Kissinger idealistina
Historia ei koskaan ole valmiiksi kirjoitettua eikä mikään historiallinen elämäkerta ole koskaan lopullinen arvio. Tämä koskee aivan varmasti myös Niall Fergusonin kaksiosaista Kissinger-elämäkertaa. Se on toki laajuudeltaan ja lähdeaineistoltaan vaikeasti sivuutettava teos, jonka kirjoittamisessa on myös käytetty aikaisempien kirjoittajien ulottumattomissa ollutta Kissingerin laajaa yksityisarkistoa. Kissinger ihmisenä on paitsi älykäs ja superlahjakas, myös charmikas omaperäisen itseironisen huumorin viljelijä. Tämä charmi on ilmeisesti tehonnut Fergusoniinkin tavalla, joka ei hänen uskottavuuttaan ja mainettaan historiantutkijana vahvista. Tuloksena on ollut niin yksipuolisesti kohdettaan ymmärtävä ja hänen kaikki toimensa parhain päin selittävä teos, ettei se ole saanut laajempaa hyväksyntää ja tunnustusta osakseen.
Ferguson pyrkii jo lähes kättelyssä torjumaan ja mitätöimään Kissingeriä sotarikollisena käsitelleen Christopher Hitchensin ja muiden esittämän Kissinger-kritiikin liittäen sen samaan luokkaan kaikenlaisten salaliittoteorioiden kannattajien esittämän kritiikin kanssa, jolloin siihen ei tarvitse vastata, vaan se voidaan sivuuttaa päätä pudistelevalla ihmettelyllä.
Vuoteen 1968 ulottuva elämäkerran ensimmäinen osa ei vielä käsittele Kissingeriä varsinaisena vallankäyttäjänä, mutta jo määrätietoisesti sellaiseksi pyrkivänä. Välineekseen nousulleen hän oli valinnut ryhtymisen ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi New Yorkin kuvernööri Nelson Rockefellerille, jonka presidenttiehdokkuutta hän tuki 1960, 1964 ja 1968. Mitään erityissuhdetta hänellä ei Richard Nixoniin ollut, ja Ferguson käyttää paljon tilaa kumotakseen epäilyn, että Kissinger olisi auttanut Nixonin kampanjaa toimittamalle tälle salaisia sisäpiiritietoja Vietnam-neuvotteluista, joihin Kissinger Lyndon Johnsonin hallinnon pyynnöstä oli ollut osallinen. Niin tai näin, Kissingeristä tuli ”yllättäen ja pyytämättä” kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Nixonin hallitsemaan valkoiseen taloon.
Kun Kissingerin toimilla ei sitä ennen ollut välitöntä yhteyttä Yhdysvaltain toteuttamaan politiikkaan, ei Fergusonin tarvitse tarkastella vielä millään tasolla Kissingerin toimien konkreettisia seurauksia, vaan hän on voinut keskittyä Kissingerin kirjoitusten ja aatemaailman analyysiin ja esittelyyn. Kun yleinen käsitys Kissingeristä on, että hän on varsinainen reaalipolitiikan mestari, niin Ferguson esittelee hänet kirjan otsikkoa myöten idealistina. Macchiavelli, joka yleisesti liitetään Kissingerin johtotähdeksi, ei Fergusonin mukaan ole Kissingerin tuotannossa tai ajattelussa juuri minkäänlaisella sijalla, päinvastoin kuin Immanuel Kant.
Tämä voi kuulostaa yllättävältä, jopa shokeeraavalta. Tarkemmin pohdittuna se itse asiassa on hyvinkin johdonmukaista. Kissingeriläisessä ideaalimaailmassa operoidaan isoilla valtapoliittisilla välineillä ja ylevillä periaatteilla, kuten vapaus, demokratia jne., ilman että niiden yhteyttä reaalimaailmaan ja siellä elävien (tai näiden periaatteiden ”puolustamisessa” kuolevien) ihmisten arkeen lainkaan käsitellään. Se on sen lajin idealismia jonka merkeissä nuorempi Kissinger saattoi vakavissaan suositella ”rajoitettua” ydinsotaa politiikan välineenä (perustaen sen Fergusonin mainitsemalla tavalla ainakin osin satakertaiseen desimaalipilkkuvirheeseen atomipommin tuhovaikutusten arvioinnissa).
Hämmentävä on kuvaus Kissingerin ja CIA:n silloisen johtajan amiraali William Rabornin tapaamisesta v. 1965. Sen piti briiffata Kissingeriä ennen tämän lähtöä Vietnamiin eräänlaisena Johnsonin hallinnon lähettämänä selvitysmiehenä. Ärtynyt Kissinger kuvaa muistiinpanoissaan, miten laajaa maailmanpoliittista tilannekatsausta antava amiraali totesi Etelä-Afrikkaa käsitellessään miten siellä ”yritetään ottaa maa pois valkoisilta ja antaa se nekruille, jotka ovat osoittaneet etteivät pysty hoitamaan mitään”. Ärtymys ei kuitenkaan koskenut amiraalin mielipidettä apartheidista vaan sitä, että kesti liian pitkään ennen kuin jaaritteleva tiedustelupäällikkö pääsi puhumaan Vietnamista ja osoitti silloinkin hämmästyttävää tietämättömyyttä.
Joulukuu 2016
