Konspiraatioteoriat kukkivat
Siitä on jo kolmetoista vuotta, kun edellisen kerran luin Ilkka Remeksen kirjan. Kyse oli silloin Ruttokelloista, josta totesin mm. miten ”yhteinen piirre Remeksen koko tuotannossa näyttää olevan kaiken mahdollisen pahuuden liittyminen Venäjään ja venäläisiin. On surullista ajatella, että tämä saattaisi olla niiden menestyksen salaisuus”. Tämäkin kommenttini saattoi lisätä kirjan muutoinkin muhkeita myyntilukuja.
Sittemmin olen referaateista ja arvioista todennut, että Remes on kerran vuodessa julkaistuissa uusissa jännäreissään laajentanut pahisten joukkoa muihinkin ilmansuuntiin. Tässä viime vuotisessa Omertan liitossa eivät venäläiset esitä mitään roolia, vaan rooli on varattu Euroopan Unionin korruptoituneille byrokraateille ja heitä pyörittäville pankkiirien, suurkapitalistien ja mafian toimijoille, joiden motiivit vaihtelevat puhtaasta rikollisesta rahanahneudesta sokeaan markkinauskoon ja euron puolustamiseen keinoilla millä hyvänsä.
Paljon mielenkiintoisempaa kuin Remeksen toimintajännäreiden vakiokuvioita toistava, hädin tuskin uskottava makrotason juonenrakentelu tai mikrotason puiseva henkilökuvaus, on se maailmankuva joka kirjasta välittyy. Kirjassa esiintyy ihan oikeilla nimillään ihmisiä ja firmoja ja järjestöjä Henry Kissingeristä, David Rockefelleristä ja pankkiiriliike Goldman Sachs’ta Jean Monnet’hin, Herman van Rompoyhin ja World Wildlife Fundiin sekä viitataan todellisiin tapahtumiin. Kaikista näistä on kirjan loppuun koottu myös heitä ja heidän yhteyksiään selventävä laaja hakemisto sekä kirjallisuusluettelo, mikä antaa aiheen epäillä, ettei tekijä ole halunnut kirjaansa käsiteltävän pelkkänä viihteenä.
Tästä kaikesta Remes keittää konspiraatioteorioiden valtavirtaa heijastavan keitoksen, jossa Bilderberg-ryhmä, Trilateraalinen komissio, Council for Foreign Relations, European Round Table ovat tämän päivän Siionin viisaita, jotka pyörittävät maailmaa pankkiirien ja markkinavoittojen tarpeita palvelevien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi käyttäen välineinään yhtä hyvin korruptoituneiden virkamiesten johtamaa Euroopan Unionia kuin tarvittaessa myös perinteisten mafiarikollisten palveluja. Ehkä vähän poikkeavan originellin piirteen tähän suurkonspiraatioon tuo se, että Remes kytkee siihen myös ilmastonmuutosta todisteita pimittämällä ja väärentämällä liioittelevat ympäristönsuojelijat, jotka sen varjolla tavoittelevat demokratian syrjäyttäviä globaaleja hallitsemisrakenteita.
Tällainen maailmankuva heijastaa sekä amerikkalaisen äärioikeiston että eurokriittisten populististen Suomestakin löytyvää ajattelua. Ihan vaarattomana tällaista äskeisissä europarlamentin vaaleissa huomattavaa kannatusta saanutta ajattelua ei voi pitää. Toki on todettava, että EU:sta löytyy runsaasti pankkeja ja suurteollisuutta suosivaa politiikkaa, eurokriisin hoidossa tehtyjä kalliiksi käyneitä virheitä ja Euroopan instituutioiden legitimiteettiä nakertavaa salailua, korruptiota ja päivänvaloa kestämätöntä poliittista kähmintää. Niin runsaasti, että niistä saisi useammankin kirjan ilman niiden ympärille rakenneltuja vainoharhaisia konspiraatioteorioita.
Kesäkuu 2014
