Petri Pietiläinen, Kissojen maailmanhistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 352 s., Porvoo 2016

Kissat keskuudessamme

Kissojen maailmanhistoria ei ole mikään kissanhoito-opas eikä muutoinkaan ihan tyypillinen kissakirja. Se käsittelee jonkin verran kissojen lajikehitystä ja kissaeläinten eroja, mutta ennen muuta se tarkastelee kissan ja ihmisen keskinäisen suhteen kehitystä. Yksiselitteistä vastausta siihen, kumpi kesytti kumman ei kirja anna, mutta esittelee tätäkin koskevia erilaisia käsityksiä. Selvää kuitenkin on, että suhteen muodostumisen yksi peruspilari on ollut kissan hyödyllisyys hiirien, rottien ja käärmeiden metsästäjänä ihmisten ja heidän ruokavarastojensa suojelemiseksi. Toki kuollut kissakin on ollut hyödyllinen turkiseläimenä ja joissain tapauksissa myös ravintona. Esimerkiksi Sveitsin monissa kantoneissa valkoviinissä keitetty kissa kuuluu kirjan mukaan perinteiseen joulupöytään.

Kissa herättää ihmisissä moniin muihin eläimiin verrattuna yleensä poikkeuksellisen vahvoja tunteita silmittömästä pelosta tai vihasta rajattomaan rakkauteen ja huolenpitoon. Se mikä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa on ollut hallitseva suhtautumistapa, on hyvin kulttuurisidonnainen asia, mistä Pietiläinen kirjassaan vyöryttää laajaa niin tutkimukseen, kaunokirjallisuuteen kuin taiteisiin perustuvaa todistusaineistoa.

Uskonnolla on myös keskeinen rooli kissan ja ihmisen suhteen määrittämisessä. Kissamyönteisimmät uskonnot ovat islam ja zen-buddhismi. Myös monissa Lähi-Idän varhaisimmissa uskonnoissa kissoja on pidetty ja palvottu suorastaan jumalolentoina. Se tosin ei nykyisten eläinsuojelukäsitysten valossa ole kuitenkaan aina tarkoittanut kissanpäiviä kissoille. Johdonmukaisimmin kissojen hyvään kohteluun ja kunnioittamiseen on Pietiläisen mukaan opastanut islam, vaikka tarkkaan ottaen itse Koraanissa ei kissaa mainita kertaakaan, mutta kirjanselitysopissa ja perimätiedossa sitäkin useammin. Esikuvana on profeetta Muhammed, jonka kerrotaan kohdelleen kissaansa Muezzaa kuin perheenjäsentä.

Kristinuskon monien haarojen suhde kissoihin on sitäkin vaihtelevampi ja kirkkojen alkuaikoina sitä leimasi suoranainen kissaviha ja kissojen demonisoiminen. Toisaalta luostareista saattoi muodostua kissojen turvakoteja, joissa kissoja arvostettiin ei vain jyrsijöiden torjujina vaan myös lemmikkeinä. On myös viitteitä siitä, että kissakielteisyys yleensä kasvoi mitä korkeammalle kirkkohierarkiassa noustiin.

Pietiläisen kissakirjan suurin ansio on juuri kissojen aseman muutoksen kuvaaminen niin mytologiasta, kirjallisuudesta kuin taiteista poimituin esimerkein. Sellaisena se kertoo enemmän ihmisistä kuin kissoista, mutta se lienee väistämätöntä. Emme edelleenkään ymmärrä omia teitään kulkevia ja itsenäisyyttään korostavia kissoja läheskään yhtä hyvin kuin ainakin uskomme ymmärtävämme ihmisen käyttäytymistä. Toisin kuin koirat, joita on vuosisatoja jalostettu aika kammottavinkin seurauksin sadoiksi eri koiraroduiksi, valtaosa kissoista on edelleen peruskissoja eivätkä yritykset kissojen rodunjalostamiseksi ole onneksi vielä saaneet laajemmin jalansijaa.

Petri Pietiläinen on aiemmin kirjoittanut Koirien maailmanhistorian, mutta tunnustautuu kuitenkin itse kissaihmiseksi. Tietokirjailijaksi esittäytyvä Pietiläinen ei siis ole eläinlääkäri eikä muutoinkaan esiinny aiheen erityisasiantuntijana, mutta kirjallisuudentutkijan ote näkyy kuitenkin myönteisesti tässäkin teoksessa.

Tammikuu 2019