Halosenniemi on – ja tämän uskallan sanoa kaikella kunnioituksella Ainolalle – mielestäni Tuusulan taitelijayhteisön kaunein ja hienoin jälkimaailmalle säilytetty helmi.
Halosenniemen arvoon ja vetovoimaan on monia syitä. Arkkitehtuurin ja maiseman muodostama miljöökokonaisuus on yksi. Sekä ateljeena että kotina toiminut Pekka Halosen omaan ja perheensä käyttöön suunnittelema vuonna 1902 valmistunut Halosenniemi on ainutlaatuinen asuinympäristö. On helppo ymmärtää miten järvi, karun kaunis kallioniemi ja tänne kohonnut Halosen itse suunnittelema rakennus toimivat ehtymättömänä inspiraation lähteenä Pekka Halosen taitelijantyölle.
Toiseksi Halosenniemi oli myös silloisen taitelijayhteisön eräänlainen toiminnallinen keskus. Siitä on näytteenä vaikkapa Heikki Lundin kirjoittama ja täällä autenttisessa ympäristössä 16 v. sitten esitetty pienoisnäytelmä Yksi on laulu ylitse muiden, joka kertoo Eino Leinon ja Jean Sibeliuksen vierailusta Pekka Halosen kutsumina Halosenniemessä syksyllä 1925.
Kolmas syy Halosenniemen asemaan silmissäni onkin sitten perin henkilökohtainen, asunhan ison osan vuotta Halosenniemen naapurina. Myös niinä aikoina kun olen Helsingissä voin kotonani ihailla yhtä niistä monista Pekka Halosen maalauksista joihin hän on ikuistanut punaisen saunamme järven rannalla. Olenkin voinut todeta, että saunan sijainti suoraan järven rannassa ei tässä tapauksessa ole poikkeusluvalla hankittu etuisuus, vaan miljöötä suojelevan asemakaavan velvoite, koska saunamme on ikuistettu niin monessa Halosen taulussa, että se kuuluu kansallismaisemaan.
Olen ensimmäisen kerran käynyt Halosenniemessä joskus 60-luvun alussa vanhempieni kanssa, jolloin se oli vielä myös kirjailija, tanssitaiteilija ja ohjaaja Antti Halosen koti. Sittemmin olen käynyt useimmissa Halosenniemen taitelijakotimuseossa järjestetyissä näyttelyissä ja tilaisuuksissa. Olen myös saanut iloita siitä, että olen ulkoministerinä voinut tarjota monille kollegoilleni ja vieraillani tapaamis- ja illanviettomahdollisuuden joita kaikki ovat ihastuneet paikkaan ja sen välittämään historiaan.
Oli itselleni suuri kunnia saada tapahtuman suojelijana olla mukana valtakunnallisilla kotiseutupäivillä täällä Tuusulassa elokuussa, jolloin päivien tunnuksena oli osuvasti Kulttuuri liikuttaa. Se oli Tuusulan kunnalle ja sen museotoimelle loistava tilaisuus esitellä aarteitaan ja arvokasta työtään.
Halosenniemi on vuodesta 1949 alkaen ollut Tuusulan kunnan museohelmi, aluksi vain vaatimattomana muutaman tunnin viikossa avoimena olleena kotiseutumuseona. Vuodesta 1958 alkaen museonhoitajana toimi toistakymmentä vuotta Pekka Halosen tytär Marja Mieho joka aloitteillaan ja työllään halusi parhaansa mukaan vaalia isänä työtä ja muistoa. Muistolaattakin saatiin tänne vuonna 1962, mutta kesti kuitenkin vielä aikansa ennen kuin entisöintiin todella tartuttiin, yhtenä vauhdittajana ja esikuvana vuonna Ainolan avaaminen Sibeliuksen kotimuseona vuonna 1974.
Entisöintityö valmistui suunnitelmien mukaan vuonna 1990, jolloin Halosen syntymästä tuli kuluneeksi 125 vuotta. Siitä alkaen Halosenniemi on ollut kokonaan yleisölle avoin Pekka Halosen omien töiden, lukemattomien hienojen kolme kertaa vuodessa vaihtuvien näyttelyiden ja muiden kohtaamisten tyyssija.
Halosenniemi arvokas sen alkuperäistä käyttöä ja perintöä vaaliva tila. Mikään pompöösi tai jämähtänyt museo se ei ole, vaan monikäyttöinen kulttuuritapahtumien ja esitysten paikka, jota Tuusulan taiteitten yönä on voitu käyttää sellaisenkin erikoisuuden näyttämönä kun kännykkäkonsertin esityspaikkana.
Tuusulan kunta ansaitsee kiitokset siitä tavasta, jolla se nykyisin vaalii rantatien ainutlaatuisen taitelijayhteisön muistoa ja niitä rakennuksia – Halosenniemeä, Taiteilijakoti Erkkolaa ja Aleksis Kiven kuolinmökkiä – joissa taiteilijat elivät. Ne ovat kaikki osa suurta kansallista kertomustamme taiteestamme, kielestämme ja kulttuuristamme.
Opin jo aikanani Helsingin kaavoituksesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana arvostamaan ja kuuntelemaan sitä asiantuntemusta jota museotoimi edustaa. En osaa esittää ainuttakaan esimerkkiä siitä, että olisimme joutuneet katumaan museon asiantuntija mielipiteen seuraamista. Sen sijaa päinvastaisia esimerkkejä tapauksista, joissa museotoimen näkemyksen sivuuttaminen on johtanut peruuttamattomiin kulttuuri- ja ympäristö menetyksiin, on sitäkin enemmän esitettävissä ympäri Suomenmaata.
Kurja on se kunta joka ei menneisyyttään tunne ja museotaan kuuntele! Historiaton kunta ei tulevaisuuteenkaan näe. Aikamme kuihtuva historiantuntemus, tietämättömyys siitä miten ja mistä olemme tulleet siihen missä olemme tänään, on ajassamme yksi tulevaisuuttamme uhkaava syöpä. Sen torjunnassa museoilla on tärkeä tehtävä.
Onkin ollut ilo nähdä miten täällä Tuusulassa museo osallistuu monella tavalla kunnan imagon luomiseen ja vahvistamiseen.
Tätä voimme ihastella myös täällä Halosenniemessä, joka jo kohta kolmekymmentä vuotta on alkuperäiseen asuunsa entisöitynä ollut yleisölle ympärivuotisesti avoin Suomen kulttuuriperintöä esittelevä ja vaaliva 30 000 kävijää vuosittain vastaanottava maan suosituin taitelijakotimuseo ja kansainvälinen vierailujen ja kiinnostuksen kohde.
Tänään meillä on kaikki syy juhlistaa Tuusulan museotoimen 70-vuotta sitten Halosenniemestä alkanutta taivalta tällä nyt avattavalla näyttelyllä jossa esillä on Halosen ja hänen aikalaistensa mestarillisia teoksia vuosien varrelta. Mukana on valokuvia taiteilijaperheen elämästä ja Halosenniemen vaiheista.
21.9.2019
