Islanti

Islannissa vasemmisto voitti vaalit ja voi jatkaa oman enemmistönsä turvin hallituksessa. Tulos selittyy tietenkin Islannin syvällä talouskriisillä, joka on suoraa seurausta keinottelukapitalistisesta vauhtisokeudesta. Vihaiset islantilaiset syyttävät siitä nyt vielä vähän aikaa sitten juhlittuja finanssijuppeja, mutta myös poliitikkoja yleensä ja aivan erityisesti maan pitkäaikaista suurinta puoluetta, oikeistolaista itsenäisyyspuoluetta. Sen rinnalla hallituksessakin istuneet, mutta kannatustaan nostaneet sosialidemokraatit katsottiin vähemmän syyllisiksi. Muita voittajia olivat vasemmistovihreät ja uusi protestipuolue. Vasemmistohallitus on perinyt uskomattoman vaikean tilanteen. Vyön kiristäminen on kaikilla edessä, mutta jos se tapahtuu aidon solidaarisesti kuten vaalituloksen perusteella voi odottaa, on korkeasti koulutetun kansan asuttamalla, uusiutuvaa energiaa pursuavalla maalla kaikki mahdollisuudet piankin kääntää kehitys uuteen ja nyt kestävämpään taloudenpitoon perustuvaan nousuun. Sosialidemokraattiset vaalivoittajat haluavat Islannista nopeasti Euroopan unionin jäsenen. EU:n tulee olla valmis vastaanottamaan kaikki demokratia-, ja vaikeuksista huolimatta myös talouskriteerit täyttävä Islanti nopeastikin joukkoonsa. Se että islantilaiset jäsenyyttä lopulta haluaisivat ei ole kuitenkaan varmaa, ja sen toteutuminen Islannissa on mahdollisesti jopa kahden kansanäänestyksen takana.  Kaikista tiukin vääntö tullaan mahdollisissa neuvotteluissa lopulta käymään kalavaroista. Ongelma ei ole vain EU:n lähtökohdassa, jonka mukaan kaikki Euroopan kalavarat ovat yhteisiä, vaan ehkä vielä enemmän se miten ylikalastukseen puututaan. Islanti on yksi niitä maita, jotka ovat ottaneet käyttöön kalastajille jaetut, kestävän kalatalouden maksimimäärään perustuvat kalasaaliskiintiöt, joilla voidaan myös käydä kauppaa. EU:ssa tätä ei ole käytössä, mm. Ranskan vastustuksen vuoksi. Olisi kohtuutonta, jos islantilaiset pakotettaisiin luopumaan tästä kestävän kalatalouden kannalta tärkeästä keinosta, joka päinvastoin tulisi ottaa käyttöön koko EU:ssa. 28.4. 2009