Etusivu 2011 lokakuu 2011
9.10.2011

Hannu Mäkelä, Muistan. Lapsuus, Tammi, 336 s., Ruotsi 2011

1318055220_Makela.JPGNäin sen muistan

Luin Hannu Mäkelän lapsuudestaan kirjoittaman kirjan enkä oikein saanut siihen kunnon otetta tai tuntua. Huomasin hänen vuonna 1999 julkaisseen kirjan nimeltä Äiti ja viisi vuotta myöhemmin kirjan nimeltä Isä. Ne luettuani olin vielä suuremman hämmennyksen vallassa ja mietin, mitä tekijä olisi itse aikanaan kustannusjohtajana toimiessaan ajatellut, jos kirjailija olisi tuonut hänelle tällaisen käsikirjoituksen . Siinä kerrataan pitkälti samoja asioita kuin kahdessa aiemmin julkaistussa teoksessa, vieläpä useita yksityiskohtia ja tapahtumia kaksi, ellei kolme tai neljäkin kertaa yhdessä tai useammassa kirjassa toistaen. Ehkäpä Lapsuuden kustantajan ei tarvinnut ottaa tähän kantaa, kun aiemmat kirjat oli julkaistu toisen kustantajan toimesta.
 
Hannu Mäkelä on syntynyt vuonna 1943 vanhempiensa kolmantena lapsena, vaiheessa jossa vanhempien avioliitto jo oli käytännössä ohitse ja jolloin isä heti Hannun syntymän jälkeen myös lopullisesti jätti perheensä. Vanhemmat olivat molemmat kansakoulunopettajia, mutta isällä oli korkeampia ambitioita harrastekirjoittajana, maalarina, ex-libristen tekijnä ja säveltäjänä. Missään niissä hän ei yltänyt ainakaan pojan mielestä mainittavalle tasolle. Mutta eipä isäkään arvostanut poikaansa, jolle hän jo varhain latasi: ”Sinusta, Hannu, ei ikinä tule kirjailijaa”. Eikä hän tätä mielipidettä 102 vuotta kestäneen elämänsä aikana koskaan muuttanut, eikä sitkeästä isä-vihastaan jo kolmessa kirjassaan kertonut Hannu Mäkelä koskaan unohtanut. Kuten ei sitäkään kaikessa kolmessa kirjassa mainittua asiaa, että ainoa joululahja jonka Hannu koskaan isältään sai, olivat pojan käyttöön lahjoitetut isän vanhat alushousut (jotka äiti kuitenkin piilotti).

Äitiinsä  Hannu Mäkelällä oli läheisempi suhde – vaikka ei suinkaan ongelmaton – mikä näkyy siinä miten pohjimmiltaan ymmärtävästi ja myötätuntoisesti hän käsittelee sairauden näännyttämän äitinsä viimeisiä viikkoja. Kirjailija voi aina ottaa kirjailijan vapauksia sekä aiheenvalinnassaan että kerronnassaan. Jää silti kysymään onko se tapa, jolla Mäkelä kirjoittaa vanhemmistaan näiden kuoleman jälkeen korrekti ja tarpeellinen? Vertailukohteena tulee mieleen Jan Myrdalin vielä Alva ja Gunnar Myrdalin eläessä kirjoittamat vanhempiaan armottomasti käsitelleet lapsuusmuistelmat, joilla kuitenkin on huomattavasti paremmat edellytykset jäädä Ruotsin kirjallisuuden klassikko-osastoon kuin Mäkelän kertomuksilla Suomen.

Kysymyksen virittää sekin, että isä ja poika joutuivat isän vielä eläessä outoon julkiseen polemiikkiin pojan haastettelusta Kotiliedessä, jossa tämä kertoi kuinka isä ”tuli sodasta käytännössä jo vaimonsa jättäneenä lähinnä hakemaan tavaransa. Seurauksena synnyin minä”. Kuvaus ei vastannut isän käsitystä asiasta ja hän kirjoitti oikaisun, johon poika puolestaan vastasi omallaan. Lehti kuitenkin viisaasti jätti molemmat julkaisematta. Mutta kirjoillaan poika on kuitenkin varannut itselleen viimeisen sanan, johon vastinetta ei enää voi jättää.

Toki toista sataa, runoista lastenkirjojen ja romaanien kautta mm. Eino Leino ja Casanova -elämäkertoihin yltävää teosta julkaissut kirjoittamisen taidon hallitsee. Monista kysymyksistä ja vähän vastaväitteistäkin huolimatta on myös tunnustettava, että Lapsuus kertoo avoimesti ja osin oivaltavasti kipeistä asioista, jos kohta kirjailijalle kuuluvalla subjektiivisuudella. Sama koskee myös Mäkelän myöhempiä vaiheita nyt vain ohimenevästi käsitteleviä osioita hänen urastaan kustannustoimittajana ja kanssakäymisestään muiden kirjailijoiden kanssa. Mutta ehkä näidenkin muistelmien aika vielä tulee.

 Syyskuu 2011

PS. Edelläoleva on kirjoitettu ennen Hannu Mäkelän kanssa tästä kirjasta Kirjan takana-ohjelmaan tekemääni haastattelua. Haastattelun jälkeen annoin kirjasta kolme ja puoli tähteä viidestä ja olisin tehnyt siitä selvästi myönteisemmän arvion. Tämä vain osoittaa, että kirjailijan ajatuksiin ja perusteihin paneutuminen auttaa usein lukemaan hänen kirjaansa ymmärtävämmin ja arvostavammin, jos sellaiseen tarjoutuu tilaisuus.

4.10.2011

Avauspuhe Soulin ydinturvahuippukokouksen valmistelukokouksessa Helsingissä 4.10.2011

Mr. Chairman,

Let me start by welcoming the participants of this Helsinki Sherpa meeting to prepare for the 2012 Seoul Nuclear Security Summit. I am pleased to see that Finland can also in this way contribute to the success of our common effort to strengthen nuclear security globally.

The  security of  nuclear materials and facilities is an important undertaking in its own right. The Nuclear Security Summit process is a proof of this. Loose or poorly guarded nuclear or radioactive materials pose a threat to all of us. Specific action nationally, on a regional as well as on the global level is therefore urgently called for. At the same time, the issue of nuclear security has ramifications beyond the solely protective measures as important as they are. Nuclear security is, as stated in the Washington communiqué, a shared goal a par with the goals of nuclear disarmament, nuclear non-proliferation and the peaceful uses of nuclear energy. We see the further work on nuclear security also as a vehicle to give further impetus to all these goals.

Let me use this occasion to address some of the more general issues of arms control and disarmament before I take up the theme of this Sherpa meeting, nuclear security. Promoting international peace and security as well as disarmament is a key component of the Finnish foreign policy. The last two years have demonstrated that after a lengthy hiatus progress can be achieved in the nuclear arms control and has, indeed, be achieved. We have seen a series of positive developments in the form of concrete results, including the successful outcome of the NPT Review Conference and the ratification of the treaty between the Russian Federation and the United States on Strategic Offensive Arms.  Positive developments are also illustrated by the adoption of  Security Council Resolution 1887 on nuclear security and the Washington Nuclear Security Summit. Progress has also been achieved in relation to some conventional weapons control issues. The preparatory talks on the Arms Trade Treaty have started well, to mention just one example in the field of conventional arms control.

These developments have created a momentum for nuclear disarmament and non-proliferation efforts that must be brought to bear on the negotiations in various fora.

At the same time, there is no place for complacency. The world continues to be faced with major  challenges that threaten international security. The credibility of the NPT regime must be strengthened. Some serious doubts remain on compliance with safeguards obligations. The risks of proliferation of weapons of mass destruction and their means of delivery must continue to be forcefully addressed. Poor or non-existing regulation of trade in conventional arms can fuel conflicts and hamper development. These trends threaten regional security and constitute a common concern for in the international community at large. Action against these causes of concern must be undertaken on many fronts.

Finland attaches a high priority to an early entry into force of the CTBT. Every development towards the entry into force of this major arms control measure would be welcome. In the meantime, all states should respect a moratorium on nuclear explosions and abstain from any action that would contrary to the obligations and provisions of the CTBT.   The start of negotiations on a Fissile Material Cutoff treaty is long overdue.

The impasse of multilateral disarmaments machinery is illustrative of the state multilateral disarmament negotiations. The efforts at the High-Level meeting in New York and since have not marked any progress. The issues at hand are too important to be lost in procedural wrangles or in unwillingness of even engaging in addressing the issues at hand. National security and other concerns are to addressed in the negotiations, not in the stage where issues are identified for further work in the spirit of multilateral cooperation.

Finland is committed to do our utmost to advance the agenda of multilateral disarmament and arms control efforts as we will be chairing the work of the UN GA First committee that has just started its work.

                                            x                    x                    x

The Washington Nuclear Security Summit raised the international profile of nuclear security as an issue requiring attention at and guidance from the highest political level. It also helped to focus common efforts on the need and ways to secure vulnerable nuclear materials worldwide.

Nuclear security has been on the international agenda in a more structured manner for over a decade. The Washington Summit solidified the separate elements of the current many faceted nuclear material security arrangements. Its results can be seen as a first effort at a nuclear material security regime. The NSS process has also been instrumental in bringing out arrangements that have helped to minimize the number of locations where vulnerable nuclear materials are kept. These measures that are fully in line with the Washington commitments should be continued, where feasible.

The Seoul Summit provides the participants with an opportunity to strengthen the existing commitments. Firstly, this can be done by constantly reviewing the implementation of the Washington commitments. There also exists a possibility to include new or strengthened commitments that would enhance the existing measures. One area where progress can be made, is improving coordination and consolidation of the existing nuclear security architecture. We note with appreciation that efforts to consolidate and bring more coherence to the international nuclear security regime are already under way.  Finland also finds it important that radiological security is adequately addressed in the further work. Further progress is possible in promoting transport security and combating illicit trafficking. There is ample room to develop national capacities to prevent, detect and respond to illicit nuclear trafficking with better coordination, enhancing technical capabilities as well as with nuclear forensics cooperation. Information security can be enhanced and security culture promoted as work proceeds. While the main responsibility for all these issues rests on the national level, international cooperation will help to bring added-value to national efforts.

The recent nuclear accident in Japan was a terrible reminder for all of us of the need to improve nuclear safety. The same applies to nuclear security. A nuclear installation can be considered safe only if it also secure. The work plan of the Washington Summit contains a number of cooperative measures for developing nuclear security. The IAEA has a central role to play in the implementation of the work plan on the international level. The IAEA has played an important early role in developing nuclear security and continues to do as the relevant international organization but also as an active participant in the NSS process.

International or regional safety review procedures could also be usefully applied in nuclear security. It would be important to promote the harmonized and reinforced application of IAEA Nuclear Security Series documents globally. Such a review could cover the overall state of nuclear security, identify and share good practices and means to improve the existing systems. Such a work is already under way in the EU. Similar regional reviews could be organized in the IAEA auspices. Existing networks of regulators could be incorporated into the review where such networks exist.

Highly enriched uranium and separated plutonium continue to merit our special attention during the further work. First steps have already been taken to address the secure management of these highly vulnerable materials. Material has been removed where no longer needed. Guidelines are being developed on minimization and better management of these materials. More proliferation-resistant materials are also being developed. These efforts should be promoted as work proceeds. This can be done without detrimental effects on national nuclear development programs.  At the same time they would have beneficial effects on nuclear security programs.

In conclusion, let me wish you productive two days in Helsinki as you prepare for the 2012 Seoul Nuclear Security Summit.

1.10.2011

Suomi ja rauhanvälitys

Suomi on jo pitkään ollut hyödyllisiä rauhanvälityspalveluksia tuottava maa. Tässä ovat olleet mukana niin Suomen valtio, yksittäiset YK:n tai muiden toimijoiden tehtävissä palvelleet suomalaiset diplomaatit kuin monet kansalaisjärjestötkin.

Viime vuonna käynnistimme yhteistyön Turkin kanssa tavoitteena rauhanvälityksen vahvistaminen myös YK:n toiminnassa. Kokosimme välityksen ystävät-ryhmään reilun tusinan maita sekä YK:n sihteeristön ja alueellisten järjestöjen edustuksen ja saimme kesäkuussa YK:n yleiskokouksen yksimielisen hyväksynnän Turkin ja Suomen esittämälle päätöslauselmalle.

Päätöslauselman hyväksyminen on osoitus rauhanvälityksen kasvavasta merkityksestä. Ystäväryhmän onnistunut tapaaminen New Yorkissa, jossa lähes kaikkien ryhmän maiden ulkoministereiden ohella oli mukana myös alueellisten järjestöjen korkeinta johtoa ja kansalaisjärjestöjen edustus, kannustaa jatkamaan aloitteellisuuteemme kohdistuvien odotusten täyttämiseksi ja toimimaan meille osoitetun johtoroolin edellyttämällä tavalla.

Suurvalta-aseman tavoittelemisesta ei silti tässäkään yhteydessä kannata puhua. Näin jo siksi, että suurvallalla odotetaan olevan käytössään suurvallan resurssit, kun valitettava tosiasia on, että julkisten menojen karsimispaineet kohdistuvat myös rauhanvälitystoiminnan ja siviilikriisinhallinnan resursointiin. Tehtävämme on paremminkin auttaa mobilisoimaan resursseja samaan tarkoitukseen kaikilta tahoilta ja myös ei-valtiollisilta toimijoilta. Tämäkin tulee tarkasteltavaksi hallitusohjelman mukaista rauhanvälityksen toimintaohjelmaa valmisteltaessa. Samassa yhteydessä tutkitaan myös mahdollisen vakausrahaston perustamista, jonka kautta niukkoja voimavaroja voidaan tehokkaammin ja nopeammin osoittaa käyttöön eri tarpeita vastaavasti.

Tiivis pohjoismainen yhteistyö on luonnollinen viiteryhmä myös rauhanvälityksessä. Emme tässäkään kilpaile keskenämme vaan täydennämme ja tuemme toisiamme voidaksemme parhaiten olla hyödyksi. New Yorkissa pohjoismaiset ministerit antoivat tukensa esityksellemme pohjoismaisen rauhanvälitysyhteistyön verkoston perustamisesta. Siinä olisivat mukana niin valtionhallinnon, kansalaisjärjestöjen kuin tutkimuslaitostenkin edustajat. Perehdytys ja tutkimus olisivat yhteistyön ensimmäiset kohteet ja siitä voidaan edetä myös yhteistyöhön konkreettisissa rauhanvälityksen projekteissa.

1.10. 2011