KOHTI YHTEISTYÖN MAAILMAA
Maailmanpolitiikkaa lähes viisikymmentä vuotta hallinnut kylmä sota päättyi Berliinin muurin kaatumiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen 90-luvun alussa. Kylmä sota oli paitsi perinteisen kaksinapaisen suurvaltavastakkaisuuden myös ideologisen kamppailun aikaa. Kuinka paljon paremman ja turvallisemman maailman kommunismin romahdus on tuottanut?
Berliinin muurin kaatumisen aiheuttaman ensieuforian haihduttua monet ovat tätä alkaneet epäillä. Ydinasein käytävän suurvaltasodan uhka on väistynyt, mutta vanhojen vastakkaisuuksien purkautuminen ja monikansallisten imperiumien hajoaminen ei suinkaan lopettanut ristiriitoja, ihmisoikeusloukkauksia tai sotia maailmasta. Vanhan suurvaltavastakkainasettelun tilalle on noussut sellaisia kansallisisia, etnisiä ja uskonnollisia ristiriitoja, jotka kylmän sodan aikana hallittiin suurvaltojen omissa leireissään ylläpitämällä kasarmikurilla.
Monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa uudet siirtymätaloudet ovat päässeet kohtuullisen onnistuneesti rakentamaan markkinataloutta jo kansallekin helpotusta tuovalla tavalla, mutta Venäjällä ei yksipuoluediktatuurin ja komentotalouden romahdus ole toistaiseksi tuonut helpotusta kansan elämään. Näissä oloissa vanhakommunistien ja uusnationalistien punaruskea pelastusoppi paluusta vanhaan saa vaarallisesti vastakaikua.
Paluu vanhaan ei silti ole toimiva vaihtoehto Venäjälläkään. Eivät pettyneet venäläiset kaipaa kommunistidiktatuuria vaan sellaisia oloja, joissa heidän aineellinen turvallisuutensa ja hyvinvointinsa paranisivat.
Juuri keskitetyn komentotalouden kyvyttömyys käyttää hyväkseen informaatioteknologian nopean kehityksen tuottamia uusia välineitä oli pääsyy kommunismin romahdukseen. Tietokoneet ja muu informaatioteknologia ovat hajautuksen, eivät keskityksen välineitä. Järjestelmät, jotka Ceausescun Romanian ääriesimerkin mukaisesti eivät uskaltaneet edes antaa toistasataa vuotta vanhaa kirjoituskoneteknologiaa kansalaisten käsiin keräämättä koneista ensin kirjasinnäytteet valtiolliseen poliisiin, olivat tuomittuja jäämään kiihtyvästi jälkeen demokraattisista markkinatalouksista, joissa tuottavuus ja talouskasvu yhä suuremmassa määrin perustuvat uuden teknologian mahdollisuuksien täysimääräiseen hyväksikäyttöön.
Vaikka erityisesti USAssa niin herkästi ajatellaankin, ei Neuvostoliiton hajoamista ja kommunismin romahdusta voi kuitenkaan tulkita suoraviivaisesti USAn tai ylipäätänsä lännen voitoksi ”pahan valtakunnasta” tai siitä että kapitalistinen markkinatalous ja liberaali demokratia olisivat selättäneet sosialismin ja suunnitelmatalouden.
Se että Yhdysvallat on tänään ainoa supervalta maailmassa ei ole yksinomaan onnellinen asia. USAn itseriittoisuus ja pyrkimys sanella kansainvälisen kanssakäymisen pelisäännöt itseään suosiviksi näyttää kasvavassa määrin ruokkivan ymmärrettävää.
