Arvoisa Laila, hyvät kuulijat,
Suomessa on käynnissä laaja keskustelu Suomen turvallisuuspolitiikasta. Sitä seuraamalla voisi luulla, että Suomi on syvän identiteettikriisin kourissa. Näinhän ei kuitenkaan ole.
Kansallinen keskustelumme on painottunut käytännössä Nato-jäsenyyden ajamiseen tai vastustamiseen, ja tämän väittelyn varjoon ovat tahtoneet jäädä monet merkittävät turvallisuusympäristömme muutokset ja tosiasiat. Suomi on aina ollut osa demokraattisten oikeusvaltioiden muodostamaa yhteisöä. Identiteettimme on vahva eikä kaipaa pönkittämistä. Euroopan unionin jäsenyys on tänään turvallisuuspolitiikkamme perusta ja tärkein asemaamme määrittävä tekijä. Unionin jäsenyys merkitsee myös, että emme ole puolueettomia tai sitou-tumattomia, kun on kyse Euroopan ja maailman rauhasta ja turvallisuudesta, vaan vaikutamme aktiivisesti ja solidaarisesti ympäristömme muotoutumiseen.
Sotilasliiton jäseneksi emme ole pyrkineet. Olemme ”sotilaallisesti liittoutumaton”, kun puhutaan puolustuksen hoitamisesta sen sotilaallisessa merkityksessä, mutta tämä toteamus on asiantilan kuvaus, ei ohjelmallinen julistus, joka kuvaisi Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan ydintä. Sanoilla leikittelyä tärkeämpää on politiikkaamme sisältö ja tahto vaikuttaa.
Arvoisa yleisö,
Suomen hallitus valmistelee parhaillaan syksyllä 2004 eduskunnalle annettavaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Selkeä havainto jo nyt valmisteluvaiheessa on, että samalla kun vakaus ja turvallisuus Suomen lähialueella on lisääntynyt EU:n ja Naton laajentumisen ansiosta, kokonaisuudessaan turvallisuuspoliittinen toimintaympäristömme on uusien, usein toisiinsa kytkeytyvien uhkien myötä muuttunut, ja muutoksen voi odottaa jatkuvan. Itse asiassa tänään hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ja tasavallan presidentti keskustelivat selonteon keskeisistä linjauksista ohjauksena tarkemmalle jatkovalmistelulle.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon ohella on parhaillaan valmisteilla tai äsken hyväksytty joukko muita hallituksen selvityksiä, jotka kaikki yhdessä muodostavat varsin kattavan näkökulman laaja-alaiseen turvallisuuteen. Luettelo on mittava. Vuodenvaihteessa hyväksyttiin yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia. Hallitus on alkuvuodesta hyväksynyt kehityspoliittisen ohjelman ja ihmisoikeusselonteon. Kehityspolitiikan ja turvallisuuspolitiikan johdonmukaisuuden kuin myös ihmisoikeuspolitiikan merkitys turvallisuudelle on entistä keskeisempää. Valmisteilla on myös kaksi globalisaatioselvitystä, sisäisen turvallisuuden ohjelma sekä maahanmuuttopoliittinen ohjelma.
Demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltiokehityksen edistäminen ovat yhä selvemmin turvallisuuden perustekijöitä. Demokratian edistyminen on vähentänyt perinteisen sodankäynnin mahdollisuuksia. Toisaalta aseellisten konfliktien luonne on myös muuttunut. Yhä harvemmin käydään valtioiden välisiä sotia. Alueellisiin konflikteihin kytkeytyy uskonnollisia, etnisiä, ekologisia tai poliittisia tekijöitä, ja valtioiden toimintakyvyn sortuessa laitonta asekauppaa, järjestäytynyttä rikollisuutta, jopa terrorismia ja joukkotuhoaseiden leviämisen ja käytön uhkaa. Konflikteihin liittyy myös kasvavia väestöliikkeiden, ympäristöongelmien ja tarttuvien tautien riskejä.
Suomenkin turvallisuuspolitiikassa tämä on syvällinen muutos. Laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvat, ns. uudet uhat ovat tulleet yhä tärkeämmiksi kansalaisten turvallisuuteen ja yhteiskunnan jokapäiväiseen toimivuuteen vaikuttaviksi tekijöiksi. Näiden uhkien ennaltaehkäisy ja torjuminen vaatii toisenlaista toimintaa kuin perinteisesti turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on ajateltu. Tarvitaan laaja-alainen keinovalikoima, jossa sotilaallisia keinoja ei välttämättä aina käytetä lainkaan. Myös monenkeskinen turvallisuusjärjestelmä on peräisin ajalta, jolloin pääasiallisia uhkia olivat valtioiden väliset sodat.
Terrorismin ja joukkotuhoaseiden leviämisen ja mahdollisen käytön yhdistäminen on nyt pahin mahdollinen uhkakuva – myös Euroopassa. Viimeistään Madridin terrori-iskut herättivät Euroopassakin kaikki uuteen todellisuuteen, jossa tarvitaan aivan uudenlaista, laaja-alaista ja pitkäjänteistä yhteistoimintaa sekä uhkien torjumiseksi että myös niitä ruokkivien taustasyiden vähentämiseksi ja poistamiseksi. Kun kyse voi olla vuosikymmentenkin ajan tarvittavasta työstä ennen näkyviä tuloksia, tarvitaan vahvaa sitoutumista. Samankaltainen ongelma ovat esimerkiksi monet hitaasti etenevät ympäristöriskit, kuten ilmastonmuutos, joiden laaja-alaisia vaikutuksia ei mielletä ennen kuin alkaa olla liian myöhäistä.
Turvallisuuspolitiikassamme korostuu yhä enemmän valmius kantaa vastuuta globaalista turvallisuudesta. Osana tätä vastuuta uskottavan oman puolustuksen merkitys säilyy. Muutoksia lähialueen toimintaympäristössä arvioidaan tarkkaan ja puolustuskykyä kehitetään turvallisuusympäristön asettamien haasteiden mukaisesti. Jatkossakin yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusjärjestelmä ovat maanpuolustuksen perusta. Samoin valmiuksien luomista avun vastaanottoon erilaisissa kriisitilanteissa jatketaan.
Sotilaspoliittinen ja teknologinen kehitys Euroopassa korostaa joustavuutta ja nopeutta. Tämä on luonteva suunta, kun ajattelemme nykyisiä ja tulevia tarpeita. Euroopassa ei ole suursodan uhkaa. Sen sijaan kriisinhallintakykyjä on kehitettävä. Tämä tarkoittaa, että Suomikin huolehtii omien voimavarojensa riittävyydestä ja yhteistoimintakyvystä ja osallistuu EU:n voimavaratyöhön. Seuraamme suurella mielenkiinnolla Ruotsissa tehtäviä uudistuksia. Aktiivinen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintatyöhön on tärkeä osa sotilaallisen puolustuksen kehittämistä.
Hyvät kuulijat,
Suomen turvallisuuspolitiikassa monenkeskisen järjestelmän toimivuus on prioriteetti. Uusia uhkia on lähes mahdotonta torjua yksin eikä niiltä voi suojautua eristäytymällä omien rajojen taakse. Yhteistyön merkitys on kasvanut, samalla kun monenkeskinen järjestelmä on murroksessa. YK:n ja erityisesti turvallisuusneuvoston toimintakykyä ja tehokkuutta on parannettava. Avainasemassa on kaikkien jäsenvaltioiden sitoutuminen tähän.
On edelleenkin tärkeää, että YK:n peruskirjan periaatteet ovat lähtökohtana sotilaallisen voimankäytön edellytyksistä päätettäessä. Samalla on tärkeää, että kansainvälinen yhteisö on valmis nopeasti puuttumaan kaikkiin konflikteihin sekä inhimillisen kärsimyksen lieventämiseksi että konfliktien kärjistymisen ja jopa maailmanlaajuisten seurausvaikutusten estämiseksi. Monenkeskisen oikeusjärjestyksen vahvistaminen ja kehittäminen on keskeistä, kun etsitään uusia tapoja vastata globaaleihin ongelmiin. Kansainvälisen rikostuomioistuimen vahva asema ja toimintakyky ovat Suomelle tärkeitä.
Globalisaatiosta ei ole aina totuttu keskustelemaan turvallisuuspolitiikan yhteydessä. Globalisaatio ilmiönä ei tietysti turvallisuusuhka olekaan. Mutta globalisaation hyötyjen ja haittojen epätasainen kohdentuminen on ongelma, joka on monien aikamme uhkien taustalla ja johon myös turvallisuuspolitiikan keinoin on puututtava. Oikeudenmukaisempi globalisaationhallinta edistää kestävien ratkaisujen löytämistä.
Hyvät kuulijat,
Muuttuvassa tilanteessa Suomi pitää tärkeänä, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat valmiita kehittämään toimintaansa. On tärkeää, että haasteisiin vastaa vahva ja yhtenäinen unioni, joka toiminnallaan edistää yhteisiä arvoja. Unionin ulkoisen toimintakyvyn vahvistaminen on Suomen turvallisuuspolitiikan keskeisiä tavoitteita. Unionin institutionaalisen vahvistamisen ohella Suomi on pitänyt tärkeänä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehostamista myös määräenemmistöpäätöksentekoa lisäämällä.
Euroopan unionin turvallisuusstrategia, jonka ajattelutapaa Suomi voimakkaasti tukee, pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen. Unionista on kehittymässä ainutlaatuinen turvallisuusyhteisö. Laajentuvan unionin toimintakyvyn kehittämisessä tarvitaan selkeitä strategisia päämääriä ja kaikkien unionin käytössä olevien keinojen saamista johdonmukaisesti käyttöön. Unionin turvallisuusuhkat vastaavat hyvin ennakoitavissa olevaa kehitystä: terrorismi, joukkotuho-aseiden leviämien, alueelliset konfliktit, sortuvat valtiot ja järjestäytynyt rikollisuus. Strategiset tavoitteet – em. uhkien torjuminen, lähialueiden turvallisuuden lisääminen ja tehokkaampi monenkeskinen järjestelmä – antavat myös hyvän pohjan yhteistyölle Yhdysvaltain kanssa.
Toimivan transatlanttisen suhteen kehittäminen unionin ja Yhdysvaltain tasavertaisuuden pohjalta on tärkeää uusien uhkien ratkaisemiseksi yhteistyössä. Samalla on huolehdittava siitä, että yhteistyö edistää koko kansainvälisen yhteisön turvallisuutta, eikä syvennä pohjoisen ja etelän välistä kuilua tai kärjistä kulttuurien välisiä suhteita.
Suomi osallistuu täysimääräisesti unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja toteuttamiseen. Unionin ensimmäisistä kriisinhallintaoperaatioista saatu kokemus, ja saavutettu yhteisymmärrys HVK:ssa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan konkreettisesta kehittämisestä vahvistavat unionia oikealla tavalla. Unionin yhtenäisyys ja uusien jakolinjojen tietoinen välttäminen, keskinäinen yhteisvastuu ja yhteiset sitoumukset parantavat unionin toimintakykyä ja myös lisäävät Suomen turvallisuutta.
Ns. turvatakuulauseke on myös Suomelle tärkeä. Sen voi katsoa nostavan kynnystä sille, että jokin unionimaa voisi joutua hyökkäyksen kohteeksi, ja se korostaa selvästi etteivät EU-maat ole puolueettomia konfliktissa, johon jokin unionin jäsenmaa on joutunut. Samalla kuitenkin on muistettava, että niin kauan kuin EU ei ole sotilasliitto, ei pelkkä artiklan olemassaolo tee jäsenmaista sotilaallisesti liittoutuneita.
Suomen ja Ruotsin johdonmukainen linja unionissa on ollut konfliktineston ja kriisinhallinnan tarkastelu kokonaisuutena. Tämä on jatkossa yhä tärkeämpää. Siviili- ja sotilaallista kriisinhallintaa on suunniteltava entistä tiiviimmin saumattomana kokonaisuutena – tämä on osa unionin keinovalikoiman ainutlaatuisuutta. Sellaisen suunnitteluelimen, joka voi toimia operaatioesikuntana tarvittaessa ja jossa yhdistyvät siviili- ja sotilastoiminnot, perustaminen unioniin on tältäkin kannalta tärkeä askel.
Sotilaallisessa kriisinhallinnassa nopeus, joustavuus ja yhteistoimintakyky ovat avainsanoja. Yhä selvemmältä myös näyttää, että unioni toimii erityisesti YK:n pyynnöstä Euroopan ulkopuolella, kuten operaatio Artemis viime kesänä Kongossa jo antoi esimerkkiä.
Suomelle on tärkeää olla tässä työssä aktiivisena kehittäjänä mukana. Ensi vaiheessa tämä tarkoittaa osallistumista riittävällä panoksella nopean toiminnan kriisinhallintajoukkoihin, ja jatkossa laajemmin rakenneyhteistyön kehittämistä. Kun Suomessa ja Ruotsissa parhaillaan valmistellaan päätöksiä monikansallisen nopean toiminnan joukoista, jossa myös kansallista erityisosaamista voidaan käyttää hyödyksi, on luontevaa, että tässä hyödynnetään täysmääräisesti Ruotsin ja Suomen mahdollisuus yhteistyöhön.
Siviilikriisinhallinnan kasvavat tarpeet vaativat ennakoitua suurempia ponnisteluja kaikilta jäsenmailta. Nopeus ja joustavuus ovat myös siviilikriisinhallinnan osalta tärkeitä. Kuitenkin siviilikriisinhallinnan ominaisluonne välivaiheena siirryttäessä konfliktista pitkäjänteisempään yhteiskunnan jälleenrakennustyöhön on syytä pitää mielessä. Jatkossa voi olla tarvetta miettiä siviilikriisinhallinnan painopistealueita esimerkiksi ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaatteen edistämisen sekä kansalaisyhteiskunnan kehittämisen suuntaan. Tässä Suomelta ja Ruotsilta varmasti odotetaan jatkossakin aloitteellisuutta.
Kuten tunnettua, Suomen rauhanturvaamiseen osallistumista koskeva lainsäädäntö poikkeaa useimpien muiden EU-maiden, myös Ruotsin lainsäädännöstä siten, että sotilaallisella rauhanturvaoperaatiolla on oltava YK:n turvallisuusneuvoston tai ETYJin mandaatti, jotta Suomi voisi sellaiseen osallistua. Tämän mahdollinen tarkastaminen kuuluu turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteyteen. Joka tapauksessa on selvää, että päätämme operaatioon osallistumisesta aina tapauskohtaisesti Suomen eduskunnassa.
Suomi pitää tärkeänä, että solidaarisuusartiklan toimeenpanon keinoja unionissa ja kansallisesti kehitetään nopeutetussa aikataulussa Madridin terrori-iskujen seurauksena. Suomi on valmis avustamaan toisia jäsenmaita kaikin käytössämme olevin keinoin, jos niihin kohdistuu terrorihyökkäys tai luonnonkatastrofi. Tämä haaste on otettava vakavasti ja se vaatii pitkäjänteistä suunnittelua, sillä toimia voidaan tarvita niin metsäpalojen sammuttamisessa, tulvatuhojen torjunnassa kuin kemiallisen aseen käytössä terrori-iskussa. Perinteinen selkeä jako sotilaallisin voimavaroihin ja siviiliyhteiskunnan keinoihin ei välttämättä enää toimi.
Arvoisa yleisö,
Uusien uhkien merkityksen kasvaessa myös Nato kehittää toimintaansa. Sekä Naton sisäinen muutosprosessi että ulkoisen toiminta-alueen laajennus ovat vielä alkuvaiheessa. Suomi harjoittaa jo nyt läheistä yhteistyötä Naton kanssa sekä rauhankumppanuusohjelman että EU-Nato-yhteistyön kautta. Naton laajeneminen viime viikolla 26 jäsenmaan liittokunnaksi muuttaa vääjäämättä rauhankumppanuusohjelman luonnetta. Pyrimme aktiivisesti, yhdessä Ruotsin kanssa, kehittämään ja tiivistämään Nato-yhteistyötä suuntaan, josta on etua kaikille osapuolille ja myös muille rauhankumppanuusmaille.
Suomessa on käyty keskustelua Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista. Tämän keskustelun käyminen jatkossakin on mielestäni arvokasta. Lähtökohtamme on se, ettei meillä ole sellaista turvallisuus- tai vaikutusvaltavajetta, johon sotilaallinen liittoutuminen olisi ratkaisu. Voimme siis hyvin jatkaa nykyisellä pohjalla yhteistyötä Naton kanssa. Tilanteessa, jossa Naton tulevat kehityssuunnat ovat hyvin avoimia on Naton kehitystä jatkuvasti arvioiva ja eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön kehittämistä painottava toimintalinja hyvin perusteltu. Se ei loukkaa ketään eikä ole kenenkään muiden etujen kanssa ristiriidassa.
Samalla on perusteltua, että säilytämme ns. Nato-option ja mahdollisuuden hakea järjestön jäsenyyttä oman asemamme muutoksen tai Naton kehityksen sitä perustellessa.
Hyvät kuulijat,
Lähialueilla on edelleen keskeinen asema Suomen turvallisuuspolitiikassa.
Itämeren merkitys korostuu. Euroopan unionin ja Naton laajeneminen tänä keväänä lisää alueen vakautta ja turvallisuutta. Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyölle on kasvava tilaus. Ympäristöongelmat, kuten Itämeren öljykuljetukset ja ydinvoimalaonnettomuuksien riskit, järjestäytynyt rikollisuus ja muut rajat ylittävät turvallisuusongelmat ovat yhä keskeisempiä alueemme turvallisuudelle ja vaativat yhteistyömuotojen jatkuvaa kehittämistä.
Venäjän ja EU:n suhteiden kehittämiseen Suomi kiinnittää erityistä huomiota. Toimiva kumppanuus eri aloilla on meille lähialueen maille tärkeä, arkipäiväinen tavoite, ei vain juhlapuheiden liturgiaa. Perimmiltään kyse on Venäjän demokratisoitumiskehityksen ja Eurooppaan suuntautumisen tukemisesta ja käytännössä monien laaja-alaiseen turvallisuuteen vaikuttavien, rajat ylittävien ongelmien torjumisessa yhteistyössä, eikä niinkään perinteisistä sotilaallisista turvallisuusuhista.
Hyvä Laila, arvoisat kuulijat,
Kuten olette huomanneet (tulette huomaamaan), Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikassa on niin paljon yhteistä, että ehkäpä tässä tilaisuudessa olisi riittänyt yksi yhteinen puheenvuoro. Tämä antaa meille, Suomelle ja Ruotsille, ainutlaatuisen mahdollisuuden olla aktiivisesti mukana Euroopan turvallisuuden edistämisessä ja kantaa yhdessä vastuuta maailmanlaajuisten turvallisuusongelmien ennaltaehkäisystä ja torjunnasta. Tätä mahdollisuutta emme aio hukata.
