Työväenliikkeen pitkän linjan valistaja
Olavi Hurri teki pitkän ja monipuolisen elämäntyön työväenjärjestöjen palveluksessa. Aviottomana lapsena syntynyt Hurri ei tiedä isästään mitään ja ahtaalla ollut ja sairastellut äitikin luovutti pienen poikansa kasvattiperheeseen. Tämä oli kuitenkin Hurrille hyväksi ja hän kuvaakin sijaisperhettään lämmöllä ”erinomaisena ratkaisuna” elämälleen. Politiikkaa ei tyypillisen työläisperheen kotona puhuttu, mutta työväenliike ja sen aatemailma vetivät luonnollisella tavalla Hurrin mukaansa.
Hurri liittyi sodan aikana sosialidemokraattiseen nuorisoliittoon ja SDP:n jäseneksi 18-vuotispäiväneen syksyllä 1945. Jo seuraavna vappuna hän aloitti Suomen Sosialidemokraatin toimitusharjoittelijana. Seuraavat työpaikat olivat nuorisopiirin siihteeriys ja Nuorisoliiton lehden Vihurin päätoimittajuus, jonka toimituksessa hän työskenteli mm Kalevi Sorsan kanssa kunnes v 1954 siirtyi TUL:n toimitsijaksi.
Tätä ennen Hurri oli suorittanut asevelvollisuutensa vuonna 1951. Se ei muodostunut kovin rasittavaksi sillä puolustusministerinä oli SDP:n puheenjohtaja Emil Skog joka järjesti sotamies Hurrin poliittiseksi sihteerikseen. Hurri kertoo jo sodan aikana vakiintuneensa tannerilaiseksi, ja sitä oli myös Skog ennen kun puoluehajaannus vei hänet TPSL:n puheenjohtajaksi. Eduskuntaryhmän tiedottajana ennen TUL-pestiään käväissyt Hurri ei kuitenkaan seurannut Skogia oppositioon. Opposition linnakkeeksi muodostuneesta TUL:stä Hurri pelastautui ensin Jyväskylään Työn Voiman päätoimittajaksi ja sieltä kolme vuotta myöhemmin vakuutusyhtiö Turvan hankintapäälliköksi Tampereelle. Tätäkään pestiä ei kestänyt kuin vajaa neljä vuotta kun hänet rekrytoitiin takaisin Helsinkiin Työväen Sivistysliiton pääsihteeriksi.
Kymmenvuotinen kausi TSL:naloitteellisena ja uudistavana mm Jätkän kulttuuripäivät ja Valkeakoksen työväen musiikkitapahtuman ideoineena pääsihteerinä oli varmaan Hurrin elämäntyön kohokohta. TSL:n jälkeen työ jatkui Kulutusosuuskuntien Keskusliiton valistuspäällikkönä ja sitten E-liikkeen julkaiseman Me-lehden päätoimittajana. Tästä tehtävästä hän siirtyi pois henkilökemian epäonnistuttua KK:n johtoon istutetun Niilo Hämäläisen kanssa ja ryhtyi uudelleenorganisoidun Kansan Sivistysrahaston asiamieheksi vuonna 1983, mistä tehtävästä jäi eläkkeelle.
Hurri oli jo vuonna 1988 ryhtynyt kirjoittamaan omaelämäkerrallisia muistiinpanoja, mutta julkaisuvalmista kirjaa hän ei saanut valmiiksi ennen vuonna 2010 tapahtunutta kuolemaansa. Runsaasta ja pitkälle valmiista aineistosta hänen tyttärensä Merja Minkkinen ryhtyi kokoamaan muistelmakirjaa julkaisukelpoiseen muotoon. Tällaisena se on hyödyllinen ja mielenkiintoinen lisä työväenliikkeen historian kartoitukseen, vaikka onkin jossain määrin aukollinen ja epätasainen. Monessa mukana olleen Hurrin kirjaamat kohtaamiset ja työskentely SDP:n monien johtajien kanssa tuovat väriä ja tietoa moniin tapahtumiin ja henkilökuviin.
Lokakuu 2015
