Eduskunta keskusteli tänään pääministerin ilmoituksen pohjalta tulevan euromaiden päämieskokouksen asioista. Tekeillä on jättipaketti jossa ”poliittisesti ylimmällä tasolla” sovittaisiin sekä heikkojen euromaiden tukemiseen perustetun vakuusrahaston kasvattamisesta (mikä tuplaisi Suomen takausvastuut 16 miljardiin), vuoden 2013 jälkeen käyttöön kaavaillun pysyvän vakausmekanismin periaatteista sekä julistuksenomaisesta ”kilpailukykysopimuksesta”. Esitykset ovat moniongelmaisia. Ensimmäinen iso ongelma liittyy siihen, että kaikki unionin päätöksenteon tavanomaiset valmistelu- ja päätöksentekomuodot on sivuutettu. Suomen eduskunta on todennäköisesti ainut EU-parlamentti, jolle on edes toimitettu informaatiota ja annettu mahdollisuus keskustella paketista, ennen kuin johtajat kokoontuvat sopimaan siitä kaikkien meidän puolestamme. Normaalijärjestykseen, jota myös yhteisömenetelmäksi kutsutaan, kuuluu että komissio valmistelee ja tekee esitykset neuvostolle, joka jatkaa niiden käsittelyä yhteispäätösmenettelyssä euroopan parlamentin kanssa ja kaikissa tapauksissa kansallisten parlamenttien kanssa eri jäsenmaiden perustuslakien mukaisessa järjestyksessä. Tämäkään normaalimenettely ei aina ole erityisen avointa, mutta antaa kuitenkin demokraattista legitimiteettiä unionin päätöksille. Nyt eurokriisin alettua on turvauduttu improvisointeihin ja päätöksentekoon, joka sivuuttaa perussopimusten mukaiset valmistelu- ja valtasuhteet. Yleensä se tarkoittaa suurten jäsenmaiden keskinäistä suhmurointia, kuten nyt kun Saksa ja Ranska ovat sopineet nimimerkillä Barroso-van Rompuy – siis muodollisesti näiden kahden nimissä ilman koko komission käsittelyä – tehdystä ehdotuksesta ns. kilpailukykysopimukseksi, jonka sananmuodot halutaan pitää salassa kunnes sen taakse on hankittu poliittinen sitoutuminen epämääräisessä ja epävirallisessa kokoonpanossa kokoontuvilta euromaiden päämiehiltä. Huolestuttavaa on, ettei Suomen hallitus näytä millään tavoin reagoineen päätöksentekomenettelyyn. On ilmeistä, ettei pääministeri ole edes pohtinut menettelytapojen ongelmallisuutta myös ja nimenomaan silloin, kun ”kilpailukykysopimukseen” liittyvät asiat eivät kuulu miltään osin unionin toimivaltaan. EU:n toimivaltaan kuuluvissa asioissa on Suomessa käytössä selkeä menettelytapa eduskunnan kannan muodostamiseksi asioissa, jotka unionissa päätettyinä tulevat perussopimusten mukaan kaikkia jäsenvaltioita sitoviksi, sitten kun päätökset on tehty. Muissa asioissa voidaan tehdän valtioiden välisiä sopimuksia, jotka sitten ratifioidaan valtiosopimusten käsittelyä koskevassa järjestyksessä, jossa Suomessakin eduskunnalla on ratkaisijana viimeinen sana. ”Kilpailukykysopimuksessa” yritetään tehdä poliittisia sitoumuksia, joilla ei kuitenkaan voi olla minkäänlaista oikeudellista sitovuutta sen enempää nykyiseen kuin vaalien jälkeen kokoontuvaan uuteen eduskuntaan nähden. Olisikin paljon luontevampaa, että tällaisia julistuksia antaisivat eurooppalaiset puolueet, jotka niihin voivat sitoutua vain omissa nimissään ja niitä kunnioittaa vain niin kauan kuin niillä on siihen vaaleissa saatu valtakirja. Helsingissä kokoontunut konservatiivipuolueiden EPP tavallaan näin jo tekikin ja Kivinimen liberaalit ovat valmiita seuramaan perässä. Eurooppalaiset sosialidemokraatit ovat sen sijaan yksiselitteisesti irtisanoutuneet ”kilpailukykysopimuksesta”, joka perustuu oikeiston talouspolitiikan mantranomaisesti toistettuihin teeseihin talouskurista, säästöistä, eläkeleikkauksista, sokeasta markkinauskosta, tuloerojen kasvattamisesta, tasaveroon siirtymisestä ja työmarkkinajärjestöjen komentamisesta. Eurooppalaisen kilpailukyvyn vahvistamista ei ole syytä vastustaa, päinvastoin. Siihen tähdätään myös ns. 2020-strategiassa, joka kuitenkin vähän monipuolisemmin näkee kilpailukyvyn muunakin kuin julkisen talouden kuristamisena ja ymmärtää myös sosiaalisen ulottuvuuden ja ekologisesti kestävän kehityksen välttämättömyyden osana kilpailukyvyn vahvistamista. Tässähän hyvänä esimerkkinä ovat kaikissa kansainvälisissä vertailuissa kärkiryhmään sijoittuvat pohjoismaat, joiden hyvinvointivaltiomalli perustuu siihen, ettei markkinavoimia päästetä rengin asemasta isännäksi ja jossa ihmisten kilpailukyvystä ja kestävyydestä pidetään kattavan sosiaaliturvan ja hyvin toimivien julkisten koulutus-, terveys- ja muiden palvelujen kautta huolta. 9.3. 2011
9.3.2011
