Väritön rajakenraali
Kun rajavartiolaitos halusi teettää Suomen rajavartiolaitoksen ensimmäisen päällikön elämäkerran, on Itä-Suomen yliopiston Suomen historian dosentti Juha Pohjonen ollut luonteva valinta. Käsittäähän hänen historiallinen tuotantonsa lähes kokonaan enemmän tai vähemmän Suomen rajan vartiointiin liittyviä asioita, mukaan lukien vuonna 1994 julkaistu, yhdessä Matti Kososen kanssa kirjoitettu rajavartiolaitoksen 75-vuotishistoria.
Minun kiinnostukseni kirjaan perustuu siihen, että toivon vielä joskus pääseväni tutkimaan Suomen ulkopolitiikkaa vuonna 1919 ja kirjoittamaan siitä. Aiheeseen liittyy erittäin paljon edelleen selvitettäviä, suurelta osin itärajaamme liittyviä asioita, alkaen siitä miten Englanti saattoi perustaa Suomeen tukikohdan, josta käsin tehtiin ilma- ja torpedovenehyökkäyksiä Neuvosto-Venäjälle. Eduskuntaahan ei tällaisella sotatoimiin käytetyn vieraan vallan tukikohdan perustamisasialla koskaan vaivattu.
Mitään valoa tähän ei Pohjosen kirja tuo, eikä paljoa muuhunkaan. Rajavartiolaitoksen hallinnollisen aseman sekavat vaiheet tulevat ehkä jollain tavoin selvitettyä ainakin ulkoisilta osiltaan. Sen sijaan elämäkertana kirja jättää auki paljon kysymyksiä aika etäiseksi ja selittämättömäksi jääneestä Järnströmistä. Varsinaissuomalaisen värvärimestarin poika kävi Haminan kadettikoulun mutta erosi jo 33-vuotiaana alikapteenina Suomen vanhan väen palveluksesta vuonna 1903 ja siirtyi tullilaitoksen palvelukseen melko vaatimattomiin tehtäviin, ja oli sisällissodan alkaessa Pietarsaaren pienen tullikamarin päällikkönä. Mitään muita yhteyksiä aktivisteihin tai jääkäriliikkeeseen hänellä ei tiedetä olleen kuin se, että hän käväisi vuonna 1905 Voimaliiton lähettämänä Sveitsissä valikoimassa ja tarkistamassa sieltä Suomeen ostetun ja salakuljetetun kiväärilastin. Salakuljetukseen, aseiden jakoon tai mihinkään muuhun toimintaan hän ei aktivistien riveissä osallistunut. Ja kun sisällissota tammikuun lopulla alkoi, hän pysyi tullinhoitajana ja vasta maaliskuun puolivälissä liittyi valkoiseen armeijaan majuriksi korotettuna pataljoonan komentajana ilman mainittavia taisteluansioita.
Sodan jälkeen Järnström jäi armeijan palvelukseen, ensin sotaministeriön meriosaston toimistopäälliköksi. Selittämättä jää miksi juuri hänet maaliskuussa 1919 nimitettiin sisäministeriöön rajavartiostotarkastajaksi vastaamaan esittelijänä rajavartiointikysymyksistä. Tätä rajavartiolaitoksen päällikön tehtäväksi täsmennettyä virkaa hän hoiti lopulta kenraalikuntaan ylennettynä ennen 1935 tapahtunutta eläköitymistään .
Rajavalvontaan liittyi paljon mielenkiintoisia kysymyksiä koskien Suomen ja Neuvosto-Venäjän vaikeita suhteita, heimosotia, vakoilua ja rajalla tapahtuvaa kaikenlaista poliittista ja rikollista salakuljetusta, mutta Järnströmistä ei kirjasta löydy juuri mitään mielenkiintoista tai persoonallista.
Oma lukunsa on Pohjosen kielenkäyttö. Eräskin kirjan kuvateksteistä kertoo, että Mauritz Mexmontanin vaikutusta ”Järnströmin toimintaan aktivistien hyväksi ei voi aliarvioida”. Puolet adjektiiveista ja selityssanoista joutaisi tekstistä pois mikä sekä helpottaisi lukemista että selkiyttäisi sanomaa.
Elokuu 2015
