Mitä julkiselta hallinnolta odotamme? Kolumni, Uutispäivä Demari 3.1.2007

Paitsi että Suomi tunnetusti sijoittuu kaikkien eri kansainvälisten  kilpailukykyvertailujen kärkeen, antavat samanlaiset kauneusvertailut myös sen tuloksen, että Suomessa on yksi maailman vähiten korruptoituneta ja tehokkaimpia julkisia hallintoja.  Sen vuoksi onkin ihmeteltävä sitä innokkuutta, jolla jotkut haluavat päästä tuhoamaan jälkimmäistä.

Viittaan valtiovarainministeriössä kehitettyyn julkisen hallinnon tuottavuusohjelmaan. Otsikko on hyvin valittu, sillä kukapa olisi eri mieltä siitä, että myös julkisella sektorilla on parannettava tuottavuutta rakenteita ja toimintatapoja uudistamalla sekä tietotekniikan käyttöä tehostamalla, vaikkei tuottavuuskäsite ole sellaisenaan siirrettävissä kalossitehtaalta esim. hoiva- tai opetustyöhön. Tosiasiassa tuottavuus onkin valitettavan monelle ohjelman laatijoista vain veruke, jolla päästään todelliseen tavoitteeseen, julkisen hallinnon ja julkisten tehtävien alasajoon. Kun siihen ei ole riittävästi avointa poliittista kannatusta pyritään samaan päämäärään asettamalla keinotekoisia henkilöstövähennystavoitteita, jotka ministeriöittäin vaihtelevat neljä ja neljäntoista prosentin välillä.

Ohjelmalla ei välttämättä tavoitella säästöjä, sillä lähtökohtaisesti hyvänä ja tavoiteltavana pidetään sitä, että henkilöstö vähenee, vaikka toimintoja vain ulkoistettaisiin jopa aiempaa korkeammilla kustannuksilla. Taustalta paistaa ideologinen lähtökohta, jonka mukaan yksityisellä sektorilla oleva työpaikka on aina parempi ja terveempi kuin julkinen. Tästä ajattelusta on mm. seurannut se, ettei Suomessa ole läheskään samassa määrin haluttu käyttää julkisen sektorin työllistämismahdollisuuksia kuin esim. Ruotsissa.

Päinvastoin; tavoitteena on paremminkin se, että kaikki yksityisen sektorin työpaikkavitsaukset pätkätöistä eläketurvattomuuteen ja keskinäisestä kyräilystä optioihin olisi tuotava myös julkiselle sektorille. Kuitenkin tulospalkkioajattelu voi julkisessa työssä tuottaa usein enemmän epäkohtia kuin todellisia hyötyjä, mistä myös alkaa olla esimerkkejä. Ja jos jokin oppilaitos tai virasto on aikanaan sijoitettu arkkitehtoonisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin ja edustaviin tiloihin niin ”markkinavuokria” perimällä on pidettävä huoli siitä, ettei tuollainen voi kauaa jatkua.

Kaiken tämän hömpsötyksen ymmärtäisi paremmin, jos Suomen hallinto todella olisi tehotonta, korruptoitunutta ja kansalaisia huonosti palvelevaa. Varmasti kaikissa kohdin on aina parantamisen varaa, mutta nyt talkoisiin on ryhdytty osin sellaisessa hengessä, jonka tulokset vain poikkeuksellisti voidaan kansalaisten silmissä kokea parannuksiksi ja jotka todella johtaisivat nykyistä parempaan hallintoon.

Kysymys siitä millaista, miten mitoitettua ja mihin tehtäviin julkista hallintoa haluamme kuuluu politiikan ratkaistavaksi. Siksi nämä kysymykset tulee ottaa tulevia hallitusneuvottelujakin silmälläpitäen SDP:n ja kernaasti muidenkin puolueiden pohdinnan ja valmistelujen kohteeksi.