Etusivu 2011
9.10.2011

Hannu Mäkelä, Muistan. Lapsuus, Tammi, 336 s., Ruotsi 2011

1318055220_Makela.JPGNäin sen muistan

Luin Hannu Mäkelän lapsuudestaan kirjoittaman kirjan enkä oikein saanut siihen kunnon otetta tai tuntua. Huomasin hänen vuonna 1999 julkaisseen kirjan nimeltä Äiti ja viisi vuotta myöhemmin kirjan nimeltä Isä. Ne luettuani olin vielä suuremman hämmennyksen vallassa ja mietin, mitä tekijä olisi itse aikanaan kustannusjohtajana toimiessaan ajatellut, jos kirjailija olisi tuonut hänelle tällaisen käsikirjoituksen . Siinä kerrataan pitkälti samoja asioita kuin kahdessa aiemmin julkaistussa teoksessa, vieläpä useita yksityiskohtia ja tapahtumia kaksi, ellei kolme tai neljäkin kertaa yhdessä tai useammassa kirjassa toistaen. Ehkäpä Lapsuuden kustantajan ei tarvinnut ottaa tähän kantaa, kun aiemmat kirjat oli julkaistu toisen kustantajan toimesta.
 
Hannu Mäkelä on syntynyt vuonna 1943 vanhempiensa kolmantena lapsena, vaiheessa jossa vanhempien avioliitto jo oli käytännössä ohitse ja jolloin isä heti Hannun syntymän jälkeen myös lopullisesti jätti perheensä. Vanhemmat olivat molemmat kansakoulunopettajia, mutta isällä oli korkeampia ambitioita harrastekirjoittajana, maalarina, ex-libristen tekijnä ja säveltäjänä. Missään niissä hän ei yltänyt ainakaan pojan mielestä mainittavalle tasolle. Mutta eipä isäkään arvostanut poikaansa, jolle hän jo varhain latasi: ”Sinusta, Hannu, ei ikinä tule kirjailijaa”. Eikä hän tätä mielipidettä 102 vuotta kestäneen elämänsä aikana koskaan muuttanut, eikä sitkeästä isä-vihastaan jo kolmessa kirjassaan kertonut Hannu Mäkelä koskaan unohtanut. Kuten ei sitäkään kaikessa kolmessa kirjassa mainittua asiaa, että ainoa joululahja jonka Hannu koskaan isältään sai, olivat pojan käyttöön lahjoitetut isän vanhat alushousut (jotka äiti kuitenkin piilotti).

Äitiinsä  Hannu Mäkelällä oli läheisempi suhde – vaikka ei suinkaan ongelmaton – mikä näkyy siinä miten pohjimmiltaan ymmärtävästi ja myötätuntoisesti hän käsittelee sairauden näännyttämän äitinsä viimeisiä viikkoja. Kirjailija voi aina ottaa kirjailijan vapauksia sekä aiheenvalinnassaan että kerronnassaan. Jää silti kysymään onko se tapa, jolla Mäkelä kirjoittaa vanhemmistaan näiden kuoleman jälkeen korrekti ja tarpeellinen? Vertailukohteena tulee mieleen Jan Myrdalin vielä Alva ja Gunnar Myrdalin eläessä kirjoittamat vanhempiaan armottomasti käsitelleet lapsuusmuistelmat, joilla kuitenkin on huomattavasti paremmat edellytykset jäädä Ruotsin kirjallisuuden klassikko-osastoon kuin Mäkelän kertomuksilla Suomen.

Kysymyksen virittää sekin, että isä ja poika joutuivat isän vielä eläessä outoon julkiseen polemiikkiin pojan haastettelusta Kotiliedessä, jossa tämä kertoi kuinka isä ”tuli sodasta käytännössä jo vaimonsa jättäneenä lähinnä hakemaan tavaransa. Seurauksena synnyin minä”. Kuvaus ei vastannut isän käsitystä asiasta ja hän kirjoitti oikaisun, johon poika puolestaan vastasi omallaan. Lehti kuitenkin viisaasti jätti molemmat julkaisematta. Mutta kirjoillaan poika on kuitenkin varannut itselleen viimeisen sanan, johon vastinetta ei enää voi jättää.

Toki toista sataa, runoista lastenkirjojen ja romaanien kautta mm. Eino Leino ja Casanova -elämäkertoihin yltävää teosta julkaissut kirjoittamisen taidon hallitsee. Monista kysymyksistä ja vähän vastaväitteistäkin huolimatta on myös tunnustettava, että Lapsuus kertoo avoimesti ja osin oivaltavasti kipeistä asioista, jos kohta kirjailijalle kuuluvalla subjektiivisuudella. Sama koskee myös Mäkelän myöhempiä vaiheita nyt vain ohimenevästi käsitteleviä osioita hänen urastaan kustannustoimittajana ja kanssakäymisestään muiden kirjailijoiden kanssa. Mutta ehkä näidenkin muistelmien aika vielä tulee.

 Syyskuu 2011

PS. Edelläoleva on kirjoitettu ennen Hannu Mäkelän kanssa tästä kirjasta Kirjan takana-ohjelmaan tekemääni haastattelua. Haastattelun jälkeen annoin kirjasta kolme ja puoli tähteä viidestä ja olisin tehnyt siitä selvästi myönteisemmän arvion. Tämä vain osoittaa, että kirjailijan ajatuksiin ja perusteihin paneutuminen auttaa usein lukemaan hänen kirjaansa ymmärtävämmin ja arvostavammin, jos sellaiseen tarjoutuu tilaisuus.

4.10.2011

Avauspuhe Soulin ydinturvahuippukokouksen valmistelukokouksessa Helsingissä 4.10.2011

Mr. Chairman,

Let me start by welcoming the participants of this Helsinki Sherpa meeting to prepare for the 2012 Seoul Nuclear Security Summit. I am pleased to see that Finland can also in this way contribute to the success of our common effort to strengthen nuclear security globally.

The  security of  nuclear materials and facilities is an important undertaking in its own right. The Nuclear Security Summit process is a proof of this. Loose or poorly guarded nuclear or radioactive materials pose a threat to all of us. Specific action nationally, on a regional as well as on the global level is therefore urgently called for. At the same time, the issue of nuclear security has ramifications beyond the solely protective measures as important as they are. Nuclear security is, as stated in the Washington communiqué, a shared goal a par with the goals of nuclear disarmament, nuclear non-proliferation and the peaceful uses of nuclear energy. We see the further work on nuclear security also as a vehicle to give further impetus to all these goals.

Let me use this occasion to address some of the more general issues of arms control and disarmament before I take up the theme of this Sherpa meeting, nuclear security. Promoting international peace and security as well as disarmament is a key component of the Finnish foreign policy. The last two years have demonstrated that after a lengthy hiatus progress can be achieved in the nuclear arms control and has, indeed, be achieved. We have seen a series of positive developments in the form of concrete results, including the successful outcome of the NPT Review Conference and the ratification of the treaty between the Russian Federation and the United States on Strategic Offensive Arms.  Positive developments are also illustrated by the adoption of  Security Council Resolution 1887 on nuclear security and the Washington Nuclear Security Summit. Progress has also been achieved in relation to some conventional weapons control issues. The preparatory talks on the Arms Trade Treaty have started well, to mention just one example in the field of conventional arms control.

These developments have created a momentum for nuclear disarmament and non-proliferation efforts that must be brought to bear on the negotiations in various fora.

At the same time, there is no place for complacency. The world continues to be faced with major  challenges that threaten international security. The credibility of the NPT regime must be strengthened. Some serious doubts remain on compliance with safeguards obligations. The risks of proliferation of weapons of mass destruction and their means of delivery must continue to be forcefully addressed. Poor or non-existing regulation of trade in conventional arms can fuel conflicts and hamper development. These trends threaten regional security and constitute a common concern for in the international community at large. Action against these causes of concern must be undertaken on many fronts.

Finland attaches a high priority to an early entry into force of the CTBT. Every development towards the entry into force of this major arms control measure would be welcome. In the meantime, all states should respect a moratorium on nuclear explosions and abstain from any action that would contrary to the obligations and provisions of the CTBT.   The start of negotiations on a Fissile Material Cutoff treaty is long overdue.

The impasse of multilateral disarmaments machinery is illustrative of the state multilateral disarmament negotiations. The efforts at the High-Level meeting in New York and since have not marked any progress. The issues at hand are too important to be lost in procedural wrangles or in unwillingness of even engaging in addressing the issues at hand. National security and other concerns are to addressed in the negotiations, not in the stage where issues are identified for further work in the spirit of multilateral cooperation.

Finland is committed to do our utmost to advance the agenda of multilateral disarmament and arms control efforts as we will be chairing the work of the UN GA First committee that has just started its work.

                                            x                    x                    x

The Washington Nuclear Security Summit raised the international profile of nuclear security as an issue requiring attention at and guidance from the highest political level. It also helped to focus common efforts on the need and ways to secure vulnerable nuclear materials worldwide.

Nuclear security has been on the international agenda in a more structured manner for over a decade. The Washington Summit solidified the separate elements of the current many faceted nuclear material security arrangements. Its results can be seen as a first effort at a nuclear material security regime. The NSS process has also been instrumental in bringing out arrangements that have helped to minimize the number of locations where vulnerable nuclear materials are kept. These measures that are fully in line with the Washington commitments should be continued, where feasible.

The Seoul Summit provides the participants with an opportunity to strengthen the existing commitments. Firstly, this can be done by constantly reviewing the implementation of the Washington commitments. There also exists a possibility to include new or strengthened commitments that would enhance the existing measures. One area where progress can be made, is improving coordination and consolidation of the existing nuclear security architecture. We note with appreciation that efforts to consolidate and bring more coherence to the international nuclear security regime are already under way.  Finland also finds it important that radiological security is adequately addressed in the further work. Further progress is possible in promoting transport security and combating illicit trafficking. There is ample room to develop national capacities to prevent, detect and respond to illicit nuclear trafficking with better coordination, enhancing technical capabilities as well as with nuclear forensics cooperation. Information security can be enhanced and security culture promoted as work proceeds. While the main responsibility for all these issues rests on the national level, international cooperation will help to bring added-value to national efforts.

The recent nuclear accident in Japan was a terrible reminder for all of us of the need to improve nuclear safety. The same applies to nuclear security. A nuclear installation can be considered safe only if it also secure. The work plan of the Washington Summit contains a number of cooperative measures for developing nuclear security. The IAEA has a central role to play in the implementation of the work plan on the international level. The IAEA has played an important early role in developing nuclear security and continues to do as the relevant international organization but also as an active participant in the NSS process.

International or regional safety review procedures could also be usefully applied in nuclear security. It would be important to promote the harmonized and reinforced application of IAEA Nuclear Security Series documents globally. Such a review could cover the overall state of nuclear security, identify and share good practices and means to improve the existing systems. Such a work is already under way in the EU. Similar regional reviews could be organized in the IAEA auspices. Existing networks of regulators could be incorporated into the review where such networks exist.

Highly enriched uranium and separated plutonium continue to merit our special attention during the further work. First steps have already been taken to address the secure management of these highly vulnerable materials. Material has been removed where no longer needed. Guidelines are being developed on minimization and better management of these materials. More proliferation-resistant materials are also being developed. These efforts should be promoted as work proceeds. This can be done without detrimental effects on national nuclear development programs.  At the same time they would have beneficial effects on nuclear security programs.

In conclusion, let me wish you productive two days in Helsinki as you prepare for the 2012 Seoul Nuclear Security Summit.

1.10.2011

Suomi ja rauhanvälitys

Suomi on jo pitkään ollut hyödyllisiä rauhanvälityspalveluksia tuottava maa. Tässä ovat olleet mukana niin Suomen valtio, yksittäiset YK:n tai muiden toimijoiden tehtävissä palvelleet suomalaiset diplomaatit kuin monet kansalaisjärjestötkin.

Viime vuonna käynnistimme yhteistyön Turkin kanssa tavoitteena rauhanvälityksen vahvistaminen myös YK:n toiminnassa. Kokosimme välityksen ystävät-ryhmään reilun tusinan maita sekä YK:n sihteeristön ja alueellisten järjestöjen edustuksen ja saimme kesäkuussa YK:n yleiskokouksen yksimielisen hyväksynnän Turkin ja Suomen esittämälle päätöslauselmalle.

Päätöslauselman hyväksyminen on osoitus rauhanvälityksen kasvavasta merkityksestä. Ystäväryhmän onnistunut tapaaminen New Yorkissa, jossa lähes kaikkien ryhmän maiden ulkoministereiden ohella oli mukana myös alueellisten järjestöjen korkeinta johtoa ja kansalaisjärjestöjen edustus, kannustaa jatkamaan aloitteellisuuteemme kohdistuvien odotusten täyttämiseksi ja toimimaan meille osoitetun johtoroolin edellyttämällä tavalla.

Suurvalta-aseman tavoittelemisesta ei silti tässäkään yhteydessä kannata puhua. Näin jo siksi, että suurvallalla odotetaan olevan käytössään suurvallan resurssit, kun valitettava tosiasia on, että julkisten menojen karsimispaineet kohdistuvat myös rauhanvälitystoiminnan ja siviilikriisinhallinnan resursointiin. Tehtävämme on paremminkin auttaa mobilisoimaan resursseja samaan tarkoitukseen kaikilta tahoilta ja myös ei-valtiollisilta toimijoilta. Tämäkin tulee tarkasteltavaksi hallitusohjelman mukaista rauhanvälityksen toimintaohjelmaa valmisteltaessa. Samassa yhteydessä tutkitaan myös mahdollisen vakausrahaston perustamista, jonka kautta niukkoja voimavaroja voidaan tehokkaammin ja nopeammin osoittaa käyttöön eri tarpeita vastaavasti.

Tiivis pohjoismainen yhteistyö on luonnollinen viiteryhmä myös rauhanvälityksessä. Emme tässäkään kilpaile keskenämme vaan täydennämme ja tuemme toisiamme voidaksemme parhaiten olla hyödyksi. New Yorkissa pohjoismaiset ministerit antoivat tukensa esityksellemme pohjoismaisen rauhanvälitysyhteistyön verkoston perustamisesta. Siinä olisivat mukana niin valtionhallinnon, kansalaisjärjestöjen kuin tutkimuslaitostenkin edustajat. Perehdytys ja tutkimus olisivat yhteistyön ensimmäiset kohteet ja siitä voidaan edetä myös yhteistyöhön konkreettisissa rauhanvälityksen projekteissa.

1.10. 2011

30.9.2011

Turun kansainvälisten kirjamessujen avajaispuhe 30.9. 2011

Kansainvälisyys tämänkertaisilla Turun kirjamessuilla korostuu kahdella tavalla. Esillä ovat erityisesti pohjoismaiden ja Japanin kirjallisuus.

Pohjoismainen kirjallisuus on tunnettua ja arvostettua kaikissa pohjoismaissa. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on vakiinnuttanut asemansa ja pohjoismaisen yhteistyön puitteissa on pohjoismaista kirjallisuutta tuettu ja edistetty monin muinkin tavoin. Suomalaisittain voimme olla tyytyväisiä siihen, että vaikka valtakielemme ei kuulukaan samaan ryhmään kuin muiden pohjoismaiden kielet, on suomalainen kirjallisuus hyvin kyennyt ylittämään ei ainoastaan käännöskynnyksen vaan myös ymmärrettävyyskynnyksen. Ja miksei olisi, onhan hyvä kirjallisuus aina yleisinhimillistä ja rajat ylittävää siitä riippumatta, millä kielellä se on kirjoitettu ja mihin kansalliseen kulttuuuripiirin se kuuluu, eivätkä nämä piirit Pohjolassa ole muutoinkaan toisille vieraita, päinvastoin.

Japanilainen kirjallisuus onkin jo paljon tuntemattomampaa ja etäisempää meille suomalaisille, kuten varmaan myös suomalainen Japanissa. Japanilaista kirjallisuutta on suomennettu suoraan japanin kielestä vähän, käännökset ovat yleensä englannista. Paitsi että kieli itsessään on vaikeaa, pidetään japanin kääntämistä muille kielille monesti lähes mahdottomana. Kuten muissakin taidemuodoissa, japanissa on arvostettu pitkälle vietyä vähäeleisyyttä, taidokkuutta, tekstiin piilotettuja salattuja merkityksiä ja viittauksia muihin taidemuotoihin. Kirjoitetussa japanin kielessä merkitykset syntyvät paitsi kirjoitusmerkkien muodostamista äänteistä, myös assosiaatioista – jopa assosiaatioiden synnyttämistä riimeistä.

Klassista japanilaista kirjallisuutta opetetaan edelleen kouluissa ja runoilu klassiseen japanilaiseen haiku- tai tankamittaan on yleinen harrastus. Jotkut klassisen kirjallisuuden hahmoista ovat hyvin tunnettuja, kuten Natsume Sosekin luoma lapsellinen opettaja Botchan-romaanissa.  Monet meiji-kauden kirjailijoista kirjoittivat humoristisia, koomisia romaaneja, joita julkaistiin myös jatkokertomuksina lehdissä. Meiji-kauteen kuuluivat optimismi ja toiveikkuus, taloudellinen kehitys ja hidas avautuminen länteen. Vuosisadan alun tunnetuimpia kirjailijoita oli Junichiro Tanizaki, jonka teoksista tunnetuin on Makiokan sisarukset. Hänen teoksessaan Naomi on pääosassa japanilainen uuden ajan nainen, joka ihailee kaikkea länsimaalaista, on itsenäinen ja käyttää naisellista valtaa omaksi edukseen.

Katastrofaalisen sotakokemuksen jälkeen monia 1900-luvun japanilaisia romaanikirjailijoita leimaa hyvin synkkä, jopa lohduton maailmankuva, esimerkkeinä Yukio Mishima, jonka romaaneista tunnetuimpia ovat Confessions of a Mask ja The Sound of Waves. Hänen teoksiaan on myös suomennettu. Nobel-voittaja Kenzaburo Oen maailma on myös varsin musta, kuten esimerkiksi romaanissa The Silent Cry.

Japanilaista yhteiskuntaa ja käyttäytymistä leimaa tunnetusti pidättyväisyys ja hillittyneisyys, mutta sen nykykirjallisuudessa voivat väkivalta ja erilaiset poikkeavuudet olla yllättävänkin yleisiä aiheita. Tämä näkyy erityisesti japanilaisissa rikosromaaneissa, joita on käännetty englanniksi varsin vähän. Haruki Murakami, Yuko Ogawa ja Banana Yoshimoto, joita nykykirjailijoista on käännetty runsaasti, puolestaan kuvaavat usein irrallisuuden, riippumattomuuden ja historiattomuuden kokemuksia, jotka ovat ominaisia uudelle sukupolvelle.

Vaikka kotikirjastossani on joitain japanilaiskirjailijoidenkin käännösteoksia tunnustan, että oma Japanin kirjallisuuden tuntemukseni ei ilman Suomen Japanin lähetystön apua olisi tällaiseen suppeaankaan kommentointiin riittänyt. Onkin siksi erinomainen asia, jos Turun kirjamessut nostaa kiinnostusta Japanin kirjallisuuteen ja sen tuntemusta Suomessa ja jos sama tapahtuisi myös Japanissa suomalaisen kirjallisuuden suhteen niin, että kirjallisuudenvaihtoa ei enää tulevaisuudessa monopolisoisi kahden ämmän, Muumin ja Mangan vaihtokauppa.

Olen tyytyväinen siitä, että myös ulkoministeriö on voinut olla mukana edistämässä kirjamessujen kautta tapahtuvaa kirjallisuuden kansainvälistämistä, josta Suomalaisen kirjallisuuden seura ja Suomen Kustannuysyhdistys opetus- ja kulttuuriministeriön tuella kantavat päävastuun. Tunnetuimmat kirjamessut ovat ensi sijassa alan toimijoiden, kustantajien, agenttien ja kirjailijoiden foorumeita ja tärkeitä markkinapaikkoja. Muistutettakoon, että Suomi on saanut kunnian toimia alan tärkeimmän suurtapahtuman  Frankfurtin kirjamessujen teemamaana vuonna 2014. Tämä on merkittävä mahdollisuus Suomen kirjallisuuden viennin ja kirjallisuusyhteistyön saattamiseksi uudelle tasolle. Pelkästään Saksassa arvellaan vuonna 2014 julkaistavan pari sataa suomalaista nimikettä.

Lukijamessut ovat toinen messukategoria, jota myös Turun kansainväliset kirjamessut edustavat. Juuri päättyneet Göteborgin kirjamessut ovat pohjoismaiden suurin kulttuuritapahtuma, joilla vieraili viime viikolla yli 100 000 kirjallisuuden harrastajaa.  Pariisin kirjamessuilla oli keväällä 2011 teemana pohjoismainen kirjallisuus – välittömänä tuloksena tästä statuksesta saatiin kymmeniä uusia käännöksiä Ranskan kirjamarkkinoille. Suomen kannalta muita tärkeitä lukijoiden kansainvälisiä kohtauspaikkoja ovat mm. Moskovan Non-fiction – ja Leipzigin kirjamessut.

Kansainvälisten kirjamessujen merkitys on pitänyt pintansa sosiaalisen median ja sähköisen kanssakäymisen aikakaudella – samoin kuin perinteinen kirjakin. Konkreettiset kohtauspaikat ja henkilökohtaiset tapaamiset ovat keskeisen tärkeitä koko kirjakentälle: kirjailijalle, kustantajalle, kääntäjälle ja lukijalle.

Onko kirja kuolemassa? Tällaista väitettä kuulee nykyaikana yhä useammin, mutta suuren suosion saanet ja jatkuvasti kävijämääriään kasvattaneet kirjamessut niin täällä Turussa kuin Helsingissä samoin kuin lukemattomien pienempien kirjallisuustapahtumien suosio kertovat kuitenkin aivan päinvastaista. Siitä voimme olla iloisia.

Sitä paitsi kaikki se mitä on mainittu uhkana perinteiselle kirjalle, ei kuitenkaan ole mikään uhka kirjallisuudelle. Tämä koskee erityisesti sähköistä e-kirjaa, joka Suomessa on toistaiseksi vähäinen kuriositeetti, mutta Yhdysvalloissa jo merkittävä ja kasvava osa kirjojen myyntiä. Ei ole syytä vieroksua sitä, että kirjallisuuden seuraamiseen ja siitä nauttimiseen on käytössä uusia muotoja – muistaen myös äänikirjat e-kirjan rinnalla – sillä se voi vain helpottaa kirjallisuuden kulutusta ja tuoda ehkä kokonaan uusia ihmisiä kirjallisuuden käyttäjien piiriin. Sitä, että tämä tekisi kirjasta perinteisenä painotuotteeana tulevaisuudessa vain museoista ja keräilijöiden kokoelmista löytyvän kuriositeetin en kirjojen ystävänä usko.

Haluan kuitenkin lopuksi esittää sen tärkeän toivomuksen, että jatkuvasti laajentuvat ja erilaisten oheistapahtumien ja jippojenkin sävyttämät kirjamessut eivät antaisi kaiken ymmärrettävän ja ehkä välttämättömänkin markkinahumun haudata alleen itse pääasiaa: kirjaa ja kirjallisuutta.

Muistakaamme, että maailmankirjallisuuden monet arvokkaimmista ja kestävimmistä helmistä ovat syntyneet sellaisten kirjailijoiden kynästä, joiden on mahdotonta kuvitella näyttäytyvän minkäänlaisten kirjamessujen ja markkinointitapahtumien salamavalojen

28.9.2011

Puhe Fondation pour la Recherche Stratégique -seminaarissa 27.9.2011

Déjeuner-débat organisé par FRS le mardi 27 septembre 2011

Vision nordique de la sécurité européenne et globale – L’approche finlandaise
Entretien de M. Erkki Tuomioja, Ministre des Affaires Etrangères de Finlande

1. Les changements mondiaux appellent une pensée et une action intégrées

On peut considérer que les changements mondiaux que nous vivons marquent un changement d’époque.Nous ne savons pas encore dans quelle époque nous entrons, mais le fait est que nous en sommes les créateurs.Ce qu’il nous faut, c’est une pensée nouvelle et un mode d’action nouveau.

Par exemple, le triplement de la population mondiale depuis la fin de la Seconde guerre mondiale a déjà créé un monde ne connaissant pas de précédent dans l’histoire du monde et du genre humain.

Il est de plus en plus clair que les problèmes majeurs sont par nature globaux.Ils appellent des solutions globales.

La crise économique, les problèmes environnementaux, la croissance démographique et la prolifération des armes de destruction massive montrent que nous avons besoin d’une  gouvernance mondiale plus solide et d’une responsabilité plus fermement assumée.

L’Europe doit à être à la pointe de la gouvernance des mutations.  

L’économie en Europe est actuellement régie par l’agenda politique.Les problèmes internes compliquent le renforcement d’une politique étrangère commune vitale si l’Union entend assumer la responsabilité globale qui lui revient.

Le renforcement de la politique étrangère et de sécurité commune est une haute priorité de la Finlande.Nous estimons qu’il est temps d’entamer un débat sur une stratégie de politique étrangère qui conférerait une orientation et une dynamique aux structures mises en place par le traité de Lisbonne, notamment pour ce qui est de la gestion des relations extérieures.

2. La sécurité durable passe par un développement durable

Les dimensions des mutations

Les mutations qui affectent le monde sont d’une ampleur et d’une profondeur exceptionnelles.  Le pouvoir, la gouvernance et les valeurs se retrouvent tous sur les plateaux de la balance.


Les rapports de force entre les grandes puissances se modifient.Les institutions multilatérales sont rénovées.La crise économique globale atteint tous les pays, même si on lui connaît des fluctuations régionales.  L’instabilité provoquée par les pays faibles et les plus pauvres demeure.La rupture sociale et culturelle méconnaît les frontières des États et des sociétés.

La globalisation a été accompagnée d’une interdépendance accrue des régions géopolitiques, des États, des sociétés et des personnes. Aujourd’hui il n’y a point pas d’intérêts dits nationaux que l’on puisse promouvoir de manière soutenable contre les intérêts nationaux des autres pays. Dans un monde d’interdépendance, il ne s’agit pas d’une question de ”jeu à somme nulle”, une compétition malsaine pouvant au contraire conduire à un résultat encore pire pour nous.

Quand nous planifions notre action et scrutons l’avenir, nous devons comprendre et prendre en considération les effets de cette interdépendance.

La nécessité d’une vaste vision de la sécurité

 

On ne bâtira durablement l’avenir que si l’on adopte une vaste vision de la sécurité et de ses facteurs.

Les événements survenus ces derniers temps montrent concrètement la signification essentielle que revêt, pour la sécurité humaine, un développement qui soit en même temps écologiquement, socialement et économiquement durable. 

La crise économique secoue tout particulièrement les filets de sécurité des sociétés occidentales.A l’échelle globale, la sécurité des personnes se trouve également ébranlée dans ses bases.

Les problèmes environnementaux et la compétition pour les ressources sont en passe de devenir les questions clés de la politique internationale.

Les problèmes sociaux, le déficit démocratique et l’absence de perspectives constituent les causes essentielles du bouillonnement du printemps arabe. Ces données pourraient également offrir un terreau propice aux agissements des mouvements extrémistes.

On ne parviendra pas à la stabilité et à la sécurité sans le développement. Mais le développement passe pour sa part par la démocratie, l’État de droit et les droits humains.La mise en place de l’État de droit passe à son tour par la stabilité.

On peut donc dire que tout agit sur tout dans le maintien de la stabilité, de la paix et de la sécurité.

Un programme d’action pour vaincre la crise

Il est indispensable que les mesures des États et les structures internationales de coopération reflètent ce vaste point de vue.

Le règlement des conflits appelle une approche globale :parallèlement aux actions militaires, nous avons besoin d’une solide gestion civile des crises, d’investissements de développement et d’une participation sur le terrain.Il est crucial de porter l’effort sur la prévention des conflits.Il faut renforcer les capacités de réponse de l’ONU aux divers stades du cycle des conflits.

Les institutions multilatérales doivent être renforcées là où la gouvernance globale est manifestement déficiente et ne répond pas aux impératifs du développement durable.

Dans la crise économique, le G20 a fonctionné comme un mécanisme utile de gestion de crise.Pour prévenir les futures crises, il faudra aussi adopter des règles et mesures qui se projettent dans le plus long terme.

Il est indispensable de renforcer le système de l’ONU. Entre le système de l’ONU et celui des ”G”, un lien doit être créé qui assure globalement et pleinement la légitimité des solutions.   

Une réforme du conseil de sécurité de l’ONU dans un sens traduisant les changements qui affectent les rapports entre les puissances serait de nature à conférer une base politiquement durable à la composition du G20. Les membres du conseil de sécurité constitueraient l’ossature des participants au G20.

S’agissant de la politique de sécurité, de la politique de développement et de la promotion des droits humains, nous avons besoin de la contribution de tous pour atteindre les objectifs communs et garantir les valeurs communes.Le fardeau global doit être efficacement et équitablement réparti entre d’une part les Etats-Unis et l’Union européenne et, d’autre part, les pays émergents.

3. L’effort de la Finlande et le modèle nordique

Les acquis et enseignements du « modèle nordique »

Le modèle nordique de société est riche en éléments dont on peut s’inspirer pour élaborer une politique de sécurité globale qui soit à la fois étendue et intégrée.

Les pays nordiques ont bien surmonté les crises économiques.Les sociétés ont montré leur résistance.

Ce n’est pas un hasard si tous les pays nordiques se trouvent être parmi les dix pays les mieux placés dans presque toutes les comparaisons internationales où les pays du monde sont classés sur la base de leurs performances en termes de responsabilité écologique, de protection sociale, d’éducation, de compétitivité ou même de bonheur des citoyens.

Mais mon favori absolu est le récent Failed States Index selon lequel la Finlande est le « pays le moins défaillant » – il faut noter que nous sommes « le moins défaillant », ce qui implique qu’il y a aussi chez nous des choses où nous pouvons encore mieux faire. La réussite des pays nordiques repose sur l’idée de sécurité communément partagée par l’individu et la société, d’égalité et de durabilité économique, écologique et sociale.  

Les Norvégiens ont montré comment, en cas de crise nationale gravissime, il fallait défendre la démocratie et l’ouverture avec encore plus de détermination.  

La valeur du modèle nordique pour la politique globale

Sous l’angle de la politique internationale, le modèle nordique se distingue par son sens pratique et son pragmatisme. Les politiques intérieure et étrangère sont perçues dans une étroite interaction. L’opinion publique soutient la coopération internationale et le multilatéralisme.

Les décideurs nordiques prennent au sérieux l’attitude critique manifestée par les citoyens à l’égard de l’UE.L’Union doit être renforcée dans le sens d’une communauté plus juste et plus opérationnelle.

Que ce soit au sein de l’UE ou à l’OTAN, les États membres nordiques sont des participants fiables aux opérations de gestion de crise.En matière de gestion civile des crises, c’est eux qui montré la voie.Les pays nordiques ont fourni près du cinquième des experts partis participer aux opérations de gestion civile de crise sous l’égide de l’UE.

La Finlande et les autres pays nordiques promeuvent sans relâche la condition et la participation des femmes en tant que composante intrinsèque du développement de l’État de droit.Plus du tiers des experts finlandais engagés dans des missions internationales de gestion civile de crise sont des femmes.  

Les pays nordiques sont engagés de longue date dans une coopération favorisant leur participation aux opérations de maintien de la paix et de gestion de crise placées sous l’égide de l’ONU et de l’UE.Le Groupe de combat nordique de l’UE a déjà été par deux fois placé en attente.

A l’échelle globale, les pays nordiques ont traditionnellement assumé des responsabilités qui excédaient leur taille relative dans la gestion de crise, la promotion des droits humains, la politique de développement et les questions d’environnement.  

Les pays nordiques ont acquis une expérience considérable en matière de médiation de paix et il y a lieu d’en tirer profit.Il faut particulièrement développer la méthode appelée track 1,5.L’initiative finlando-turque approuvée à l’ONU vise au renforcement des capacités de la communauté internationale en matière de médiation de paix.

La coopération des diplomaties nordiques est en pleine phase dynamique.

Ces dernières années, les pays nordiques ont été engagés dans un débat sans préjugés portant sur l’intensification et l’élargissement de leur coopération en matière de défense et de sécurité.

Le rapport Stoltenberg (2009), indépendant, a suscité un débat portant sur la surveillance maritime et aérienne, les cyber-menaces, les autres nouvelles missions de la politique de sécurité et la coopération entre les administrations des affaires étrangères.

Nous pensons que l’approfondissement de la coopération nordique dans le domaine de la défense peut servir d’exemple pour le développement de la politique de sécurité et de défense commune.  

A l’avenir, la coopération sera encore intensifiée dans les questions tant régionales que globales.

Une question d’importance est celle de la défense des intérêts des pays nordiques dans le cadre du G20.Additionnées, les économies nordiques font partie des dix plus grandes économies de la planète.

Nous agissons au G20 via l’Union européenne et nous ne craignons ni l’isolement ni un jeu à somme nulle entre les grands et les petits.Nous pensons néanmoins être en mesure d’apporter une utile contribution au renforcement de la gouvernance globale et de l’économie mondiale.

Les parlementaires et gouvermements nordiques ont placé la mondalisation au centre de la coopération nordique. Il s’agit bien sûr de savoir comment nos pays nordiques doivent s’adapter aux exigences de la mondalisation, mais il importe encore plus de savoir comment les pays nordiques peuvent oeuvrer ensemble dans tous les processus mondiaux pour un meilleure et plus juste gouvernance mondiale qui puisse à la fois garantir que tous les peuples deviennent les bénéficiaires de la mondalisation et que nous ne subirons pas tous les cinq ou six ans une nouvelle crise financière.

Les défis d’une sécurité durable appellent à la fois des solutions globales s’inscrivant dans le long terme et une vision des futurs facteurs affectant la sécurité.  Sur la base de leurs expériences, la Finlande et les autres pays nordiques ont beaucoup à apporter à ce débat.