Viimeinen moguli
”Moguli” nimitys on yleisimmin liitetty media-alan omistajiin ja mediaimperiumien hallitsijoihin, kuten ehkä tunnetuimmin sotia edeltäneen Hollywoodin yksinvaltaisiin studiopomoihin. Suomessa mediamoguliksi on ristitty toistaiseksi vain Aatos Erkko. Alkuperäinen nimitys on oikeassa muodossaan ”mughal”, ja se tulee farsinkielisestä mongolia tarkoittavasta sanasta.
Mogulien imperiumin perustivat v. 1526 Tsingiskaanin jälkeläisinä itseään pitäneet keskiaasialaiset, islaminuskon omaksuneet turkkilais-mongoliset heimot, ja se kattoi laajimmillaan lähes koko Intian niemimaan. Viimeinen moguli oli Bahadur Shah Zahar, joka vuodesta 1837 istui Delhissä sijainneessa palatsissaan aina vuoteen 1857, jolloin britit lopettivat sepoy-kapinan jälkeen tämän kuningaskunnan. Tosiasiassa mogulit olivat jo 1700 luvun puolivälissä menettäneet valtansa hindu-uskoisille marathoille ja alueellisesti valtaa käyttäville ruhtinaille. Tosiasiassa myös marathat menettivät pian valtansa briteille, jotka jättivät sen käytön Itä-Intian kauppakomppanialle.
Tämä oli tilanne, kun moninainen tyytymättömyys brittien hallintoon purkautui ns. sepoy-kapinassa v. 1857. Sepoyt olivat kauppakomppanian paikallisia palkkasotureita. Heitä oli 300 000, kun kaikkia komentopaikkoja hallinneita brittisotilaita maassa oli vain 50 000. Kapinan laukaisi uusien brittikiväärien käyttöönotto, joiden patruunoiden huhuttiin, eikä ihan aiheetta, olevan naudan- ja sianrasvalla voideltuja, joka loukkasi niin hindu- kuin muslimisepoysotilaita, joiden olisi ollut purtava patruunoiden voidellut paperikuoret auki suussaan aseen lataamiseksi.
Kaikki sepoyt eivät kapinaan yhtyneet, mutta se sai riittävän laajuuden uhatakseen koko brittihallintoa. Kapinalliset saivat Delhin haltuunsa ja painostivat jo 82-vuotiaan heikkotahtoisen ja päättämättömän mogulin ottamaan kapinan muodolliseen johtoonsa. Kapinaliike oli epäyhtenäinen ja siinä yhdistyivät uskonnollisen ja nationalistisen kapinan piirteet. Niin sepoyt kuin Delhin asukkaat jakaantuivat aika tasaisesti muslimeihin ja hinduihin – joiden rinnalla britit ja muut kristityt olivat häviävän pieni vähemmistö – ja muslimi moguli Bahadur Zahar pyrki suhtautumaan molempiin tasaveroisesti. Kapinaliike sai kuitenkin sepoy-sotilaiden ulkopuolelta kasvavaa tukea äärislamisteilta, jotka halusivat tehdä siitä jihadin eli pyhän sodan ja joiden asejoukkojen määrä Delhissä nousi samoihin lukuihin kuin sepoy-kapinallisten.
Kapina ja sen kukistaminen olivat molemmat kammottavan verisiä ja julmia. Kapinallisten saapuessa Delhiin surmattiin suurin osa briteistä, joista vain osa pääsi pakenemaan. Moguli koitti julmuuksia hillitä ja suojella brittejä, mutta heikolla menestyksellä. Kun britit siten uskollisten joukkojen kanssa pitkän piirityksen jälkeen valtasivat Delhin oli kosto vähintään yhtä julmaa, eikä siinä säästetty tahtomattaan kapinaan mukaan vedettyä mughalia ja hänen sukulaisiaan.
Bahadur Zaharin henki kuitenkin säästyi, mutta hänet tuomittiin vankeuteen Burmassa ja mughalivallan viimeisetkin rippeet hävitettiin. Brittien emämaassa vaadittiin myös koko Delhin kaupungin hävittämistä. Suhtautuminen muslimeihin oli brittipiireissä kapinan kestäessä yhtä verenhimoista kuin ISIS:n propaganda tänään vääräuskoisia kohtaan.
Vaikka mogulin hirttämistä myös vaadittiin, ei tähän lopulta päädytty vaan hänet tuomittiin sotaoikeudessa hyvin kyseenalaisin perustein vankeuteen, jossa hän viisi vuotta myöhemmin Burmassa käytännössä jo pitkälti dementoituneena kuoli. Kapina teki lopun paitsi mogulien vallasta myös kauppakomppanian erityisasemasta ja sen asejoukot, kiinteistöt ja vallankäyttöoikeus siirtyivät kruunun (valtion) hoitoon.
Skottisyntyinen William Dalrymple on vähintäänkin puoliksi intialainen ja asuu osan ajastaan Delhissä. Tässäkin perusteellisesti tutkitussa ja hyvin kirjoitetussa teoksessa näkyvät sekä hänen korkea ammattitaitonsa historioitsijana että hänen rakkautensa Intiaan ja sen pääkaupunkiin Delhiin.
Marraskuu 2016
