Korona, valtiot ja solidaarisuus

Komissaari Jutta Urpilainen kirjoitti 4.4. HS:ssa, miten ”EU:n jäsenmaat vastaavat koronapandemiaan yhdessä”. Sitä on kuitenkin luettava enemmän kaikin puolin kannatettavana toiveena siitä, miten tulisi toimia, kuin kuvauksena siitä miten asia todellisuudessa on.

Valtion ydintehtävä on suojella kaikkia ihmisiä, jotka kulloinkin ovat sen suvereenin vallan ja vastuun alaisia, siis muitakin kuin kansalaisiaan. Koronakriisissä kaikki ovat näin pyrkineet tekemään, tosin jotkut unohtaen, ettei virus tarkista kantajansa passia. Kun EU:ssakin jäsenvaltioiden vastuulla oleva terveys ja ihmishenkien suojelu asetetaan tärkeysjärjestyksessä muun edelle, niin yhteisiä EU-sääntöjä noudatetaan vain kunkin itse määrittelemin soveltuvin osin. Rajoja on suljettu sekä ihmisiltä että lääkintätavaroilta. Uutiset kertovat tapauksista, joissa valtiot ovat häikäilemättömästi kaapanneet muiden valtioiden hankkimia suojatarvikkeita, jopa EU-maiden kesken.

EU:n tehtäväksi on jäänyt koettaa tukea jäsenvaltioita ja poistaa niiden toiminnan rajoitteita. Euroopan keskuspankki on tehnyt osansa massiivisella rahapoliittisella satsauksella ja komissio on ottanut järjen käteen ja todennut, että tässä tilanteessa niin vakaussopimuksen alijäämä- ja velkarajoitteet kuin valtiontukisäännöt on laitettava syrjään.Sen sijaan esitys jäsenvaltioiden rahoitusaseman helpottamisesta yhteisillä koronavelkakirjoilla ei ole edennyt. Suomikin on yhä tätä vastustavien joukossa, mikä ei kerro hyvää solidaarisuudestamme. Velkakirjat eivät poista lainanottajan vastuuta velastaan, mutta yhteisvastuullisuus lainanantajan suuntaan alentaa velan kustannuksia. Velkamaiden moraalinen paheksunta ja niiden pakottaminen julkisia palveluja ja valtion valmiuksia alas ajavalle ja köyhiä kurittavalle matokuurille, jota jo Kansainvälinen valuuttarahastokin piti ylimitoitettuna, oli kestämätöntä. Nyt se myös näkyy näiden maiden heikentyneinä valmiuksina kohdata koronan aiheuttama kriisi.

Maailma ei koronan väistyttyä palaudu entiselleen. Kansallisvaltioiden merkitys on korostunut eikä yksikään maa voi tinkiä omista varautumisvalmiuksistaan. Tämä antaa autoritaarisille johtajille ja ääriliikkeille mahdollisuuden käyttää nationalistisia tunteita demokratiaa ja kansalaisoikeuksia kaventavan agendansa edistämiseen.

Kestävää turvallisuutta rajat kiinni nationalismi ei tuota. Valtioiden omien valmiuksien parantaminen on tavoite johon päästään vain jos samalla parannetaan ja vahvistetaan kansainvälistä yhteistyötä ja globaaleja kriisinhallintavalmiuksia. Tähän soveltuu hyvin ”ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti” periaate.

Mitä tämä tarkoittaa EU:n osalta on vielä avoin. On hyväksyttävä subsidiariteetin merkeissä kansallisen vastuun ja toimintamahdollisuuksien kasvattaminen, mutta autoritaarisia kansanvallan rajoituksia tai irtaantumista yhteisestä vastuunkannosta asioissa, jotka voidaan hoitaa menestyksellisesti vain yhdessä, kuten turvapaikkaoikeuden takaamisessa, ei tule sallia.

Tarve sääntöpohjaisen kansainvälisen yhteistyön tiivistämiseen koskee koko maailmaa eikä vain EU:ta. Suurimmat tragediat ja menetykset kohtaavat hauraita ja köyhiä maita, jotka ovat kipeimmin kansainvälisen solidaarisen yhteistyön tarpeessa.

Ensimmäinen asia joka on vastaisten kriisien hallitsemiseksi saatava turvattua on avoin, rehellinen ja oikea-aikainen tiedonvälitys.

4.4. 2020