Sen, että käsitteelle market failure on vaikea löytää lyhyttä ja yksiselitteistä suomenkielistä vastinetta, voi selittää kahdella tavalla. Voi ajatella ettei Suomessa ylipäätään tunneta tilanteita, joissa markkinat eivät toimisi klassisten markkinateoreettisten oppien edellyttämällä kuluttajien tarpeiden tyydytyksen, voimavarojen tehokkaimman jakamisen ja hyvinvoinnin maksimoinnin takaavalla tavalla. Oikeampi selitys on kuitenkin se, että meillä – toisin kuin anglo-saksisissa, aiemmin klassisen ja nyttemmin uusliberalismin kyllästämissä maissa – on aina pidetty markkinoiden puutteellista toimintaa pysyvänä olotilana, joka vaatii jatkuvaa julkisen vallan puuttumista markkinamekanismien puutteiden korjaamiseksi.

Näinä aikoina kun koko finanssijärjestelmä horjuu maailmanhistorian suurimman markkinaromahduksen partaalla riittää isoja biljoonaluokan esimerkkejä tarpeesta korjata markkinoiden puutteita. Siitä ei silti seuraa, että jos isot asiat olisivat kunnossa ja tehokkaassa valvonnassa niin pienemmät toimisivat moitteettomasti.

Yksi esimerkki on elintarvikkeiden luomutuotannon asema Suomessa. Sunnuntain Helsingin Sanomissa kerrotaan, miten tamperelainen Talkion leipomo parikymmentä vuotta sitten alkoi panostaa luomuun ja kaksinkertaisti viidessä vuodessa liikevaihtonsa ja aloitteli luomunäkkileivän vientiä Tanskaan. Sitten tuli iso kilpailija, Fazer joka osti pienemmän leipomon ja lopetti luomulinjat. Isolle firmalle kyse oli liian pienestä liiketaloudellisesta siivusta. Tulee mieleen miten General Motors ja Esso 20-luvulla perustivat USA:ssa firman, jonka ainoana tehtävänä oli ostaa eri kaupungeissa toimivat raitiovaunuyhtiöt ja lopettaa niiden toiminta.

Jos kuluttajien haluamia luomutuotteita edelleen Suomessa tehdäänkin, niin aina niiden löytäminen ei ole helppoa. Suuret kauppaketjut noudattavat omaa logiikkaansa eivätkä mielellään ota marginaalisiksi kokemiaan pikku siivuja valtakunnallisiin tuotevalikoimiinsa. Suomessa on paljon muitakin sellaisia tuotteita ja palveluksia, joille ei tarjoajia tai jakelukanavia löydy vaikka kysyntää olisikin. Tällainen market failure ei koko kansantaloutta kaada, mutta perustelee yhtä lailla sitä, miksi julkisen vallan tehtävänä on puuttua markkinoiden toimintaan monestakin syystä. Sitä tarvitaan silloin, kun pelisääntöjä ei ole tai niitä ei noudateta, mutta myös silloin kun markkinat ylikilpailevat itsensä hengiltä tai kun kilpailua ei ole.

15.3. 2009

Sanoma-konserni on jo pidemmän aikaa osana yleiseurooppalaista mediatalojen kampanjaa aktiivisesti häärinyt Yleisradion aseman heikentämiseksi ja julkisen mediapalvelun yksityistämiseksi. Ihan legitiimi mielipide vaikka eri mieltä olenkin, mutta uutta on se ettei mediakonserni ole näin härskisti aikaisemmin käyttänyt omaa mediavaltaansa minkään sen omia yksityisiä taloudellisia intressejä palvelevan kampanjan hyväksi. Viimeksi konsernin päälehti antoi Sunnuntaidebatti -palstansa Sanoma Newsin toimitusjohtajan vaatimukselle Ylen julkisen palvelun monopolin purkamisesta.  Kuten Ylen pääjohtaja aivan oikein kirjoitti, ei sitä haastetta jota internetin ilmaisuus kaikille maksullisille medioille merkitsee ratkaista ainakaan Yleä heikentämällä, tai oikeammin lakkauttamalla, mitä Sanoman pyrkimys viime kädessä tarkoittaa. Yleisradiossa on toki paljonkin arvosteltavaa eikä aiheellisesta arvostelusta tule pidättäytyä, mutta perustelluinta arvostelu on aina ollut silloin kun yhtiö on laiminlyönyt sille kuuluvaa julkisen palvelun tehtävää. Jos se nyt innovoi uusia palveluja niin antaa kaupallisen median rauhassa itkeä. Toisin kuin kaikkien muiden mediayhtiöiden kohdalla voidaan eduskunnan valvonnassa toimivan Yleisradion virheet aina viime kädessä oikaista demokratian keinon. HS-raati pantiin vähän aika sitten vastaamaan kysymykseen, onko Nokian vahva asema Suomessa uhka kansanvallalle. Miten olisi, jos ensin kerrottaisiin vastaajille, että Sanoma-konsernin liikevaihto on kymmenkertainen Yleen verrattuna ja sen liikevoitto Ylen koko budjetin suuruusluokkaa, ja sen jälkeen kysyttäisiin, onko Sanoma konsernin vahva asema Suomessa uhka kansanvallalle. 9.3. 2009

Mikä on maa, jossa moskeijasta palaava presidentti kertoo miksi hiljattain päähän ampumalla surmatut seitsemän nuorta naista ansaitsivat tulla ”kunniamurhatuiksi” sukulaistensa toimesta ”löyhän moraalinsa” vuoksi? Entä mikä on maa, jossa viime parlamenttivaaleissa osanotto nousi 99 prosenttiin ja voittanut puolue sai 99 prosenttia äänistä? Vastaus on Tshetsenia, jossa avoin sodankäynti on päättynyt. Vallassa on 32-vuotias presidentti Ramzan Kadyrov, joka on saanut Kremliltä vapaat kädet käyttää valtaansa miten tahtoo niin kauan, kun Venäjän suvereniteettia ei kyseenalaisteta eikä avointa sotaa käydä. Saattaa olla, että osa tshetseeneistä jopa ihan aidosti tukee, tai ainakin sietää Kadyrovia, joka on tuonut jonkinlaisen, vaikkakin kuinka vääristyneen rauhan tuhoisasta sotimisesta vuosikausia kärsineeseen maahan. Tätä ei kuitenkaan voi millään testata, sillä Kadyrovin vallankäytön arvosteleminen on hengenvaarallista. Eikä vain Tshetseniassa, vaan myös Moskovassa, kuten Anna Politkovskaja sai kokea.  Käytyään vuosia puolin ja toisin julmaa sotaa estääkseen Tshetsenian itsenäistymisen Venäjä ei voi eikä saa nyt jättää Tshetseniaa sellaisten vallanpitäjien käsiin, joiden toimissa samanaikaisesti yhtyvät islamismin, stalinismin, ryövärikapitalismin ja mafiavallan pahimmat ominaisuudet. Venäjän perustuslaki takaa runsaasti oikeuksia naisten ja miesten tasa-arvosta ja uskonnonvapaudesta alkaen, kuten tekevät myös kaikki ne kansainväliset sopimukset, joihin Venäjä on sitoutunut. Niiden toteutumisesta Tshetseniassa vastaavat myös Medvejev ja Putin, niin kauan kun alue on Venäjän suvereenisuuden alainen. 5.3. 2009