Etusivu 2013 marraskuu 2013
13.11.2013

Itäisen kumppanuuden huippukokous lähestyy

Euroopan unioni valmistautuu kahden viikon päästä Vilnassa järjestettävään itäisen kumppanuuden huippukokoukseen. Itäinen kumppanuus käynnistettiin neljä vuotta sitten EU:n sekä Armenian, Azerbeidjanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valkovenäjän yhteistyönä, jonka tarkoituksena on vakauden, demokratian ja hyvinvoinnin edistäminen EU:n koko itäisellä lähialueella.

Itäisen kumppanuuden maista neljän kanssa on neuvoteltu vähän erisisältöisistä assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksista, joiden toivotaan olevan valmiina Vilnan kokouksen yhteydessä vahvistettaviksi. Georgian ja Moldovan assosiaatiosopimusten osalta näin onkin, minkä saatoin tänään todeta Suomessa vierailevalle Moldovan ulkoministeri Natalia Ghermanille, mutta Ukrainan osalta tämä on vielä avoinna.

Armenian kanssa oli myös valmiiksi neuvoteltu assosiaatio- ja vapaakauppasopimus, joka kuitenkin neuvotellussa muodossaan raukesi Armenian sovittua Venäjän kanssa liittymisestään Venäjän rakentamaan Euroaasialaiseen tulliliittoon. Jos tämä on Armenian vapaa valinta on EU tietenkin valmis sitä kunnioittamaan, mutta assosiaatiosopimus täytyy nyt neuvotella uuteen uskoon sillä vapaakauppaosio ei ole yhteen sovitettavissa tulliliiton kanssa.

EU:n itäinen kumppanuus ei pyri laajentamaan unionia tai luomaan uutta etupiiriä, eikä EU halua naapureikseen sellaisia maita, joilla olisi ristiriitoja toisten naapurien kanssa. Emme näe, että kumppanimaiden talouskehitystä ja demokratiaa tukevat sopimukset EU:n kanssa olisivat millään tavoin Venäjän tai kenenkään muun maan etujen vastaisia. Nyt näyttää siltä että uhkailun sävyttämiä hyvän naapuruuden ja myös WTO-sitoumusten kanssa ristiriitaisia painostustoimia itäisen kumppanuuden maihin kohdistanut Venäjä näkee näiden maiden EU-lähentymisen jonkinlaisena nollasummapelinä vaikutusvallasta. EU ei voi tällaisia painostustoimia hyväksyä, mutta sen ei pidä myöskään itse antautua sellaiseen ajatteluun johon ne perustuvat.

Mahdollisuuksia allekirjoittaa sopimus Ukrainan kanssa ei tule arvioida ulkoisten tekijöiden ja toimijoiden kannalta, vaan kuten muidenkin sopimuskumppaneiden kanssa siltä pohjalta, miten halukkaita ja kykeneviä ne ovat vilpittömästi ja uskottavaksi toimimaan sopimuksiin kirjattujen arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Vilnan kokous ei kuitenkaan ole mikään päätepiste, vaan Itäinen kumppanuus on jatkuva prosessi. Sopimusluonnos ei raukea vaikkei sitä vielä allekirjoitettaisi eikä EU:n valmius siihen sitoutua myöskään katoa.

13.11. 2013   

9.11.2013

Pentti Airio, Walter Horn. Ensimmäinen jääkäri ja kylmän sodan Pohjola-aktivisti, Docendo, 263 s., Saarijärvi 2013

1384031740_Airio.jpg

Saksalaissuuntauksen ja Pohjola-aktivismin taustavaikuttaja

Vuonna 1893 Saksan kansalaisena Helsingissä syntynyt Walter Horn kuului maailmansodan alkaessa Nylands nationin keskeisiin ylioppilasaktivisteihin ja jääkäriliikkeen perustajiin. Lääketieteen opintonsa jättäen hän jo vuoden 1915 alussa oli mukana Jääkäripataljoonan perustamista edeltäneellä Pfadfinder-kurssilla. Hän oli mukana pataljoonan ensimmäisissä taisteluissa itärintamalla, mutta keuhkotaudin saatuaan hänet siirrettiin rintamalta sairaalahoitoon, eikä hän myöskään päässyt palaamaan Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana ennenkuin huhtikuussa 1918. Hän jäi armeijan palvelukseen, mutta terveyssyistä ei sotien aikana saanut rintamakomentajan tehtäviä, eikä myöskään saavuttanut everstiä korkeampaa sotilasarvoa.

Talvisodan aikana Horn toimi Helsingin komendanttina. Sodan jälkeen hän sai huhtikuussa siirron sotilasasiamieheksi Berliiniin. Hän oli näin ollen lähitodistaja siinä prosessissa, joka vei Suomen Saksan vanaveteen Hitlerin ”kanssasotijana” Neuvostoliittoa vastaan. Tämä ei ollut saksalaissuuntautuneelle ja Venäjään perivihollisena suhtautuneelle Hornille lainkaan vastenmielistä. Hän siis oli toteuttamassa itselleen mieluista politiikkaa olematta kuitenkaan sellaisessa asemassa, että olisi sitä varsinaisesti muokannut saatikka johtanut. Horn oli myös keskeisesti mukana tammikuussa 1941 alkaneessa suomalaisen SS-pataljoonan organisoimisessa, jota hän lämpimästi tuki eräänlaisena jääkäriliikkeen jatkona.

Mannerheim määräsi vuoden 1942 alussa jääkärikenraali Paavo Talvelan armeijan edustajaksi Saksan päämajaan. Hänen ja Hornin sukset menivät pahasti ristiin ja Horn siirrettiin loppusyksyllä sotilasasiamieheksi Budapestiin. Ristiriitojen syyt tuskin olivat poliittisia, vaikka Talvelaa alkuun vierastettiin natsipiireissä hänen vapaamuurariutensa vuoksi. Saksan luottamusTalvelaan oli kuitenkin syyskuussa 1944 jo niin vahva, että Himmler tarjosi hänelle Saksan kaavaileman ”Suomen vastarintaliikkeen” johtopaikkaa, mistä Talvela kuitenkin Mannerheimille lojaalina kieltäytyi.

Vaikka Hornin päiväkirjoja kirjoitustyössään käyttänyt Pentti Airio ei sitä erikseen analysoi, saa sen käsityksen, että Horn pysyi loppuun asti Saksan rinnalla ilman että esim. Budapestissä keväällä 1944 alkaneet avoimet juutalaisvainot olisivat tätä horjuuttaneet. Hornin mielestä Rytin erottua ja Mannerheimin noustua elokuussa 1944 hänen seuraajakseen olisi uudeksi pääministeriksi tullut nimittää juuri Talvela sodan jatkamisen merkeissä.

Kun Horn sitten loppuvuodesta 1944 palasi Suomeen, oli hänellä edessä satojen muiden ylijäämäupseereiden tavoin pakkoero armeijasta. Siviilityöpaikat löytyivät kauppakorkeakoulun pikaisen uudelleenkoulutuksen jälkeen sähkötyonantajien liitosta, Suomen Palloliitosta ja Suomen Ampujain liitosta.

Elinikäistä aktivismiaan Horn ei sodan jälkeenkään jättänyt. Hän oli keskeisesti organisoimassa varainkeruuta ja muuta tukea asekätkennästä vangittujen upseereiden auttamiseksi sekä ihailemansa P-E Svinhufvudin patsashankkeessa. Merkittävimmäksi toimintakentäksi Hornille kuitenkin muodostui ”Pohjola-aktivismi”, jonka merkeissä hän mm. julkaisi vuonna 1948 Europeisk politik-nimisen pamfletin ja hän jatkoi aina 60-luvun jälkipuoliskolle saakka toimintaa Pohjolan puolustusliiton toteuttamiseksi joukossa, jossa eri aikoina ja eriasteisella aktiivisuudella olivat mukana mm. kenraalit Järventaus ja Martola ja muita evp upseereita, Tahko Pihkala, Kauko Kare, Paavo Viding, Matti Virkkunen ja Väinö Tanner. Tanner oli Hornin suosikki presidentiksi vuonna 1956, mutta muille sosialidemokraateille häneltä tuskin riitti lämpimiä ajatuksia.

Pohjola-aktivistien tavoitteena oli Pohjolan, tai ainakin Norjan, Ruotsin ja Suomen puolustusliitto, joka olisi edellyttänyt Norjan eroa Natosta, mutta suomalaisaktivisteille tärkein tavoite oli Suomen irroittaminen Yya-sopimuksesta Neuvostoliiton kanssa. Hankkeen merkeissä yhteyksiä pidettiin myös norjalaisiin ja ruotsalaisiin upseeripiirireihin sekä muihinkin maihin, kuten Saksaan ja Yhdysvaltoihin. USA:ssa aktivistit saivat tilaisuuden esittää ajatuksiaan aika nimekkäillekin amerikkalaisille, mutta viitteitä siitä että niille olisi annettu erityisempää painoa ei kuitenkaan ole.

Alkuvuosina yhteydenpito ulottui myös presidentti Kekkoseen, jolle aktivistit toimittivat muistioitaan, ehkä Kekkosen vuoden 1952 pohjoismaista puolueettomuusliittoa kaavailleen ”pyjamantaskupuheen” rohkaisemina. Tämä katkesi kuitenkin viimeistään helmikuussa 1962 Kekkosen ulkoministeri Karjalaiselle lähetettämään kirjeeseen, jossa ”jyrkästi sanoudutaan irti tästä maan kannalta vaarallisesta puuhailusta”. Tämän mukaisesti Max Jakobson pari vuotta myöhemmin luonnehti aktivisteja nimimerkkikirjoituksessaan Suomen Kuvalehdessä nimityksellä ”alte kameraden”, joka osuvuudessaan tuntui erityisesti heitä loukanneen.

Tälle toiminnalle Airio antaa kirjassaan eniten huomiota ja se myös on mielenkiintoisin ja eniten uuttakin tietoa sisältävä osa kirjasta. Muutoin evp prikaatinkenraalin ja sotahistorian dosentin Airion kirja ei erityisen analyyttistä tarkastelua sisällä ja siitä paistaa läpi Airion tunnepohjainen samastuminen Hornin edustamaan oikeistolaisen aktivismin aatemaailmaan.

Marraskuu 2013

8.11.2013

”Tutkimus kohtaa politiikan”-seminaari 8.11.2013, Engel-Sali, Helsinki

Hyvä seminaariyleisö, hyvät kollegat ja ystävät,

Ulkopolitiikka on erityisen mielenkiintoinen tutkimuksen ala, koska se on kohteena alituisessa muutoksessa. Ulkopolitiikan suhde poliittiseen järjestelmään ja sen toimijoihin kehittyy herkeämättä. Tämä ilmiö voidaan myös yleistää yhteiskuntatieteen haasteeksi ja mahdollisuudeksi.

Ulkoministeriön ja tutkijakunnan keskuudessa on esitetty huomioita ja näkemyksiä siitä, että Suomen ulkopolitiikan tutkimus elää taantumaa. Kärjistäen voi kysyä, ovatko ulkopolitiikan tutkijamme enemmän kiinnostuneita tarjolla olevasta päivystävän dosentin kommentaattoriroolista kuin todellisen tutkimustiedon tuottamisesta.

Tämä on jossakin määrin yllättävää ja huolestuttavaa. Jos pohdimme asiaa strategisesta näkökulmasta, vaikuttaa tämä pitkällä tähtäimellä tietopohjaisen ulkopolitiikan tekemiseen. Virkamiesvetoisen ja soveltavan arvioinnin lisäksi on ensisijaisen tärkeää että maailman tilasta ja kehityssuunnista sekä ulkopolitiikkamme harjoittamisesta esitetään tieteellisiä arvioita, tutkimalla kotimaamme linjauksia, avauksia ja aloitteita, sekä niiden seurauksia.

Yhtä lailla tärkeää on tutkia kansainvälisen politiikan ilmiöitä myös ulkopolitiikan kontekstissa. Ministeriössä otamme mielellään vastaan tutkimukseen perustuvia arvioita ja ehdotuksia Suomen ulkopolitiikan mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Kannustamme ”kertomaan totuus vallanpitäjille” – ”speaking truth to power”, kuten tunnettu sanonta kuuluu.

Vähäinen Suomen ulkopolitiikan tutkimus on yllättävää senkin vuoksi, että kansainvälisen politiikan ja muiden relevanttien tieteenalojen tutkimus yleisemmin, Suomessa ja laajemmalti, voi suhteellisen hyvin. Saamme tietoa kansainvälisten suhteiden ja globaalipolitiikan mahdollisista lainalaisuuksista ja trendeistä, toimijoiden luonteesta ja käytöksestä. Usein tuntuu kuitenkin puuttuvan monta palaa näiden yleisten tai yksittäisten ilmiöiden ja globaalihallinnan ja ulkopolitiikan väliltä; puhumattakaan sillan rakentamisesta kansainvälisten ilmiöiden tutkimuksen ja juuri Suomen ulkopolitiikan välille.

Tästä syystä meidän tulee pyrkiä luomaan yhteistyön muotoja, jotka tuovat akateemisen tutkimuksen sekä politiikan suunnittelun ja harjoittamisen lähemmäksi toisiaan. Ulkoministeriö on avainasemassa edistämässä ulkopolitiikan tutkimusta Suomessa – ja siksi olemmekin kutsuneet teidät koolle keskustelemaan aiheesta tänään.

Hyvä seminaariyleisö,

Valtioneuvosto on tämän syksyn aikana tehnyt periaatepäätöksen tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistukseksi, jonka myötä halutaan parantaa tutkimuksen asemaa yhteiskuntapolitiikan valmistelussa, päätöksenteossa ja toimeenpanossa.

Uudistuksen myötä tutkimuslaitoksia sulautetaan yhteen tai tuodaan osaksi Helsingin yliopistoa ja tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistyötä syvennetään. Valtioneuvoston käyttöön siirretään sitomatonta lisärahoitusta tilaajaperusteiseen tutkimukseen, jota voidaan suunnata valtioneuvoston ja ministeriöiden ajankohtaisten ja strategisten tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on siis aiempaa parempi tutkimus-, arviointi-, ennakointi- ja selvitystiedon hyödyntäminen valtioneuvoston ja ministeriöiden työssä.

Tämä uudistus on kohdannut myös paljon perusteltua arvostelua ja epäilyä. Voi aiheellisesti kysyä, onko tutkimustiedon vajavainen käyttö päätöksenteossa ja sen valmistelussa johtunut siitä, että sellaista ei ole ollut vai siitä, että olemassaolevaa tutkimustietoa ei ole haluttu käyttää, koska se on ollut päätöksentekijöiden kannalta kiusallista ja kriittistä. Näin voi epäillä monilla yhteiskuntapolitiikan sektorilla olleen asianlaita. 

Tästä myös osaltaan seuraa uudistukseen liittynyt pelko riippumattoman perustutkimuksen heikentymisestä. Onkin tärkeätä turvata ettei perustutkimus jää poliittisten tavoitteiden jalkoihin ja että sen itsenäisyys sekä riippumattomuus turvataan kaikissa tilanteissa. Päätöksen toimeenpanossa tulee myös huomioida henkilöstön asema ja katsoa, ettei uudistus johda sen – tai laajemmin tutkimuslaitosten – kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin.

Ulkoministeriön kannalta voi samalla kuitenkin nähdä valtioneuvoston periaatepäätöksen olevan meille myös mahdollisuus. Valtioneuvoston tason uudistukset antavat tilaisuuden korostaa kansainvälisen toimintaympäristön ja globaalin muutoksen merkitystä valtioneuvostotason tutkimushankkeissa. Voimme kehittää ministeriöiden yhteishankkeita, jotka puolestaan tukevat ministeriön tavoitteita ja toimintaa mukautua monimutkaistuvassa, keskinäisriippuvaisessa maailmassa. Myös toimintaympäristöä ja ulkopolitiikan vaihtoehtoja ennakoivat hankkeet ovat tässä yhteydessä tärkeitä, sillä niiden perusteella ministeriöissä säännöllisesti laadittavien tulevaisuuskatsausten tekeminen muuttuu entistä tietopohjaisemmaksi ja strategisemmaksi.

Periaatepäätös vaatii kuitenkin myös ulkoministeriöltä paljon työtä huolimatta siitä, että olemmekin varsinaisen sektoritutkimuslaitoksia koskevan rakenneuudistuksen ulkopuolella, koska Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan alainen laitos. Päätöksen mukaisesti tulee ministeriöiden tutkimustoiminnan läpinäkyvyyttä ja ohjattavuutta parantaa. Osana kokonaisuudistusta ministeriöt myös velvoitetaan tehostamaan tutkimus- ja selvityshankkeidensa sekä ennakointityön koordinaatiota ja suunnittelua.

Lokakuussa ulkoministeriön tutkimuksen koordinaatio- ja seurantaryhmä järjestäytyi pohtimaan tarvittavia ministeriön sisäisiä uudistuksia. Ryhmän tarkoituksena on verkoston muodossa vahvistaa ulkopolitiikan teon tietopohjaa ja luoda yhteistyötä osastojen välille, sekä kehittää yhteisiä toimintatapoja. Ryhmän tehtävään kuuluu myös koko ministeriön kattavan tutkimussuunnitelman laadinta, mikä suoraan vastaa periaatepäätöksessä esitettyä vaatimusta siitä, että ministeriöiden tutkimus- ja kehittämistoimintaa ohjataan ministeriökohtaisilla tutkimussuunnitelmilla.

Yhteiskunnan ja Suomen ulkopolitiikan kannalta on edullista pyrkiä parantamaan tutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja politiikan suunnittelun suhdetta. Kuten jo totesin, on ulkopolitiikan perustutkimus hyvin tärkeää. Samalla on yhtälailla tärkeää kannustaa soveltavan tutkimuksen harjoittamista, joka puolestaan konkreettisesti tukee politiikan suunnittelua. Molemmat tutkimussuunnat ovat korvaamaton osa tietopohjaisen politiikan muodostamisprosessia, joka puolestaan tukee politiikkamme ajankohtaisuutta ja analyyttisyyttä.

Tässä vaiheessa on tärkeää, että valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanon ohella emme jämähdä odottamaan sen tuloksia; meidän pitää jatkuvasti pohtia, miten voimme tutkimuksia hyödyntää, jotta voimme tehdä tietopohjaista, ja samalla legitiimiä politiikkaa. Pohdimme ulkoministeriössä alituisesti hyvin tarkkaan, minkälaisista hankkeista hyödymme ja missä kannattaa olla mukana, jotta saamme tarvittavan tiedon politiikan tekemiseen.

Valtioneuvostotasolla on taas kyse koko hallituksen politiikan legitimiteetistä: strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen sekä rahavarojen uudenlainen allokoiminen ei takaa sitä, että me automaattisesti saamme tutkimustietoa, joka auttaa meitä toteuttamaan paremmin politiikkaamme. Rahoituksien kohteita pitää tarkastella koko valtioneuvostoa ja kaikkia ministeriöitä hyödyttävien lasien läpi, ja tämän jälkeen päättää, minkälaiset hankkeet antavat meille tarvittavan tietopohjan politiikkamme muodostamiseen.

Pitkän aikavälin tähtäimellä periaatepäätöksen muutoksista voi olla Suomelle paljon hyötyä, sillä yhdistämällä tutkimuslaitoksia yhteistyö, ja samalla ajatustenvaihto ja innovatiivisuus sekä yhdessä kehittyminen, tehostuvat. Näin myös valtioneuvostolle tarjoutuu mahdollisuus rahoittaa laajempia hankkeita, joissa voi hyödyntää monen eri alan osaamista tehokkaammin.

Ulkoministeriöllä taas on suurempi mahdollisuus painottaa kansainvälisyyden aspektia myös muissakin kuin oman alan hankkeissamme, mikä hyödyttää kokonaisuutta. Periaatepäätöksen tarkoituksena onkin muuttaa rakennetta siihen suuntaan, että tutkimus tukee yhteiskunnan jatkuvuutta, ja että tutkimuksista saatu tieto ohjaa päätöksentekoa pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti.

Hyvä seminaariyleisö,

Tänään haluaisin kysyä teiltä: Miten meidän tulisi edetä, jotta yhteistyö ulkopolitiikan perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja politiikan teon välillä sujuisi mahdollisimman saumattomasti sekä valtioneuvosto- että ulkoministeriötasolla? Ja miksemme voi keskustelussa, sekä tämän esityksen jälkeen että paneelikeskustelussa, kysyä suoraan: Kiinnostaako Suomen ulkopolitiikka ja ulkopolitiikan analyysi suomalaisia tutkijoita tieteentekijöinä? Ja jos ei, niin miten asiantilaa voi korjata?

Entä tutkijoiden roolit tutkijoina ja vaikuttamiseen halaavina kommentaattoreina? Jälkimmäinen on demokratiassa legitiimiä, mutta roolien sekoittaminen tuo myös ongelmia.

On myös huomattava, ettei tutkimuksen arvoa ja merkitystä voi arvioida vain sillä perusteella, miten se välittömästi liittyy päätöksentekoon. Välillinen vaikutus voi usein olla paljon tärkeämpi. Sellainen korkeatasoinen tutkimus, joka lisää diplomaattiemme ja päätöksentekijöittemme yleistä ymmärrystä kansainvälisiin suhteisiin vaikuttavaista asioista on korvaamatonta, vaikka yhteys päätöksentekoon ei suoraan näkyisikään. Tällaiseen tutkimukseen perehtyneet paremmin asioita tuntevat ja ymmärtävät päättäjät tekevät lopulta myös parempia päätöksiä.

2.11.2013

Vakoilu, tiedustelu ja urkinta, osa 4

Blogini seuraajat osaavat viime uutisten jälkeen paremmin ymmärtää kolmea aikaisempaa samalla otsikolla tänä vuonna kirjoittamaani päivitystä. Julkistettu vakoilutapaus – josta tutkinnan jatkuessa en edelleenkään voi kertoa enempää – on osa sitä samaa kokonaisuutta, joka tänä vuonna on vahvistanut kuvaa kyberavaruudesta eräänlaisena villinä läntenä, jossa ei vielä ole mitään yhteisesti sovittuja, valvottuja ja sanktioituja toimintasääntöjä.

Vaikka tietysti toivomme ja myös toimimme sen eteen, että kansainvälisessä yhteistyössä kyettäisiin sopimaan sananvapautta ja yksityisyyden suojaa kyberavaruudessa koskevista pelisäännöistä, ei se parhaassakaan tapauksessa vielä tee loppua tässä ulottuvuudessa tapahtuvasta valtioiden harjoittamasta vakoilusta.

Kaikki valtiot vakoilevat toisiaan – vaikka käyttävät tästä mieluummin hienostelevampia nimityksiä – resurssiensa ja osaamisensa puitteissa. Kaikki valtiot ovat myös vakoilun kohteina, eikä Suomi ole tässä missään suhteessa poikkeusasemassa. Ystävällisiä suhteita ylläpitävien ja toisilleen turvallisuusuhkaa merkitsemättömien maiden olisi kuitenkin voitava toimia luottaen siihen, että ne eivät syyllisty rikollisiin toimiin toisiaan kohtaan.

Parempi suojautuminen on joka tapauksessa välttämätöntä, vaikka senkin suhteen olemme urheilun dopingkontrollia muistuttavassa jatkuvassa kilpajuoksussa suojaus- ja murtoteknologian kesken. Kyberturvallisuuskysymykset ovat siten olleet jo pitkään korkealle priorisoituja hallituksen työskentelyssä ja niitä koskevat lainsäädäntötarkistukset ovat myös vireillä.

2.11. 2013  

2.11.2013

Speech at the Baltic Sea Labor Forum Round Table, 1.11.2013, Helsinki

                                                                                                                                                      

I am delighted to attend the Baltic Sea Labour Forum Round Table, and I would like to thank the organizers for the possibility to address this Conference.  

I am pleased that the BSLF Roundtable takes place in Helsinki during the Finnish Presidency of the Council of the Baltic Sea States.  I very much appreciate the joint efforts by many stakeholders in the past years in promoting transnational social dialogue and labour market policies in the Baltic Sea Region.  The excellent work carried out under the Baltic Sea Labour Network project has led to the establishment of the Baltic Sea Labour Forum.  These issues have been on the agenda for some time, but now the regional dialogue in this field has reached a permanent status under the auspices of the Baltic Sea Labour Forum. 

Finland started its Chairmanship in the Council of the Baltic Sea States in July.  Our Presidency priorities are based on the achievements of the previous Presidencies and on the five long term priority areas of the CBSS.  In order to further enhance regional cooperation, we are working on the basis of three guiding principles: coherence, cooperation and continuity. 

Our goal is a pragmatic and result-oriented cooperation based on coherence. The aim is to enhance coherence among the different actors in the Baltic Sea Region and promote synergies between the regional councils, the Northern Dimension and the EU Strategy for the Baltic Sea Region.  We can also strengthen the cooperation and coordination between the sub-regional organizations, intergovernmental networks and strategic partners of the CBSS, including the Baltic Labour Forum.

Finland is also chairing the Barents Euro-Arctic Council for the next two years.  We took over the Presidency just earlier this week at the Barents Foreign Ministers’ Meeting in Troms.   The double Presidency gives us a good opportunity to improve the synergies between the regional actors in Northern Europe.  

The CBSS is the most important intergovernmental organization in the Baltic Sea Region.  Moreover, it is the only regional structure that gathers the heads of Governments together to discuss issues of regional importance. The CBSS Summit is organized every two years, alternating with the CBSS Foreign Ministers meeting. The last Foreign Ministers Meeting was held in Kaliningrad last June during the Russian Presidency.   Finland will host the CBSS Summit in the beginning of June next year in Turku.  Parallel to the Summit, the Annual Forum of the EU Strategy for Baltic Sea Region, the Baltic Development Forum, as well as the Baltic Sea NGO Forum will be also take place there.  We expect around 1000 participants to attend the various events during the Baltic Sea Days in Turku.   

The Finnish CBSS Presidency is carried out under the theme Clean, Safe and Smart Baltic Sea.  Based on the five long-term priorities of the CBSS we have selected three priority areas: maritime policy, civil security and people-to-people cooperation. 

Regarding the maritime issues special attention is paid to clean shipping, with focus on alternative fuels.   In this connection we are coordinating efforts to create ”Green Technology and Alternative Fuels Platform for Shipping”. Working closely with HELCOM and other partners the aim is to draw up a roadmap on how to promote development and use of clean and green technology and alternative fuels in the region.  

In civil security we attach particular emphasis on nuclear and radiation safety, cooperation of the border control authorities and management of maritime accidents. One example of the cooperation in this field is a project conducted by the Finnish Border Guard. The project identifies the emergency preparedness measures implemented by the Baltic Sea States with the aim to share best practices in developing operating models and cooperation practices in maritime rescue.  

People-to-people contacts and a well-functioning civil society are important elements in building a stable and secure society, and essential parts of the regional cooperation.   Also youth affairs continue to be an important aspect of cooperation in the Baltic Sea Region.  The CBSS attaches great importance to the youth cooperation.  In recent years youth cooperation in the CBSS format has taken many shapes and forms.   Although the CBSS Expert Group of Youth Affairs has been dissolved, Finland is committed to maintain the youth issues on the CBSS agenda and we are willing to find new ways to address these issues.  We support practical activities for youth and more active involvement of youth itself in the discussions.   

Ladies and Gentlemen,

This Round Table has an important role in promoting the issues related to youth and mobility of labour. The two focus areas, youth unemployment and mobility of labour, are of utmost importance and crucial for the economic and social development of the Baltic Sea Region.  Let me use this opportunity to have a broader look at the future of the Baltic Sea region and European Union from a social perspective.

It is clear that the internal market of the EU and the mobility of the labour enhance the opportunities for economic growth in the future. In order to have a welfare society that would be at the same time solid and flexible, economic growth is necessary, not least because of the challenge posed by demographic change. 

The Baltic Sea region has economic potential which we have not yet fully taken advantage of. When planning the ways to find new methods we have to take international competition and more globalized markets into account. These can bring entirely new challenges we have to face. We should address these challenges through close cooperation and agreementsbetween all the social partners.

In the future we need more Social Europe where the rights of the workers and the welfare of the citizens should be a priority of all EU-institutions. This is the way to build an equal, sustainable and prosperous Europe.  From the Nordic perspective, we cannot allow an unbalanced stress on unregulated economic competition in the single market to introduce harmful and socially unsustainable practices to the labour markets.

Companies which respect core labour standards should not be put in an unfavourable position in the market. On the contrary, socially responsible behaviour should be rewarded. Companies using questionable methods in seeking profits should not be allowed to compete unfairly with those employers who respect labour standards.  This is not sustainable either politically or socially.

We should encourage and support business to thrive ethically and under fair rules. This is in many ways one of the key of the Nordic countries´ success in the numerous international rankings where countries are judged on various social, economic and ecological criteria, including competitivess.

Since the end of the Second World War, during a relatively long period of time the Nordic labour market has brought quite good results – also when it comes to an equitable distribution of wealth and income. Unfortunately this trend has been reversed during the last twenty years with growing inequalities, higher poverty rates and increasing marginalization.

Full respect for labour rights in Europe is one way to counter this negative trend. The Financial crisis has clearly shown a need to have more regulation in the globalized market. Regulation is also needed to guarantee that the mechanisms in the labour market are functioning well. A labour market based on rules agreed between the social partners in Europe should be recognized as a strong impetus for enhancing growth and productivity. This is the case in the Baltic Sea region as well.

In Finland we have had a clear principle in our labour markets which should be the universal norm in other European countries as well: The same standards, working conditions and wages should be given to all employees in the same job in the same country regardless of their nationality or country of origin. This principle should be enforced at the state level and the instruments necessary to guarantee equal conditions and right for everyone should be adequately resourced.  

I have full confidence in the perspectives for cooperation in the Baltic Sea region. We have a lot in common, but we have not yet fully used our potential. We are in some respect different, but that should only make us more attractive to each other. We have much in common today and our future is in our hands.

I welcome the creation of the permanent Baltic Sea Labour Forum – an important tripartite platform and a network for cooperation between employers, trade union organizations, governmental and parliamentary institutions.  I remind you that supporting the regional social tripartite dialogue is also mentioned as one of the priorities in our CBSS Presidency Program, under the people-to-people cooperation. 

The international CBSS Secretariat was one of the partners who attended the Hamburg meeting in November 2011 where the Baltic Sea Labour Forum was established.  The CBSS has also further supported the work of the Forum, for example by funding its Working Group on Mobility of Labour’s project ”Cross-Border Information Management in the Baltic Sea Region” from the Project Support Facility, a new financial instrument of the CBSS, which was launched earlier this year.  

I wish all the possible success for CBSS in its work. I am confident that the large amount of strength, wisdom, experience and courage we have here from different backgrounds and countries shall also bring important results in the future.