Erkki Tuomioja
kirjoitus Kirjastolehteen
Lopetetaan kulttuurilehtien ja kirjastojen ahdistelu
Kirjoittakaa suuria ajatuksia pieniin lehtiin! Näin kehotti Arvo Salo jossain 60-luvun huulessaan. Kehotus on edelleen pätevä. Suuret, uudet ja valtavirrasta poikkeavat ajatukset ovat usein löytäneet ensimmäisen kerran tiensä julkisuuteen pienilevikkisissä lehdissä. Ruotsalainen kirjailija Ulf Eriksson on kuvannut tätä siten, että kulttuurilehdet ovat historiallisena voimana muodostaneet kriittisen kirjoituksen vyöhykkeen.
Parhaimmillaan kulttuuri-, tai mielipidelehdet kuten niitä myöhemmin on alettu kutsua, ovat olleet myös mediatekniikan ja muotoilun innovaattoreita. Eikä ole haettua sanoa, että nykypäivän blogit ovat parhaimmillaan nettiaikakauden uusia mielipidelehtiä – kunhan ei sorruta kuvittelemaan, että ne kokonaan korvaisivat painetun median.
Pienillä kulttuurilehdillä on ollut tärkeä sijansa myös Suomessa. Tulenkantajat, Tilanne ja Aikalainen ovat aikaan kukoistaneita ja kauan edesmenneitä kulttuurilehtiä, joiden nimet muistavat sellaisetkin ihmiset jotka eivät niitä koskaan ole lukeneet. Valtalehdistön kupeessa sinnitelleet mielipidelehdet täydentävät korvaamattomalla tavalla yhä enemmän vain kaupallisten pyrkimysten hallitsemaa mediakenttää.
Kulttuurilehdet saavat vaatimatonta valtionapua, joka on pysynyt euromääräisesti samalla tasolla yli viiden vuoden ajan, vaikka kustannukset ovat koko ajan nousseet. Sen on hallituskin myöntänyt, kun se nosti lehdistötukea merkittävästi – mutta vain puoluelehdille. Korotettunakin tuki olisi kuitenkin sen verran kohtuullinen monien muiden kulttuurilaitosten sinänsä perusteltuun tukeen verrattuna, ettei näitä lehtiä valtion eläteiksi voi väittää, ja tuskin yksikään lehti on tuen vuoksi jättänyt tarvittaessa purematta ruokkivaa kättä.
Kirjastoilla on muiden tärkeiden tehtävien ohella myös se tehtävä, että ne pitävät pienlevikkisiä kulttuurilehtiä asiakkaittensa saatavilla. Suomessa on erittäin hyvä ja korkeatasoinen kirjastolaitos, josta voimme olla ylpeitä. Se on yhtä oleellinen osa suomalaista hyvinvointipalvelujen verkostoa kuin neuvolat, koulut ja terveyskeskuksetkin.
Kun Tuusulan rantatiellä iltalenkillä kohtaan kunnan kirjastoauton tulee hyvä mieli. Sitäkin huolestuneempi olen, kun seuraan sitä miten kirjastot pärjäävät kuntatalouden ahdingossa ja säästötalkoissa. Myös kirjastolaitos on muiden yhteisten palvelujen tavoin joutunut kärsimään menokehys- ja tuottavuusohjelmia välineinään käyttävästä julkisten menojen supistamiseen ja yhteisten tehtävien ulkoistamiseen ja yksityistämiseen tähtäävästä ideologisesta vyörytyksestä. Vaatimukset priorisoinnista on liian monessa paikassa tulkittu piilokehotukseksi leikata kirjastoilta. Kirjastopalveluja ei voida heikentää sen enempää hankinnoista kuin palvelupisteistä tai edes kulttuurilehtien tilauksista tinkimällä tekemättä suurta ja korvaamatonta vahinkoa.
