Vuonna 2012 sain kunnian olla juhlapuhujana Suomen pääjuhlassa, kun maailma vietti osuustoiminnan juhlavuotta. Aloitin puheen palauttamalla mieliin, miten
”Osuustoiminnalla on ollut tärkeä rooli luotaessa edellytyksiä Suomen nousulle itsenäiseksi kansakunnaksi. Osuustoiminta oli yksi niistä merkittävistä kansanliikkeistä, jotka 1900-luvun alussa loivat Suomen kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun. Sen avulla on helpotettu niin maaseudun kuin kaupunkien vähävaraisten oloja jo yli sata vuotta. Tänään yhteiskunnan muutoksen ja vaurastumisen myötä osuustoiminta on monessa mielessä koko kansan liikettä.”
Osuustoiminnan menestys kaikilla sektoreilla näkyi vahvana. Siitä huolimatta, tai kenties juuri sen vuoksi, ilmassa oli yllättävän paljon suorastaan ideologista osuustoimintavihamielisyyttä. Maan pääministerin toimeksiannosta teetettiin konsulttiselvitys yritysten omistusrakenteen merkityksestä talouskasvuun ja työllisyyteen. Sen loppuraportissa todettiin: ”Taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta osuustoiminta ei ole omistusmuotona optimaalinen ratkaisu nopeasti muuttuvassa nykymaailmassa. Osuustoiminnallisten yritysten tukemista siirtymisessä osakeyhtiöpohjalle tulisi sen vuoksi harkita.”
Osuustoimintaliike on kokenut monia nousuja ja laskuja. Erityisesti 80- ja 90 luku olivat osuustoiminnalle vaikeata aikaa. 90-luvun suuri lama koetteli niin pellervolaisia kuin muita osuustoiminnallisia yrityksiä raskaalla kädellä ja EU-aikaan siirtyminen on radikaalisti muuttanut kilpailuolosuhteita. Silloin koetut menetykset ruokkivat väitteitä, joiden mukaan osuustoiminta olisi kerta kaikkiaan liian vanhankantainen voidakseen menestyä postmodernissa ja globalisoituvassa maailmassa, jossa kyky toimia markkinavoimien ehdoilla ja niillä surffaillen ratkaisee menestyksen.
Jos osuustoiminnallisen ajattelun ristiriitaisuus kapitalismin ja markkinavoimien rajattoman ihailun kanssa vielä kymmenen vuotta sitten miellettiin rasitteeksi, niin tänään se on jo kääntynyt osuustoiminnan vahvuudeksi. Tätä toteamusta vahvistaa sekä tyytymättömyys kapitalismiin, joka on johtanut eriarvoisuuden kasvuun ja varallisuuden maailmanlaajuiseen keskittymiseen yhä harvempiin käsiin, että se miten näissä uusissa kilpailuolosuhteissa juuri osuustoiminta on osoittanut erityisen voimansa.
Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa on tärkeää, että kattavalla laaja-alaisella sosiaalipolitiikalla on luotu riittävän laaja markkinariippuvuudesta vapaa turvavyöhyke suojaamaan markkinatalouden epävarmuudelta ja erilaisilta sosiaalisilta riskeiltä. Tämän lisäksi pohjoismaista mallia vahvistaa se, että markkinatalouteen tuo vakautta ja pitkäjänteisyyttä myös osuustoiminnallinen yritystoiminta, joka edustaa avoimessa markkinataloudessa toimivaa ei-kapitalistista markkinavoimaa.
Suomen taloudelle antaa vahvuutta ja yhteiskunnallemme kestävyyttä se, että markkinataloutemme on elinvoimainen sekatalous. Meillä toimii rinnakkain niin koti- kuin ulkomaisia, pieniä ja suuria pörssi- ja perheyhtiöitä, yhtä lailla kuin myös yhteiskunnan omistamia ja osuustoiminnallisia yrityksiä. Tällainen monipuolisuus ja moniarvoisuus takaa sen, ettei kaikkea taloudellista toimintaa arvioida vain lyhytaikaisten pörssikurssivaihtelujen valossa ja että yrittämiseen sitoudutaan laajemmin kuin välittömän omistaja-arvon maksimoinnin kautta.
Osuustoiminnalla on kysyntää myös siksi, että se rajattomien ja nopeiden pääomaliikkeiden oloissa on valtion omistuksen ohella tehokkain varmistus sille, että elinkeinoelämässämme säilyy sellainen omistusrakenne, jossa Suomessa asuvien ihmisten tulevaisuudesta huolehtiminen on riittävällä painolla vaikuttamassa yritysten päätöksiin ja käyttäytymiseen. Suomalaisen sopimusyhteiskunnan hyvät tulokset ovat osaltaan perustuneet siihen, että eri puolilla neuvottelupöytää istuneita ihmisiä on eturistiriidoista huolimatta yhdistänyt vastuu Suomen kansantalouden menestyksestä ja täällä asuvien ihmisten hyvinvoinnista. Tämän merkitystä ei tarvitse eikä tule painottaa mistään ahtaan nationalistisista syistä, mikä olisikin kansainvälisyyttä korostavalle osuustoiminnalle hyvin vierasta.
Osuustoiminnan keskeinen asema ja sen vahva poliittinen vaikutusvalta Suomessa saattoi aikanaan näkyä osuustoiminnan nauttimana ja sille etuja antaneena tiettynä erityisasemana. Tällaiseen ei enää ole perusteita eikä mahdollisuutta eivätkä markkinoilla toimivat osuustoimintayritykset erityissuojaa tarvitse.
Osuustoiminnan myötätuulta tänään kuvaa myös se, miten hallituksen ohjelmassa on useissa kohdissa viitattu osuustoiminnan antamiin mahdollisuuksiin. Itse asiassa osuustoiminta-aatteelle on koittanut uuden arvostuksen aika.
Monimuotoisen osuustoiminnan tulevaisuus ja menestys edellyttävät siltä uusiutumista ja sopeutumista sen kilpailukyvyn varmistamiseksi avoimessa markkinataloudessa. Uusiutuminen ei kuitenkaan tarkoita osuustoiminnan perusperiaatteiden hylkäämistä, vaan voi myös joissain suhteissa tarkoittaa paluuta liikkeen juurille. Osuustoiminnan kriisit nimittäin osaltaan johtuivat sen unohtamisesta, että osuustoiminta on olemassa jäseniään varten eikä päinvastoin. Hyvää ei ole seurannut siitäkään, jos ulkopuoliset tahot ovat jäsenistön asemesta pyrkineet ohjaamaan osuustoiminnallista päätöksentekoa.
Suomen menestyksen avaintekijät ovat osaaminen, yrittäminen ja yhteistyö. Parhaimmillaan osuustoiminta yhdistää itsessään onnistuneella tavalla nämä kaikki ja tekee sen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä, läheiseksi ja turvalliseksi koetulla suomalaisella pohjalla.
Nyt olemme tilanteessa jossa meillä parhaimmassakin tapauksessa voi olla enintään muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmisen toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin. Kukaan ei voi varmuudella edes tietää, vieläkö tämä on mahdollista. Itse näen kuitenkin niin, että ainakin yksi edellytys sille että se olisi mahdollista on osuustoiminnan täysimääräinen hyväksikäyttö.
Osuuskunnat ovat yksi vaikutuskanava kansalaisyhteiskunnalle. Yhteiskuntaa kohtaavat nyt uudenlaiset sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset haasteet, joihin vastaamiseen osuuskunnilla on tilausta. Kansalaisten yhteisöllisyys, luovuus ja yritteliäisyys saavat uudenlaisia mahdollisuuksia osuuskuntien kautta niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa.
Osuustoiminnan arvot – omatoimisuus, yhteistoiminta, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus – ovat kestäviä ja toimivia, kun haetaan ratkaisuja kestämättömään kehitykseen, työttömyyteen ja alueellisiin ongelmiin. Osuuskunnat voivat olla erityisen hyödyllisiä aloilla ja alueilla, jonne voittoa tavoittelevat yritykset tai julkiset palvelut eivät yllä.
Perinteinen osuustoiminta painottui aikanaan alkutuotannon yritystoimintaan, markkinointiin, kauppaan ja rahoitukseen. Sen jälkeen on Suomessakin on nähty osuustoimintamuotoisen yritystoiminnan laajentuminen monille uusille aloille. Näitä hankkeita löytyy terveydenhoidon ja hyvinvoinnin, koulutuksen, rahoituksen ja myös erilaisen muun palvelutuotannon aloilta.
Osuuskuntien tärkein tehtävä on tuottaa palveluja jäsenilleen, mutta niillä on myös tärkeä merkitys yhteiskunnalle laajemminkin. Ne perustuvat arvoihin ja periaatteisiin, jotka ovat usein samankaltaisia kuin kansalaisjärjestöillä ja muilla kansalaisyhteiskunnan toimijoilla. Yksi osuustoiminnan periaatteista on toimia yhteisöjensä kestävän kehityksen hyväksi jäsenten päättämällä tavalla. Tukemalla jäseniensä etuja, osuuskunnat tukevat myös tietyn ryhmittymän etuja esimerkiksi pienviljelijöiden ja kuluttajien etuja laajemminkin. Kumppanuudet muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa ovat tärkeässä roolissa.
(Puheenvuoro Pellervon 11.2.2020 järjestämässä seminaarissa, jonka päätteeksi perustettiin kansanedustajien osuustoimintaryhmä)
