Presidentit, pääministerit ja ulkoministerit ovat palanneet kotimaihinsa YK:n yleiskokouksen avajaisviikolta New Yorkista ilman kovin innostavia tuliaisia. Kokouksen ympärillä oli toki paljon hyödyllistä ja enimmäkseen näkymätöntä diplomaattista toimintaa, mutta kokousjulkisuutta hallitsi kaksi asiaa yli muiden, Libya ja Lähi-itä. Libyan osalta tunnelma oli syystäkin tyytyväinen, yksi diktatuuri on kaatunut, mistä suurin ansio kuuluu libyalaisille itselleen. Libyan demokraattisen tulevaisuuden varmistaminen vaatii kuitenkin edelleen paljon työtä, johon myös Suomen on osaamisellaan annettava panoksensa.

Palestiinalaiset jättivät hakemuksensa maailmanjärjestön täysivaltaiseksi jäseneksi pääsihteerille. Se on mitä ymmärrettävin teko ja vastaus koko ajan kasvavaan turhautuneisuuteen palestiinalaisten keskuudessa. Eri asia on, onko se kuitenkaan paras tapa ajaa heidän asiaansa. Palestiinalaisten asemaa vahvistanut yleiskokouspäätöslauselma, johon EU-maat yhtä tai kahta lukuunottamatta olisivat voineet yhtyä, olisi saattanut olla tässä vaiheessa parempi vaihtoehto. Jäsenhakemus ei nyt kovin nopeasti etene minnekään, niin kauan kun tiedetään sen kaatuvan turvallisuusneuvostossa käytössä olevaan vetoon.

YK:n päätöslauselmat eivät kuitenkaan muuta tilannetta paikan päällä miksikään, vaan palestiinalaisvaltio voi saada todellisen suvereenisuuden vasta miehityksen päättävän ja neuvotteluteitse syntyvän rauhansopimuksen kautta. Pahin este neuvotteluille on nyt Israelin jatkuva siirtokuntien laajentaminen Jerusalemissa ja länsirannalla. Siirtokuntalaajentamisen pysäyttämistä ei voi käsitellä ikään kuin se olisi jokin vastavuoroisuutta edellyttävä myönnytys Israelilta, sillä niiden rakentaminen on koko ajan ollut ja on edelleen laitonta ja tämän lopettaminen on sine qua non rauhanpyrkimysten onnistumiselle. EU:lle tämä on ollut koko ajan selvää, mutta eurooppalainen näkemys ei valitettavasti ole selkeästi kvartetin (=YK, EU, USA, Venäjä) antamassa lyhyessä, neuvotteluihin patistavassa ja näissä oloissa niille epäuskottavia määräaikoja antamassa lausunnossa.

Laittomia ovat tietysti koko ajan kaikki rakettien ampumiset, israelilaissotilaan vangittuna pitäminen ja muut väkivaltateot palestiinalaisten puolelta.. Nämä eivät kuitenkaan ole väkivallan estämiseen sitoutuneen palestiinalaishallinnon toimia eikä niitä siten voi verrata Israelin hallituksen avoimesti toteuttamaan siirtokuntapolitiikkaan. 

Aikaa ei olisi hukattavissa, sillä kahden valtion malli ei ikuisesti ole pöydällä eikä maton jatkuva vetäminen presidentti Abbasin ja pääministeri Fayadin alta millään tavoin edistä Israelin pidemmän aikavälin turvallisuustarpeita.

26.9. 2011

YK:n yleiskokous on juuri alkamassa, ensimmäisenä puhujana Brasilian presidentti Dilma Rousseff, myös ensimmäisenä naisavaajana maailmanjärjestön historiassa.

 Avajaisistuntoa on osaltani edeltänyt jo kaksi erilaisten tapaamisten ja kokousten täyttämää päivää. Asiat ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta oman turvaneuvostoehdokkuutemme ohella melkein kaikissa tilaisuuksissa on keskeisin asia ollut Lähi-itä ja palestiinalaisten pyrkimys oman valtiollisen asemansa vahvistamiseen.

Se että palestiinalaiset ovat, rauhanneuvottelujen ollessa lamautuneessa pisteessä, tuoneet asiansa YK:hon on kaikin puolin ymmärrettävää ja oikeutettua –YK on tietenkin foorumi jonne kaikki konfliktit tulisi tuoda ratkaistavaksi. Toivottavin lopputulos on se, että palestiinalaisten asema tulevana täysivaltaisena YK:n jäsenenä vahvistuu ja että he pääsevät kansainvälisen yhteisön tukemana takaisin neuvottelupöytään, joka on ainoa tapa jolla kahden valtion malli voidaan toteuttaa. Huonompiakin tuloksia on myös tarjolla ja lähipäivinä tehdään vielä ankarasti työtä, ei vähiten EU:n ja sen ulkopolitiikan korkean edustajan Cathy Ashtonin toimesta, niiden välttämiseksi.

Yleiskokouksen puheenjohtaja on ottanut rauhanvälityksen tämänvuotisen istunnon teemaksi, mikä on hieno tunnustus ja tuki Turkin ja Suomen työlle rauhanvälityksen kehittämiseksi ja vahvistamiseksi. Eilinen ”friends of mediation” -ryhmän ulkoministereiden kokous oli erittäin onnistunut. Ilahduttavaa on, miten monet alueelliset järjestöt kuten Afrikan Unioni ja ASEAn, ovat mukana kehittämässä ja tukemassa välitystoimintaa, myös yhteistyössä kokouksessa edustettuina olleiden kansalaisjärjestöjen kanssa.

Naisten aseman vahvistaminen ja heidän osuutensa lisääminen on avain monien maailman ongelmien ratkaisemiseen. Tämä koskee myös rauhanvälitystä. Kokouksessamme todettiin useissa puheenvuoroissa miten tulisi käyttää myös ”viisaiden miesten” paneeleja ja vastaavia konfliktien ratkomisessa. Annoin yhteenvedossani tälle tukeni toteamalla, että heitä todella tarvitaan sillä viisaat miehet ovat mestareita ratkomaan sellaisia ongelmia ja konflikteja joita viisat naiset eivät olisi koskaan aiheuttaneet.

21.9. 2011