Etusivu 2015
9.8.2015

Juha Pohjonen, Rajan ensimmäinen kenraali. Fredrik Ferdinand Järnström 1870-1936, Otava. 240 s., Keuruu 2014

Pohjonen

Väritön rajakenraali

Kun rajavartiolaitos halusi teettää Suomen rajavartiolaitoksen ensimmäisen päällikön elämäkerran, on Itä-Suomen yliopiston Suomen historian dosentti Juha Pohjonen ollut luonteva valinta. Käsittäähän hänen historiallinen tuotantonsa lähes kokonaan enemmän tai vähemmän Suomen rajan vartiointiin liittyviä asioita, mukaan lukien vuonna 1994 julkaistu, yhdessä Matti Kososen kanssa kirjoitettu rajavartiolaitoksen 75-vuotishistoria.

Minun kiinnostukseni kirjaan perustuu siihen, että toivon vielä joskus pääseväni tutkimaan Suomen ulkopolitiikkaa vuonna 1919 ja kirjoittamaan siitä. Aiheeseen liittyy erittäin paljon edelleen selvitettäviä, suurelta osin itärajaamme liittyviä asioita, alkaen siitä miten  Englanti saattoi perustaa Suomeen tukikohdan, josta käsin tehtiin ilma- ja torpedovenehyökkäyksiä Neuvosto-Venäjälle. Eduskuntaahan ei tällaisella sotatoimiin käytetyn vieraan vallan tukikohdan perustamisasialla koskaan vaivattu.

Mitään valoa tähän ei Pohjosen kirja tuo, eikä paljoa muuhunkaan. Rajavartiolaitoksen hallinnollisen aseman sekavat vaiheet tulevat ehkä jollain tavoin selvitettyä ainakin ulkoisilta osiltaan. Sen sijaan elämäkertana kirja jättää auki paljon kysymyksiä aika etäiseksi ja selittämättömäksi jääneestä Järnströmistä. Varsinaissuomalaisen värvärimestarin poika kävi Haminan kadettikoulun mutta erosi jo 33-vuotiaana alikapteenina Suomen vanhan väen palveluksesta vuonna 1903 ja siirtyi tullilaitoksen palvelukseen melko vaatimattomiin tehtäviin, ja oli sisällissodan alkaessa Pietarsaaren pienen tullikamarin päällikkönä. Mitään muita yhteyksiä aktivisteihin tai jääkäriliikkeeseen hänellä ei tiedetä olleen kuin se, että hän käväisi vuonna 1905 Voimaliiton lähettämänä Sveitsissä valikoimassa ja tarkistamassa sieltä Suomeen ostetun ja salakuljetetun kiväärilastin. Salakuljetukseen, aseiden jakoon tai mihinkään muuhun toimintaan hän ei aktivistien riveissä osallistunut. Ja kun sisällissota tammikuun lopulla alkoi, hän pysyi tullinhoitajana ja vasta maaliskuun puolivälissä liittyi valkoiseen armeijaan majuriksi korotettuna pataljoonan komentajana ilman mainittavia taisteluansioita.

Sodan jälkeen Järnström jäi armeijan palvelukseen, ensin sotaministeriön meriosaston toimistopäälliköksi. Selittämättä jää miksi juuri hänet maaliskuussa 1919 nimitettiin sisäministeriöön rajavartiostotarkastajaksi vastaamaan esittelijänä rajavartiointikysymyksistä. Tätä rajavartiolaitoksen päällikön tehtäväksi täsmennettyä virkaa hän hoiti lopulta kenraalikuntaan ylennettynä ennen 1935 tapahtunutta eläköitymistään .

Rajavalvontaan liittyi paljon mielenkiintoisia kysymyksiä koskien Suomen ja Neuvosto-Venäjän vaikeita suhteita, heimosotia, vakoilua ja rajalla tapahtuvaa kaikenlaista poliittista ja rikollista salakuljetusta, mutta Järnströmistä ei kirjasta löydy juuri mitään mielenkiintoista tai persoonallista.

Oma lukunsa on Pohjosen kielenkäyttö. Eräskin kirjan kuvateksteistä kertoo, että Mauritz Mexmontanin vaikutusta ”Järnströmin toimintaan aktivistien hyväksi ei voi aliarvioida”. Puolet adjektiiveista ja selityssanoista joutaisi tekstistä pois mikä sekä helpottaisi lukemista että selkiyttäisi sanomaa.

Elokuu 2015

7.8.2015

Valtiomies Timo Soini ?

Timo Soinilla on ainutkertainen mahdollisuus nousta valtiomiessarjaan. Siihen tarvitaan vain Perussuomalaisten puoluekokouksessa pidetty selkeä ja vahva avauspuhe, jossa puheenjohtaja ilmoittaa, että hänen johtamassaan puolueessa ei ole sijaa vihapuheelle, rasistiselle kiihotukselle ja kaveeraamiselle väkivaltaa käyttävien uusnatsien kanssa. Se tarkoittaa oven osoittamista myös muutamalle puolueen eduskuntaryhmän jäsenelle.

Kysymys ei ole siitä onko ja mitä lakeja rikottu vai ei – rikkomus ja tuomio eivät ole tähän asti olleet este perussuomalaisissa jatkamiselle. Kyse on siitä, että nyt on asetettava selvät rajat sille minkälaista puhetta ja käyttäytymistä halutaan Suomessa pitää sopivana. Mumina kaiken väkivallan tuomitsemisesta ja säälittävät yritykset tekeytyä uhriksi eivät enää auta eivätkä riitä.

Tämä ei ole Soinille helppo paikka. Puoluejohtaja pyrkii ymmärrettävästi välttämään ratkaisuja, jotka voivat merkitä oman puolueen kannatuksen tietoista leikkaamista. Elämässä ja myös politiikassa tulee kuitenkin eteen valintatilanteita, jolloin uskottavuus ja (itse)kunnioitus vaativat selkeitä ratkaisuja.

Oma puolueeni on ollut perussuomalaisten edeltäjäpuolueen kanssa hallituksessa emmekä nytkään tai neljä vuotta sitten sulkeneet osaltamme pois yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Jatkossa se miten muut puolueet – ja toivottavasti myös muut hallituspuolueet – suhtautuvat yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa voi aika ratkaisevasti perustua siihen millaisen roolin puheenjohtaja Soini haluaa ottaa: selvää rajaa ääriliikkeisiin vetävän valtiomiehen vai ontolla verbalisoinnilla vaikeat kysymykset sivuuttavan opportunisti-populistin roolin.

Soinin ollessa myös ulkoministeri on näillä valinnoilla merkitys sillekin miten Suomeen meidän tärkeimmissä kumppanimaissamme jatkossa suhtaudutaan.

7.8. 2015

Timo Soini, the statesman?

Timo Soini has a once-in-a-lifetime chance to elevate himself to statesman-status. All it calls for is a clear and strong opening speech at the (True?) Finns party’s congress, where the party chairman makes it clear that there is no room for hate-speech, racist incitement and cohabiting with violent neo-nazis in the party he leads. This means also showing the door to some of the party’s members of parliament.

The issue is not whether and which laws may have been violated – a violation followed by a sentence has not so far been a hindrance to continue in the party.  At issue is setting clear limits to what kind of speech and behaviour is and what is not acceptable in Finland. Mumbling about condemning violence and pitiful attempts to portray the party itself as a victim are not enough and will not help.

This is not an easy choice for Soini. A party leader will want to avoid decisions which could mean consciously cutting away some of the party’s support and will try to evade responsibility for this. In life as well as in politics there are however situations which call for clear decisions if one wants to retain ones credibility and (self)respect.

My own party has been a coalition partner with the Finns predecessor party, and neither did we rule out now or four years ago working together with it. In the future the question of how other parties – and I do hope that this applies to the present parties in government as well – regard cooperating with the Finns will to a decisive degree depend on what kind of role will Soini now wants to take. Is it that of a statesman ready to draw a clear line vis-a-vis extremism or that of an opportunist-populist who will sidestep difficult questions with empty rhetoric.

As Soini also is the Minister for Foreign Affairs the choice will also influence the way Finland will be looked upon in our closest partner countries.

7.8. 2015

6.8.2015

Puhe Rauhanliiton Hiroshiman muistojuhlassa, 6.8.2015, Helsinki

Hyvät rauhanystävät ! Bästa fredsvänner!

Aseiden käytön estämiseen ja aseiden riisuntaan on monta tietä, eikä mitään niistä tule väheksyä. On ymmärrettävää kysyä, mitä mieltä on laatia sääntöjä sodankäynnille ja pyrkiä kieltämään joidenkin aseiden käyttö, kun kaikki sota ja siihen liittyvä tappaminen on nähtävä rikoksena ja saada loppumaan aivan siitä riippumatta, minkälaisia aseita niissä käytetään.

Jokainen asevalvonta- ja aseriisuntasopimus voi kuitenkin osaltaan tehdä maailmaa turvallisemmaksi.  Suuria siviilituhoja aikaansaaneet maamiinat on saatu kiellettyä eikä niitä enää kansainväliseen kauppaan tule. Rypäleaseet kieltävä Oslon sopimus on astunut viisi vuotta sitten voimaan, mutta Suomen liittymistä siihen odotetaan edelleen. Asekauppaa rajoittava kansainvälinen Arms Trade Treaty on sekin astunut voimaan, missä prosessissa Suomellakin oli aktiivinen rooli. Kemiallisten aseiden kielto on vahvistunut sen jälkeen kun Syyriakin on valvotusti siihen liittynyt.

Kärnvapen och andra massförintelsevapen är annorlunda vapen i det, att det inte finns någon rationell möjlighet att använda dem som krigsvapen. Det är främst ett terrorvapen riktad mot den civila befolkningen, Vetskapen om, att den som använder körnvapen först kan också själv bli föremål för en likadan förintelse är grundvalen for den sk. terrorbalansensom hittilis har förhindrat att kärnvapen skulle ha använts efter Hiroshima och Nagasaki.

Ydinaseet ja muuta joukkotuhovälineet ovat siinä suhteissa erilaisia aseita, ettei niille ole järkevää käyttöä sodankäynnin välineinä, vaan ne ovat ennen kaikkea siviiliväestöä terrorisoivia aseita. Niitä käyttävä voi kuitenkin joutua itse samanlaisen tuhon kohteeksi. Tähän on ns. kauhun tasapaino perustunut. 70 vuotta Hiroshiman jälkeen ydinaseet ovat edelleen keskuudessamme ja uhkana koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Bulletin of Atomic Scientists lehti on kohta 70 vuoden ajan julkaissut tuomiopäivän kelloa, jonka viisareita siirretään lähemmäksi tai kauemmaksi keskiyötä ja tuomipäivän hetkeä sen mukaan, miten ydinaseiden käytön uhan arvioidaan kasvaneen tai vähentyneen.

Ensimmäinen kellomerkintä vuodelta 1947 asettui seitsemää minuuttia vailla kahteentoista ja kaksi vuotta myöhemmin Neuvostoliiton räjäytettyä ensimmäisen atomipomminsa kolmea minuuttia vailla asentoon ja neljä vuotta myöhemmin se siirrettiin jo kahta minuuttia vaille asentoon. 60-luvun alussa idän- ja lännen ydinfyysikkojen keskusteluyhteyden avautuminen Pugwash-konferensseissa ja ydisnkoekietlospimuksen aikaansaaminen vuonna 1963 mahdollisti viisarin siirtämisen ensin seitsemää vailla ja sitten kahtatoista minuuttia vailla asentoon. Kylmän sodan loppuvuosina varustelukilvan kiihtyminen ja ydinaseiden leviämisen uhka siirsi viisarin tiukimmillaan jo kolmea minuuttia vailla asentoon, josta se asteittain siirettiin parhaimmillaan START sopimuksen solmimisen jälkeen 17 minuuttia vailla asentoon v. 1991. Tuon jälkeen viisari on jälleen asteittain hiipinyt lähemmäksi tuomipäivää ja on nt tänä vuonna jälleen asetettu kolmea minuuttia vailla asentoon.

Uhan arviointi ei enää perustu yksin ydinaseisiin vaan siinä on nykyisin mukana myös ilmastomuutoksen arviointi ihmiskuntaan kohdistuvana eksistentiaalisena uhkana.

Ydinaseuhka ei ole mihinkään väistynyt. Keväällä järjestettiin jo yhdeksäs vuonna 1970 voimaansaatetun ydinsulkusopimuksen seurantakokous.  Sopimuksen tarkoituksena oli ensimmäisenä askeleena saada sitova ja tehokkaasti valvottu sopimus ydinaseiden leviämisen ehkäisemiseksi. Mutta se velvoitti myös ydinasevallat pyrkimään ydinaseiden täydelliseen hävittämiseen. Tämä oli edellytys sille, että ydinaseettomat maat olivat valmiita sopimukseen. Sopimus on osin onnistunut ydinaseiden leviämisen ehkäisemisessä. Vaikka sopimuksen ulkopuolelle jääneet Intia, Israel ja Pakistan ja sopimuksesta eronnut Pohjois-Korea ovat kehittäneet ydinaseita käyttöönsä, on sopimuksen 191 allekirjoittajan joukossa monia maita, jotka valvotusti ovat luopuneet ydinasesuunnitelmistaan.  Viimeisen tärkeä saavutus on Iranin ydinohjelmasta saavutettu neuvottelutulos joka varmistaa sen ettei Iran ole hankkimassa ydinasetta.

Sopimuksen toinen pilari, ydinaseriisunta, ei ole viime vuosina lainkaan edennyt. Viimeisin ydinaseita rajoittava Venäjän ja USA:n tekemä START-sopimus on vuodelta 2010, ja neuvottelut jatkosta ovat Ukrainan konfliktin johdosta jäissä.  Jopa aiemmista sopimuksista irtaantumista on väläytetty.

Ydinaseet ovat myös palanneet suurvaltaretoriikkaan. Erityisen huolestuttavia ovat joidenkin venäläisten ydinaseilla uhkailuksi tulkitut puheenvuorot. Virallisissa doktriineissa ei muutosta juurikaan ole, mutta Venäjän populistis-nationalistisessa ilmapiirissä herättää huomiota se, miten Moskovassa tehdään kauppaa T-paidoilla, joissa lukee: ”Pakotteista viis, meillä on ydinaseita”. Tällaista leikittelyä ei neuvostoaikana ydinaseisiin koskaan liitetty.

Ydinaseriisunnan etenemättömyys on antanut pontta kansalaisyhteiskunnan liikkeille, jotka vaativat ydinaseiden laittomaksi julistamista kansainvälisen humanitäärisen oikeuden pohjalta. Yli 150 valtiota, Suomi mukaan lukien, tukee tätä aloitetta lisätäkseen paineita ydinasevaltioihin, joiden mukanaoloa aloitteen eteneminen tietenkin edellyttää.

Kaikki aseriisuntatoimet perustuvat viime kädessä hallitusten neuvottelemiin ja valtioiden ratifioimiin sopimuksiin.  Mutta hallitukset eivät neuvottele näitä sopimuksia tyhjiössä, vaan jokainen aseriisuntaskel on edellyttänyt myös kansalaisyhteiskunnan vahvaa toimintaa ja hallituksiin kohdistuvaa painostusta, Sillä on myös tuloksia, kuten miinakieltosopimuksen, rypäleaseiden kieltosopimuksen ja ATT-sopimuksen syntyhistoria osoittaa.

Tällaista pitkäjänteistä ja sitkeää työtä aseriisunnan edistämiseksi ja ydinaseiden kertakaikkiseksi kieltämiseksi tarvitaan kaikkialla. Ja vaikka Suomessa kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutus ja yhteistyö halltuksen kanssa on tähän asti toiminut hyvin  tarvitaan myös meillä niin ydinasevaltoihin kuin hallitukseemme kohdistuvaa kriittistäkin painostusta. Emme halua Suomesta sisäänpäinkääntynyttä ja arkailevaa kansainvälisen valtavirran muötäilijää, vaan haluamme Suomen olevan  aloitteelista vakaus- ja rauhanpolitiikkaa toteuttava aktiivinen toimija.

29.7.2015

Juho Saari, Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla, Gaudeamus, 299 s., Tallinna 2015

 

Saari

Huono-osaisuus esiteltynä ja eriteltynä

Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Juho Saari on kirjojen tuottajana lähes samaa luokkaa kuin Ilkka Taipale aikana, jolloin hän kahden viikon välein ilmaantui valtuuston kokouksiin aina viimeisin toimittamansa kirja mukanaan. Saaren julkaisujen luettelo on niin pitkä, että en edes yrittänyt laskea artikkeleiden ja kirjojen määrää. Omassa kirjahyllyssäni hänen tuotantonsa vie lähes metrin tilaa. Kirjat ovat melkein kaikki hänen toimittamiaan kokoomateoksia, joissa keskeisintä antia ovat hänen omat artikkelinsa. Hänen kokonaan itse kirjoittamiaan teoksia on vain muutama, ja siksikin on hänen uusin (ellei jotain ole jo ehtinyt kevään jälkeen ilmestyä) huono-osaisuutta käsittelevä teoksensa erityisen tervetullut.

Huono-osaiset on varmasti perusteellisin ja ajantasaisin, mittavaan tutkimukseen perustuva selvitys suomalaisesta hyvin- ja pahoinvoinnista. Leipäjonottajat, asuntoloiden ja yömajojen asukkaat, diakoniatyön asiakkaat, vankiloista vapautuneet ja mielenterveyskuntoutettavat ovat kirjan keskeistä henkilögalleriaa. Heidän asemaansa kuvataan sekä tilastollisin keinoin ja analyysein että heidän haastattelujensa kautta. Viimeksi mainitut ovat puhuttelevampia ja valaisevampia kuin pelkät tilastonumerot.

Saari esittää myös ratkaisuja huono-osaisuuden vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Asunnottomuus on Saaren mukaan huono-osaisuuden ytimessä, mutta siinä on 90-luvulla tehdyn ja toimeenpannun asunnottomuuden vähentämisohjelman kautta saatu myös myönteisiä tuloksia. Huono-osaisuutta voidaan siis vähentää määrätietoisella sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikalla. Sitä tuleeko näin jatkossa tapahtumaan voi sekä hallitusohjelman että asenneilmaston kehityksen valossa epäillä. Kuten Saari kirjoittaa: ”Kuvaavaa on suomalaisten muuttunut suhtautuminen huono-osaisuuteen. Uuden laman myötä leipäjonosta tai ruoka-avusta apua hakeneiden nälkä sivuutetaan olankohautuksella ja puhumalla halpojen elintarvikkeiden saatavuudesta ja uusavuttomuudesta,”

Saarella on aina ollut tieto hallussaan ja selvät näkemykset siitä, miten asioita tulisi muuttaa. On ilahduttavaa, että hän on viime aikoina puhtaan tutkijan roolin ohitse ryhtynyt näkemyksiään myös reippaammin esittämään.

Heinäkuu 2015

28.7.2015

Monikulttuurisuuden puolesta vihapuhetta vastaan

Harmitonta vihapuhetta ei ole. Siitä on vain lyhyt askel vihatekoihin eikä vihapuhetta siksikään tule suvaita. Nollatoleranssi vihapuheeseen ei tarkoita vain sitä, että oikeusvaltiossa oikeusviranomaiset ryhtyvät toimiin, kun vihapuhe rikkoo lakeja. Vielä tärkeämpää on, että kansalaisyhteiskunta, kaikki yhdessä ja jokainen erikseen, tekee myös selväksi sen mitä emme pidä hyväksyttävänä.

Mielenosoitus johon tänään kansalaistorilla osallistun, ei pyri rajoittamaan kenenkään sanan- ja mielipiteen vapautta, vaan sinne kokoontuvat ovat käyttämässä omaa sananvapauttaan sen kertomiseksi, että emme pidä rajoja sulkevaa ja ihmisiä karsinoivaa puhetta ja käytöstä hyväksyttävänä, vaan katsomme sen olevan vahingoksi koko Suomelle ja kaikille suomalaisille.

Monikulttuurisuus on kasvavan keskinäisen riippuvuuden maailmassa väistämätön ja välttämätön asia. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä on maapallon väkiluku enemmän kuin kolminkertaistunut. Rajat avautuvat ja niin pääomat, tavarat, palvelut kuin ihmisetkin liikkuvat niiden ylitse koko ajan aikaisempaa helpommin ja suuremmin määrin.

Tämä vaihdannan lisääntyminen ja työnjaon syventyminen on lisännyt vaurautta ja hyvinvointia kaikkialla maailmassa. Rajojen sulkeminen taloudellisen tai kulttuurin omavaraisuuden tavoittelemisen merkeissä vain köyhdyttää kaikkia sekä taloudellisesti että henkisesti.

Elämme monikulttuurisessa, moniuskonnollisessa ja monietnisessä maailmassa, josta kukaan ei voi enää eristäytyä. Tämän peruuttamattomuuden ymmärtäminen ja siihen sopeutuminen on vakauden, rauhan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden avainkysymys.

Tässä onnistumme vain, jos tämän monikulttuurisuuden yhdistävänä tekijänä on kaikkien sitoutuminen ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistukseen. Sen keskeisiä periaatteita ihmisten tasavertaisuudesta naisten ja miesten kesken tai miltään muiltakaan osin ei voi loukata millään kulttuurirelativismilla.

Siksi vaatimus jonka mukaan maassa on elettävä maan tavoin ei kestä, vaan oikea vaatimus on, että kaikkialla maailmassa on elettävä ihmisiksi.

Monikulttuurisuuden ymmärtäminen ja siihen sopeutuminen ei tietenkään ole aina helppoa eikä ongelmatonta. Epäonnistumisista on myös paljon esimerkkejä. Niistä täytyy ja voidaan oppia. Sata vuotta sitten Pohjois-Amerikkaan ja 60-luvulla Ruotsiin lähteneet suomalaiset maastamuuttajat saivat aikanaan kohdata monia ennakkoluuloja ja vaikeuksia. Maahanmuuttajien kotouttamisessa on meilläkin paljon puutteita ja parannettavaa.

Kyse on tässäkin tasa-arvosta ja sen mukaisesta kohtelusta. Jos se millä tahansa perusteella evätään ei ole ihme, jos näin kohdeltujen ihmisten joukossa, olivat he sitten maahanmuuttajia tai kantaväestöä, esiintyy myös enemmän kielteistä häiriökäyttäytymistä ja rikoksia kuin edellytykset elämän hallintaan saaneiden ihmisten keskuudessa.

Myös onnistumisista voidaan oppia ja niiden kautta nähdä, minkälainen suunnaton etu ja rikkaus monikulttuurisuus parhaimmillaan on. Suomi olisi monessa suhteessa paljon köyhempi ilman elävää kaksikielisyyttämme, argentiinalaista tangoa tai joukkuepelien tasoa nostaneita maahamme kulkeutuneita ihmisiä ja vaikutteita ja kaikkia niitä monikulttuurisuuden ilmentymiä, jotka meitä ja historiaamme ovat muokanneet.

Reaktiossa yhden Suomen Sisun kansanedustajan puheisiin ja toimiin ei ole kyse perussuomalaisten maineesta. He itse valitsevat millaiseksi sen haluavat. Kyse on siitä, onko Suomessa hallituksessa puolue, jonka edustajien käyttäytyminen ja puheet leimaavat Suomea erilaisuuteen kielteisesti suhtautuvaksi maaksi . Suomi ei saa olla maa, joka nousee muualla otsikoihin siksi, että täällä katsotaan läpi sormien yhdenkään kansanedustajan kaveeraamista avoimesti natsihenkisten ihmisten kanssa.

Haluan elää sellaisessa maassa, joka suvaitsee kaikkea sellaista erilaisuutta ja erilaisia elämäntapa- ja kulttuurivalintoja, jotka kunnioittavat myös toisten erilaisuutta eivätkä loukkaa tai rajoita kenenkään oikeuksia ja tuota haittoja muiden kannettavaksi. Haluan olla maastamme ja sateenkaarisuomalaisuudesta ylpeä.

28.7. 2015