Etusivu 2011 marraskuu 2011
27.11.2011

Euro voidaan vielä pelastaa

Hallituksenvaihdokset Kreikassa ja Italiassa eivät ole helpottaneet Euroopan pankki- ja velkakriisiä ja toiveet siitä, että tilanne voisi nyt vakaantua näyttävät turhilta. Yhä avoimemmin puhutaan siitä, miten kriisin jatkuminen ja kärjistyminen voi johtaa jopa euroalueen hajoamiseen. Se ei kuitenkaan ole vielä väistämätöntä saatikka toivottavaa edellyttäen, että tähänastiset virheet osataan korjata ja ymmärtää oikein, miten tähän on tultu?

Taustalla vaikuttavat monet tekijät. Turha kieltää, etteikö euron käyttöönotto olisi tapahtunut ensi sijassa poliittisten ambitioiden pohjalta ja tilanteessa, jossa monetaristiset EMU-kriteerit eivät olleet tasapainoisesti muotoiltuja ja jossa välineet niidenkin noudattamisen valvomiseksi olivat liian heikkoja. Tämä osaltaan helpotti sitä, ettei niistä myöskään jaksettu piitata, missä suuntaa näyttivät vahvat maat Saksa ja Ranska. Tämä tapahtui vielä ilman, että tällä olisi ollut rahaliiton vakautta horjuttavia seurauksia, mikä rohkaisi heikompiakin maita jatkamaan samalla tiellä jo paljon vakavimmin seurauksin.

Kun kriisi sitten iski puolitoista vuotta sitten Kreikkaan, eivät komissio ja Euroopan keskuspankki keksineet hätäpäissään muuta tietä, kuin panna vahvemmat maat luotottomaan heikompia tavalla, joka merkitsi tosiassa vastuun ottamista niiden luotoista vastoin perussopimuksen selvää no bail out-kieltoa. Eduskunnassa silloinen oppositio näki, ettei tämä tulisi toimimaan, ja oli arviossaan oikeassa. Tosiasia on uusienkin ratkaisujen jälkeen se, että vain myös koko yksityisen lainoittajasekotrin kattava velkojen uudelleenjärjestely voi antaa mahdollisuudet Kreikan talouden tervehtymiselle, vaikka se ei muiden kriisimaiden osalta olekaan tarpeen.

Nyt näyttää siltä, ettei vivutetunkaan väliaikaisrahaston ERVV:n kapasiteetti riitä hoitamaan uusia kriisimaita, ja tarkoittaisi muutoinkin sitä, että jatketaan hyvän rahan heittämistä huonon perään ilman varmuutta, että se vieläkään toimisi.  Jäljelle jää turvautuminen kansainväliseen valuuttarahastoon IMF:ään ja Euroopan keskuspankin aktiivinen toiminta maksuvalmiuden ylläpitämiseksi tukiostojen avulla. IMF:ään ja EKP:iin turvautuminen eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja vaan molempien osallistumista tarvitaan.

IMF on jo nyt mukana ja sitä kautta talkoisiin osallistuvat myös euron ulkopuoliset maat Euroopassa ja muualla, joilla on aivan yhtälainen intressi toimia siten, ettei euroalueen kriisin sallita syöstä koko maailmaa finanssimarkkinoiden romahdukseen ja uuteen syvään lamaan. Sitä paitsi on osoittautunut, että IMF:n suositukset ja ehdot ovat astetta järkevämpiä ja toimivampia kuin  komissaari Rehnin johdolla markkinoidut EU:n yksipuolisesti leikkauksiin keskittyvät lääkkeet. Säästöt ja leikkaukset eivät nosta Eurooppaa tai yksittäisiä kriisimaita suosta, ellei joku myös osta ja kuluta. Tässä katsannossa omalla laillaan syyllisiä kriisikehitykseen ovat myös Saksa ja muuta vahvat ylijäämätaloudet.

Myös EKP on ajoittain jo osallistunut tukiostoihin, mutta satunnainen tipottelu ei enää riitä. Tilanteessa jossa pahimmassa tapauksessa koko finanssijärjestelmää uhkaa luhistuminen ei ole järkeä murehtia sitä, jos inflaatio kiihtyisi muutamalla prosentilla.

Välittömään kriisinhallintaan eivät mitkään perussopimusten muutokset sen enempää kuin eurobonditkaan tuo apua. Saksa ja Suomi ovat oikeassa vastuestaessaan eurobondeja, jotka nyt liikkelle laskettuina voisivat pahimmassa tapauksessa asettua sijoittajien silmissä samaan kategoriaan kuin pahiten velkaantuneiden maiden paperit.

27.11. 2011

24.11.2011

Pohjois-Afrikka demokratian tiellä

Tiivis kolmen päivän matka Pohjois-Afrikkaan oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja antoisa. En kuitenkaan ota ansiokseni sitä, että kaikissa kolmessa maassa, Egyptissä, Tunisiassa ja Libyassa saatiin hallituksenvaihdokset juuri vierailuni aikana. Kaikissa näissä maissa on kyse siitä, miten arabikevään vaatimus vapaudesta ja demokratiasta viedään loppuun saakka.Näkymät tälle ovat parhaimmat Tunisiassa, jossa vapaasti valittu perustuslakia säätävä kokous kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa tiistaina ja uusi kolmen puolueen hallitus aloitti työnsä. Suurin Tunisian tulevaan kehitykseen liittyvä kysymysmerkki koskee suurimmaksi puolueeksi nousseen islamistisen Al Nahda -puolueen todellisia pyrkimyksiä. Jos  se osoittautuu sellaiseksi maltilliseksi Turkin AK-puolueen kaltaiseksi uskonnollisia arvoja korostavaksi mutta sekulaariin demokratiaan sitoutuneeksi voimaksi, jollaisena se mielellään itse esittäytyy, voimme olla aika luottavaisia maan tulevan kehityksen suhteen. Tapaamiseni puolueen johdon kanssa ei kuitenkaan vielä hälventänyt kaikkia epäilyjä tämän suhteen.Libyassa iloitaan Gaddafin painajaismaisen diktatuurin kaatumisesta, mikä ei ollut mahdollista ilman tässä tapauksessa välttämätöntä ja oikeutettua voiman käyttöä. Se jätti kuitenkin vaikean perinnön alkaen tarpeesta kerätä maassa levinneet käsiaseet, it-ohjukset ja muut turvaan sekä perustaa sellaiset poliisivoimat ja muut instituutiot, joihin kaikki ihmiset voivat luottaa. Paras asia Libyassa on, että tämä ei ole rahasta kiinni, mutta kaikesta muusta sellaisesta tiedosta ja osaamisesta, mitä demokratian ja ihmisoikeuksia kunnioittavan oikeusvaltion rakentamiseksi tarvitaan, on sitäkin suurempi vaje. Muuta yhteenvetoa maan tilasta en osaa tehdä kuin sen, että palasin maasta vähän luottavaisemmin mielin kuin sinne mennessäni.Vaikein on tilanne Egyptissä. Tahririn aukiolla ja muualla maassa nähtiin viikonvaihteessa jälleen täysin tuomittavaa väkivaltaa ja ihmishenkiä vaatinutta voimankäyttöä. Mihin sillä pyritään on epäselvää, ja siitä oli muutoin samanmielisillä egyptiläisillä demokratia-aktivisteilla erilaisia käsityksiä. Vastuu on joka tapaukssa valtaa pitävällä sotilasjohdolla, jonka sitoutumisesta demokratiakehitykseen on suuria epäluuloja. Sen julkistama tiekartta demokratiaan on monipolvinen ja epäselvä. Siitä kiinni pitäminen ja vaaliprosessin aloittaminen ensi maanantaina on kuitenkin tässä tilanteessa tärkeätä ja sen kautta voidaan parhaiten varmistaa prosessin peruuttamattomuus. Sotilasjohdon vetäytyminen poliittisesta vallasta jo nyt olisi tietenkin myös tervetullut vahvistus demokratiaprosessille.24.11. 2011

21.11.2011

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan artikkeli ”Do not leave the women behind” egyptiläisessä Al Akhbar Al Youmissa 20. 11. 2011

Do not leave the women behind  

In the past few months, humankind has gained new symbols of hope. Images of the citizens of Arab countries, who have taken their futures in their own hands, have spread throughout the world. Women have been in the forefront of this outburst of popular will, demanding dignity, justice and economic opportunities for themselves and their communities.

Arab women’s political activism is of course not a product of the most recent events in the Middle East and North Africa. Calls for gender equality can be found as far back as the 12th century, when Ibn Rushd argued that women and men were equal in every respect. The modern women’s movement in Europe and North America has had its counterparts in the region. The Tunisian reformer Tahar Haddad was amongst the first Muslim scholars to call, in the early 1930s, for expanded rights for women, which paved the way for the progress of women in present-day Tunisia. Turkey granted women the right to vote in 1930 and the right to stand for election in 1934 – earlier than many European countries. Women have played prominent roles as human rights defenders and democracy activists in recent decades. We have women to thank for much of the work that the civil society has carried out in the Arab World.

Many of the women who have stood up for dignity and justice in Tunisia, Egypt, Libya and elsewhere have paid with their health and even with their lives for this bravery. Many have seen their families targeted for oppression and violence. Through their sacrifices, they have more than earned the equal right to have their voices heard in the construction of new, more democratic and equitable societies.

The world community has already recognized some of the many women who have chosen to step forward in opposition to injustice and authoritarianism during the past few months. Among them are Ms. Tawakkul Karman, a Nobel Peace Prize Laureate and political leader in Yemen; Ms. Asmaa Mahfouz, a leader of the April 6th youth movement in Egypt and a recipient of the Sakharov Award for 2011; and Ms. Sihem Bensedrine, a prominent Tunisian human rights defender and recipient of the 13th Ibn Rushd Award. These women are important role models for young women and men throughout the Arab World.

The recent political developments in the Arab World resonate in interesting ways with the history of Finland. At the time of independence in 1917, Finnish society was marred by wide-spread unemployment and poverty related to the economic depression created by the First World War, stark economic inequalities, and a deep feeling of political disenfranchisement by a large segment of the population. The result was a cruel and bloody civil war that further divided the nation.

What transformed Finland from a poor, disunited and under-developed country into a stable democracy was to a large extent the social reform programme that was launched after the civil war. Women played prominent roles in exposing the social evils that had to be tackled and in finding the means by which to address them. They were able to bring these issues up for discussion in the media but also as Parliamentarians. Women had gained the right to vote and the right to stand for election in 1906 as first in the world – largely thanks to the tireless efforts by the men and women activists in the women’s rights movement.

The successes of Finnish social history are to a great extent linked with improvements in the status of women and gender equality. Removing the artificial gender-related impediments to personal development – be it in education, health and social services, access to the labor market or opportunities for entrepreneurship – has allowed women to make full use of their potential and enrich the political debate by providing their unique perspectives on topical issues. This has benefited the society as a whole, men included.

Women have by now held all the important political offices in Finland, including President of the Republic, Prime Minister, Speaker of Parliament, Minister for Foreign Affairs, Minister of Finance, and Minister for Defence. In the present Government, 9 out of 19 Ministers are women. In the present Parliament, 85 out of 200 Members are women. In the private sector, the share of women in leading positions has increased more slowly. Further work is needed also to remove inequalities e.g. in the labor market.

Finland is strongly committed to promoting the respect for human rights, democracy and the status of women in its foreign and security policy. We hold in high regard the internationally agreed principles related to gender equality. In addition to their intrinsic value, they also provide some of the most efficient tools for addressing challenges related to development. The participation by women in political decision-making on an equal basis with men is both just and reasonable.

The lessons we have learned from our history in Finland are similar in all the Nordic countries, Denmark, Iceland, Norway and Sweden. Our history and the success of the socalled Nordic model point out that women are able to bring to the fore key questions and perspectives that otherwise would not receive the attention they require. Among the most important are questions related to the setting up of mechanisms that ensure the inclusiveness of economic development and the equality of opportunity for all social groups. Inclusive economic development is one of the cornerstones of social stability.

Equality in political participation goes beyond the right to vote and the allocation of seats in decision-making bodies. It extends to all walks of life and begins in childhood. Women and men should be given equal opportunities to acquire the knowledge and skills that allow them to exercise their rights and duties as citizens. By making education equitable and accessible to all, many countries in the world have ensured that all of the human resources of their populations are being utilized to the fullest extent. As the world has moved from industrial to knowledge-based economies, education has become a major factor in global competitiveness.

The equal participation by women in political decision-making cannot be taken for granted. It is not enough to formally enshrine it in the constitution and electoral law. Making it reality for all women will require particular attention and, in some cases, specific support mechanisms. What is particularly important is that political leaders condemn unequivocally and without delay any attempts to limit women’s social and political activities through gender-based discrimination and violence. Regrettably, this phenomenon continues to exist in every country in the world.

Women’s role in the building of peace has been internationally recognized. Finland is a strong promoter of this role e.g. through the implementation of the United Nations Security Council Resolution 1325 on women, peace and security. Women’s unhindered participation in political decision-making is equally important when the basic structures of society are being defined. Women should have equal say in the formulation of constitutions, in the setting up of the division of powers among state organs, in the definition of the division of labor between the private and the public sector, in the adoption of the objectives of social and economic policies, and in the creation of mechanisms that deal with income distribution.

Finland and the other Nordic countries are committed to supporting the reforms strengthening democracy and respect for human rights in the Arab World. There is no lack of ideas, solutions, inspiration and commitment in the region. The keys to a better future are in the hands of the citizens of the North African and Middle Eastern countries themselves. Our role is to listen to the women and men engaged in the reforms, facilitate their work and provide assistance where and when it is asked for.

To mention just one example, the events of the past few months have revealed how skillful young women and men in Tunisia, Egypt and elsewhere in the Arab World are in using new communications tools, including social media. The ability to access and use information and communications technology, as well as to produce and distribute content, are increasingly important for political activity. Moreover, they offer innovative solutions that make it easier for women and men to reconcile family life with the demands of the labor market.

In response to the reforms, Finland has decided to double the funding devoted to cooperation with North Africa and the Middle East for the years 2012-2015. Among the priority sectors are supporting the civil society, assisting inclusive economic development, and strengthening democracy and the rule of law. Finland continues to pay particular attention to the status of women, including women’s political participation and economic empowerment. We have a long history of focusing on cooperation with governments and organisations that seek to improve the status of women and the well-being of families.

The Nordic countries have a long history of close cooperation. By pooling our resources and agreeing on a division of labor, we can have a much greater impact than we could as individual countries. We intend to apply this approach also to supporting the transition processes in the Middle East and North Africa. In light of the history and political characteristics of our countries, it comes as no surprise that all Nordic countries are emphasizing the role and status of women in the transition processes. We are currently discussing how to make the most efficient use of the support we offer to our partner countries in the Arab World.

Sihem Bensedrine, Asmaa Mahfouz and Tawakkul Karman and the thousands of women and men like them provide a powerful symbol of the irresistible drive for a more just, a more dignified and a more equitable life. The transformation that began in Tunisia and has continued in Egypt, Libya and elsewhere in the Arab Word is only in the beginning. It will shake the world. The new, democratically elected governments will profoundly affect the dynamics in international fora and strengthen respect for human rights and democracy worldwide.

Finland is committed to cooperation with the people and the governments of the Arab Region. We share a common goal: to ensure that the call for democracy and respect for human rights will indeed provide a brighter future for the region and the entire world.

20.11.2011

Tahrir Square on 20 November

Reports and pictures about events in Tahrir Square in Cairo are alarming but this does not yet mean a recurrence of the events seen earlier this year. Life in the city outside the square continues more or less normally unlike in January, when the Egyptian society was in turmoil.

I have met several activists tonight who have been on Tahrir Square and who were receiving real-time messages from the scene. Even though the groups of demonstrators are smaller than earlier, the demand for democracy is not likely to be on the wane. The underlying tone here is however, that provocations from whatever direction or from any element of the security machinery must not be used as a pretext to interfere in the election process starting next Monday. The multi-tier election process itself is complicated and a definite schedule of its last phase, which is the presidential elections, is not yet available. From the point of view of the democracy process, undisrupted conduct of the first phase of the elections is the best way to proceed and make any effort to call it off impossible.

Any violence against demonstrators is indefensible as such and should not be underestimated as a provocation against the democracy process. However, it is vain to imagine that this would scare the released spirit of freedom and democracy back into the bottle.

20.11. 2011

 

19.11.2011

Puhe Pirkanmaan Sosialidemokraattien piirisyyskokouksessa 19.11.2011


 
Hyvät Toverit !
 
Maailma on toisen maailmansodan päättymisen jälkeen muuttunut enemmän kuin yhtenäkään muuna 65-vuotiskautena. Kun yhtenä suuriin ikäluokkiin kuuluvana sodan päätyttyä synnyin meitä oli 2,3 miljardia, tänään vähän päälle 7 miljardia. Lisäystä on 4.7 miljardia, eli lähes seitsemän kertaa enemmän kuin edellisen 66-vuotiskauden aikana vv. 1880 – 1946. Ennusteet kuitenkin kertovat onneksi, että seuraavan 66 vuoden aikana kasvu tulee jo pysähtymään. Kuitenkin parhaassakin tapauksessa maailman väkiluku nousee ainakin 9 tai 10 miljardiin ennen kuin kasvu asettuu.
 
Tällä väestökasvulla on ollut jo nyt ja tulee vielä olemaan mullistavia seurauksia siihen, miten ihmiskunta hoitaa suhteensa ympäristöön ja järjestää ihmisyhteisöjen, kansakuntien ja valtioiden, välisen kanssakäymisen.

Historioitsijana painotan aina historian tuntemusta, koska se myös vapauttaa historian vankeudesta, mutta myös tuntemaan historian rajat.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että vaikka historia voi kertoa miten asioita on valtioiden kanssakäymisessä onnistuneemmin tai epäonnistuneemmin ratkottu vielä parin miljardin ihmisen maailmassa, niin siitä miten se tehdään seitsemän miljardin ihmisen maailmassa ei meillä voi olla tietoa.

Meillä voi parhaimmassakin tapauksessa olla enintään muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa ihmisten toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin. Kaikki kolme osatekijää ovat kestävälle kehitykselle välttämättömiä.

Erityisesti viimeisen parin sadan vuoden ajan, ns. teollisen vallankumouksen jälkeen, on ihminen ammentanut luonnosta raaka-aineita, muokannut niitä mieleisekseen ja näin tehdessään päästänyt luontoon koko ajan kasvaneen määrän haitallisia päästöjä ja jätettä. Näin toimiessaan emme ole ottaneet huomioon uusiutumattomien luonnonvarojen riittävyyttä emmekä pitäneet huolta uusiutuvien varojen uusiutumiskyvyn säilymisestä.

Kukaan ei voi varmuudella tietää, onko kestävän kehityksen saavuttaminen enää mahdollista. Sen tiedämme, että ihmisperäinen ilmastomuutos on edennyt ja etenee koko ajan, kysymys on vain siitä, saadaanko se vielä rajoitettua sellaisiin suhteisiin, että kaikista katastrofaalisimmat seuraukset vältetään.

Pohjoismaiset yhteiskunnat antavat kuitenkin hyvän, vaikka ei toki täydellisen esimerkin niistä keinoista, joilla kestävä kehitys voidaan toivottavasti saavuttaa. Ei ole mikään sattuma, että kaikki pohjoismaat ovat yleensä kansainvälisten kauneusvertailujen kärkikymmenikössä.

Suosikkini näistä monista arvioinneista on niin kutsuttu index of failed states, jonka mukaan Suomi on maailman ”least failed state”, vähiten kyvytön valtio maailmassa.

Pohjoismailla on siis annettavaa esimerkkinsä voimalla, ja meitä ollaan valmiita kuuntelemaan herkemmin kuin monia muita. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että itse pidämme huolen mallimme toimivuudesta ja kestävyydestä.

Vaikka Suomi muiden pohjoismaiden tavoin edelleen erottautuu edukseen, olemme mekin olleet jo pitkään väärällä tiellä. Sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen on annettu heikentyä. Terveyssektori on tästä huolestuttavin esimerkki, jossa näkyy miten luokkayhteiskunta tekee paluuta, sillä seurauksella että terveyserot ovat myös kasvussa.

Viime viikkoina olemme saaneet myös uusia järkyttäviä esimerkkejä siitä, mihin yksityistämis- ja kilpailuttamisvimma johtaa, kun ihmisten terveys ja turvallinen vanhuus alistetaan voitontavoittelun välikappaleiksi.

Eriarvoisuus kansalaisten keskuudessa on kaiken kaikkiaan lisääntynyt. Tuloerot ja köyhyysaste olivat Suomessa pienimmillään 20 vuotta sitten, sen jälkeen molemmat ovat taas alkaneet kasvaa.

Tämä ei suinkaan ole missään vaiheessa ollut se, mitä suomalaisten enemmistö on halunnut tai pitänyt oikeana. Huhtikuun eduskuntavaalien jytky selittyy ensi sijassa suomalaisten pettymyksellä kaikkiin muihin puolueisiin, joiden nähdään olleen osaltaan vastuussa kielteiseksi koettuun kehitykseen.

Sen vuoksi oli perusteltua tarjota vaalien voittajille mahdollisuutta tulla mukaan kantamaan hallitusvastuuta, mutta heidän oma, sen jälkeen nähdyn valossa hyvin ymmärrettävä ratkaisu oli todeta, ettei heillä ole kiinnostusta eikä kykyä tällaiseen vastuunkantoon.

Perussuomalaisilla on edessään väistämättä sisäinen pyykinpesu ja rajanveto rasismiin ja vihapuheeseen. Tämä on välttämätöntä heidän puheenjohtajansa itsekunnioituksen säilyttämiselle ja se myös ratkaisee sen, ovatko he muiden silmissä tulevaisuudessa mahdollisia yhteistyökumppaneita vai ei.

Tällaisen vaalituloksen jälkeen hallituksen muodostaminen oli erityisen vaikeata. Ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikasta kyettiin tosin sopimaan kahdessa päivässä, mutta muu vaatikin jo sitten useita viikkoja. 

Eurooppa-politiikan osalta oli tärkeätä kirjata hallitusohjelmaan jopa aikaisempaa selvempi sitoutumisemme eurooppalaiseen yhteistyöhön ja EU:n vahvistamiseen. Euroopan velkakriisi ja sen hoidossa tehdyt kallliit virheet eivät ole vielä osoitus Euroopan epäonnistumisesta vaan EU:n heikkoudesta, jonka vahvistamista sosialidemokratia pitää välttämättömänä. Kritiikkimme ei ole ollut Eurooppa-vastaista, vaan tähdännyt kestäviin ja oikeudenmukaisiin eurooppalaisiin ratkaisuihin.

Tästä oli kyse silloin kun me sosialidemokraatit Suomessa puolitoista vuotta sitten äänestimme oppositiossa Kreikan ensimmäistä tukipakettia vastaan siksi, että emme uskoneet ratkaisun kestävyyteen ilman sijoittajavastuun riittävää toteutumista. Tämän jälkeen ovat lukuiset uudet tukipäätökset, joilla kriisin etenemistä ei kuitenkaan ole saatu pysäytettyä, osoittaneet arviomme täysin oikeaksi.

Siksi saimme myös hallitusohjelmaan selvän kirjauksen Suomen linjan muuttamisesta eurokriisin hoidosta. Tämän mukaisesti hallitus on myös toiminut ja ratkaissut vakuusvaatimuksemme tyydyttävästi ja tavalla, joka on osaltaan pakottanut muutkin katsomaan velkakriisin lohdutonta totuutta silmiin.

Sosialidemokraatit ovat olleet muutoinkin aiheesta tyytyväisiä hallitusohjelmaan. Sen muuttaminen käytännöksi on kuitenkin erityisen haasteellista nyt alaspäin osoittavien talousodotusten vallitessa. Oli sitäkin tärkeämpää, että kykenimme sopimaan myös siitä, miten tarkistuksia mahdollisesti muuttuneissa oloissa julkisen talouden vakauden turvaamiseksi tehdään.

Hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu tavoite eriarvoisuuden vähentämisestä. Se miten tässä onnistutaan, tulee olemaan ratkaisevaa sille miten sosialidemokraattien seuraavissa vaaleissa käy. Ainakin ensimmäinen budjetti kaikkine veroratkaisuineen ja perusturvan jälkeenjääneisyyden korjaavan 100 euron korotuksineen tulee tasamaan tuloeroja.

Samaa tulee merkitsemään myös keskusjärjestöjen raamisopimus työmarkkinoilla, joka palauttaa kaivattua luottamusta sopimusyhteiskuntaan yhtenä talouden kestävyyttä tukevana tärkeänä vahvuutena.

Pohjoismaiden hyvinvointivaltiomalli on kuitenkin kansallinen sovellutus. Globalisaatio on asettanut rajat sille, mitä kansallisella tasolla voidaan tehdä. Eurokriisi on tästä kouriintuntuva osoitus. Niille jotka haluavat puolustaa ja vahvistaa hyvinvointivaltiota ei sisäänpäinkääntyminen ja pahan maailman torjuminen näppärillä iskulauseilla ole mikään ratkaisu.

Se että haluamme tehdä omassa maassamme pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoja toteuttavaa politiikkaa ei vielä riitä. Vaikka hoitaisimmekin oman taloutemme mallikelpoisesti, joudumme kantamaan seuraukset koko kansainvälisen finanssikapitalismin kriisiytymisestä.

Viime viikkojen dramaattiset tapahtumat hallituksenvaihdoksineen kriisimaissa ovat kaikessa karmeudessaankin vieneet velkaongelman hoitamista oikeaan suuntaan, mihin myös Suomen tiukalla ja perusteettomasti arvostellulla linjalla on ollut vaikutusta. Vieläkään emme voi silti varmoja siitä, että kriisi olisi näin loppuun saakka hoidettu, saatikka että voisimme nyt uskoa etteivät uudet finansskriisit olisi enää mahdollisia.

Keskinäisen riippuvuuden maailmassa, jossa perinteiset sotilaalliset uhat ovat korvautuneet paljolti uusilla, ns. laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvilla uhilla, turvallisuutta voidaan edistää vain moninkeskisen YK-järjestelmään tukeutuvan laajan yhteistyön kautta. Sotilaalliset välineet ovat tässä toissijaisia, mutta niitäkin tarvitaan osana laaja-alaista kriisinhallintatyötä, mutta yksinään ne eivät mitään kriisejä estä eivätkä ratkaise. Naisten aseman vahvistaminen ja heidän osuutensa lisääminen on avain monien maailman ongelmien ratkaisemiseen.

Tarvitaan maailmanlaajuisia pelisääntöjä, joilla markkinat voidaan palauttaa siihen hyödyllisen rengin asemaan siitä omavaltaisesta ja vastuuttomasti isännän roolista, jonka ne ovat omineet. EU on tärkeä ja välttämätön väline, mutta nimenomaan globaalina toimijana.

Uusi hallitusohjelma on tässä viitoittanut oikeata tietä, kun se nostaa paremman globalisaatiohallinnan keskeiseksi tavoitteeksi. Tähän kuuluvat niin toimet finanssimarkkinoiden paremmaksi valvomiseksi ja verottamiseksi kuin toiminta veroparatiisien sulkemiseksi, kansainvälisen kauppajärjestelmän oikeudenmukaisen toiminnan vahvistamiseksi ja työ ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi ja kaikilla muillakin tavoilla kestävän kehityksen toteuttamiseksi.

Globalisaatiohallinnan työjärjestykseen kuuluu myös kriisinhallintayhteistyö, konfliktien ennaltaehkäisy ja aseriisunta. Maailma ei tarvitse lisää vaan päinvastoin vähemmän aseita, on toimittava joukkotuhoaseiden leviämisen ehkäisemiseksi ja niiden vähentämiseksi, samoin kuin tavanomaisten aseiden kauppaa ja saatavuutta rajoittavan kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi.

Näistä toimista finanssitransaktiovero, jota edellinen porvarihallitus piti vielä täysin mahdottomana ajatuksena, on nyt Suomen hallitusohjelmassa ja etenemässä EU:ssa. Se ei toteudu ensi vaiheessa globaalina eikä todennäköisesti koko EU:n käyttöönottamana, mutta jo euroalue, jossa sekä Saksa että Ranska ovat vahvasti sitoutuneet sen toteuttamiseen, on riittävän merkittävä kriittinen massa ottamaan sen käyttöön ja myös Suomen tulee olla aktiivisesti asiaa kannattamassa.

Meidän on tuettava YK:ta, toimittava EU:n kautta ja vahvistettava pohjoismaista yhteistyötä. Viimemainittua tukee Tanskan sosialidemokraattien paluu pitkän jakson jälkeen hallituksen vetovastuuseen. Pohjoismaiden sitoutuminen tasa-arvoon, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden kunnioittamiseen kaikessa kansainvälisessä työssä on meidän tärkein antimme turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseksi.