Suomi, Venäjä, Pohjoinen ulottuvuus
SDP:n Venäjä-seminaari, pikkuparlamentin auditiorio 17.2. 2011
Pohjoisen ulottuvuuden politiikka uudistettiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006. Helsingissä järjestetyssä Pohjoisen ulottuvuuden huippukokouksessa solmittiin uusi sopimus jolla Venäjä, Norja ja Islanti tulivat PU:n tasavertaisiksi osapuoliksi EU:n kanssa. Siihen asti vuonna 1997 Suomen pääministerin puheesta alkunsa aanut pohjoisen ulottuvuuden politiikka oli ollut vain EU-osapuolen oma ohjelma, johon Venäjä oli suhtautunut tietyllä pidättyvyydellä ja joskus epäluulollakin. Tämän uuden sopimuksen hyväksymisen jälkeen suhtautuminen muuttui merkittävästi kun PU:sta tuli yhteinen kumppanuusohjelma.
Toisaalta tämän jälkeen on ainakin minun etelän miehen arkihavainnoinnin perusteella pohjoinen ulottuvuus suurelta osin kadonnut horisontista. PU:sta puhumisen on korvannut paljolti PU:n puitteissa toimiminen, ja hyvä niin.
Sillä syksyn 2006 jälkeen on tapahtunut paljon:
Vanhimmassa vuonna 2001 aloitetussa ympäristökumppanuudessa etenkin Venäjä onpanostanut merkittäviä summia vedenpuhdistamiseen, mutta myös muunlaisiin hankkeisiin. Esimerkiksi Kaliningradissa on vihdoinkin saatu liikkeelle ympäristöhankkeita. Puhutaan sadoista miljoonista lisäeuroista ympäristöhankkeille lähialueillamme. Suomi, komissio ja joukko muita maita ovat panostaneet siemenrahalla; Venäjä on kantanut pääosan kustannuksista – kuten pitääkin olla.
Sosiaali- ja terveyskumppanuudessa on saatu Venäjä ottamaan suuremman roolin; nyt Venäjä on myös toiminut kumppanuuden puheenjohtajana. Viime vuodet tartuntatautiuhkineen osoittaa kuinka tärkeä tämäkin, matalalla profiililla toimiva asiantuntijaverkosto on.
Hiljattain on perustettu liikenne- ja logistiikkakumppanuus. Tämä kumppanuus omaa suurta potentiaalia, koska monet tekijät (ilmastonmuutos ja sen vaikutukset merenkulkuun, energia-alan kehitys, kaivoteollisuuden kehitys) vaikuttavat lisääntyneisiin kuljetus- ja logistiikkatarpeisiin Pohjois-Euroopassa
Hiljattain on myös perustettu kulttuurikumppanuus, jossa toki on sijaa myös suuremmille panostuksille elokuva- ja audiovisuaalisella puolella, mutta joka myös tarjoaa verkoston pienimutoisemmalle yhteistyölle.
Komissio on viime vuodet ollut hyvin sitoutunut PU-polittiikkaan ja varannut eräänlaista PU-rahaa rajat ylittävälle yhteistyölle pohjoisessa.
Uutena asiana liike-elämän tarpeesta on syntynyt Northern Dimension Business Council, jota johtavat yritysjohtajat (Mordashov ja Kuula) ja jonka katon alla toimii useita eri sektoreiden yritysten ryhmiä.
Akateemisella puolella on syntynyt yliopistojen välinen verkosto, PU –instituutti, jossa Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla on ollut vetorooli
Myös Kanada ja Yhdysvallat ovat edelleen pohjoisen ulottuvuuden tarkkailijamaita.
Suomen kannattaa, paitsi panostaa PU:hun suoraan, myös markkinoida tätä alueellisen yhteistyön mallia muualla Euroopassa. Voi myös kysyä, kannattaisiko esim. Euroopan ja laajemman Lähi-idän yhteistyöhön ottaa mallia ja käyttää hyviä kokemuksia PU-yhteistyöstä.
Pohjoisen ulottuvuuden rinnalla on myös EU:ssa hyväksytty paljolti Euroopan parlamentin aloitteesta liikkellepantu Itämeristrategia, joka Suomen näkökulmasta täydentää ja tukee pohjoista ulottuvuutta.
Pohjoinen ulottuvuus on sopimus, ei kansainvälinen järjestö, jollaisia ovat Itämeren maiden neuvosto (CBSS) ja Arktinen neuvosto, edelleen Barentsin euroarktinen neuvosto ja Barentsin neuvosto, unohtamatta tietenkään Pohjoismaiden neuvostoa ja Baltian neuvostoa. Näiden lisäksi viiden pohjoismaan ja kolmen Baltian maan NB-yhteistyö on saanut yhä vakiintuneempia muotoja.
Siksi toistuvasti kysytäänkin, kaipaisiko tämä järjestö- ja sopimusverkosto jotain rationalisointia. Se on ehkä erityisesti parlamentaarikkoja askarruttava kysymys, kun kaikissa on myös joko institutionalisoitu tai muutoin vakiintunut parlamentaarinen ulottuvuus. Vastaus kuitenkin on ollut toistaiseksi, että kaikille on löytynyt enemmän tai vähemmän luontevat tehtävät eikä mainittavaa päällekkäisyyttä tai ainakaan siitä koitunutta haittaa olisi esiintynyt.
Arktisen neuvostoon kuuluvat viiden pohjoismaan lisäksi Kanada, Yhdysvallat ja Venäjä. Alueellisen yhteistyön suurimmat haasteet ja myös mahdollisuudet ovat erityisen korostuneita juuri arktisilla alueilla. Arktisia uhkakuvia on maalailtu niin sotilaalliseen turvallisuuteen, luonnonvaroihin kohdistuvan kilpailun kuin ilmastomuutokseen ja muihin ympäristöuhkiin liittyen. Kaikki voivat olla haasteellisia, mutta aivan erityisesti sitä on ilmaston lämpeneminen, jonka vaikutukset arktisilla alueilla luontoon ja ihmisten elinolosuhteisiin ovat paljon dramaattisemmat kuin muualla maapallolla.
Uskoon, että myös arktisilla alueilla päädytään poissulkemiseen tähtäävän kilpailun sijasta rakentavaan yhteistyöhön, on vankat perusteet. Erittäin hyvä merkki tästä oli Norjan ja Venäjän vuosikymmeniä jatkuneen erimielisyyden lopettaminen sopimukseen Barentsin alueen mannermaajalustan hallinnan ja oikeuksien jaosta.
Pohjoinen ulottuvuus ja monimuotoinen pohjoisten alueiden yhteistyö ovat tärkeitä välineitä niin Suomen kuin EU:n politiikassa Venäjän suhteen joilla Venäjää voidaan integroida laajempiin monenkeskisiin yhteistyörakenteisiin ja niiden pelisääntöjen kunnioittamiseen pohjoisilla alueilla. Se toimii parhaiten silloin, tai oikeammin vain silloin, kun kaikki osapuolet kokevat saavansa siitä tasapuolisesti etua.
Siihen, että tämä on paitsi toivottavaa myös mahdollista, on myös vankat perusteet Venäjän kehityksessä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Yksi suuri kaari tässä nimittäin on se, että vielä 2000 alussa niin maan johdon kuin kansalaisten ensimmäinen prioriteetti oli vakaus, mikä osaltaan merkitsi sitä että demokratian tai kansalaisoikeuksien vahvistaminen saattoi jäädä jalkoihin. Vakaus on edelleen tärkeä venäläisille, mutta nyt on kasvanut tietoisuus siitä, ettei se riitä. Tämä on perusta presidentti Medvedevin painotukselle modernisaatiosta, mihin taas globilisoituneessa maailmassa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kansainvälisen yhteistyön ja vaihtoehdon tie. Se ei kuitenkaan tarkoita että tällä tiellä edettäisiin aina johdonmukaisesti ilman harhapoluillekin eksymistä.
Tällaisissa seminaareissa ja puheissa painottuvat yleensä suuret valtiolliseen yhteistyöhön liittyvät linjat ja kysymykset. Haluan siksi lopuksi muistuttaa, että kaiken tällaisen hallitusvetoisen toiminnan perimmäinen tarkoitus on luoda edellytykset sille, että kaikkialla pohjoisen ulottuvuuden alueella niin ihmiset, kansalaisyhteiskunta ja yritykset kuin kunnat, alueet ja eri kansallisuudet voisivat vapaasti liikkua ja olla kanssakäymisessä keskenään turvallisesti ja ekologista, sosiaalista ja taloudellisesti kestävää kehitystä toteuttavalla tavalla.
