MILLAISEEN EUROOPPAAN SAATTEEKSI

EMU JA SITTEN? Emu ja sisämarkkinat Työ ja tulonjako jälkiteollisessa yhteiskunnassa Globalisoitumisen haaste Hyinvointivaltion tulevaisuus Mitä on Emun poliittisuus? Johtaako Emu liittovaltioon?

SUOMI EUN JÄSENENÄ Suomalaiset realisteja Suuri valiokunta eduskunnan EU-valiokuntana EU-asioita hoidetaan laajalla konsensuksella EU ja valtiosääntöuudistus

VALTAVIRRASSA VAI EI Pohjoismaiden eriseuraisuus Tilsit-syndrooma EUlle yhteinen puolustus?

MITEN EMUUN Päättääkö eduskunta rahaliitosta… …vai hallituksesta Kansalaisten Eurooppa Gallup-demokratiaa?

EUN TULEVAISUUS Laajentumisen haaste Ketkä ensimmäisinä? Maatalous ja rakennerahastot On varauduttava pitkään prosessiin Laajentuminen muuttaa EUn luonnetta Epämääräinen finalité Millaiseen Eurooppaan EUsta ei tule liittovaltiota

KIRJALLISUUTTA

Erkki Tuomioja

Ohjusiskut Irakiin

Artikkeli Helsingin Sanomissa

Aavikkomyrsky on vaihtunut aavikkoketuksi. Vuoden 1991 Persianlahden sota on saanut jatkokseen Yhdysvaltain ja Britannian uusimmat sotatoimet Irakissa. Vaikeaan poliittiseen ongelmaan haetaan epätoivoista sotilaallista ratkaisua, joka vain pitkittää ja eskaloi vastakkainasettelun.

Mitä ohjusiskuista seuraa? Ainakin syytön siviiliväestö joutuu jälleen kantamaan seuraukset kelvottoman hallituksensa politiikasta ilman, että diktaattori Saddam Husseinin asemaa välttämättä edes heikkenee. Tämä on amerikkalaisen voimapolitiikan suuri heikkous: sotilaallista ylivoimaa on helppo käyttää näyttäviin iskuihin, mutta kestäviä poliittisia ratkaisuja on sotilasvoiman varassa mahdotonta aikaansaada.

Irakilla on joukkotuhoaseita. Se on ollut yksi suurimpia kemiallisten aseiden valmistajia maailmassa. Saddam Hussein on myös joukkotuhoaseita käyttänyt täysin piittaamatta kansainvälisistä sopimuksista. Irakin ja Iranin sodassa 1980-luvulla kaasuasetta käytettiin kuin ensimmäisessä maailmansodassa ikään. Maailma oli kuitenkin hiljaa, sillä Husseinin sotakone taisteli tuolloin lännen arkkivihollista Ajatolla Khomeinia vastaan.

Yhtä hiljaa oli maailma, kun Saddam Hussein myrkytti kaasuaseella omaa kansaansa, maan pohjoisosissa kapinoinutta kurdivähemmistöä. Jopa yli 5000 siviiliuhria vaatinut kaasuhyökkäys Halabjan kaupunkiin vuonna 1988 ei synnyttänyt suuria reaktioita maailmalla.

Persianlahden sodan jälkeen Irak pakotettiin YK:n päätöksillä riisumaan joukkotuhoaseensa. Se on jatkuvasti kuitenkin hankaloittanut YK:n asetarkastusryhmän UNscomin työtä. YK:n pääsihteeri on hakenut neuvotteluratkaisua, jotta YK:n peruskirjan VII-luvun mukaisiin sotilaallisiin pakotetoimiin ei tarvitsisi turvautua. Viime keväänä neuvotteluratkaisu tuntui löytyneen.

Nyt neuvotteluratkaisua tuskin edes haettiin. Kansainvälinen turvallisuus on kärsinyt vakavan kolauksen. Erityisesti YK:n asema horjuu. Turvallisuusneuvosto asetettiin tapahtuneiden tosiasioiden eteen, kun Yhdysvallat ja Iso-Britannia ryhtyivät omin voimin tekemään kansainvälistä oikeutta. YKn päätöksistä piittaamatonta maata rangaistaan YKn päätöksenteko sivuuttaen.

Yhteinen turvallisuus voi syntyä vain yhteisin päätöksin. On kestämätön tilanne, jos yksittäiset maat tulkitsevat tehtyjä päätöksiä niin kuin haluavat ja toimivat muista piittaamatta. Tässä suhteessa esimerkiksi Yhdysvaltain viimesyksyinen viattomaan lääketehtaaseen kohdistunut kostoisku Sudaniin ei kansainvälisen yhteisön normeista piittaamattomuuden osalta poikkea Irakin niskuroinnista joukkotuhoaseiden hävittämisen suhteen.

Yhtä tärkeätä kuin on, että Suomi yksiselitteisesti tukee Irakin saattamista vastuuseen hyökkäys- ja joukkotuhoasepolitiikastaan on, ettei maamme ole kritiikittömästi siunaamassa amerikkalaisten liipasinherkkyyttä ja yksipuolista toimintaa maailmanpoliisina.

Kimmo Kiljunen
Erkki Tuomioja
eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan sd.jäseniä

Erkki Tuomioja

PANKKIKRIISIN PITKÄ VARJO

– kolumni Kunta ja me-lehteen

Eduskuntatyötä on viime viikot pahasti sekottanut ns. Alho-Sund-qvist jupakka. Kun olen jo kolme kertaa erehtynyt todetessani asian loppuunkäsitellyksi, en tohdi enää tätä väittää – semminkin kun jokin uusi ”paljastus” voi tämän kirjoittamisen (26.10) ja julkitulon välillä taas nostaa asian otsikoihin.

Silti uskallan kirjoittaa, ettei uusikaan otsikkorumba enää asian arviointia välttämättä muuta. Inttäminen yksittäisisten julkisten tai ei-julkisten lausuntojen yksityiskohdista sekä mielikuvien vähäisistä tulkintaeroista vuoden vanhoihin tilanteisiin liittyen on vain hämärtänyt sitä, että kaikki oleellinen tieto tapahtumista ja eri asianosaisten osuudesta on ollut jo reilun vuoden käytettävissämme.

Asiaa on mahdollista – ja sitä mahdollisuutta on tiedotusvälineissä totisesti käytetty – sekoittaa ja hämmentää sekä heittää epäilyjä siitä, että totuutta pimitettäisiin tai että kansalaisille suorastaan valehdeltaisiin. Se olisikin anteeksiantamatonta ja vaatisi ankaria toimenpiteitä. Sellaisesta ei kuitenkaan ole näyttöä enkä sitä osaa pääministerin osalta edes epäillä.

Jokaiselta joka asian yhteydessä on puhunut sotkusta voi kysyä haluaako hän tätä sanaa käyttämällä osallistua asian selvittämiseen vai päinvastoin luoda mielikuvaa sotkusta, tahattomasti tai tahallisesti. Tällä en kiellä itse asiaan liittyviä vakavia eettisiä ja tärkeitä poliittisia ulottuvuuksia, vaan muistutan siitä, että samat ulottuvuudet liittyvät myös siihen millä tavoin asioita julkisuudessa käsitellään.

Asia on ollut omalle eduskuntaryhmälleni raskas. Selvää on että myös ryhmä saa kantaa asiasta poliittista vastuuta kansalaisten mielissä. Objektiivisesti se ei ole ongelma. Ainoa hyväksyttävä lähtökohta pankkikriisin seurausten selvittämisessä on, että kaikkien asianosaisten on oltava yhdenvertaisessa asemassa puolue- tai muista taustoista riippumatta.

Tältä kannalta on yhdentekevää, ettei kovin montaa demaria mahtunut niiden 80-luvun rahamarkkinoiden aikanaan ihailluilla ihmesankareiden joukkoon, joiden huolimaton, taitamaton tai suorastaan rikollinen toiminta on tuottanut meidän kaikkien kannettavaksi jätetyn pankkitukilaskun.

Vaikka Sundqvist-sopimuksessa ei olisi poikettu ehdottomasta värisokeudesta eikä asiassa muutenkaan toimittu lainvastaisesti on eduskunta – myös sosialidemokraattinen ryhmä jo vuosi sitten – katsonut että sopimus tulisi kansalaisten yhdenvertaisuutta loukkaavana ja Sundqvistin varattomuuteen liittyvien epäilyjen vuoksi purkaa.

Se että asia on herättänyt niin voimakkaita tuntoja kansalaisissa johtuu siitä, että ihmiset näkevät oleellisimmaksi asiaksi oikeudenmukaisuuden ja kansalaisten tasavertaisen kohtelun. Tältä kannalta kyseinen tapaus on tunnetuin mutta ei suinkaan ainoa eikä merkittävin jossa näiden toteutuminen on kyseenalaista.

Nyt julkisuuteen tulleet Suomen Säästöpankin pilkkomiseen liittyvät asiakirjat nostavat valokeilaan tapahtumat, joissa liikuteltiin 15 mrd markkaa, kun STSn ongelmissa oli kyse enintään 0,1 mrdsta. Silloiset Aho-Viinasen hallituksen poliittiset vastuunkantajat näyttäisivät ovat melkein 10 mrdn selityksen velkaa veronmaksajille.

Eduskunnan tehtävänä on koittaa oppia menneestä ja tehdä lainsäätäjälle kuuluvat johtopäätökset. Pankkikriisin tähänastiset kustannukset veronmaksajille ovat n. 47 mrd markkaa. Tähän käsittämättömän isoon summaan eivät vielä sisälly pankkikriisin tuottamien yhä jatkuvien inhimillisten murhenäytelmien kustannukset.

Selviin lainrikkomuksiin syyllistyneet on saatettava oikeudelliseen vastuuseen. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti se voi perustua vain tapahtumahetkellä voimassaoleviin lakeihin. Yhtä lailla on selvää, ettei lainsäätäjä voi tyytyä hyväksymään kaikkea joka on tapahtunut lakeja rikkomatta. Jos lainmukainen toiminta on ristiriidassa yleisen oikeustajun kanssa ja johtaa siihen, ettei kansalaisten yhdenvertaisuus toteudu, on lakeja korjattava.

Ulosottolakiin onkin luvassa korjaus, joka tekee mahdottomaksi sen että suurituloinen korvausvelvollinen tai muu velallinen voi välttää seuraamukset käyttämällä jatkuvasti miinussaldolla pidettävää luotollista shekkitiliä samanaikaisesti kun esim. vähävarainen hyväuskoisesti takausvastuuseen joutunut eläkeläinen, jonka ystäväpiiriin ei kuulu hänen hätäänsä ymmärtäviä pankinjohtajia saa eläkkeestään ulosoton jälkeen vain toimeentulominimiin yltävät roposet käsiinsä.

Velallisten tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu ei suinkaan tarkoita, että kaikki velalliset tulisi saattaa yhtäläiseen ahdinkoon. On päinvastoin edellytettävä, ettei kenenkään rehellisen velallisen mahdollisuutta normaaliin elämään, työntekoon ja yrittämiseen tuhota. Velkajärjestelyjen tulee kannustaa velallista tulojen hankintaan ja velkojen maksuun.

Hyvää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa ei rakenneta vain lakien varassa. Lait ja niiden valvonta luovat vasta välttämättättömät puitteet hyvälle elämälle, joka toteutuu tai jää toteutumatta yhteisön arvojen ja moraalin perusteella.

Hyvä asia tässä ylipitkässä prosesissa on kansalaisten selkeä viesti siitä, että saalistusyhteiskuntaa ei pidetä hyväksyttävänä. Suomalaiset odottavat ja edellyttävät sitä, että ihmisten toimintaa ohjaavat muutkin arvot kuin yhteisöllisistä seurauksista piittaamaton mahdollisimman tehokas oman edun tavoittelu.

Tämä koskee erityisesti niitä, jotka on valittu hoitamaan yhteisiä asioita. Hallituksen ja eduskunnan on toimittava tavalla, joka ylläpitää ja vahvistaa eettisesti terveitä ja kestäviä käyttäytymissääntöjä nimenomaan niiden keskuudessa, joille on eniten valtaa ja vastuuta annettu.

Erkki Tuomioja

MIEHISET JA NAISISET ARVOT JA TAVAT

– Vieraskynä kolumni Punahilkka-lehteen

Onko ”miehisessä” ja ”naisisessa” tavassa tehdä politiikkaa todellista eroa? Vastaan omasta puolestani varauksettomasti että on – ainakin niin kauan kun minun ei tarvitse, vaikka jo yksin tilarajoitteen vuoksi, täsmällisesti määritellä mitä nämä erot ovat. Olen myös sitä mieltä, että ”miehiset” arvot ja tavat ovat vallitsevia ja katson, että maailma olisi parempi paikka jos ”naisiset” arvot ja tavat olisivat nykyistä enemmän vaikuttamassa.

Sen sijaan en näe, että ”miehisen” ja ”naisisen” välillä olisi sovittamaton ristiriita, enkä myöskään sitä että nämä piirteet jakaantuisivat suoraan kahden sukupuolen välillä.

Rikolliseksi ei synnytä eikä ketään voi varmuudella rikolliseksi kasvattaakaan. Geenitekijät vaikuttavat jonkinasteisesti todennäköisyyteen, jolla rikolliselle elämänuralle päädytään, mutta ympäristötekijöistä riippuu, miten todennäköisyydet toteutuvat. Ympäristö ja kulttuuri vaikuttavat joka tapauksessa ratkaisevasti siihen, miten ihmiset käyttäytyvät riippumatta siitä miten vapaita tai geenideterminoituja heidän valintansa ovat.

Ihmiset syntyvät naisiksi tai miehiksi mutta se ei riitä määräämään sitä, miten ”miehisiä” tai ”naisisia” arvoja he elämässään toteuttavat. ”Naisisten” arvojen edistämiseen tarvitaan naisten lisäksi myös miehiä, eikä jokainen nainen välttämättä ole niihin sitoutunut. Viimemainittujen olemassaoloa ei voi selittää vain sillä, että he olisivat menestystä ”miehisin” ehdoin hakevia luopioita.

Sukupuolisotaa julistavat ääriasenteet ovat siksi mieltä vailla. En ole varma kelpaako äärifeminismin oikeutukseksi sekään, että se ääripäätä venyttämällä veisi tasapainopistettä toivutulla tavalla ”naisiseen” suuntaan; lopputulos voi olla polarisaation kautta päinvastainen.

Äärifeministinen mystiikka on joka tapauksessa yhtä epä-älyllistä kuin esim. kansallissosialistien blut-und-boden mystiikkaa tai fundamentalistinen uskonnollisuus. Se voi myös joissain oloissa olla yhtä vaarallista.

***

Näihin mietteisiin on osaltaan antanut virikkeen pyrkimys liittää Sundqvist-sopimuksen käsittelyyn jonkinlainen ”miehet-ja-tyttö”-näkökulma. Sellaista en asiassa näe ylläolevin yleisin perustein. Näkemystäni tukee myös asianosaisten tuntemus.

Erkki Tuomioja

MISSÄ TODELLISUUDESSA SDP ELÄÄ?

– kolumni Demariin 29.10.

SDP lähtee vaaleihin nojaamalla Suomen talouden vankkoihin ja kansainvälistä kiitosta saaneisiin makrosuureihin kasvusta, vakaudesta, velkaantumisen pysäyttämisestä ja työllisyydestä. Puolueella on myös vankat suunnitelmat siitä, miten menestyksekästä vakauspolitiikkaa ja rakenteiden uudistamista ensi vaalikaudella jatketaan. Kun olemme myös osoittaneet ylivertaisen osaamisemme Eurooppa-politiikassa ja olemme valmiita hoitamaan tulevan EU-puheenjohtajuuden maallemme mainetta ja kunniaa tuovalla tavalla, niin voiko vaaleissa enää mikään mennä pieleen?

Vastaus on kaikki – eikä se johdu vain Alho-Sundqvist-jupakasta. Silläkin on iso vaikutus, mutta ei sillä tavoin suoraviivaisesti kuin ensiksi voisi luulla.

Jupakan vaikutusten kannalta oleellista ei ole se ovatko yksittäiset sosialidemokraatit toimineet lainvastaisesti tai muunnelleet totuutta vai eivät. Oleellista on, uskotaanko sosialidemokraattien yleensä olevan saalistusyhteiskuntaa ja herrojen sikailuja vastaan, vai pyrkivän lakaisemaan kipukohtia maton alle.

Tässä suhteessa jupakka on iskenyt arvaamattoman ison loven ei vain demareiden vaan koko poliittisen järjestelmän uskottavuuteen ja hyväksyttävyyteen. Se ei ole tehnyt sitä kuitenkaan yksin omalla painollaan vaan sitä taustaa vasten, minkälaiseksi Suomen 90-luvun kehitys on koettu.

***

Hallitsevia piirteitä ovat olleet turvattomuuden ja epävarmuuden kasvu ja yhteiskunnan muuttuminen kovemmaksi. Näitä ja niiden herättämiä tuntemuksia ei voi mitata vain sellaisilla selkeillä mittareilla kuin rikostilastoilla, työttömyydellä tai sosiaaliturvan kattavuudella.

Vaikka rikollisuuden kasvu ei ole ollut kovin suurta, työttömyys on puoliintumassa huippulukemastaan ja sosiaaliturvakin on selviytynyt leikkauksista kohtuullisen eheänä ei tämä kerro vielä kaikkea siitä todellisuudesta, jossa ihmisten arki ja tulevaisuudenodotukset määräytyvät.

Työmarkkinoilla on tapahtunut raju muutos ilman että lainsäätäjä juurikaan olisi siihen vaikuttanut. Sen valossa vaatimus joustojen lisäämisestä on jälkijättöinen. Työttömyyteen liittyvä turvattomuus ja epävarmuus ovat suurelti osin siirtyneet työelämään, jossa myös työssä uupuminen on lisääntynyt.

Koventumisesta kertovat myös optiosikailu, sisäpiirisaalistaminen ja korostunut sosiaalipinnareiden jahtaaminen. Tässä ilmapiirissä sinänsä oikeata vaatimusta, että ihmisten on otettava enemmän vastuuta omasta elämästään ja luotettava vähemmän yhteiskunnan turvaverkkoihin, käytetään myös yhteisövastuullisuuden ja solidaarisuuden murentamiseen.

Kun makrosuureet hienosti hallitsevilla sosialidemokraateilla muutenkin on vaikeuksia orientoitua ihmisten arkitodellisuuteen tuo Alho-Sundqvist-jupakka tähän uskottavuuttamme edelleen heikentävän lisän.

Jos ihmiset eivät luota politiikan kykyyn ylläpitää ja vahvistaa eettisesti kestäviä käyttäytymissääntöjä niiden keskuudessa, joille eniten valtaa ja vastuuta on annettu, on turha ihmetellä jos käsitykset oikeasta ja väärästä, hyväksyttävästä ja tuomittavasta muuttuvat kaikkialla suhteellisiksi oli sitten kyse koulukiusaamisesta, katuväkivallasta, sosiaaliturvan väärinkäytöksistä, veronkierrosta tai optioahneilusta.

Näin ei kuitenkaan tarvitse käydä, sillä Suomessa on erittäin vahva terveitä yhteisöarvoja ja hyvinvointiyhteiskuntaa puolustava solidaarisuuden pohjavire. On myös merkkejä siitä, että yksipuolisille markkina-arvoille ja läpikaupallistumiselle halutaan asettaa sulkuja muuallakin maailmassa.

***

Yhteiskuntakehityksen syvätrendit eivät ole yhdistettävissä hallituksiin tai niiden poliittiseen väriin. Mm. jälkiteollistumiseksi kutsutulla tietoyhteiskunnan murroksella tai globalisaatiolla ei ole tekemistä Suomen eikä muidenkaan maiden vaalitulosten kanssa. Yksi tulkinta onkin, että politiikka on kokonaan menettänyt merkitystään ja puolueiden tehtäväksi jää vain kilvoitella siitä kuka vuorollaan saa toteuttaa markkinavoimien määrittämää ainoan vaihtoehdon välttämättömyyden politiikkaa.

Itse asiassa tätä vastaan nousevalle sosialidemokratialle olisi nyt suorastaan historiallinen tilaus. Onko meistä sen täyttäjiksi?