Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on harjoitettu perinteisesti laajalla konsensuspohjalla. Se on yleisesti myös todettu vahvuudeksemme. Vanhasen ensimmäisessä hallituksessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu tapahtui tämän mukaisesti aidossa yhteisymmärryksessä sekä hallituksen ja opposition raja ylittäen.
Konsensus mahdollistaa toiminnan pitkäjänteisyyden ja sitä kautta uskottavuuden. Hallitus- ja oppositiopuolueiden roolit vaihtuvat vaaleissa, jonka takia konsensushakuisuus on käytännöllistä viisautta.
Konsensusta ei tule väärinkäyttää keskustelun epäasialliseen tukahduttamiseen. Vilkas ja paikoin värikäskin keskustelu turvallisuuspolitiikasta on sinänsä erittäin myönteistä. Keskusteluissa osallistuvilla on asemastaan riippuen tietenkin vastuu siitä, että linjanvetoja esitetään sellaisella tavalla ja sellaisissa yhteyksissä, jotka eivät aiheuta epäselvyyttä hallituksen noudattamasta Suomen ulkopolitiikan linjasta.
Turvallisuuspoliittinenkaan puhetulittelu ei ole itsetarkoitus, ja toivottavaa on, että myös seuraavan selonteon peruslinjaukset voitaisiin rakentaa laajan poliittisen yhteisymmärryksen varaan. Konsensusta tarvitaan myös silloin jos politiikkaa halutaan tarkistaa.
Laaja turvallisuus on myös uuden selonteon ehdoton lähtökohta ja siinä laaja-alainen ja monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö on avainasemassa. Suomi on läheisessä yhteistyössä Ruotsin kanssa ollut aloitteellinen Euroopan unionin laaja-alaisten kriisinhallintavalmiuksien kehittämisessä. Olemme tyytyväisiä siihen miten EU on kyennyt toteuttamaan päätökset nopean toiminnan joukkojen kokoamisesta. Suomi on ollut tässä aktiivisesti mukana ollen jo kertaalleen valmiusvuorossa Saksan johtamassa osastossa ja ensi vuoden alussa olemme päivystysvuorossa virolaisilla vahvistetussa yhteispohjoismaisessa osastossa. EU:n siviilikriisinhallinta valmiuksia on kehitettävä myös voimakkaasti ja varmistettava tarpeellinen kyky yhteistyön sotilaallisen kriisinhallinnan kanssa, mikä on suomalainen erityisvahvuus.
Uudessa selonteossa on jatkettava laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien erittelyä ja vahvistettava suomalaisten varautumista niihin, missä yhtenä työkaluna on viimeksi vuonna 2006 päivitetty yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia.
Myös sotilaallisen puolustuksen kehittämisessä on luonnollista hakeutua läheisempään yhteistyöhön Ruotsin ja Norjan kanssa. Jo nyt kriisinhallintatehtävissä, materiaalihankinnoissa, koulutuksessa sekä meri- ja ilmavalvonnassa toimitaan hyvässä yhteistyössä. Pohjoismaisen yhteistyön syventäminen tuo myös merkittäviä kustannussäästöjä ja tehostaa toimintoja.
Vuoden 2008 selonteosta tulee jälkeen vaativa ponnistus. Hallitus joutuu tekemään linjavalintoja, eikä se voi väistää kipukohtia. Edelliskerralla esimerkiksi puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmän laajamittainen uudistaminen mukaan luettuna maavoimien esikunnan sijoittaminen ja ns. miinaratkaisu rahoituksineen vaativat tiukkaa valmistelua ja kompromisseja. Uuden selonteon kipukohdat ovat uudenlaisia.
Pidämme yleistä asevelvollisuutta edelleen kestävänä lähtökohtana myös uudelle selonteolle. Sodan ajan joukkojen koon pienentäminen amiraali Kaskealan esittämällä tavalla edellyttää sen kaikkien vaikutusten selvittämistä ja arviointia.
Puolustusvoimien maanpuolustustehtävä ja kasvava kansainvälinen kriisinhallintayhteistyö ovat toisiaan täydentäviä. Yleinen asevelvollisuus ja vapaaehtoisreserviläisten käyttö rauhanturvatehtävissä on erityinen suomalainen vahvuus. Se antaa meille hyvät valmiudet toimia menestyksellisesti sellaisissa kriisinhallinnan tehtävissä, joissa tarvitaan myös siviilitaitoja ja valmiuksia rakentaa luottamusta kriisialueilla.
Suomi osallistuu erityisesti YK:n ja Euroopan Unionin YK:n peruskirjan mukaisiin rauhanturvaoperaatioihin. Jo edellisen hallituksen aikana otettiin myönteinen periaatekanta siihen, että voimme harkinnan mukaan osallistua myös sellaisiin YK:n mandatoimiin operaatioihin, joissa käytetään Naton nopean toiminnan joukkoja.
Uusia päätöksiä ei tarvita eikä voidakaan tehdä, ennen kuin Nato on itse kyennyt päättämään tulevan joukon laajuudesta ja kokoonpanosta. Suomen on myös viisasta kerätä kokemuksia EU:n nopean toiminnan joukoista ennen uusia avauksia.
Euroopan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistaminen nauttii laajaa kannatusta kaikissa unionin jäsenmaissa. Myös Euroopan ulkopuolella kohdistuu kasvavia odotuksia unioniin vahvana maailmanlaajuisena toimijana. EU:n sitoutumista monenkeskiseen yhteistyöhön ja kykyä projisoida ns. soft poweria eli käyttää konfliktien ennaltaehkäisyyn ja kriisien ratkaisemiseen ainutlaatuisen laajaa keinovalikoimaa, jossa sotilaalliset keinot ovat vain täydentäviä, arvostetaan suuresti. Suomen tulee olla aloitteellisesti ja aktiivisesti mukana kehittämässä EU:sta entistäkin vaikuttavampaa ja vahvempaa turvallisuusyhteisöä
