Houlan kammottavan verilöylyn jälkeen näyttää entistä vaikeammalta estää Syyrian luisuminen sisällissotaan. Kofi Annanin suunnitelma ja sen mukaisesti maahan toimitetun kolmensadan YK:n sotilastarkkailijan operaatio on vain osittain onnistunut rauhoittamaan tilannetta. Kun tarkkailijat ovat paikalla ei väkivaltaa yleensä esiinny, mutta kun he siirtyvät muualle se näyttää sekä hallituksen voimien mutta osin myös hajanaisten oppositioryhmien toimesta taas alkavan. Yksi johtopäätös on, että tarkkailijoiden missiolla olisi paremmat mahdollisuudet rauhoittaa tilannetta, jos heidän lukumääränsä olisi oleellisesti suurempi niin, että voisivat kattaa maan suurimmat keskukset 24/7

Väkivallan lopettaminen on tärkein ja kiireisin tehtävä, seuraavaksi tulee humanitäärisen avun perille toimittaminen, joka näyttää sekin edelleen ontuvan. Mutta nämä eivät riitä, ellei pian päästä myös demokraattiseen muutokseen johtavaan todelliseen poliittiseen dialogiin hallituksen ja oppositiovoimien kesken. Se taas näyttää vaikealta sumeilematonta väkivaltaa käyttävän hallituksen ilmiselvän haluttomuuden ja opposition jatkuvan ja kenties lisääntyneen hajanaisuuden vuoksi.

Reaktiot Houlan verilöylyyn ovat osoittaneet myös EU:n hajanaisuuden ja kyvyttömyyden koordinoida omia toimiaan, kun osa jäsenvaltioista ryhtyi heti karkoittamaan syyrialaisia diplomaatteja pyrkimättäkään ensin tarkistamaan, voitaisiinko EU:ssa sopia yhtenäisestä toimintalinjasta. Suomea tämä ei välittömästi koske, koska Helsingissä ei ole Syyrian edustustoa ja koska olemme myös turvallisuussyistä keskeyttäneet suomalaisdiplomaattien toiminnan Damaskoksessa. Olemme kuitenkin katsoneet, että jos olemme olleet valmiita sijoittamaan suomalaistarkkailijoita YK:n hyvin vaarallisiin tehtäviin maassa ja jos Annanin suunnitelmaa yritetään edelleen viedä täytäntöön – eikä EU:ssa kukaan ole tätä vielä kyseenalaistanut – on johdonmukaista, että jotkut EU-diplomaatit voivat jatkaa raportoimista myös paikan päällä ja ylläpitää kontakteja myös paikalliseen oppositioon.

Syyrian tilanne poikkeaa monin tavoin esim. Libyasta Kaddafin loppuaikana. Syyriassa maan etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin jakava ja erilaisten rajantakaisten voimien ruokkima sisällissota saattaisi olla niin verinen, tuhoisa ja hallitsematon kehityskulku, että sitä tulee edelleen kaikin tavoin yrittää välttää. Se tarkoittaa nyt YK:n ja Annanin tukemista, niin kauan kuin suunnitelman avulla on vielä jokin mahdollisuus onnistua. Paljon riippuu nyt myös Venäjästä, jonka tähänastinen tuki Assadin hallinnolle näyttää muodostuvan sellaiseksi rasitteeksi, josta se itsekin haluaa päästä eroon. 

30.5. 2012

Suomalaisessa asekulttuurissa om jotain pahasti vialla. Aseharrastuksen aktiivit tekisivät harrastukselle kunniaa, jos he itse sen ensimmäisena myöntäisivät. Kerta toisensa jälkeen on jouduttu toteamaan, että aseluvan sarjatultakin ampuvaan aseeseen saa liian helposti. Ja tällä kertaa havaittiin, että säädökset aseiden turvallisesta säilytyksestä ovat ilmeisen tulkinnanvaraiset.

On totta, että ase ei yksin ketään tapa, mutta tappaja saa aseen kanssa paljon enemmän tuhoa aikaan kuin ilman asetta.”Sanat voisivat olla omiani, mutta ovat tällä kertaa Helsingin Sanomien sunnuntain pääkirjoituksesta. Itse olen esittänyt juuri tällaisia näkemyksiä ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten, paljon ennen viime vuosien murhenäytelmiä.

On toki paljon muita ja sekä vaikuttavampia että laaja-alaisempia asioita, joihin tulee tarttua tällaisten murhenäytelmien estämiseksi. Ne eivät kuitenkaan perustele sitä, ettei samalla tartuttaisi periaatteessa hyvin nopeasti hoidettavaan aselakien tiukennukseen. Poliisiylijohdon käsittämättömän torjuva linja tähän tuskin enää edustaa poliisikunnan laajempia tuntoja.

28.5. 2012

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton kävi toista vuorokautta kestäneellä vierailulla. Olisimme toki näyttäneet hänelle enemmänkin Suomea kuin mitä aikatauluun mahtui, mutta tärkeintä olivat presidentin, pääministerin ja ulkoministerin hänen kanssaan käymät keskustelut. Keskusteluissa ei ollut tarvetta erityisemmin puhua kahdenvälisistä asioista, koska niissä ei ongelmia ole, mutta keskinäisen riippuvuuden maailmassa niin Yhdysvallat suurvaltana kuin Suomi pienenä maana ovat aivan samojen haasteiden edessä. Näkemyksemme niistä eivät välttämättä aina ole identtisiä, mutta käyvät yhä useammin yksiin, kun puhumme monista kansainvälisisistä kriisipesäkkeistä ja konflikteista, joita laajalla monenkeskisellä yhteistyöllä YK:n johdolla yritetään ratkaista.  Tämä koskee myös Syyriaa, missä tuemme YK:n erityisedustajan Kofi Annanin pyrkimyksiä sellaisen väkivaltaisuuden lopettavan ja Syyrian demokraattisen muutoksen tielle saattavan ratkaisun aikaansaamiseksi, jota kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet olisvat valmiita tukemaan. Toivomme on, että tällaisesta löytyisi sopu jo ensi viikonvaihteessa Genevessä.

Erityisen luontevaksi ja tärkeäksi yhteistyön kohteeksi Yhdysvaltain ja Suomen välillä on noussut naisten aseman ja oikeuksien vahvistaminen. Pohjoismaan tasa-arvokysymyksissä pitkään profiloituneelle Suomelle tämä on luontevaa ja se on nimenomaan Clintonin ulkoministerikaudella ja presidentti Obaman tuella noussut tärkeäksi prioriteetiksi myös Yhdysvalloissa. Osallistumme siten mielellämme Yhdysvaltain uuteen Equal Futures Partnershipiin ja pidämme Yhdysvaltain Obaman kaudella tekemiä injauksia LGTB-oikeuksien nostamisesta keskeiseksi ihmisoikeuskysymykseksi tervetulleina.

Käytimme ulkoministereinä maittemme puheenvuorot Rio+20 konferenssissa. Molemmat pidämme nyt kokouksen jatkotyötä ja erityisesti vahvojen ja selkeiden kestävän kehityksen tavoitteiden valmistamista ratkaisevana sille, saavutammeko todella ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen tilan maapallollamme.

27.5. 2012

Suomen osallistuminen Naton huippukokouksen yhteydessä pidettyihin Afganistan- ja kumppanikokoukseen ovat herättäneet osin aivan käsittämättömiä kommentteja. Suomi on monta kertaa aikaisemminkin osallistunut täsmälleen samassa Tasavallan presidentti, ulkoministeri ja puolustusministeri kokoonpanossa Naton huippukokouksiin, eikä Chicagossa mukanolo tai mikään mikä siellä käsiteltiin ole muuttamassa Suomen suhdetta sotilaalliseen liittoutumiseen, niin suuresti kuin sitä yhdet toivovat ja toiset pelkäävät.

Chicagossa tärkeätä oli, että kaikki Afganistanin vakauttamiseen ja sen demokratian ja ihmisoikeustilanteen vahvistamiseen eri tavoin osallistuvat maat osoittivat yhdessä Afganistanin johdon kanssa sitoutumisensa Afganistanin tukemiseen myös vuoden 2014 jälkeen. Varsinainen sotilasoperaatio maassa päättyy tuolloin, kun maan oma armeija ja poliisi ottavat täysimääräisen vastuun maan turvallisuudesta. Suomen osalta Afganistania koskevat linjaukset on esitetty eduskunnalle ja siellä vahvistettu Afganistan-selonteossa. Samalla kun Suomen sotilaspanos päättyy, siirtyy painopiste siviilikriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön, jossa Suomen panos tulee kasvamaan 50 % eli 30 miljoonaan euroon. Suomi tulee myös jatkamaan tukeaan n. 6 miljoonan euron vuositasolla Afganistanin turvallisuussektorille ennen muuta EUPOL-mission kautta, jossa olemme tähänkin saakka olleet huomattava osallistuja. Kaikessa tässä työssä tulee naisten oikeuksien ja aseman vahvistaminen olemaan keskiössä.

Chicagossa pidettiin myös Naton ja 13 kumppanimaan yhteiskokous. Tätä formaattia ei ole tarkoitus pysyväistää, mutta kertaluonteisena se oli Naton arvostuksen osoitus niille maille, joiden kanssa yhteistyö on ollut merkityksellistä. Suomi ja Ruotsi, jotka ovat olleet aloitteellisia kumppanuuden kehittämisessä, saivat erityistä huomiota, mutta osallistuneiden kumppaneiden kirjo on laaja käsittäen myös sellaiset maat kuin Australia, Jordania ja Sveitsi, joita vannoutuneinkaan Nato-hengen haistelija ei voi epäillä pyrkimyksistä hakeutua Naton jäsenyyteen. Kumppanuushankkeet ovat sellaisia, joihin Suomi harkintansa mukaan voi osallistua, jos näemme niiden olevan perusteltuja ratkottaessa konflikteja kansainvälistä oikeusjärjestystä kunnioittaen ja vahvistaen tai hyödyksi Suomen aseman vahvistamiselle ja omalle puolustukselle.

Chicagossa ei käsitelty Islannin ilmavalvontaa, vaikka se kotimaan mediassa nousiksin hallitsevaksi asiaksi. Pohjoismaista yhteistyötä Islannin ilmavalvonnan merkeissä ehdotettiin jo Stoltenbergin raportissa kolme vuotta sitten. Siihen ei vielä silloin otettu kantaa. Sen jälkeen pohjoismainen yhteistyö puolustuksen alalla on koko ajan edennyt mm. yhteisten harjoitusten, koulutuksen, hankintojen, kansainvälisen kriisinhallinnan ja valvontatehtävien merkeissä. Tällainen yhteistyö on hyvin käytännönläheistä eikä sillä tähdätä mihinkään uusiin kattavaiin sopimuksiin, jostain puolustusliitosta puhumattakaan. Kun Islanti on nyt kohdistanut Suomelle ja Ruotsille pyynnön osallistumisesta pohjoismaisena yhteistyökohteena ilmatilansa valvontaan on luonnollista, että Suomi ja Ruotsi ovat valmiit selvittämään mahdollisuudet yhdessä osallistua tällaiseen yhteistyöhön ilman että se seikka, että täysin armeijaton Islanti on myös Naton jäsen, voi muodostua ratkaisevaksi esteeksi, jos tämä muutoin nähdään selvitysten jälkeen perustelluksi ja hyödylliseksi hankkeeksi.

24.5. 2012