Hallitusneuvottelujen kangerteleminen Suomessa ei ole pysäyttänyt toimintaa EU:ssa, joka ei yhden pienen maan vaali- ja hallitusaikatauluista piittaa. Portugalin pelastaminen piti hoitaa ajallaan ja nyt on Kreikka, jälleen kerran eikä kenenkään yllätykseksi, kriisitilassa. Sitä käsittelemme taas tänään suuressa valiokunnassa. Eduskunnan Portugalin paketin yhteydessä hyväksymät kriisinhoitolinjaukset pätevät nyt tähänkin.
Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt, miten komissio on alkanut käyttää sille jäsenvaltioiden talouspolitiikan koordinoimiseksi ja tulevien kriisien välttämiseksi annettua valtaa. Ensimmäiset maakohtaiset talouspolitiikan suositukset ovat tulossa kesäkuun Eurooppa-neuvoston käsittelyyn. Suomi-analyysin ja meille annettavat suositukset luettuani jäi kysymään, mitä lisäarvoa näiden OECD:n, IMF:n, VM:n ja lukemattomien uusliberalististen think tankien mantrojen toistaminen todella antaa?
Enin osa komission näkemyksistä on meilläkin kiistattomia ja jo tavoitteina olevia itsestäänselvyyksiä. Huolestuttavaa on kuitenkin suositusten sävytys. Esimerkiksi suositus, jonka mukaan Suomen tulisi toteuttaa lisätoimia palvelusektorin avaamiseksi kilpailulle sääntelyn ja rajoitusten purkamisen kautta, herättää kysymyksiä. Siinä mainitaan vain vähittäiskauppa, jossa tällainen voi olla tarpeen ja tervetullutta, mutta se mitä todellisuudessa haetaan on julkisten palvelujen yksityistäminen ja kilpailuttaminen, mistä harvoin on seurannut hyvää. Epäluulo on perusteltu kun katsoo, mistä komissio vaikenee, eli tasa-arvosta, tuloeroista ja sosiaaliturvasta. Yhteenvetona voidaan todeta, että Barroso-Rehnin komissio on tiukasti naulannut itsensä Euroopan sosiaalisen mallin heikentämiseen tähtääviin linjauksiin eikä meillä Suomessa ole mitään syytä pitää tällaista komissiota erityisenä ystävänämme.
10.6. 2011
