Sotaherrojen historiaa viikinkiajoilta
Viikinkien historia on kiehtova aihe myös meille suomalaisille, vaikka emme ole oikein ratkaisseet haluammeko esiintyä viikinkeinä vai heidän uhreinaan. Tästä viikinkiaikaa enemmän uhrien kuin viikinkiyhteisöjen näkökulmasta tarkastelevasta kirjasta ei vastausta tähän eikä moneen muuhunkaan kysymykseen kuitenkaan löydy.
Korostetun brittiläisestä näkökulmasta kertoo sekin, että kirja alkaa kuvauksella ensimmäisestä tiedossa olevasta viikinkien ryöstöretkestä Lindisfarnen luostariin Pohjois-Englannissa vuonna 793. Kaikkiaan kirjan sivuista enin osa on annettu kuvaukselle viikinkien osuudesta brittien saarten valtataisteluihin niiden noin kolmen vuosisadan aikana, jolloin he niihin olivat osallisia.
Viittauksella valtataisteluihin tarkoitan, että kirja on lähes uuvuttava listaus erilaisista kuninkaista, hallitsijoista ja sotaherroista ja heidän käymistään verisistä taisteluista. Siitä mitä taistelujen lomassa tehtiin ei ole paljoa kerrottavaa. Tämä koskee niin brittein saaria, muita viikinkiretkien kohteita kuin itse alkuperäisten Norjan, Ruotsin ja Tanskan viikinkiyhteisöjen ohueksi jäävää kuvausta. Tällainen sotaherrojen historia jättää täysin varjoon ne yhteiskunnalliset olot ja elämäntavat, joiden vallitessa vallasta kamppailtiin. Sellaistakin tietoa kuin sitä, kuinka suurista yhteisöistä kulloinkin oli kyse, jää kaipaamaan.
On totta, ettei tuhannen vuoden takaista historiaa voi lähteiden niukkuuden ja epäluotettavuuden vuoksi tutkia samalla tavoin kuin myöhempien aikojen. Se mitä viikingeistä tiedämme perustuu pääosin erilaisiin saagoihin, jotka ovat useimmiten sangen väritettyjä valtataistelukuvauksia, sekä muihin kertomuksiin ja arkeologisiin löytöihin. Parker käyttää jälkimmäisiä lähinnä paikallistamaan ja ajoittamaan viikinkien vaikutuspiiriä, ei kertomaan siitä millaista elämä viikinkiyhteisöissä oli.
Tammikuu 2018
