Helsingin Sanomat, jonka pääkirjoitusten sävy on jo pitkään tuonut mieleen paavillisen erehtymättömyyden, katsoo, että alla olevissa näkemyksissäni ”on enemmän ideologiaa kuin käytännön kohtuutta”. Epäloogisesti lehti silti itse asiassa yhtyy kritiikkiini sopimuksen vähäisestä lisäarvosta jo hyväksyttyyn ns. six pack -lainsäädäntöön verrattuna. Yhden lisäpiirteen sopimus kuitenkin tuo, kun se kiristää vuotuisen alijäämärajan yhdestä prosentista 0,5 prosenttiin BKT:stä, millä ylitulkittuna voisi todella olla vahingollisia seurauksia.Suomessa ei ollut ongelmia hyväksyä six pack -pakettia siksi, että se toisin kuin uusi sopimusluonnos on valmisteltu ja hyväksytty EU:n normaalissa päätöksentekoprosessissa ja sen toimeenpano nojautuu olemassaoleviin, kaikki jäsenvaltiot kattaviin rakenteisiin. Uuden sopimusluonnoksen epämääräinen ja läpinäkymätön valmistelutapa sekä pysyviä unionirakenteita edelleen sekoittavat uudet sopimusrakenteet eivät ainakaan lisää luottamusta EU:n demokratiaan ja sen kykyyn kohdella kaikkia jäsenvaltiota tasapuolisesti. Komission asemaa heikennetään edelleen, mikä myös HS:n aikaisemmissa linjauksissa on ollut iso synti.Sopimuksen käsittelyn kyseenalaisiin piirteisiin ja sisällöllisiin ongelmiin on kiinnitetty huomiota niin Euroopan parlamentissa kuin monien talousoppineiden puheenvuoroissa. On huolestuttavaa jos tälle keskustelulle ei haluta myöntää sijaa myös Suomessa.Olen samalla pitänyt ymmärrettävänä, että Suomen aseman kannalta on kaikesta huolimatta perusteltua liittyä sopimukseen, jos muut euromaat siihen joka tapauksessa liittyvät ja edellyttäen, että alkuperäisen sopimusluonnoksen pahimmat perustuslailliset kuprut saadaan poistetuksi. 21.1. 2012
Kreikan tukipaketti 2.0.
Uusi Kreikan tukipaketti on harsittu taas kasaan Brysselissä, tällä kertaa aikaisempaa vaimeamman hypetyksen säestämänä. Päätöksentekijätkään tuskin uskovat, että tällä lopullisesti ratkaistaisiin Kreikan ongelmat ja euron epävakaus, mutta vieläkään rohkeus ei riittänyt tekemään vähemmän huonoja ratkaisuja koko Kreikan velan uudelleenjärjestämisestä. IMF:n laskelmien valossa on edelleen epävarmaa, että Kreikan saneerausohjelman täydellinenkään toteutuminen nostaisi maan velkakestävyyden riittävälle tasolle. Ja vaikka Kreikka haluaisikin täyttää tinkimättä uuden ohjelman viimeistä piirtoa myöten – mikä on kysymysmerkki, sillä kahden johtavan puolueen sitoutuminen siihen myös vaalien jälkeen ei paljoa auta, jos niillä yhdessäkään ei enää ole enemmistöä – on sen kyky siihen näiden lukujen valossa kyseenalainen. Suomella on ollut muita enemmän realismia tilanteen arvioinnissa, minkä vuoksi olemme myös turvanneet suomalaisten edut ennen ratkaisua allekirjoitetulla Suomen ja Kreikan sopimuksella uusien lainojen vakuuksista. Pahimmassa tapauksessa ei sekään turvaa kaikkia saataviamme, mutta olemme nyt kuitenkin muita paremmassa asemassa. Tästä kiitos hallitusohjelmaa tiukasti toteuttaneelle valtiovarainministeri Urpilaiselle. Tärkeätä on nyt mahdollisimman pian saada väliaikainen ERVV mekanismi korvattua ja sulautettua uuteen pysyvään EVM vakausmekanismiin. Silläkin on heikkoutensa, mutta kuitenkin oleellisesti paremmat edellytykset menestyä kuin tähänastisilla improvisaatioratkaisuilla. Six pack-lainsäädäntö antaa voimaantullessaan tehostetut keinot talousvakauden valvontaan. Sen jälkeen voimmekin sitten jäädä katsomaan, tuoko kiistanalainen sopimus talousunionista – saksalaisten ajama finanssipakti – vielä lisäarvoa tai -vahinkoa. 21.1. 2012
Suomalaisten Taidesäätiöiden Yhdistys, STSY:n näyttelyn ”Muutosten pyörteissä” avaus, 19.1.2012, Amos Andersonin taidemuseo
Millaista oli visuaalinen kulttuuri ennen nykyistä, kaikkialle ulottuvaa digitaalista aikakautta? Tämä näyttely kertoo suuresta kasvun ja muutoksen ajanjaksosta läpi kolmen vuosikymmenen 1960-luvulta 1980-luvulle. Sotakokemukset olivat jo häipymässä taka-alalle, kylmä sota ei ollut vielä päättynyt. Vaurastuminen alkoi kuitenkin näkyä ja tuntua ja hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin askel askeleelta.
Nyt avautuvan näyttelyn kattaman ajanjakson suuret muutokset heijastuvat kirjaimellisesti kuvaavalla tavalla tuon ajan visuaaliseen kulttuuriin.
Kyseisen aikakauden visuaalisessa ajankuvassa elokuvan ja valokuvan tekniikan mullistus ja niiden kaupallisen merkityksen suuri muutos nousee päällimmäiseksi. Tähän liittyy television tulo lähes joka kodin ikkunaksi ulkoiseen elämään. Se muodosti uuden realiteetin, joka vaikutti nopeasti kaikkeen kulttuurilliseen ja poliittiseen toimintaan, myös kuvataiteisiin. Televisio antoi oivan astinlaudan sodanjälkeiselle sukupolvelle nousta uusiin asemiin.
Modernismin erilaiset suuntaukset saivat sijaa kirjallisuudessa ja kuvataiteiden piirissä. Kansainväliset vaikutteet muuttuivat harvojen harrastuksista suurten joukkojen kokemuksiksi. Varallisuus kasvoi ja kuluttaminen sai aivan uusia muotoja ja merkityksiä.
Vaurastuminen alkoi näkyä vähitellen myös kulttuurin alueella. 1980 –luvulle tultaessa apurahajärjestelmät ja kouluttautumisen mahdollisuudet niin kotimaassa kuin ulkomailla olivat kehittyneet melko kattaviksi, verrattuna 1960 –luvun alkuun.
Myös kunnat olivat vaurastuneet ja mahdollisesti kulttuuritahtokin vilkastunut. Tämän voi päätellä vaikkapa siitä miten kymmenkunta taidemuseota syntyi maan eri kaupunkeihin.
Sodanjälkeisten ikäluokkien entistä suurempi liikkuvuus ja kulutusmahdollisuuksien kasvu johtivat siihen, että tämän näyttelyn aikakaudella syntyi uusia tapoja suuren yleisön ja kuvataiteen kohtaamisessa, esimerkkeinä kesätapahtumat Jyväskylän Kesä ja Oriveden purnu.
Kuvataiteenkin alalla voimavaroja vaativan infrastruktuurin luominen edellytti pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä julkisen hallinnon ja poliittisen päätöksenteon piirissä. Rahaa oli aiempaa enemmän, mutta ei koskaan riittävästi. Kuulostaako tutulta?
Tämä kulttuuripolitiikan perustoiminta jää usein taka-alalle, kun erilaisissa muisteloissa kuvaillaan erityisesti 1970 –luvun taidepoliittisia henkilö- ja muita valintoja. Poliittisen kannan ottamista ja esittämistä ei vältelty, vaan usein sitä pidettiin suotavana traditionaalis-konservatiivisen muodollisuuden ja hegemonian vastapainona.
Kuvataiteessakin esiintyi aktiivisten toimijoiden joukossa uutena ilmiönä neuvostohenkisestä pönäkkyysrealismista vaikutteita saaneita tekijöitä. Noiden jo romuttuneiden tuulimyllyjen vastainen taistelu näyttää jääneen joillekin edelleen esityslistalle, vaikka kuvataiteen ja taidepolitiikan kokonaisuudessa ne edustivat melko rajallista ilmiötä.
Vahvistuneet suhteet Pohjoismaihin, länsieurooppalaiset joukkomittaiset vaikutteet ja lisääntyneet yhteydet pohjoisamerikkalaiseen kulttuurielämään olivat valtavirtaa. Afrikan, Aasian ja latinalaisen Amerikan maiden kulttuurivaikutteet myös lisääntyivät, tai monessa tapauksessa vasta alkoivat.
Kuvataiteen yhteiskunnallisen puhuttelevuuden kannalta voinee palauttaa mieliin kolmen julkisen monumentin paljastusjuhlallisuudet. Ne kuvaavat ajan henkeä ja koskettivat syvästi suuria kansanjoukkoja.
Alkukesällä 1960 tasavallan presidentti Urho Kekkonen paljasti Aimo Tukiaisen veistämän marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan. Julkista keskustelua käytiin patsaan paikasta ja siitä, missä määrin on kysymys ratsuväen kenraalin ja missä määrin puolustusvoimain ylipäällikön ja tasavallan presidentin muistomerkistä.
Syyskesällä 1967 paljastettiin Eila Hiltusen tekemä Sibelius monumentti, teosta varten toimeenpannun varainkeräyksen suojelijan, presidentti Kekkosen läsnä ollessa. Kysymyksessä oli siihen asti merkittävimmästä suomalaisesti julkisesta monumentista, joka oli naisen käden luoma. Mahtoiko sillä olla merkitystä voimakastunteiseen keskusteluun monumentin edustamasta abstraktista modernismista. Traditionalisteja oli hyvitettävä sillä, että läheiseen kallioon kiinnitettiin näköisreliefi Sibeliuksen kasvoista.
Toukokuussa 1978 paljastettiin Lahdessa Erkki Kannoston tekemä Punavankimuistomerkki. Paikalle saapui 30 000 ihmistä, joukossa monta samalla paikalla 60 vuotta aiemmin vankeina virunutta, mutta myös presidentti Kekkonen.
Mutta ennen muuta ne olivat tarpeellisia kuvataiteen viestejä meille nykyajan ihmisille ja jälkipolville. Tämän asian tiivisti osuvasti valtuuston puheenjohtaja Teuvo Aura ottaessaan vastaan Helsingin kaupungin puolesta Sibelius monumentin. Hän totesi: ”Meille ja jälkipolville tämä muistomerkki toivottavasti yhä uudelleen muistuttaa mieliin, ettei pieni kansa loppujen lopuksi voi puolustaa itsenäisen olemassaolonsa oikeuttaan muuta kuin hengen asein.
Tämä olisi tietenkin monen mielestä tilaisuus ottaa kantaa ajankohtaiseen kysymykseen Guggenheim-museon sijoittamisesta Helsinkiin. Koen kuitenkin haastavaksi tehdä sen taidenäyttelyn avajaisissa siksi, että julkisuudessa hanketta on sekä markkinoitu että kyseenalaistettu etupäässä muilla kuin taidepoliittisilla syillä: matkailulla, sijoituskohteena, tai kaupunkikuvakysymyksenä; rahareikänä tai -sampona, sen sijaan että kysyttäisiin onko tämä se tapa, jolla parhaiten ja kestävimmin edistetään taiteen tekemistä, tuntemusta ja saatavuutta sekä museotoimintaa Suomessa?
Entisenä kaupunginjohtajana olen jo yli 20 vuotta ollut tyytyväinen siihen, ettei minun enää tarvitse ottaa kantaa siihen tai tähän kaupunkilaisia kuohuttavaan ja kunnallisia päätöksentekijöitä työllistävään kysymykseen. Kaupunkilaisena jään kuitenkin odottamaan että päätöksenteossa otetaan ensi sijassa kriteeriksi se, millainen varainkäyttö suuren niukkuuden ja ankarien säästökuurien maailmassa parhaiten ja kestävimmin toteuttaa kulttuuripoliittisia tavoitteita ja antaa niin taiteen tekijöille kuin kuluttajille parhaat mahdollisuudet saada taidetta kaikkien nautittavaksi.
Kiitän Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistystä, kun se tuo edustamiensa yhteisöjen taidetta suuren yleisön nähtäville. Kiitos myös korkeatasoisten eri aikakausien taidetta esittelevien kirjojen tuottamisesta ja jakelusta kirjastoihin.
Näillä sanoilla avaan näyttelyn Muutosten pyörteissä, Konst i Förvandling.
Defending Women’s Human Rights in Conflict and Post-Conflict Situations – Experiences from UNSC Resolutions and CEDAW Practice –seminar, 17.1.2012
Excellencies, Distinguished Cedaw Committee Members, Afghan National 1325 Steering Committee members, Ladies and Gentlemen,
The past year has put women’s rights into the spotlight in many places. We have seen how women’s role and defending women’s rights have become highly visible in political transition and post-conflict situations also in countries where women’s participation in decision making processes has not traditionally been so strong.
One example comes from North Africa. Women have been in the forefront of the outburst of popular calls for reform in the Arab world. Side by side with men, women have demanded dignity, justice and economic opportunities for themselves and their communities. However, in doing so, women have faced violence and even death. After the wave of democratic transformation has moved from the streets to meeting rooms and voting booths, women seem to have more or less disappeared from the picture.
Experiences from the recent visit to North Africa
During my visit to North Africa at the end of November, I met with a number of women human rights defenders, representatives of organizations promoting the rights and status of women, and women political activists. The interlocutors, representing a wide range of political, social and religious backgrounds, all gave very similar reasons for the virtual absence of women from the political scene. Among the most important reasons given was the lack of capacity of organizations focusing on the status of women. All too often, they have consisted of a few activists educated in the West and with a limited popular base especially outside the urban middle class.
In an election, political parties seek to maximize their support and choose candidates that they think have the best chance of winning. Promoting the rights of women has not been a priority for most political groups. This together with conservative attitudes towards women’s role in public life has led to a situation where there are very few women in influential positions within the new political parties. In other words, the negative attitude towards women in public life makes them a risky investment and parties reluctant to give them a high profile.
The harassment and outright violence directed against female candidates also makes women reluctant to step forward. There is a real danger that democratic transitions will by-pass women, at least in the short term. Not only is this discriminatory and a violation of human rights but it is also wasteful. Half of the human potential in a society is put to the side. In the present world where intellectual agility and innovation are the keys to success, no country can afford this.
At the root of the problem lies education. Today, what girls and boys learn at school about gender roles tends often to be very stereotypical: men are the bread-winners, the active participants in public life. Women are the home-makers, passive, focused on the private sphere. Investing in the education of boys is generally considered being more valuable than educating girls. The media often strengthens these stereotypes.
Finland strongly supports women’s participation in all areas of society – but what can we do to support positive developments and women’s active participation in the society and decision making, for example in the Arab world and in other regions in political transition?
It is clear that the change in the Arab societies and everywhere else has to come from within. The advice that the women I met in Egypt, Tunisia and Libya gave to me was to be patient. Help building up the capacity of local actors. Engage in dialogue with everyone – including and especially those whose vision differs from what we consider to be “universal norms”. Do not be too militant. Adopt a broad approach –promote women’s political rights by addressing poverty. When aiming at ensuring women’ sexual and reproductive rights, discuss health services for all. Promote the economic empowerment of people in general.
And above all, listen. Women have a lot to contribute – not only to their own societies but also to the international women’s rights agenda.
Resolution 1325
As I have noted earlier, the political and social developments in a number of countries in North Africa and the Middle East, and reconciliation elsewhere, like in countries such as Afghanistan, call for the fullest possible participation of women in the society. Among all the pressing challenges at hand, we should bear in mind the United Nations Security Council Resolution 1325; Women, Peace and Security, and its crucial guidance.
It is vital that the implementation of the Women, Peace and Security agenda takes place in areas suffering and reviving from conflicts. Promoting women’s rights and the agenda of Women, Peace and Security are among Finland’s foreign policy priorities. Through our National Action Plan Finland has further deepened its efforts to fully implement the 1325. Finland developed the National Action Plan as a joint effort between several Ministries, the Office of the President, academia and civil society. Through this collaboration we created a comprehensive and coherent plan. The Ministry for Foreign Affairs is currently chairing a Follow-up Group which coordinates and monitors the implementation of the Action Plan. At the moment the Group is preparing a second Action Plan.
The Finnish National Action Plan, among other things, advocates that women should be actors and decision makers in all societal issues. Without women’s involvement there will be no sustainable peace. Funding and support for women’s roles in peace processes is an investment that pays itself back.
Since November 2010 Finland and Afghanistan have been cooperating in the field of Women, Peace and Security to build a solid, inclusive and transparent coordination among the relevant ministries and eventually to prepare an Afghan National Action Plan on Women, Peace and Security that will incorporate the existing policies and activities and address the gaps. The Afghan National 1325 Steering Committee is in a study tour to Finland this week. I hope the visit will be useful and will give the committee new ideas on how to ensure the implementation of UN Security Council Resolutions on Women, Peace and Security in Afghanistan.
As an initiative by Finland and Turkey, the Friends of Mediation group at the UN negotiated the first General Assembly resolution on mediation, which was adopted by consensus last summer. It highlights “the importance of the full and effective participation of women at all levels, at all stages and in all aspects of the peaceful settlement of disputes, conflict prevention and resolution, as well as the provision of adequate gender expertise for all mediators and their teams, noting that further efforts are necessary to address the lack of women as chief or lead mediators”.
The importance of women’s role in mediation has been recognized also in Finland’s Action Plan on Mediation. Finland promotes the participation of women in mediation, for example by organizing training, research and facilitation. Finland is also taking into account the participation of women in project funding and international activities related to peace processes.
Cedaw
The Convention on the Elimination of all Forms of Discrimination against Women
is a significant international agreement, not least because it has been ratified by 187 countries that are committed to the convention’s principles and obligations to protect respect and fulfill women´s human rights.
Finland has just finalized its 7th periodic report to the CEDAW Committee. The dialogue between Finland and the Committee has always been open and constructive.
Finland has done its best to follow the concluding observations including the recommendations given by the Committee. In the previous hearing in New York all parties stated and agreed that violence against women, especially domestic violence, is a serious issue in Finland and that the situation has not been improving. Therefore there is still a clear need for significant measures to be taken in order to improve the present situation.
In addition to this it is also important to implement the Committee’s general recommendations. Part of this work also needs to be strengthened in Finland and the will to do so exists. This seminar serves as a good example of such promotion and awareness raising work, including the general recommendation on the protection of women´s human rights in a conflict and post-conflict context. Therefore, I look forward to a fruitful and constructive discussion today.
Thank you.
Tarpeeton finanssisopimus vain sekoittaa EU:ta
EU:ssa on hirveä kiire ajaa kaikki normaalit avoimet ja parlamentaariset menettelytavat sivuuttaen lävitse päätös euromaiden sitoutumisesta sopimukseen, joka tällä hetkellä kulkee iskevällä nimellä ”Sopimus vakaudesta, koordinaatiosta ja hallinnosta”. Tosiasiassa koko sopimus on parhaimmassakin tapauksessa tarpeeton ja pahimmassa tapauksessa vahingollinen, ja Suomen olisi perusteltua vastustaa koko sopimusta ja ainakin itse jäädä sen ulkopuolelle.
Nykyisestä velkakriisistä selviytymiseen sopimuksella ei ole mitään vaikutusta. On kyseenalaista tuoko se yhtään lisää tehoa tulevienkaan kriisien ennaltaehkäisemiseen verrattuna siihen sixpack-lainsäädäntöön ja pysyvään Euroopan vakausmekanismiin, joista päätökset on jo tehty ja jotka tulevat ensi vuoden loppuun mennessä voimaan. Esitetyn sopimuksen uudet rakenteet ja menettelyt näyttäisivät edelleen vain sotkevan unionin päätöksentekoa, heikentävän komission asemaa ja luovan uusia jakoja jo nyt liian hajanaisen unionin sisällä, mistä Euroopan parlamentissa on kannettu vakavaa huolta.
Sopimus pyrkii kiristämään jo olemassaolevia alijäämäsääntöjä ottamalla käyttöön vuosittaisen, lainsäädäntöön kirjattavaksi vaadittavan 0,5 BKT-prosentin budjettialijäämäsäännön. Kirjaimellisesti otettuna tämä olisi täysin älytön pakkopaita, joka voisi pahimmillaan syventää talouden suhdannevaihteluita, heikentää kasvua ja kasvattaa työttömyyttä. Vakuuttelut siitä, että sen tarkoituksena ei olisi estää järkevän kasvua, vakautta ja työllisyyttä tukevan suhdannepolitiikan harjoittamista, kunhan talouksien suhdannekierron yli ulottuva tasapaino on kunnossa, eivät ole oikeistohallitusten ankaran niukkuuspolitiikan valossa välttämättä uskottavia.
Miksi sopimusta sitten näin voimakkaasti kuitenkin runnotaan läpi? Vastaus löytyy suurimmasta maksajamaasta Saksasta. Kuripolitiikan vaatiminen on sisäpoliittisesti välttämätön ehto sille, että Saksa voisi suhtautua hyväksyvästi siihen, että Euroopan keskuspankki tekee sen mikä sen tulisi joka tapauksessa Saksan ja kaikkien muidenkin maiden hallituksista riippumattomana toimijana tehdä eurokriisin leviämisen ja vahinkojen rajoittamiseksi.
Ensimmäisen sopimusluonnoksen pahimmat kuprut on siloiteltu jatkotyöstämisessä niin, että se voisi antaa Suomelle mahdollisuuden perustuslakiamme loukkaamatta liittyä sopimukseen. Tässä tilanteessa voi olla, ettei meiltä enää riitä oikeata eurooppalaista rohkeutta puhaltaa pilliin ja lopettaa tällainen peli tulevien vahinkojen estämiseksi. Siihenkin kannattaa kiinnittää huomiota, että sopimuksesta halutaan tehdä päätökset tilanteessa, jossa Suomen eduskunnan ohella monet muutkaan kansalliset parlamentit eivät edes ole koolla voidakseen ottaa kantaa asiaan.
15.1. 2012
