Puolueet ovat lopulta yksi toisensa jälkeen vastanneet paineisiin ja odotuksiin julkistamalla viime vuosien rahoituslähteitään – partitiivi siksi, että en vielä usko aivan kaiken tulleen julki. On esimerkiksi mahdotonta uskoa, että kokoomuksen rahoitus olisi jäänyt pienemmäksi kuin vasemmistoliiton. Todellisen kuvan saamiseksi pitääkin ottaa huomioon myös kaikkien ehdokkaiden rahoitus, jolloin on selvää, että kokoomus ja kepu ovat aivan omassa luokassaan rahojen käyttäjinä.

Nyt nähty pakkoavoimuuden puuska jää tilapäiseksi, ellei sen tueksi saada myös velvoittavaa lainsäädäntöä. Ilmaisia lounaita ei ole, ja avoimuus antaa jokaiselle edellytykset arvioida ehdokkaiden ja puolueiden riippuvuussuhteita ja tehdä niistä johtopäätöksensä. Mutta pelkkä avoimuuden puute ei ole vaali- ja puoluerahoituksen ainut ongelma. On nostettava esiin myös se, miten eri ehdokkaat ja puolueet saadaan tasa-arvoisempaan asemaan vaaleissa. Tarvitaan katto sekä lahjoituksille että ehdokaskohtaiselle vaalirahan käytölle.

14.8. 2009

Jouduin lauantaina perumaan osallistumiseni SDP:n 110-vuotistilaisuuksiin Turussa jo kohta kymmenen vuotta vaivanneen, toistuvasti flunssaoireita tuottavan oudon viruksen vuoksi, jonka epäilen saaneeni Afrikasta – tämä tosin on vain oma diagnoosini, jota lääkärit eivät ole paremmallakaan kumonneet.  Näin voin kommentoida tapahtumaa vain sen perusteella, mitä ei-sosialidemokraattinen media siitä kertoo. Sillä taas ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, miten paikan päällä olleet tilaisuuden kokivat. Joukkotapahtumastahan ei enää ollut kyse – paikalla oli ehkä muutama promille siitä määrästä, joka oli Madonnan keikalla – mutta pienemmässä sisäänpäinlämpiävässä joukossa on helpompi vakuuttua oman järjestöllisen ja aatteellisen tilan erinomaisuudesta, oli siihen katetta tai ei.  Politiikan arvostus ja uskottavuus yleensä ja SDP:n erityisesti ovat vajonneet niin alas, että näiden palauttaminen ei entisin eväin onnistu. Tärkeintä on uskottava ja oikea ohjelma ja olen osaltani valmis osallistumaan sellaisen tuottamiseen. Uskon, että SDP uuden puoluejohdon aikana saattaa vähitellen jopa saada sen aikaiseksi. Valitettavasti kaikki SDP:n sanat koetaan liian usein jo lähtökohtaisesti epäuskottavaksi, ainakin ennen kuin ne muuttuvat teoiksi, ja se taas on mahdollista vasta jos puolue on hallituksessa – tässä uskottavuusongelman noidankehä.  Historian tunteminen ja sen kunnioittaminen on minulle historioitsijana tärkeä asia ja pidän oikeana, että myös puolue vaalii omaa historiaansa. Sillä ei kuitenkaan tavoiteta niitä ihmisiä, joista politiikka näyttää vain vanhakantaiselta perinneosastojen kilpailulta. Tässäkin on haettava uudet toimintamuodot ja tavat, joiden tulee myös sisältää vanhan päätöksentekokulttuurin uudistaminen. Vaikka puolueen sisäisten mielipidekartoitusten lisääminenkin on hyvä asia se ei korvaa sitä, että puolueen jäsenet saavat suoraan valita puolueen johdon.  9.8. 2009

Antti Kalliomäen kesähaastattelussaan heittämä ajatus, ettei SDP:n tule pyrkiä muodostamaan hallitusta kummankaan suuren porvaripuolueen kanssa, on herättänyt monenlaisia reaktioita. Sitä on etupäässä pidetty epärealistisena ja/tai julistuksena oppositioon asettautumisesta. Minusta Kalliomäen selkeä pyrkimys punavihreään hallitukseen vaihtoehtona nykyiselle kahden suuren varaan rakentuvalle porvarihallitukselle on kuitenkin monessa suhteessa kiitettävä.  Se että SDP vaalien jälkeen olisi taas hallituksessa edellyttää tietysti puolueelle riittävän kannatuksen tuonutta vaalitulosta mutta lisäksi on edellytettävä, että nykyinen porvarihallituksen ajama luokkayhteiskunnan paluuta toteuttava politiikka muuttuu hyvinvointivaltiota taas vahvistavaksi ja eriarvoisuutta vähentäväksi. Siihen, että tämä olisi toteutettavissa yhteistyössä nyky-kokoomuksen kanssa en usko, ja ennen vaaleja annetut demarisignaalit tällaiseen yhteistyöhön pyrkimisestä poistavat helposti toisenkin edellytyksen toteutumismahdollisuuden.  Oma varaukseni Kalliomäen teesiin koskee sitä, mitä kepussa tapahtuu. Siellä on merkittäviä muutoksia joka tapauksessa sisällä ja niillä voi olla parhaassa tapauksessa paluun punamultayhteistyön mahdollistavia seurauksia. Suomen politiikan yleinen ja erityisesti sosialidemokraatteihin kohdistuva ongelma on uskottavien ja selkeiden poliittisten vaihtoehtojen puute. Siksi olin erityisen ällistynyt, kun Johannes Koskinen kolumnissaan kesän alussa Demarissa esitti, että poliittiset blokit ovat luutuneita liittoja ja että järjestelmä, jossa kukaan ei tiedä ketkä muodostavat hallituksen vaalien jälkeen ja millä ohjelmalla on hyvä. Veikkaan, että sillä tiellä päästään painamaan äänestysprosentti valtiollisissakin vaaleissa alle 50:n  7.8. 2009

Ruuan arvonlisäveron alentaminen on noussut hallituksen budjettivalmistelun näyttävimmäksi riitakysymykseksi. Ylen kyselyn mukaan kansalaisten enemmistö kannattaa ruuan alv:n alentamista. Tämän voi ymmärtää hyvin siltä pohjalta, että kiven sijasta kansa ottaa mieluusti edes leivänsiivun silloin kun se on tarjolla. Tästä huolimatta SDP on sekä asiallisesti että poliittisesti oikeassa vastustaessaan edelleen esitystä. Vaikka alv:n alentamiseen käytettävät miljoonat menevät toki parempaan tarkoitukseen ja myös elvyttävät vähän tehokkaammin kuin tämänkin hallituksen suosimat suurituloisia hellivät tuloveronalennukset, olisi tälle rahalle niin heikommassa asemassa olevien tukemisen, työllistämisen kuin elvytyksenkin kannalta parempia kohteita. Kokonaisuudessaan budjettiesitys ei tuottanut sen enempää myönteisiä kuin kielteisiäkään yllätyksiä. On tietysti hyvä, ettei menoleikkauslinjalle lähdetty lamatilanteessa, mutta velanotolla ja jo aiemmin tehdyillä veropäätöksillä katetaan pöytää seuraavan hallituksen uusille hyvinvointivaltioon kohdistuville leikkausorgioille. Pohjustukseen kuuluu jo nyt aloitettu tuttu ainoan vaihtoehdon politiikan markkinointi. Nyt ei riitä, että oppositio on tästä eri mieltä, sillä sen täytyy myös tulla tuleviin hallitusneuvotteluihin – jos vaalitulos sellaisen tilanteen mahdollistaa – omalla uskottavalla, huolellisesti harkitulla ja perustellulla hyvinvointivaltion uusimis- ja kehittämisohjelmallaan, jotta poliitikot eivät hallitusneuvotteluissa taas olisi valtiovarainministeriön laskelmien ja näkemysten vankeja. 3.8. 2009