Kohtuus kaikessa – myös kilpailussa, kolumni, Uutispäivä Demari 9.2.2001

Erkki Tuomioja

KOHTUUS KAIKESSA – MYÖS KILPAILUSSA

Kolumni Uutispäivä Demariin 9.2. 2001

Kilpailu on siunattu asia. Ilman kilpailua ei olisi
markkinataloutta, ja ilman markkinataloutta olisimme ties
minkälaisessa kurimuksessa.

Kilpailun kiittäminen ei kuitenkaan ole kapitalismin
ylistämistä. Luonteeltaan monopolihakuinen kapitalismi ei
välttämättä ole markkinatalouden paras ystävä. Siksi toimivassa
markkinataloudessa tarvitaan myös kilpailulainsäädäntöä ja sen
noudattamista valvovia viranomaisia.

Kilpailuvalvonta on taitolaji. Markkinat on osattava määritellä
ja arvioida oikein. Kahden amerikkalaisen autofirman fuusion
kieltäminen voi olla välttämätöntä kilpailun säilyttämiseksi
mutta pienen maan avoimilla markkinoilla toimivan kahden pienen
autofirman fuusion estäminen voi johtaa siihen että molemmat
ovat kohta kyseisten amerikkalaisten jättien hallussa. Suomi on
pieni maa jonka yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn
säilyttäminen edellyttää joustavuutta kilpailuvalvonnassa.

Sini- tai kiilusilmäinen kilpailuviranomaisten toiminta voi
myös muulla tavoin aiheuttaa vahinkoa. Tavalliset
pankkiasiakkaat tuskin kiittävät kilpailuviranomaisia siitä,
ettei laskujaan voi enää maksaa minkä tahansa pankin
automaatilla.

Suurin vahinko uhkaa kuitenkin siitä jos kilpailua yritetään
väkisin ulottaa paikkoihin ja asioihin, joihin se ei kuulu eikä
sovellu. Aikanaan kiinnitin huomiota siihen vahinkoon mikä oli
syntymässä kun kilpailuasiamies keksi ottaa silmätikukseen
lehdistötuen. Norsuilu mediamaailman posliinikaupassa ei
kuitenkaan ole päättynyt jos kilpailuviranomaista haetaan
erotuomariksi esim. Yleisradion asemaa koskevaan keskusteluun.
Tämä asia kuuluu demokraattisesti valituille lainsäätäjille.

Sama koskee yhtä selkeästi lakisääteisten julkisten palvelujen
järjestämistä. Se käytetäänkö palvelutuotannossa ylipääteen
kilpailuttamista ja missä määrin ja miten täytyy olla
palveluiden tarjoamisesta kansalaisille suoraan vastuullisten
kuntien ja muiden viranomaisten harkinnassa.

Joukkoliikenteen palvelut ovat erityisessä valokeilassa.
Minäkin olen ollut mukana aktiivisesti edistämässä
pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kilpailuttamista. Vaikka
tulokset ovat tuoneet laajoja kustannussäästöjä – jotka ei ole
saatu aikaiseksi yksin työntekijöiden selkänahasta repimällä –
on kuitenkin syytä pysähtyä miettimään onko näin avattu tie
muutaman monikansallisen yrityksen muodostaman oligipolin
kuristusotteelle koko Suomen linja-autoliikennemarkkinoista?

Näissäkin yhteiskunnallisissa kokeiluissa varovaisuusperiaate
on paikallaan. Ainakin tulee torjua tilanne jossa Brysselin
direktiivit sanelisivat mitä Tampereella on tehtävä.

Muutama vuosi sitten innostuttiin Suomessakin ns. kolmannen
sektorin mahdollisuuksiin tuoda helpotusta sekä työttömyyteen
että palvelutarjonnan puutteisiin. Silloin sosialidemokraatit
suhtautuivat epäilevästi tähän innostukseen. Ironista olisi, jos
sen lopulliseksi kaatajaksi osoittautuisikin uusliberalistinen
kilpailuinnostus.