Etusivu 2014 maaliskuu 2014
21.3.2014

Puhe Pohjolan päivän-Nordens dag tilaisuudessa, 21.3.2014, Helsinki

Hyvät
ystävät,

Bästa vänner,

Tänä
viikonloppuna vietämme Pohjolan päivää. Nk. Helsingin sopimus, joka ohjaa
virallista yhteistyötämme, allekirjoitettiin 23.3.1962 eli yli
puoli vuosisataa sitten. Sopimus on osoittanut elinkelpoisuutensa
ja luonut puitteet toimivalle yhteistyölle Pohjoismaiden hallitusten
ja parlamenttien välillä. Tästä yhtenä esimerkkinä on jokavuotinen
Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä pidettävä ”huippukokous”,
johon kaikki kahdeksan pääministeriä osallistuvat. Kahdeksan, sillä
yhteistyöhömme osallistuvat myös itsehallintoalueet Ahvenanmaa, Färsaaret ja
Grönlanti.

Helsingin
sopimus on joustava ja mahdollistaa yhteistyön ja dialogin maittemme
välillä myös aiheista, joista sopimuksen solmimishetkellä ei voitu tai ei ollut
ajankohtaista keskustella. Kun itse aloitin ensimmäisen kerran Pohjoismaiden
neuvostossa 70-luvun alussa, oli turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kielletty
puheenaine. Nyt on yhteistyön merkitys kasvanut ja ulko-, turvallisuus- ja
puolustuspolitiikka kuuluvat yhtä luontevasti pohjoismaisen yhteistyön piiriin
siinä missä perinteiset yhteistyöalat, kuten kulttuuri, tutkimus,
sosiaalipolitiikka ja ympäristö. 

Suomi
on aktiivisesti mukana kehittämässä yhteistyötä esim. ulko-,
turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Käytännön esimerkkejä joustavasta pohjoismaisesta
yhteistyöstä tällä saralla on jo useita. Mainittakoon tässä yhteydessä yhteistyö 
kriisinhallintaoperaatioissa Afganistanissa ja Malissa, Pohjoismaiden uusi tietoturvaverkosto sekä
ilmavoimien yhteiset harjoitukset.

Olemme
korostaneet Pohjoismaiden yhteistä toimintaa kansainvälisissä yhteyksissä. Helmikuussa
hyväksytyssä Pohjoismaiden ministerineuvoston visiossa tavoitteena on
’Ulospäin suuntautunut Pohjola’. Myös EU tarjoaa pohjoismaiselle
yhteistyölle sekä mahdollisuuksia että haasteita. Aihe on ajankohtainen,
pidetäänhän Euroopan parlamenttivaalit toukokuun lopulla.
Vaikka vaalit rajoittuvat unionin jäsenmaihin, niillä on suuri
merkitys myös unionin ulkopuolella oleville Pohjolan maille ja niille
itsehallintoalueille, jotka vuosien varrella ovat omista lähtökohdistaan
järjestäneet suhteensa Euroopan unioniin. Tämän tietävät niin Färsaaren
kalastajat kuin verovapaita ostoksia Ruotsin laivoilla Ahvenanmaan
puolimatkakrouvissa tekevät matkaajat.

Euroopan
integraation kehitys vaikuttaa konkreettisesti Pohjolan asemaan ja
pohjoismaiseen yhteistyöhön. Nyt EU-jäsenmaita on 28 ja lisää on
tulossa. Lisääntyneen kansainvälistymisen myötä alueellisen yhteistyön
merkitys lisääntyy Euroopassa ja erityisesti sellaisten maiden
välillä, joilla on yhteisiä arvoja ja etuja. Pohjoismainen yhteistyö perustuu
luottamukseen maittemme välillä ja haluamme jatkossakin huolehtia
pohjoismaisesta identiteetistä ja kulttuurista, vapaasta liikkuvuudesta ja kotimarkkinoista
sekä Pohjolan kilpailukyvystä ja vahvuuksista – myös EU:n
sisällä. Pohjoismaisella yhteistyöllä EU:ssa on kuitenkin
luonnolliset rajansa.

Eurooppalaisuuden
ja pohjoismaisuuden yhdistäminen ei ole ongelma Suomelle, koska meillä tie
Eurooppaan on aina kulkenut Pohjolan kautta. Muille Pohjoismaille
pohjoismaisuus ja eurooppalaisuus ovat selvemmin vaihtoehtoisia
identiteettejä. Tämä heijastuu myös mielipidetutkimuksissa, kun
suomalaisilta kysellään, mihin ryhmään he kokevat kuuluvansa.
EU-jäsenyytemme myötä olemme hiljalleen alkaneet puhua Euroopasta käsitteenä,
johon itse kuulumme.

Bästa vänner,

De fem nordiska
ländernas samt Färöarnas, Grönlands och Ålands förhållande till Europeiska
unionen varierar kraftigt från fullt medlemskap, ekonomiskt frihandelsavtal
till separata fiskeriavtal och tullösningar. Trots detta utgör EU bl.a.
genom samarbetet i EES/EFTA den viktigaste gemensamma nämnaren i ländernas
ekonomiska relationer, socialpolitiken och tom i utrikespolitiken.
I krisens Europa ser man Norden som en modell för
fungerande välfärdssamhällen. Vi står alla inför samma utmaningar, en
åldrande befolkning, ungas arbetslöshet och utanförskap, integrationen av
nyanlända och bevarandet av en hög skolningsnivå.

Egentligen är det ju
så att endast Finland av de nordiska länderna är fullt ut
medlem i EU genom deltagandet i euro-samarbetet och utan
några förbehåll. Trots detta har vissa kretsar, allt sedan
Finland och Sverige blev medlemmar i EU för snart tjugo år
sedan, efterlyst ett ”nordiskt block” i unionen, att man skulle
tala med en röst och således effektivare kunna påverka
beslutfattandet. Detta anser jag inte
vara en realistisk väg att gå. Inflytande i unionen och
Europaparlamentet kan erhållas på andra sätt genom samarbete på
ett tidigt stadium i lagstiftningsprocessen t.ex. i Nordiska
ministerrådet och Nordiska rådet. Särskilt viktigt är, att de utskott i våra
parlament som behandlar EU frågor har ett nära samarbete med varandra så att de
nordiska länderna kan stöda varandra i sådana frågor som är viktiga för oss
alla eller för enskilt nordiskt land. Som i allt annat nordiskt
samarbete bör vi vara aktiva på områden, där det finns ett gemensamt
intresse och möjlighet att nå den största nordiska nyttan. Redan genom
informationsutbyte mellan de nordiska länderna i
fackministerråden och i Nordiska rådets utskott, kan vi åstadkomma
konkreta resultat och förhindra att det t.ex. uppstår nya gränshinder
i Norden som en följd av ny EU-lagstiftning.

Hyvät ystävät,

Usein kuulee
toivomuksia siitä, että Pohjoismaiden tulisi tiiviimmin koordinoida
näkemyksiään EU:ssa. Aina pohjoismaiset jäsenet eivät kuitenkaan ole lähin
kumppani. Esimerkiksi maatalouspolitiikassa edut voivat olla hyvinkin
erilaiset. Monesti on parempi lyöttäytyä yhteen nk. samanmielisten
maiden kanssa. Arvopohjaisissa kysymyksissä Pohjoismaat kyllä tavallisesti
löytävät toisensa helposti.  Suomi, Ruotsi ja
Norja valmistautuvat yhdessä Latvian ja Irlannin kanssa EU:n
taistelujoukon päivystysvuoroon vuonna 2016. Osa Brysselin
pään yhteistyöstä tapahtuu paitsi kolmen EU:ssa olevan Pohjoismaan
myös näiden kolmen sekä Baltian maiden – ns. NB6-ryhmän – välisen yhteistyön
puitteissa. Näissä ei ole pyritty kantojen säännönmukaiseen
koordinaatioon. Ennen ulkoasiainneuvostoja, joihin itse osallistun,
järjestetään NB6 -ministereiden aamiaistapaaminen.

Ei-EU-jäsenmailla Norjalla
ja Islannilla on Brysselissä omat edustustonsa ja
vaikuttajansa. Norja on ensimmäistä kertaa nimennyt hallitukseen
EU-ministerin ja vahvistaa toimintaansa Brysselissä, kun puolestaan Islannin nykyinen hallitus
on päättänyt luopua jäsenyyskeskusteluista mutta haluaa kovasti vaikuttaa
ETA-yhteistyössä. EU:ssa päätöksenteko ml. julkilausumien
teko ja työskentely eri työryhmissä on nopeatempoista eikä
norjalaisilla ja islantilaisilla ole käytössään samaa aineistoa kuin
jäsenmailla, joten on väistämättä niin, ettei Pohjoismaiden kaikkien viiden
maan koordinointi vaikuttamistyössä ole mahdollista. Pohjoismainen
yhteistyö EU:ssa toteutuu kuitenkin hyvin niissä
järjestelyissä, joissa kaikki maat ovat mukana, kuten
Schengen-kysymyksissä. Vaikuttamiseen Norja ja Islanti tarvitsevat siten muita
areenoita kuten esim. perinteiset pohjoismaiset areenat.

Färsaarten ja
EU:n makrillikiista osoittaa myös sen, että unionin sitovat säännöt eivät aina
mahdollista ”pohjoismaista solidaarisuutta”, kun
asioita EU:ssa ratkaistaan enemmistöpäätöksillä.

Käytännössä
virallisen pohjoismaisen yhteistyön ja EU:n välillä on liuta synergioita.
2000-luvulta lähtien tätä virallista yhteistyötä on sovitettu yhteen EU:n
agendaan ja on huolehdittu päällekkäisyyksien poistamisesta. Kaikissa PMN:n
ministerineuvostoissa ja instituutioissa käsitellään nykyään aiheita,
joissa on EU-ulottuvuus. Kyseessä voi olla esimerkiksi EU:n myöntämä rahoitus hankkeelle,
osallistuminen yhteistyötahona EU:n strategian toteuttamiseen tai
EU-lainsäädännön valmisteluun ja implementointiin liittyvien kysymysten
käsittely. Haluan tässä yhteydessä esittää kolme konkreettista esimerkkiä
Pohjoismaisen ministerineuvoston ja EU:n välisestä yhteistyöstä.

Ensimmäinen on
biotalous, uusi painopistealue. Pohjoismainen panos täydentää vuonna
2012 alulle pantua EU-strategiaa ”A Bioeconomy for Europe”. Ottamalla esille
arktiset alueet ja Itämeren alueen voimme myötävaikuttaa eurooppalaiseen
kehitykseen kestävän biotalouden muodossa. Pohjoismaisen ministerineuvoston
sihteeristö on valittu keskeiseksi partneriksi EU:n Itämeristrategian
päivitetyn toimintasuunnitelman biotalousosaan.  

Toiseksi, Pohjoismainen ministerineuvosto osallistuu myös
”EU Arctic Impact Assessment”-projektiin, jonka tarkoituksena on edistää
kahdenvälistä keskustelua ja parempaa kommunikointia EU:n ja merkittävien
yhteistyöjärjestöjen välillä arktisissa kysymyksissä.

Kolmanneksi, Pohjoismainen
ministerineuvosto on vuodesta 2005 alkaen läheisessä yhteistyössä EU-komission
kanssa koordinoinut toimintaa Valko-Venäjällä. Valkovenäläinen maanpakolaisyliopisto
European Humanities University Vilnassa on tärkein yhteinen saavutus ja
pohjoismainen tuki hankkeelle on tehnyt mahdolliseksi maanpaossa olevien
valkovenäläisten opiskelun.

Bästa vänner,

Till slut önskar
jag fästa er uppmärksamhet vid det faktum att den så kallade
”nordistgenerationen” blir allt gråhårigare och att vi därför har som uppgift
att skola nya nordister.  Redan det
officiella samarbetet förutsätter att man i ministerierna och ämbetsverken, för
att inte tala om riksdagen, är på det klara med och uppdaterad på till exempel
vad som sker inom lagstiftningen i de övriga nordiska länderna. Vi behöver en
ny generation nordiska tjänstemän. För de unga skapar nordiska utbytesprogram
och Nordjobb möjligheter, men kan dessa tävla med t.ex. EU:s nya Erasmus plus
program –  är de ungas språkkunskaper i
svenska på den nivå att de vågar resa till de nordiska länderna? Även en allmän
positiv inställning i vårt land till de skandinaviska språken är en viktig
förutsättning för det nordiska umgänget och ett bevis på att Finland även i
framtiden aktivt önskar delta i det nordiska samarbetet.

Så tillbaka till dagens
fråga: Har Norden en gemensam EU-politik eller har varje land sin egen? Det
nordiska samarbetet i EU är värdefullt men ofta är det begränsat. Panelen
har säkert synpunkter på detta.

Toivotan teille
antoisia keskusteluja ja hyvää Pohjolan päivää. Jag önskar er alla en
trevlig Nordens dag!

16.3.2014

Roope Jussila, Diplomaattisia mustelmia eli miten selviytyä maailmalla kissojen kanssa. Omakustanne, 215 s., Helsinki 2009

1394971883_Jussila.jpg 

Diplomaatin arkea

Viime joulukuussa kuollut, ulkoministerön palveluksessa pitkän päivätyön tehnyt lähetystöneuvos Roope Jussila julkaisi viisi vuotta sitten ”diplomaattiset mustelmansa” eli muistelmansa kokemuksistaan suomalaisena diplomaattina. Omakustanteena kirja on kuitenkin saanut varsin vähän huomiota.

Se on vahinko, sillä hauska ja persoonallinen kirja on hyvinkin tutustumisen arvoinen. Mitään suuria paljastuksia tai laajoja analyysejä Suomen ulkopolitiikasta kirja ei pyrikään tarjoamaan. Salaisuuksia ei paljasteta myöskään kohtaamisista esim. paavin, Jane Fondan tai Tarja Halosen kanssa. Sen sijaan kirja kertoo huumorilla ja uskottavasti diplomaattien arjesta San Fransiscosta ja Marseillesta Lagosiin, Algerista Ankaraan ja Tunisista Prahaan. Edustamisen, cocktail-kutsujen, protokollahuolien, vaikeuksiin hakeutuneiden kansalaistemme auttamisen ja asemamaan byrokratian kanssa painimisen arki on kirjaimellisesti hyvin hikistä ja arkista työtä.

Työ voi myös olla hyvin vaarallista. Liikenne, sähkökatkot, korruptio ja pikkurikollisuus ovat jokapäiväinen riesa Lagosin kaltaisissa asemapaikossa, mutta kokonaan toiselle eksistentiaaliselle tasolle turvallisuuskysymykset nousivat Algerissa. Siellä fundamentalistien voittamien vaalien mitätöimisen jälkeen vuonna 1991 alkanut terroriaalto ja sisällissota saatoi vaihtelevien arvioiden mukaan vaatia ehkä 100 000 ihmisen hengen.

Tässä sodassa kaikki ulkomaalaiset olivat lähes automaattisesti islamistien kohteita. Ystävällinen taksinkuljettaja neuvoi Jussilaa istumaan auton etuistuimella vieressään, sillä vain ulkomaalaiset istuivat takapenkillä ja ”he” tietävät sen. Suurlähettiläs sai pian tarpeekseen ja evakoitui naapurimaahan ja jätti Jussilan yksin asiainhoitajaksi. Algeria ei kuitenkaan ollut pelkkää sotaa ja pelkoa, kuten Jussilan mielenkiintoinen kuvaus Saharan matkoistaan kertoo.

Paitsi diplomaatin arjesta Jussila kertoo myös kissoista, jotka useimmiten kulkivat nimellä Matti ja Maija. Niitä hänelle kertyi sekä itse hankittuja että hyvään kotiin turvaan hakeutuneita usein kappalein kaikissa asemapaikossa. Kissaihmisen osaamiselle oli käyttöä myös Miskan ja Rontin Mäntyniemeen muuton avustamisessa.

Maaliskuu 2014

15.3.2014

Menneisyydenhallintaa

Kaiken näinä päivinä tapahtuvan uuden historian tekemisen lomassa minulla oli torstaina tilaisuus olla myös keskustelemassa historian ja politiikan suhteesta kahden tuoreen, Suomen sodanaikaisia valintoja käsittelleen tutkimuksen tekijäin Markku Jokisipilän ja Pekka Visurin kanssa.

Suomessa historiankirjoituksella on ollut erityisen tärkeä rooli kansallisen identiteetin rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Kun Suomea 1800-luvun lopulla uhkasivat panslavistien pyrkimykset venäläistää maamme ja tehdä sen autonomiasta loppu, olivat historioitsijat kansallisen puolustuksemme eturintamassa alkaen siitä, että heidän tehtävänsä oli osoittaa miten keisari Aleksanteri I oli ”kohottanut Suomen kansakuntien joukkoon” Porvoossa 1809 ja sitoutunut kunnioittamaan Suomen autonomiaa ja perustuslaillisia oikeuksia.

Käsitys Suomesta valmiina valtiona kanonisointiin jo varhain horjumattomaksi totuudeksi, niin että jopa J.V. Snellmania ojennettiin siitä, miten hän varomattomasti oli v. 1861 kirjoittanut kuinka Suomi ei ollut valtio vielä v. 1809 mutta oli sellaiseksi sittemmin kehittynyt, eikä hän tätä rikettä enää toistanut. Suomi valtiona projisoitiin sittemmin vielä vanhempaa historiaan, kun Suomessa otettiin käyttöön sellainen täysin epähistoriallinen käsite kuin ”Ruotsi-Suomi” suurvaltana. Vasta meidän aikanamme on ollut mahdollista myöntää, että venäläisilläkin oli myös asia-argumentteja kyseenalaistaessaan joitain suomalaisten käyttämiä historiallisia ja oikeudellisia väittämiä Suomen autonomiasta.

Sotienvälisenä aikana historioitsijoita tarvittiin edelleen kansallismielisen politiikan oppimestareina ja monet heistä antoivat tiedemiesmaineensa myös Suur-Suomi uskomusten tueksi. Sodan jälkeen he markkinoivat teesiä Suomen erillissodasta ja Suomesta tahdottomana ajopuuna maailmantapahtumien vuolaassa virrassa. Uusi tutkijapolvi on kuitenkin jo kauan sitten upottanut tämän ns. ajopuuteorian, mutta Suomen toiminta ja valinnat toisessa maailmansodassa ovat edelleen herkkä ja arka asia kuten suomalaisreaktiot ruotsalaisen toimittajan Henrik Arnstadin kirjoituksissa esitettyyn kuvaan Suomesta Natsi-Saksan de facto -liittolaisena kertovat. Myös Jokisipilän työ saksalaismielisyydestä Suomessa on nostattanut tunteita.

Vaikka faktojen osalta se, miten Suomi jatkosotaan ryhtyi, on jo Mauno Jokipiin yli 25 sitten ilmestyneen teoksen jälkeen faktojen osalta enempi vähempi loppuunkäsitelty, löytyy tulkinnoista edelleen eriäviä käsityksiä. Näin on ja tulee olemaan, sillä se aika ja tilanne jossa keskustelua käydään vaikuttaa aina vääjäämättömästi tulkintoihin. Ajatelkaamme vaikka sitä, miten sodanaikaisten valintojen puolustajat ovat kylmän sodan päättymisen jälkeen saaneet enemmän uskottavuutta ja ainakin pontta näkemyksilleen sen jälkeen, kun voidaan todeta, että vaikka meillä oli väärä liittolainen (Hitler ja natsismi) niin vihollinen (Stalin ja bolshevismi) kuitenkin oli oikea.

Kylmän sodan vuosina Suomessa nostettiin Lenin Suomen itsenäisyyden kummisedäksi. Tällainen tulkinta ei välttämättä ollut vain selkärangatonta suomettumista, vaan esim. presidentti Kekkosen käyttämänä ennaltaehkäisevä veto mahdollisia Kremlissä uusiutuvia Suomen itsenäisyyden kyseenalaistavia pyrkimyksiä vastaan. Kylmän sodan päätyttyä vauhtia on saanut uusi , revisionistisempi historiankirjoitus, joka on ottanut Kekkosen roolin ja suomettumisilmiöt kriittiseen tarkasteluun ja äärimmillään antanut sille nimikkeen rähmälläänolo. Tätä on syytä pitää tervetulleena avautumisena, vaikkei kaikkiin jyrkimpiin tulkintoihin yhtyisikään.

Historian ja sen tulkintojen käyttö − ja väärinkäyttö − politiikan välineenä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan päinvastoin tavanomaista. Väärinkäyttö ja ennakkoluulojen, yksinkertaistuksien ja vääristelyjen levittäminen onnistuu sitä helpommin, mitä vähemmän historiaa tunnetaan ja harrastetaan. Erityisen haastavaa tämä on silloin, kun käsitellään oman kansakunnan vaikeita ja vähemmän kunniallisia vaiheita. Parhaan esimerkin valmiudesta tarttua, avata ja ottaa opiksi vaikeistakin asioista tarjovat Saksa ja Etelä-Afrikka. Saksa on rohkaiseva esimerkki siitä, miten kansankuntien tulee kyetä avoimesti ja rehellisesti käsittelemään menneisyytensä vaikeita ja vähemmän ylentäviä vaiheita. Sitä kuvaamaan on kehitetty oma käsitekin, vergangenheitsbewältigung. Mielenkiintoista on, että suomen kieli on niitä harvoja kieliä, johon käsite on mahdollista osuvasti kääntää yhdellä sanalla: menneisyydenhallinta.

Monissa muissa maissa tilintekoa oman maan vähemmän kunniakkaiden vaiheiden kanssa on suorastaan vältelty. Venäjä tulee tietysti ensimmäisinä mieleen, mutta eivät länsimaiset demokratiatkaan, Yhdysvallat tai entiset siirtomaavallat Iso-Britannia tai Ranska, ole kyenneet kaikkia esim. siirtomaasotiinsa liittyviä vaiheita ja kansanmurhaa lähentyneitä tekojaan avoimesti käsittelemään. Revisionistiset ja kriittiset historioitsijat eivät kuitenkaan enää näissä maissa kohtaa samankaltaisia esteitä ja jopa uhkia kuin tällaiset historioitsijat Venäjällä vieläkin voivat kohdata. Venäjä onkin surullisin ja potentiaalisesti myös huolestuttavin esimerkki historiansa kieltämisestä. Todettakoon kuitenkin, että vaikka tässä mainitut maat ovat isoja, ei pienemmillä ole aihetta tuntea erityistä moraalista ylemmyyttä siksi, että ne muita rehellisemmin olisivat käsitelleet menneisyyttään.

Menneisyydenhallinta ei kuitenkaan voi olla viranomaistoimintaa tai poliitikkovetoista. Politiikan tehtävänä on luoda historiantutkimukselle ja sitä koskevalle keskustelulle vapaat puitteet mm. turvaamalla arkistolähteiden avoimuus ja tutkimuksen resursointi. Sen sijaan lakien säätäminen historiallisista totuuksista ja epätotuuksista ei tähän kuulu. Vaikka holokaustin kieltäminen on lähes poikkeuksetta ilmaus antisemitismistä ja se liittyy yleensä rasistiseen ja fasistiseen ideologiaan ja toimintaan, ei se kuitenkaan perustele erillistä tämän historiallisen tapahtuman kieltämisen kriminalisoivaa lainsäädäntöä. Muut lait ovat riittäviä puuttumaan rasistiseen kiihotukseen ja muuhun ihmisarvoa loukkaavaan toimintaan. Vaikka onkin syytä paheksua nyky-Turkin haluttomuutta avoimesti myöntää ottomaanivallan aikana armenialaisiin kohdistuneet kansanmurhan kaltaiset veriteot v. 1915, ei asiaa lainkaan auta se, että muualla hyväksyttäisiin Ranskan kansalliskokouksen tavoin tämän kieltämisen kriminalisoivaa lainsäädäntöä.

15.3. 2014

    

5.3.2014

Speech at the Seminar International Support Group for Lebanon, 5.3.2014, Pariisi

                   Check against delivery

Mr. President, Excellencies, Colleagues, Ladies and Gentlemen,

Finland is very pleased for the invitation to take part in the International Support Group for Lebanon. This is an important moment for Lebanon and the need for a united and committed response from the international community to the challenges faced by Lebanon is evident. Lebanon’s stability has been Finland’s long term interest, as demonstrated by our UNIFIL participation which already spans several decades. We are also taking further steps nationally in order to promote Lebanon’s stability.

The most pressing challenge for Lebanon is undoubtedly the massive influx of refugees. I want to commend President Sleiman and the Lebanese authorities for their willingness to shelter such an amount of refugees despite the effects and costs this is having on their society. The efforts of the Lebanese people are enormous and they deserve the deep gratitude of the entire international community.

In turn, the international community must further step up its efforts in burdensharing and provide Lebanon with increased help and assistance. Finland is doing its own efforts in this regard. So far we have contributed 20 million euros in humanitarian assistance to the Syrian crisis and its regional effects and have already decided to exceed the 7 million euros announced at the Kuwait pledging conference in January.

In addition to addressing the immediate humanitarian effects of the crisis, the need for mid to long term development aid must also be addressed. In this regard we welcome the World Bank’s launch of a multi-donor trust fund for Lebanon, to which we aim to contribute 3 million euros. In addition to this, we also aim to contribute 5 million euros for the Lebanese education sector through the UNICEF-led ”No Lost Generation” -initiative.

 

The security challenges facing Lebanon have also become more pressing. In spite of the recent terrorist bombings, the vast majority of the Lebanese people and society has not allowed itself to be provoked into escalating the violence, which is still reassuring.

Finland has already for a long time contributed towards Lebanon’s security with our participation in the UNIFIL operation that dates back to the early 1980’s. Last November, Finland made the decision to increase further our contribution in UNIFIL by taking the lead role in a Finnish-Irish battalion and increasing our troop contribution to 350. Along with the EU, we are also looking into possibilities to further support the Lebanese Armed Forces.

Finally we should also highlight the responsibility of also those countries not here today. Everyone can and should do a lot more to support peace and stability in Lebanon and condemn and isolate all these forces promoting terrorism and instability.

Thank you.

4.3.2014

Speech at the ”BSPC-CBSS-BASREC Seminar on Energy Efficiency in the Baltic Sea Region, 4.3.2014, Helsinki

                                                                                                                                           Check against delivery

Distinguished Parliamentarians, Ladies and Gentlemen

                                                                         

It is a great pleasure for me to welcome you to Helsinki and to this seminar on Energy Efficiency in the Baltic Sea Region. I would also like to thank the organizers for the possibility to open this Seminar as the current Chair of the Council of the Baltic Sea States.

This event is a joint effort of the Finnish Presidency of the Council of the Baltic Sea States, the Baltic Sea Parliamentary Conference, and the BASREC, the Baltic Sea Energy Cooperation. The seminar is a good example of close and effective cooperation and enhanced coherence between various stakeholders in order to advance common regional objectives. 

Finland places great importance on the work of the Baltic Sea Parliamentary Conference (BSPC). The interaction between the CBSS and the BSPC has long traditions, but during the Finnish Presidency of the CBSS we have tried to further increase the connections. The implementation of the BSPC’s resolution on Green Growth and Energy Efficiency is part of our CBSS Presidency Program.   

The Finnish CBSS Presidency is working on the basis of three guiding principles:  coherence, cooperation and continuity.  There are several cooperation mechanism and frameworks in our region. Our aim is to further enhance regional cooperation and coherence among the different actors, namely the four regional councils, the Northern Dimension structures, and the EU Strategy for the Baltic Sea Region. 

The Northern Dimension provides a useful framework for policy dialogue concerning regional cooperation between the EU, Russia, Norway and Iceland, covering both the Baltic Sea and Barents region. The Northern Dimension partnerships have turned out to be good tools for implementing concrete cooperation projects.  I am pleased to see that the Northern Dimension Environmental Partnership is also represented at today’s Seminar.

As the CBSS President we are also aiming to have closer collaboration with organizations like HELCOM, especially in advancing common goalsrelated tosustainable development. A good example of this is the maritime sector, which is one of the priorities of the Finnish CBSS Presidency. Our focus is especially on clean shipping.  In this connection we have coordinated efforts, together with HELCOM and the Baltic Development Forum, to create ”Green Technology and Alternative Fuels Platform for Shipping”. This issue was developed further in January by private and public maritime stakeholders, as well as actors from research and finance at the Seminar held on board of the LNG-fuelled passage shipViking Grace. I hope that the process will lead to some concrete results.     

The need to improve communication and connection between the different cooperation structures and stakeholders is particularly mentioned as an important goal in our CBSS Presidency program.  Likewise, we have highlighted the need to improve the implementation of the CBSS priorities, strategies and results of the various projects.   

Finland has paid special attention also to the issue of implementation of the CBSS priorities, strategies and results of the various projects. In this regard I very much appreciate the efforts of the Baltic Sea Parliamentary Conference to improve national and regional implementation of the resolutions adopted at their annual Conferences.  

The Baltic Sea Parliamentary Conference is active in many fields and there are several connections to the work of the CBSS.  Green technology and energy efficiency is one of them. I would like to commend the BSPC and the Working Group on Green Growth and Energy Efficiency for their valuable work and for the substantive final report.  This report, besides the important work done within the BASREC, has been the basis for organizing this Seminar.     

Ladies and Gentlemen,

The Council of the Baltic Sea States has been active in the field of sustainable development for several years. Green growth and green economy as well as energy efficiency are high on the agenda of the CBSS Expert Group on Sustainable Development, the Baltic 21.  

This is as it should be, given that the world as a whole has only a few decades time in which to reach ecologically, socially and economically sustainable development. This has, therefore, to be centrally on all of agendas: global, regional, national and local.

Today’s seminar topic on energy efficiency is extremely important. The Baltic Sea Region, including the North-West part of Russia, has a total population of more than 160 million people with an aggregated gross electricity consumption of approximately 1,300 TWh (tera-watt hours). In comparison, this corresponds to close to 40 per cent of the total electricity demand in the EU.

The Baltic Sea Region is comprised of countries with different economies and characteristics.  Hydropower is an important source of electricity generation in some countries. Biomass resources are significant throughout the region, deriving from both agricultural residues and large forested areas. Wind power already contributes considerably to electricity generation in countries such as Denmark and Germany, and is likely to play a much greater role in the region in the years to come, both onshore and offshore. In the longer term (2030 and beyond), solar power and geothermal energy could also provide notable contributions to the overall energy supply.

According to a scenario analysis made in a BASREC study the share of renewable energy in electricity generation increases from to 50 % in 2050. It is also an underlying assumption of the study that strong energy efficiency measures are put in place in all countries in the region to curb the demand for energy.

The Baltic Sea Region has a strong potential to develop a low-carbon energy economy. The region is endowed with vast natural resources in terms of biomass, wind and hydro power potential, and through its industrial and administrative capacities it holds the technology and knowledge base needed for a low-carbon transformation.

Overall energy demand is expected to decrease while the consumption of electricity in the region is assumed to increase only slightly through to 2050. Electricity is expected to increase its role in a number of end-uses: a shift towards electrification of the transport sector, increasing utilization of electricity in efficient heat pumps and for process energy in industry.

Energy efficiency is by far the most important tool in responding to challenges of energy and climate policies. There is need for strong efforts to improve energy efficiency in the Baltic Sea region, e.g. through sharing and identifying best national practices. Heating is of great importance in this respect. There is a great potential for savings by renovating extending district heating grids and by increasing use of combined heat and power generation (CHP). District heating also offers consumers a high level of security of supply as multiple fuels may be used for its generation.

Dear participants of the seminar,

Before concluding I would like to go back to the Finnish Presidency of the CBSS and mention the various events to be organized in the City Turku during the first week of June 2014.   Finland will host the 10th Baltic Sea Summit which will hopefully gather most of the Prime Ministers of the Baltic Sea Region together for discussions on topical issues related to the region. 

We are organizing the Summit very much in the spirit of coherence, recognizing that we are all facing similar challenges.  Parallel to the Summit the Annul forum of the EU Strategy for the Baltic Sea region, the Baltic Development Forum, as well as the NGO Forum will be held in Turku.  We expect at least around 800 participants to attend the various events during the Baltic Sea Days in Turku.

I wish you all a very successful seminar and fruitful discussions.   After the discussions it is important to focus on implementation and put into action the good results gained and lessons learned.