Veljekset salaisen sodan kävijöinä
Yhdysvaltain presidentinvaalit, joissa valintatilanne näyttää todennäköisimmin muodostuvan Bush-Clinton asetelmaksi, muistuttaa siitä miten keskeistä roolia maan politiikassa ja taloudessa ovat tunnetut suvut näytelleet. Taftit, Rooseveltit, Rockefellerit, Romneyt ja Kennedyt ovat tunnetuimmat esimerkit. Vähemmän tunnettua on, että myös Dullesit ovat useassa sukupolvessa olleet keskeisiä vaikuttajia.
Tunnetuin Dulles on vuosina 1953-59 ulkoministerinä toiminut John Foster Dulles, jonka nimeä Washingtonin kansainvälinen lentokenttä kantaa. Mutta jo hänen äidin isänsä John W. Foster ehti 1890 luvulla toimia reilun puoli vuotta maansa ulkoministerinä samoin kuin hänen setänsä Robert Lansing vuosina 1915-20. Vuonna 1888 syntyneen John Foster Dullesin viisi vuotta nuorempi veli Allen kuului Yhdysvaltain republikaanien ulko- ja turvallisuuspolitiikan eliittiin. Heidän yhteinen vaikutusvaltansa huipentui 50-luvulla, kun jo toisen maailmansodan aikana tiedustelutehtävissä toiminut Allen nimitettiin Central Intelligence Agencyn kakkosmieheksi vuonna 1950 ja, Eisenhowerin noustua presidentiksi, CIA:n johtoon, missä ura päättyi Kennedyn antamiin potkuihin vuoden 1961 lopulla.
Dullesin sisaruksista myös Eleanor teki näyttävän uran Yhdysvaltain ulkoministeriössä ja kansainvälistä taloutta ja politiikkaa käsittelevien kirjojen tekijänä. Hän olisi voinut nousta vieläkin näyttävämpiin asemiin ilman tuolloin naisten urallaan etenemiseen kohdistuneita esteitä. Foster Dullesin lapsista Avery kääntyi katoliseen uskoon, liittyi jesuiittoihin ja ylsi lopulta kardinaaliksi. Ankaran kalvinistinen suku suhtautui häneen sukunsa mustana lampaana, johon isä katkaisi kaikki suhteet tämän kääntymyksen jälkeen.
John Foster Dullesin kristillis-moralistinen mielenlaatu ja tiukkapipoisuus oli suvunperintöä ja ohjasi hänen jyrkän anti-kommunistista toimintaansa politiikassa. Se yhdistyi sujuvasti Yhdysvaltain kapitalismin etujen ajamiseen, jossa hän oli luonut uraa Sullivan & Cromwellin asianajotoimistossa. Firman asiakasluettelo oli kuin listaus USA:n merkittävimmistä monikansallisista yrityksistä, joiden kansainvälisten intressien valvontaan toimisto oli erikoistunut. Myös pikkuveli Allen toimi useaan otteeseen firman palveluksessa.
Dullesin veljesten vaikutus maansa politiikkaan oli suurimmillaan Eisenhowerin presidenttikauden alkuvuosina. Milloinkaan sen jälkeen ei state departmentin eli ulkoministeriön julkinen diplomatia ja CIA:n salainen vaikuttaminen ole toimineet yhtä saumattomasti yhteen. Dullesien manikealainen maailmankuva ei sietänyt puolueettomuutta, jota Foster piti moraalittomana. Vastustaja oli jumalaton kommunismi, mutta kovasta retoriikastaan huolimatta Dullesit välttelivät suoria yhteenottoja Neuvostoliiton kanssa eikä Yhdysvallat liikauttanut evääkään Unkarin kansannousun tukahduttamista vastaan. Jaltan jaon ylittäviin, todellisiin tai uskottuihin yrityksiin laajentaa Neuvostoliiton valtapiiriä muualla maailmassa sen sijaan puututtiin kovin ottein.
Suuren huomion kirjassa saavat CIA:n onnistuneet operaatiot Iranissa ja Guatemalassa pääministeri Mossadekin ja presidentti Arbenzin syrjäyttämiseksi. Kummankaan osalta ei ollut mitään näyttöä siitä, että he olisivat olleet viemässä maitaan itäryhmän vaikutuspiiriin, mutta selvää oli että heidän suositut kotimaiset toimensa uhkasivat United Fruitin ja amerikkalaisten öljy-ytiöiden intressejä. Myös Indonesian presidentti Sukarno sai Dullesien vihat, mutta yritykset käynnistää sisällissota Indonesiassa hänen syrjäyttämisekseen epäonnistuivat. Myös Ho Tshi Minhin pysäyttäminen Vietnamissa jäi puolitiehen. Ranska ei enää Dien Bien Phun tappion jälkeen halunnut jatkaa sotimista ja myönsi Vietnamille itsenäisyyden, mutta Yhdysvallat piti huolen siitä että maan eteläosa ei Geneven sopimuksen vastaisesti saanut päättää halusiko se yhdistyä pohjoiseen vai ei, pohjustaen asteittain eskaloitunutta pitkään käytyä Vietnamin sotaa.
Dullesien politiikan surkein tappio koski Kuubaa. Ulkoministeri Dulles kuoli jo pian Castron valtaannousun jälkeen, mutta Allen Dulles CIA:ssa jatkoi vähitellen itäryhmään liukuneen – ja työnnetyn – Castron syrjäyttämisen valmistelua. Salamurhasuunnitelmat eivät tuottaneet tulosta ja huhtikuussa 1961 toimeenpantu CIA:n suunnittelema, rahoittama ja johtama kuubalaisten pakolaisten maihinnousuyritys Sikojen lahdella epäonnistui surkeasti. Eisenhoweria seurannut uusi presidentti Kennedy oli epäröinnistään huolimatta antanut suostumuksensa hankkeelle, mutta katsoi fiaskon jälkeen tulleensa harhaanjohdetuksi ja antoi muutamaa kuukautta myöhemmin potkut Allenille.
Sukuttaustastaan ja poliittisesta samanmielisyydestään huolimatta veljekset olivat muutoin hyvin erilaisia. John Foster Dulles eli perheensä kanssa moralististen oppiensa mukaisesti, mutta Allen oli Kinzlerin kuvauksen mukaan notoori naisten mies joka ei erityisemmin yrittänytkään peitellä uskottomuuttaan vaimoltaan.
Stephen Kinzer ei ole historiantutkija vaan journalisti, joka aiemmin on kirjoittanut mm. Iranista ja Keski-Amerikasta. Se selittää sen miksi Iran ja Guatemala ja yleensä USA:n toimet alueilla joita aikanaan kutsuttiin kolmanneksi maailmaksi saavat kirjassa niin keskeisen huomion. Näiden alueiden perusteellinen käsittely on toki perusteltua, mutta kokonaisuus jää näin jossain määrin torsoksi, kun kylmän sodan ja Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhteiden laajempi käsittely jättää toivomisen varaa.
Kesäkuu 2015
