Mukava mies sodanjohtajana
Kun Risto Rytistä vuoden 1941 alussa tuli Kallion seuraaja presidenttinä, siirtyi hänen vapauttamalleen pääministerin paikalle Suomen Pankin johtokunnan jäsen Jukka Rangell. Pankkiuransa OKO:n johdossa aloittaneella Rangellilla ei ollut aiempaa hallitus- tai eduskuntakokemusta, eikä juuri puoluetaustaakaan, vaikka hänet edistyspuolueeseen luettiin. Hänet otettiin hallituksen puheenjohtajaksi nimenomaan presidentin luottomiehenä tilanteessa, jossa eduskuntaa ja eduskuntaryhmiä ei liiaksi haluttu vaivata hallituksen muodostamiskysymyksillä. Jos oli uuden pääministerin sisäpoliittinen kokemus ohut, niin vielä ohuempi oli kokemus ulkopolitiikan hoidosta. Hän asettikin suostumuksensa ehdoksi, että muut hoitaisivat ulkopolitiikan, kuten myös tapahtui.
Reilut kaksi vuotta istunut Rangellin hallitus vei Suomen jatkosotaan. Ei ole osoitettavissa, että Rangellilla olisi ollut jotain erityistä omaa osuutta asiaan, hän oli paremminkin vain passiivinen seuraaja, jolla kuitenkaan ei ollut mitään sitä vastaan, että Suomi sodassa toimi Hitlerin Saksan kanssasotijana. Vastuuta asiasta hän ei tietenkään voinut sodan jälkeen välttää, ja hänet siirrettiin ensin pois Suomen Pankista, jossa hän oli pitänyt paikkaa lämpimänä Rytin paluulle pääjohtajaksi, ja asetettiin sitten vuonna 1945 syytteeseen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, missä hänelle langetettiin Rytin jälkeen pisin vankilatuomio.
Kolme vuotta linnassa istunut Rangell ei menettänyt terveyttään tai katkeroitunut kokemuksesta. Hän jatkoi urheilujohtajan uraansa mm SVUL:n puheenjohtajana ja kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä. Toimeentulon varmisti Kansallispankin johtokunnan jäsenyys ja varapääjohtajuus. Sitä millaisia päätöksiä Rangell näissä elimissä teki ja mitä kantaa edusti ei kirja kerro.
Ahkeraa historiallisista aiheista kirjoittamista jo yli viisitoista vuotta Helsingin Sanomista eläköityään jatkaneen Keijo K. Kulhan myötäsukainen ja siloitteleva elämäkerta Rangellista on pintapuolisuudessaan pettymys. Tähän voi olla syynä joko kirjoittajan pidättäytyminen pintakäsittelyssä tai sitten se, ettei pinnan alta ole löytynyt mitään mainittavaa tai muutoin omaperäistä. Joka tapauksessa teos vain vahvistaa aiempaa kuvaa Rangellista isänmaallisena ja mukavana miehenä ja politiikan höyhensarjalaisena, joka toteutti Rytin tahtoa ja ajatuksia.
Tästä kertoo sekin, että ison osan kirjan kolmesta ja puolesta sadasta sivusta täyttävät yhdentekevät luettelot Rangellin merkkipäivien onnittelijoista, metsästysretkistä ja ulkomaanmatkoista vastaanottoineen ja illallisineen. Sen kerran kun Kulha kirjaa Rangellin olleen mukana urheilupoliittisen linjauksen valmistelussa ja laatineen Suomen olympiakomitealle selvityksiä suhtautumisesta Etelä-Afrikan olympiakomiteaan apartheid-kaudella, ei siitä ilmene sanallakaan oliko Rangellilla mahdollisesti jokin oma mielipide asiasta vai ei.
Toukokuu 2013
