Budjettiriihen alla
Tämä kolumni on kirjoitettu ennen budjettiriihen alkua epätietoisena sen tuloksista. Se on ihan hyvä ajankohta tarttua kynään, koska sen jälkeen kun ratkaisut on tehty ovat ne hallituksen jatkaessa määritelmän mukaisesti hyviä, eikä niihin ole ministerinä mahdollisuutta palata.
Jo pitkään on puhuttu kriisitietoisuuden tarpeesta ja sen lietsomiseen on viime viikkoina mediassa kiitettävästi panostettu. Eri asia kuitenkin on mistä kriisistä puhumme. Julkinen puhe on rummuttanut sitä, että kyse on julkisen talouden alijäämän ja ylimitoitetun hyvinvointivaltion rahoituksen kriisistä. Minun näkemykseni mukaan kyse on kapitalistisen markkinatalouden globaalista kriisikehityksestä, joka Suomessa heijastuu myös julkisen talouden kestävyysvajeena.
Siksi ratkaisu kriisiin ei voi olla lisätä markkinavoimien vapaata myllerryskenttää yksityistämällä, ulkoistamalla ja kaikkea säätelyä purkamalla. Se on kuitenkin keskeinen osa sitä mistä sekä oikeisto että virkamiehet ovat valmisteluissaan lähteneet, saaden siihen sivustatukea populistisesta holhousvastaisesta mediakirjoittelusta.
Järkevä säätely kuuluu hyvinvointivaltiomalliimme ja se takaa esim. sen, että Suomessa saa edelleen luotettavaa taksipalvelua toisin kuin Ruotsissa. Kaavoitusvalvonta toki kahlii ja ohjii markkinavoimia, mutta mahdollistaa paremman ympäristönsuojelun, tasapuolisen palvelujakauman ja estää asuinalueiden luokkapohjaista segregaatiota. On varmasti myös asioita joissa säätelyä on mahdollista vähentää aiheuttamatta vahinkoa ja hyötyäkin tuottaen, mutta blanko-valtakirjaa yleiselle markkinavapautukselle ei tule antaa.
Muut asiat ns. rakenneuudistuspaketissa herättävät enemmän välittömiä reaktioita ja huolia, koska ne voivat tuntuvat heti monien ihmisten kukkarossa. Työmarkkinoihin ja työelämään liittyvät asiat ovat myös kolmikantakysymyksiä ja sen vuoksi niihin liittyy vähemmän huolia, vaikka nekin sisältävät ns. kipeitä kohtia. Kaikki etuisuuksiin ja tukiin liittyvät asiat vaativat tietenkin huolellista harkintaa ja arviointia, mutta niiden vuoksi ei tule jättää näitä markkinakysymyksiä vähemmälle huomiolle sen vuoksi, että niiden kielteiset vaikutukset tulevat näkyviin vasta viipeellä.
Oma kokonaisuutensa on kuntapaketti. Jos tavoitteena on kahden miljardin säästö ei pidä kuvitella että tämä aikaansaataisiin vain hallintorakenteita korjaamalla – ja jossa siinäkin on vaikea saavuttaa jotain jos pakkoratkaisut suljetaan kokonaan pois – ilman että kuntien palvelua tuottavien ihmisten määrää vähennetään. Kun jonkun on kuitenkin heidän työnsä tehtävä niin se tarkoittaa niiden siirtämistä yksityisen sektorin hoidettavaksi. Siksi myös tulopuolen eli verojen tarkastelu kuuluu samaan kokonaisuuteen.
