arktiseen yhteistyöhön, jossa yhteiset intressit ovat kutienkin suuria. Arktisen neuvoston seuraava ministerikokous on kolmen viikon päästä Kanadan Iqaluitissa. Siellä kahdeksan maan ministerit istuvat jälleen samassa pöydässä alkuperäiskansojen edustajien kanssa, mikä on arktisen yhteistyön ainutlaatuinen piirre. Alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittaminen ja elinolojen kohentaminen on kaiken arktisen yhteistyön tärkeä perusta.

2.4. 2015