Olive Branch press, 254s., Canada 2004
Salaliittojen kulta-aika
Jokainen järisyttävä ja vähänkin avoimia kysymyksiä jälkeensä jättävä tapahtuma synnyttää oman konspiraatioteorioita kehittelevän verkostonsa. Avoimuuden puute ja peittely-yritykset ruokkivat epäluuloja, puutteellisesti selvitetty muonittaa enemmän tai vähemmän villien rinnakkaisteorioiden kehittelyä. Yhdysvalloissa näin tapahtui jo sotalaiva Mainen mystisen räjähdyksen jälkeen v. 1898, kuten myös hyvin tunnetusti presidentti John F. Kennedyn murhan jälkeen. Aivan omaan luokkaansa konspiraatioteoriat ovat nousseet syyskuun 11. päivän terrori-iskujen seurauksena.
Internetin aikakaudella konspiraatioteorioiden kehittäminen tuntuu saaneen aivan uuden ulottuvuuden. Hakusana Conspiracy tuottaa Googlessa n. 7 460 000 hittiä. Kirjalliseen muotoonkin konspiraatiot toki edelleen taipuvat. Tuore tämän lajin tuotos on David Ray Griffinin The New Pearl Harbor. Nimi tulee siitä, että joidenkin USA:n hallinnon neokonservatiivien tiedetään ennen syyskuun iskua toivoneen jotain Yhdysvallat toiseen maailmansotaan vetäneen Pearl Harbourin yllätyshyökkäyksen kaltaista tapahtumaa, joka herättäisi amerikkalaiset hyväksymään haukkojen sotaisan ohjelman uuden maailmanjärjestyksen toteuttamiseksi.
Griffinin kirja ei kuitenkaan rakennu väitteille, vaan muiden, huomattavan pitkälle otaksumissaan ja tulkinnoissaan menevien konspiraatio-kirjojen tekijöiden – ennen muuta Nafeez Mossadeq Ahmedin, Micheöl Chossudovskyn ja Thierry Meisanin – referointiin ja huolestuneiden kysymysten esittämiseen.
Griffinin kysymykset ja niiden takana olevat virallisiin selvityksiin nähden ”revisionistiset” tulkinnat antavat mm ymmärtää, että Yhdysvaltain hallituksella oli useista lähteistä ennakkotietoja tulevasta iskusta, että vastoin kaikkia ohjeita ja valmiustoimia koneita ei alasammuttu ennen kuin ne iskeytyivät World Trade Centerin torneihin vaikka siihen olisi ollut kaikki mahdollisuudet, että Pennsylvaniassa maahan syöksynyt kaapattu kone ammuttiin alas juuri kun näytti ilmeiseltä että matkustajat taltuttaisivat kaapparit, että WTC-tornien sortumista eivät aiheuttaneet tulipalot vaan rakennuksiin etukäteen asetetut räjähteet, että Afganistaniin ja Irakiin kohdistettujen sotatoimien valmistelu oli jo ennen iskuja käynnissä, että Yhdysvallat ei oikeasti pyrkinytkään Osama Bin Ladenin kiinniottamiseen ja että Pentagoniin ei suinkaan iskeytynyt kaapattu Boeing-matkustajakone vaan amerikkalainen ohjus.
Griffinin kunniaksi voi todeta, että hän sentään pidättyy esittelemästä anti-semitistisiä salaliittoteorioita Israelin osuudesta terrori-iskuihin.
Griffinin välittämät olettamukset ovat enimmillään täysin UFO-tavaraa. Niiden joukossa saattaa olla myös joitain aiheellisia kysymyksiä ja jopa ehkä mahdollisesti oikeakin olettamus, jollainen voisi olla se että Pennsylvaniassa pudonnut kone olisi alasammuttu, vaikkei tätä ole haluttu tunnustaa. Tämä tai se, että isku vahvisti Bushin asemaa ja antoi mahdollisuuden ryhtyä pitkälle meneviin toimiin kansainvälisesti ei kuitenkaan anna mitään järjellistä mahdollisuutta rakentaa uskottavaa, Yhdysvaltain presidentistä alkaen satoja ellei tuhansia osallisia edellyttävää salaliittoa terrori-iskujen selitykseksi. Moniin kummallisuuksiin selitykseksi riittää yksinkertaisesti byrokratian virheet ja heikko toimintakyky. Ennakkoon ajatellen mahdoton suoritus, kuten Mathias Rustin kuuluisa lento Neuvostoliiton yli ja laskeutuminen pienkoneella punaiselle torille, ei edellyttänyt onnistuakseen suurta salaliittoa.
huhtikuu 2005
