Erkki Tuomioja
ATTAC GLOBALISAATIOKRITIIKIN ILMENTYMÄNÄ
Helsingin Sanomat, vieraskynä 11.4.2001
Koskaan eivät demokratia ja kansalaisoikeudet ole toteutuneet
maailmassa niin laajasti kuin tänään, mitattuna niiden ihmisten
osuudella, jotka voivat vapaissa vaaleissa valita ja vaihtaa
hallitsijansa. Mutta samanaikaisesti kansalaiset vanhoissa
demokratiossa eivät koskaan ole yhtä vähän luottaneet
demokraattisen järjestelmän toimintakykyyn ja valitsemiensa
edustajien haluun ja mahdollisuuksiin toteuttaa heidän
odotuksiaan. Ihmiset kokevat, että maailmanlaajuiset anonyymit
markkinavoimat määräävät heidän elämänsä ulkoiset edellytykset
kokonaan heidän vaikutusmahdollisuuksiensa ulottumattomissa.
Tämä sosiologi Zygmunt Baumanin kuvaama aikamme paradoksi
saattaa kuitenkin olla murentumassa. Uusliberalismi, joka
kolmisenkymmentä vuotta sitten syrjäytti sosialidemokratian
Länsi-Euroopan ja osin Pohjois-Amerikankin johtavan
aatesuuntauksen paikalta, on nyt väistymässä.
Muutoksen yksi ilmentymä on, että jälleen on kysyntää
politiikalle – sille, että valitut edustajat voisivat tehdä
jotain estääkseen enemmistön toiveita vastaamattoman kehityksen,
on sitten kyse tuloerojen kasvusta, markkinahumusta ja
kaupallisuudesta vapaiden elämänalueiden kaventamisesta tai
globalisaation nimissä vaadittavasta alistumisesta ihmisiä
musertaville markkinalogiikan lainalaisuuksille.
Muutoksen oireet
Tänään on sokea luottamus markkinavapauksien ja
rajoittamattoman itsekkyyden autuaaksitekevyyteen jo katoamassa.
Ihmiset vaativat vastauksia aikamme ongelmiin yhteisöllisyyden
vahvistamisesta, eivät sen enemmästä heikentämisestä. Muutoksen
oireita voi nähdä myös siinä, miten Pekka Himasen
vastailmestyneessä kirjassaan Hakkerin etiikka kuvaama
tietoyhteiskunnan luovien voimien etiikka on ristiriidassa
optiotörsäilyn synnyttäneen rajoittamattoman saalistusetiikan
kanssa.
Yksi muutoksen merkki on Ranskassa perustetun Attac-liikkeen
saama suuri suosio ja levittäytyminen jo pariinkymmeneen maahan.
Tällä suosiolla on vähemmän tekemistä liikkeen ajaman
valuutansiirtoveron, niin sanotun Tobin-veron, kuin yleiseen
globalisaation hallintaan tähtäävien konkreettisten keinojen
kaipuun kanssa.
Alle prosentin suuruinen jokaiseen valuutanvaihtotapahtumaan
kohdistuva Tobin-vero ei haittaisi kansainvälisen kaupan
rahoittamista eikä pitkäaikaisia sijoituksia. Sen sijaan sen
uskotaan tehokkaasti vähentävän keinotteluluonteisia
lyhytaikaisia varojensiirtoja, jotka Bretton Woods -järjestelmän
murenemisen jälkeen ovat toistuvasti aiheuttaneet pienempiä ja
laajempia kansainvälisten finanssimarkkinoiden vakautta uhkaavia
kriisejä.
Ajatus on houkutteleva myös siksi, että Tobin-veron tuotolla
voitaisiin rahoittaa suurin osa nykyisestä kehitysyhteistyöstä,
ilmastomuutoksen torjumisen vaatimasta kestävään
energiatalouteen siirtymisestä tai monenlaisia muita hyviä
asioita. Veroajatus sisältyy myös Lipposen toisen hallituksen
ohjelmaan kohdassa, jossa halutaan tutkia valuutansiirtoveron
käyttöönottomahdollisuutta yhtenä mahdollisuutena edistää
kansainvälisten finanssimarkkinoiden vakautta. Myönteisesti
ajatukseen suhtaudutaan myös Ruotsin hallituksen tuoreessa
globalisaatiokannanotossa ja monien parlamenttien mietinnöissä
ja kannanotoissa.
Yksinkertaisuudessaan Tobin-vero kuulostaa vähän liiankin
hyvältä ajatukselta ollakseen totta. Vaikkemme vielä ottaisi
valtiovarainministeriön teettämää yhtä selvitystä lopullisena
totuutena asiasta, on todettava, ettei Tobin-vero ole
toteuttamiskelpoinen ilman kaikkien valuuttakaupan
merkittävimpien osapuolten mukanaoloa ja ettei sen toimeenpanon
huomattavia teknisiä ongelmiakaan ole tyydyttävästi ratkaistu.
Jos Tobin-vero osoittautuu poliittisesti tai teknisesti
epärealistiseksi, on sitäkin tärkeämpää selvittää ja ottaa
käyttöön muita keinoja, joilla samaa globalisaation hallinnan
päämäärää ja erityisesti finanssimarkkinoiden epävakauden
vähentämistä voidaan paremmin tavoitella.
Kun olen ollut Suomen Attacin valmistelukokouksessa mukana ja
liittynyt eduskunnan Attac-ryhmään, olen lähtenyt siitä, että
liike pyrkii riittävään laaja-alaisuuteen sekä tavoitteidensa
että pohjansa suhteen. Edellisellä tarkoitan sitä, että se ei
ahtaasti hirttäydy vain Tobin-vero -vaatimukseen, vaan etsii
laajemminkin keinoja globalisaation haittojen hillitsemiseen.
Odotan Attacilta myös sellaista laaja-alaisuutta, että se
konkreettisesti suuntautuu globalisaatio-ilmiöiden ymmärtämiseen
ja hallintaan siitä riippumatta, miten pientä tai suurta
luottamusta itse kukin globalisaation suhteen tuntee.
Globalisaatio ei ole vihollinen
Pidän itse globalisaatiota sinänsä sekä väistämättömänä että
useimmissa suhteissa myönteisenä ilmiönä, joka mahdollistaa
hyvinvoinnin maailmanlaajuisen kasvattamisen. Ongelma on siinä,
että globalisaatio nykyisellään jakaa vaurautta aiempaa
epätasaisemin niin maiden ja alueiden välillä kuin niiden
sisällä ja että markkinavapauksien yksisilmäinen lisääminen sen
nimissä voi vaarantaa ihmisoikeuksien, kansallisten
kulttuuriarvojen sekä työ-, kuluttaja- ja ympäristönsuojelun
toteutumisen.
Ne, jotka jo periaatteessa asettavat kyseenalaiseksi
kansanedustajien osallistumisen Attacin kaltaiseen
kansalaistoimintaan, voisivat yhtä johdonmukaisesti vaatia, että
edustajien olisi heti valintansa jälkeen erottava puolueistaan.
Pohjoismaisen kansanvallan vahvuus on juuri
kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuudessa ja siinä, että
edustajat ovat monin tavoin ja sitein yhteydessä kansalaisten
arkeen ja ajatteluun.
Demokratian välttämättömiin tunnusmerkkeihin kuuluu
järjestäytymisen vapaus, mielenosoitusoikeus ja lakko-oikeus.
Lääkärikansanedustajat voivat olla jäseniä lakkoilevassa
Lääkäriliitossa ja attacilaiset kansanedustajat myös
mielenosoituksiin osallistuvissa järjestöissä, vaikkeivät itse
kadulle vetoa tuntisikaan. Oman jäsenyyteni kuitenkin loppuu
välittömästi sellaisessa järjestössä, joka käyttää tai hyväksyy
mitään väkivaltaisia tai laittomia toimintatapoja, kakunheitto
mukaan lukien.
