Kokousmatkat ja nyt viimeksi Saksasta saatu superflunssa ovat syy siihen, että suhteeni presidentinvaaliin on jäänyt aika etäiseksi ja tuloksen kommentointi vähäiseksi. Suuri osa median vaalihypetyksestä on myös tuntunut turhalta keskittyessään ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, jotka ovat toissijaisia, tai asioihin, joihin presidentillä uuden, parlamentarismia edelleen vahvistavan perustuslain aikana on vähän tai ei lainkaan valtaa.Vaikka presidentti Suomessa on ensi sijassa arvojohtaja, on hän edelleen enemmän kuin pelkkä ”representatiivinen figuuri”. Hän voi monin tavoin vaikuttaa politiikan agendaan, vaikka päätökset viime kädessä ovat ankkuroituneet eduskuntaan ja sen luottamusta nauttivaan hallitukseen. Ei ole syytä epäillä etteikö hallituksen ja presidentin yhteistyö ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tule jatkumaan yhtä hyvänä ja luottamuksellisena kuin tähänkin saakka.7.2. 2012
Itämeren valtioiden neuvoston 20-vuotinen taival, Turun sanomat, 5.2.2012
Itämeren valtioiden neuvoston 20-vuotinen taival
Itämeren alueen yhteistyö on kehittynyt voimakkaasti kahdessa vuosikymmenessä. Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) juhlii 20-vuotista taivaltaan ja etsii itselleen aktiivisesti uutta roolia muuttuneessa tilanteessa.
Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) perustettiin maaliskuussa 1992 vakauttamaan yhteiskunnallista kehitystä Pohjois-Euroopassa, pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Jäseniksi liittyivät kaikki Itämeren maat, mukaan lukien Venäjä. Islanti liittyi jäseneksi muutamaa vuotta myöhemmin. Vasta itsenäistyneille maille ja uusille demokratioille CBSS oli ainutlaatuinen alueellisen yhteistyön foorumi.
Alkuvuosien CBSS laajeni nopeasti uusille yhteistyösektoreille. CBSS oli uranuurtaja, joka täytti puuttuvan yhteistyön muodostamaa tyhjiötä. Monet asiat, joiden luonteva paikka on nykyisin EU:n ja Venäjän välisessä vuoropuhelussa tai EU:n Itämeri-strategiassa kuuluivat aikanaan CBSS:n agendalle, kuten esimerkiksi yhteistyö talous- ja työllisyyskysymyksissä. Baltian maiden ja Puolan integroituminen läntisiin yhteistyörakenteisiin vähensi CBSS:n merkitystä. Muutos jätti CBSS:n vaille selkeää roolia.
Suomen ja Ruotsin, ja seuraavassa vaiheessa Puolan ja Baltian maiden liityttyä EU:n jäseniksi CBSS:n rooli ja tehtävät alkoi herättää yhä kriittisempää keskustelua. Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 2006 tapahtuneen pohjoisen ulottuvuuden politiikan uudistamisen jälkeen Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ehdotti jopa CBSS:n lakkauttamista ja sihteeristön muuttamista pohjoisen ulottuvuuden sihteeristöksi. Tähän ei kuitenkaan haluttu mennä ja ratkaisuksi tuli CBSS:n uudistaminen. Uudistuksessa määriteltiin järjestön pitkän aikavälin tavoitteet ja muutettiin toimintatapaa projektipainotteiseksi.
CBSS:n tehtäväkenttää karsittiin. Esimerkiksi pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet nähtiin luontevaksi kanavaksi edistää yhteistyötä ympäristökysymyksissä ja terveysuhkien torjumisessa. Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuuden suurhankkeet Pietarin jätevedenpuhdistamisessa ovat vähentäneet merkittävästi Itämereen kulkeutuvia päästöjä, mutta kuten Kingiseppin lannoitetehtaan tapaus osoittaa on meillä vielä paljon tehtävää. Sosiaali- ja terveyskumppanuuden hankkeet tuberkuloosin ja HIV/AIDSin torjumiseksi lähialueilla ovat luoneet pohjaa tiiviiden asiantuntijaverkostojen muodostamiselle.
CBSS:n Vilnan huippukokouksen loppuasiakirjassa 2010 luotiin visio Itämeren alueesta vuonna 2020. CBSS on ainoa yhteistyörakenne, jossa Itämeren alueen maiden pääministerit tapaavat kahden vuoden välein pidettävissä huippukokouksissa, vuorovuosin ulkoministerikokousten kanssa. CBSS:n vahvuutena on yhteistyö alueiden edustajien kanssa. Samoin parlamentaarikkojen yhteistyö on aktiivista.
Itämeren alueella onkin huomattavan laaja ja monikerroksinen alueellisen yhteistyön verkosto. Järjestöjen tulee etsiä synergioita ja keskittyä omille vahvuusalueilleen. Käytännön yhteistyön tasolla kansalaisturvallisuus on esimerkki aihepiiristä, joka luontuu hyvin CBSS:n toiminta-ajatukseen. Rajavalvontayhteistyö, järjestäytyneen rikollisuuden torjunta sekä ihmiskaupan vastainen työ noudattavat CBSS:n alkuperäistä tarkoitusta alueen kansalaisten turvallisuuden lisäämiseksi.
CBSS pystyy melko pienenä järjestönä vastaamaan joustavasti ajankohtaisiin haasteisiin yksittäisten ihmisten elämän laadun parantamiseksi. Aiemmin CBSS:n sosiaalinen puoli tuli esiin työmarkkinaosapuolien neuvonpidossa, nyttemmin eräät CBSS:n parhaista hankkeista liittyvät ihmiskaupan uhrien auttamiseen. EU:n ja Venäjän yhteistyö on välttämätöntä CBSS:n hanketoiminnan onnistumiseksi.
Suomi toimii seuraavan kerran CBSS:n puheenjohtajana heinäkuusta 2013 lähtien vuoden ajan. Suomi tulee puheenjohtajana tukemaan CBSS:n osallistumista EU:n Itämeri-strategian tehtäviin ja yhteistyöhön muiden alueellisten järjestöjen kanssa.
CBSS:n vahvuus on asiantuntijaryhmien toiminnassa ja alueellisessa viranomaisyhteistyössä, sekä järjestön kykynä verkottua muiden yhteistyörakenteiden kanssa. Alueellisen yhteistyön edistäminen Pohjois-Euroopassa on pitkään ollut Suomen poliittisena tavoitteena. Tätä tavoitetta Suomi edistää myös CBSS:n toiminnassa.
Pohjoismainen malli
Pohjolan sosialidemokraatit ja ay-johto kokoontuivat yhteistyöjärjestö SAMAK:in vuosikokoukseeen Tukholman lähellä. Suurimman huomion vei Ruotsin demareiden uuden puheenjohtajan Stefan Löfvenin esiintyminen. Häneen kohdistuu nyt suuria odotuksia Ruotsin demareiden syöksykierteen pysäyttäjänä, ja ainakin eilisen perusteella voi uskoa hänen myös tässä onnistuvan.
Keskustelujen pääaiheena oli ns. pohjoismainen malli, jonka vahvuuksista, heikkouksista ja päivittämisestä päätettiin käynnistää yhteinen tutkimusprojekti. Vaikka jotkut sosialidemokraatit puhuvat pohjoismaisesta mallista nimenomaan sosialidemokraattisena mallina, olen Norjan Jens Stoltenbergin kannalla siinä, että vaikka sosialidemokraateilla on aivan erityinen ja aikanaan ratkaiseva osuus kaikissa kansainvälisissä vertailuissa vahvuutensa osoittaneen pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kehittämisessä, on kyse sellaisesta yhteiskunnallisesta solidaarisuutta toteuttavasta toimintatavasta, joka yhdistää ihmisiä pohjoismaissa myös paljon laajemmalla pohjalla.
Jo yli seitsemän miljardin ihmisen asuttamassa keskinäisen riippuvuuden maailmassa meillä voi olla parhaimmassakin tapauksessa vain muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmiset toiminnot ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin. Vaikka Pohjolassakin olemme vielä tästä kaukana on ilmeistä, että pohjoismainen malli antaa kuitenkin muita paremmat mahdollisuudet tämän saavuttamiseen. Siksi pohjoismailta ja pohjoismaiselta sosialidemokratialta pitää edellyttää vahvaa ja aktiivista panosta kaikissa globalisaation parempaan hallintaan tähtäävissä aloitteissa ja prosesseissa. Näyttöjemme perusteella meiltä tätä myös odotetaan ja toivotaan muualla maailmassa.
1.2. 2012
Heikki Rausmaa, Tuglaksen tuli palaa. Tuglas-seuran ja suomalais-virolaisten suhteiden historiaa, SKS, 242 s., Hämeenlinna 2007
Tuglas-seura siltana neuvostoajasta Viron itsenäisyyteen
Virolaisen kirjailijan Friedebert Tuglasin nimeä kantava Tuglas-seura perustettiin maaliskuussa 1982 tarkoituksenaan edistää Viron kulttuurin ja yhteiskuntaolojen tuntemusta Suomessa ja suomalais-virolaista kulttuuriyhteistyötä. Voidakseen solmia ja ylläpitää yhteyksiä Viron neuvostotasavallassa eläviin virolaisiin seuran oli mukauduttava YYA-ajan realiteetteihin ja vakuutettava silloinen Suomi-Neuvostoliitto-Seura ja sen Eesti-jaosto siitä, ettei sen tarkoituksena ollut kilpailla näiden kanssa vaan toimia yhteistyössä tarkoituksen toteuttamiseksi. Näin siksi, että SNS:n kielteinen asennoituminen olisi käytännössä leimannut seuran ”neuvostovastaiseksi” ja sulkenut yhteydenpitomahdollisuudet Suomenlahden yli.
Tuglas-seuran onnistui kuitenkin luovia ajan vaikeiden karikoiden läpi ja toimia niin, että siitä vapaampien tuulien puhallettua ja perestroikan alettua muodostui tärkeä kanava virolaisten itsenäistymispyrkimyksille, mikä huipentui siihen, että seuran tilat toimivat ulkoministeri Lennart Meren epävirallisena edustustona kesällä 1991. Tämä oli myös se vaihe, jolloin siihen asti valtiovallalle uskollinen (ja opetusministeriön rahoituksesta riippuvainen) seura joutui hetkelliselle törmäyskurssille varovaisen pidättyvän virallisen Suomen kanssa. Sille ajatus, että Meri ja virolaiset pystyttäisivät pakolaishallituksen Suomen maaperällä oli erityinen kauhistus, josta supon edustajat kävivät seuraa varoittamassa. Törmäys kuitenkin vältettiin ja niin Viron kuin Suomenkin viranomaisilla on jälkeenpäin ollut syy olla kiitollinen paljolti talkoovoimin korvaamatonta työtä tehneelle, kahden itsenäisen maan yhteisymmärrystä ja yhteistyötä pohjustaneelle seuralle. Kirjasta ilmenee myös, miten paljon tukea virolaiset kuitenkin koko ajan saivat suomalaisilta myös valtionhallinnon ja ministeriöiden sisältä.
Samanaikaisesti seura joutui myös ristiriitaan lopulta Suomi-Viro -yhdistysten liitoksi järjestäytyneiden tahojen kanssa, jotka suhtautuivat seuraan epäluuloisesti ja syyttivät sitä vasemmistolaisuudesta ja/tai Neuvostoliiton asialla olemisesta. Sittemmin eriseuraisuus on lientynyt, mutta molemmat puolet ovat halunneet säilyttää järjestöllisen itsenäisyytensä. Välillä seuran toimintamahdollisuuksiin ovat heijastuneet myös jotkut henkilöristiriidat, jotka Rausmaa kuitenkin jättää alaviitteiden varaan.
Tuglas-seuran kirjaston- ja arkistonhoitajan Heikki Rausmaan kirja on kiintoisampi kuin tavanomainen järjestöhistoriikki ja on myös historiantukimukselle hyödyllinen. Kirja ilmestyi jo viisi vuotta sitten, mutta käteeni se tarttui vasta nyt. Aikaisempi tutustuminen siihen olisi antanut myös lisää syvyyttä Kulle Raigin vastailmestyneiden muistelmien lukemiseen.
Tammikuu 2012
Kölnin groteski kabaree-Puntila
Kävimme teatterivierailulla Kölnissä katsomassa sikäläisessä Schauspielhausissa Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmän ensi-iltaa. Tai ainakin tällä nimellä näytelmää esitettiin ja sen tekijäksi ilmoitettiin Bertolt Brecht, niinkuin Saksassa on tapana, vaikka näytelmän ovat kirjoittaneet Brecht ja Hella Wuolijoki yhdessä. Tällä kertaa Wuolijoki saattaisi kuitenkin olla tyytyväinen, ettei hänen nimeään mainittu, sillä alkuperäinen tarina oli sitä tuntemattomalta katsojalta piilotettu sekavaan kabareekohellukseen.
En ole varma haluaisiko Brechtkään assosioitua nähtyyn esitykseen. Paikallisen Kölner Stadt-Anzeiger -lehden arvostelija kehottikin katsojia unohtamaan kaiken mitä Brechtistä tietävät katsoessaan tätä ohjaaja Herbert Fritschin ”hysterisoimaa” kansannäytelmää. Se että en tällaisille hysterioille lämpene ei johdu siitä, että varjelisin jotain vanhaa ja vakiintunutta tapaa esittää näytelmiä. Monet uusioversiot ovat olleet kiinnostavaa katsottavaa, esimerkiksi taannoin Berliner Ensemblessa näkemämme Claus Peymanin ohjaama Shakespearen Richard II.
Tässä tapauksessa oli kuitenkin vaikea nähdä, että alkuperäistyö olisi ollut muuta kuin erilaisten groteskien ja räiskyvien kabareenumeroiden viitteellisenä pohjana, ilman yritystäkään ammentaa tulkittaviksi ajatuksia sen enempää näytelmän ”brechtiläisistä” kuin ”wuolijokilaisista” elementeistä. Sääliksi kävi Puntilaa esittänyttä ilmeisen hyvää näyttelijää Charly Hübneriä, joka oli laitettu rooliin, jossa Vesku Loiri olisi ollut lyömätön kaatumisen Suomen Mestarikaudellaan.
28.1. 2012
